Rullallallei

On typerää, että ihmiset ajattelevat ettei sairaana tai pitkäaikaissairaana saisi tehdä mitään niinä hyvinäkään päivinä, eikä pitkäaikaissairas saisi tehdä mitään fyysisesti rasittavaa tai hauskaa. Se ei tee minusta tai kenestäkään vähemmän sairasta, jos jonain päivänä jaksaa enemmän kuin useimpina päivinä. Se, että näet minut esimerkiksi kaupungilla, ystävän kanssa baarissa, katsomassa stand uppia tai tekemässä jotain muuta vastaavaa, jotain mikä on hauskaa, mukavaa, viihdyttävää, se ei tee minusta tervettä. Luultavimmin se tekee minusta sairaamman. Olen seuraavana päivänä, ehkä jopa viikkona, kipeämpi, väsyneempi, voimattomampi, kuin jos en olisi mennyt ja tehnyt jotain. Jos en olisi mennyt ja koittanut elää hetken "normaalisti" niin voisin paremmin! Välillä on kuitenkin jo ihan henkisen terveyden vuoksi mentävä ja tehtävä jotain mikä on hauskaa, sosiaalista ja itselle tärkeää vaikka se tarkoittaisikin lisää kipua. Minun elämäni tapahtuu päivä kerrallaan. Jos voin...

Ihmiset, joilla on kroonisia terveysongelmia saavat yleensä apua lääkäreiltä minimoidakseen fyysistä kipua, mutta lääkärit eivät kerro millaista emotionaalista kipua aiheuttaa, kun elää kroonisesti sairaana. Se ohitetaan kokonaan. Hyvin harvassa ovat ne lääkärit jotka ymmärtävät tämän kokonaisuuden ja sen, kuinka psyykkinen hyvinvointi vaikuttaa fyysiseen. Eli jos olet jo kroonisesti sairas niin kyllähän se mieltä vetää matalaksi. Mitä sitä tyhjää muuta väittämään? Tuttua ovat varmasti myös katkeruuden, kateuden, itsesyytösten ja pelon tunteet. Lyhytkin ruumiillinen sairaus masentaa mieltä ja vähentää sosiaalisia suhteita, eikö vain? Väsymys ja stressi saattavat altistaa esim.tartuntataudeille. Yksinäisyydestäkin sanotaan, että se voi tuntua kipuna. Joko sydämessä tai jopa fyysisenä puristuksen tai kivun tunteena. Saati sitten, kun olet ollut vuosikausia sairas, kun diagnoosisi muokkaavat identiteettiäsi uusiksi, kun sosiaalinen elämä kuolee ympärilläsi. Kipu ei ole ystävä. Ei ...

Nämä on ne jotka ovat soineet. Uusia, vanhoja ja siltä väliltä. 1) Adam Lambert : Trespassing 2) Olly Murs : Dance with me tonight 3) American Authors : Best day of my life 4) Sunrise Avenue : I help you hate me 5) Jonas Brothers : Cool 6) Green Day : Basket case 7) Nick Carter feat. Avril Lavigne : Get over me 8) Kygo & Imagine Dragons : Born to be yours 9) Adi L Hasla feat. Pihlaja : Kevät 10) The Wanted : Glad you came 11) Pauli Hanhiniemi : Muutkin mokaa 12) Sebastian Yatra, Daddy Yankee, Natti Natasha : Runaway ft.Jonas 13) OneRepublic : Love runs out 14) AJ Mclean : Teenage wildlife 15) Justin Timberlake : Can't stop the feeling 16) JVG : Ikuinen vappu 17) Eagly Eye Cherry : Save tonight 18) The Beatles : Day tripper 19) Thirty Seconds To Mars : The kill (Bury me) 20) Twenty one pilots : Stressed out Ja voisihan tätä jatkaa, aika paljon on tullut kuunneltua musiikkia viime aikoina. Mutta tässä nyt muutamia joita on tullut toistettua joitain toisia...

Olen aina ihmetellyt sitä, kun kaikilla muilla tuntuu olevan joku intohimon kohde, joku missä he ovat hyviä, joku harrastus, taito, ammattiosaaminen... Ja minulla ei ole mitään. Lapsena ja nuorena pidin itseäni hyvänä kirjoittamaan, mutta en enää edes kirjoita (siis en laske kauppalistoja, whatsapp-viestejä enkä satunnaista blogitajunnanvirtaa). Olin myös hyvä lukemaan. Olin nopea ja sisäisin lukemani asiat hyvin ja nopeasti. En muista milloin olen lukenut kunnolla. Naistenlehtiä tk-aulassa ei taaskaan lasketa. Eikä nettiuutisia. Rakastin lukemista. Luin 6lk pikku kirjastomme elämänkertahyllyn läpi Kekkosesta Kelleriin ja ahmin kasan natsisaksasta kertovia sekä fakta-, että fiktioteoksia. Luin kaikki kirjat nuortenhyllyiltä aiheesta riippumatta. Nykyään luen HS uutisia netistä, paikallisuutislehden luku tuottaa jo ongelmia (ei siis se itse lukeminen vaan sen lehden lukemiseen kuluva aika) ja kirjoja on yöpyödällä reilu kymmenen odottamassa lukuinspiraatiota. Vanhimmat niistä ...

Isomman peruskoulutaival tuli päätökseensä. Ei ehkä niin hyvillä arvosanoilla, kuin toivoimme, mutta hyvin kuitenkin. Arvosanoihin vaikutti suuresti se, että poika kärsi raivokkaista migreeneistä n.kerran kuussa viikon verran koko 9lk. Homekoulu. Kun on koulussa vain 3vko/kk niin väkisin jää vähän paitsi jostain. Ja tietysti oli lisäksi muutama perusflunssa poissaolo lisäksi ja tammikuussa koko perheellä influenssa... Joten poissaoloja riitti. Nyt jännäämme sitten pääseekö Isompi ensimmäiseen hakutoiveeseensa. Pienemmän koulumenestyksestä en viitsi edes puhua. Se kuulostaa poikkeuksetta aina kehumiselta. Vaikken sitä tarkoita niin. Sanotaanko niin, että kaikissa arvosanoissa oli kaksi numeroa. Käytöstä myöten. Ja kotiin tuli stipendi luokan kivoimmasta kaverista. Ja niin paljon kuin haluaisinkin esittää olevani mahtava kasvattaja niin kyllä se on vaan niin, että Pienemmässä on osunut jossain tekovaiheessa ihmeellisesti molempien vanhempien geenien parhaat osat kohdalleen tai jota...

Kävimme keskustelemassa joitain viikkoja sitten siitä, kun mieheni haluaisi nyt vihdoinkin aloittaa hänen ADHD:n lääkityksen kokeeksi. Kävimme siis ns.Mielitiimissä. Keskustelussa haluttiin mielellään myös läheisen ihmisen mielipide ja miehen kohdalla se luonnollisesti olen minä. Nämä kaksi psykiatrista sairaanhoitajaa siinä keskustelun aikana ilmeisesti kiinnittivät huomiota siihen kuinka paljon minulla on rasitteita elämässä ja olivat siitä huolissaan. Kävihän siinä väkisin ilmi omien 7 diagnosoidun sairauden lisäksi ja sen lisäksi mitä vaikeuksia miehen ADHD ja työnarkomania aiheuttaa, niin myös minun vanhempieni tilanne ja kuinka kannan siitä huolta niin henkisesti kuin auttamalla, ja lapsien tilanteet, kuinka vaikka he ovat maailman ihanimmat, niin Isompaa vaivaa pahat, viikottaiset migreenit ja vatsaongelmat ja Pienemmän multiallergia vaikeuttaa arkea. Sain siis ajan arvioon psykiatriselle sairaanhoitajalle ja kävin siellä pari viikkoa sitten. Minun on vaikea avautua muill...

Tälläkin hetkellä makuuhuoneen lattia on täynnä Roskalava-palstalle menossa olevia vaate- ja tyynypusseja. Olen hyvä luopumaan tavaroista, mutta huono laittamaan niitä eteenpäin.  Roskiinkaan hyvää tavaraa ei viitsi heittää. Nehän ovat täysin käyttökelpoisia, vain minulle ylimääräisiä, jollekin muulle varmasti vielä jopa tarpeellisia. Mutta miksi se tuntuu niin vaikealta, kun pitäisi jaksaa laittaa ne nettiin tai viedä Konttiin tai keräyslaatikkoon? Saamaton kai olen! Jonka vuoksi samat pussit ja kassit pyörivät sängyn ja vaatekaapin välissä lattialla jo kolmatta viikkoa. Elämän yksinkertaistaminen ei olekaan niin yksinkertaista. Vai olenko se vain minä? Onko tämä kaikille muille helppoa? Joskus saan hirveän energiaa purkauksen ja naputtelen Annetaan-palstalle yhtenä iltana kaikki tavarat tai vaihtoehtoisesti  pakkaan pusseihin eteiseen ulko-oven eteen pois vietäväksi. Silloin tunnen oloni myös hyväksi ja aikaansaavaksi. Nyt tietysti tämä kuulostaa siltä, ...

Ja kyllä, aloitan heti lääkejutuilla. Mulla oli lääkärin soittoaika taas vaihteeksi ja nostettiin jälleen Madoparin annostusta. Olen alkanut huomaamaan ihan selkeitä muutoksia itsessäni ja olemisessa nyt. Esimerkiksi ennen en pystynyt kävelemään ihmisjoukossa pelkäämättä koko ajan, että kaadun. Tasapaino ja kehonhahmotus olivat niin huonoja. Nyt olen jo muutamaan otteeseen kävellyt kauppakeskuksissa yms paikoissa ihan "normaalisti", pelkäämättä siis. Kepit on apuna ja ne varmaan tulevat olemaankin aina, mutta se tunne, kun ei tarvitse pelätä, olla koko ajan varuillaan, sydän hakaten ja hiki valuen. Ennen saatoin siis kaatua ihan vain siitä, että joku käveli liian lujaa vauhtia kohti minua!! Tai jos oli leikkiviä lapsia niin jähmetyin paikoilleni, seisoin leveä "raiteisesti" paikallani kauhuissani, jähmetyin ja kaikki tämä oli oman järkeni vastaista! Järki kyllä tiesi ettei noissa tilanteissa ole hätää, mutta kroppa meni paniikkiin. Kuten aina sanoin, minulla on...

Uudet päätökset määräaikaisesta eläkkeestä tulivat, ensin Ilmarisen ja sitten Kelan. Ilmeisesti siitä, että soitin, soitin ja soitin perään oli hyötyä, molemmissa. Nythän päätöksiin ei kuitenkaan lopulta mennyt yhtään niin kauan kuin ensin "uhkailtiin". Tyytyväinen!! Nyt pitää hakea uudestaan vain vielä eläkkeensaajan hoitotuki, jota ehdin saada 6kk kun se nyt eläkkeen katkeamisen takia myös tietenkin katkesi. Se mitä en tajunnut oli, että joudun hankkimaan sitä varten nyt sitten uuden C-lausunnon lääkäriltäni. Koska edellinen hakemus sisältää 7kk vanhan lääkärintodistuksen. Kela tarvii max.6kk vanhan. Hoh. Tänään on dopaherkän dystonian tienoilta neurologin soittoaika tässä kohta puoliin. Madopar ei ole ollut minulle yhtä tehokas lääke kuin mitä Simenet oli, mutta on se tehonnut silti ja toivon nyt saavani luvan nostaa sen annosta hieman enemmänkin. Lisäksi ajattelin kysyä mahdollisuutta Rivatril reseptiin, koska välillä esim.sairaana tai suuren rasituksen jälkeen sa...

Välillä tulee synkempiä päiviä. On ollut jälleen pidempi uneton jakso ja sen huomaa muustakin kuin silmänalusista. Painoa kertyy, kun mussutan yön pimeinä tunteina tunteisiini, energiaa ei riitä mihinkään kotijuttuja kummempaan ja innostuneisuus puuttuu kokonaisuudessaan. Asiaa ei auta se, että määräaikainen eläke(/kuntoutustuki) päätös ei ole tullut. Minulla on haettu sitä vielä ainakin vuodeksi eteenpäin, onhan minulla lääkekokeilutkin (Madopar kokeilussa tällä hetkellä Sinemetin sijaan josta tuli himputinmoinen kutina ja ihottuma) kesken. Ja niin, kipuja ja selkä palasina. Niin siis tuosta eläke-hakemuksesta. Kävin viime vuoden puolella ajallaan neurologilla. Sieltä lääkärin todistus lähti ajallaan Kelaan, josta (jatkohakemus kun oli) se piti lähettää välittömästi Ilmariselle. Soitin eri asian vuoksi Kelaan alkuvuodesta. Kysäsin samalla hakemukseni perään ja sehän olikin vielä Kelassa!! Voi kökkö. Pitäisi aina tajuta kysellä ilmeisesti koko ajan perään.... No nyt olen tilante...

Näin vastikään IG:ssä kuvan jossa luki jotakuinkin niin, etteivät ihmiset muistele sinun hautajaisissa sitä kuinka kivoja tavaroita ja hienoja laitteita omistit vaan sitä kuka ja millainen olit. En itsekään tietenkään mittaa toisten arvoa rahalla tai maallisella muulla omaisuudella. Miksi sitten koen häpeän tunnetta siitä, että me olemme ns.köyhiä...? Ja kyllä, olemme virallisesti perheenä köyhän puolella. Minun määräaikainen eläkkeeni ei ole rahallisesti kovinkaan mittava, työelämässä en ole ollut hirveän montaa vuotta, koska molemmat pojat olivat täysin kotona 4+v saakka ja senkin jälkeen olen tehnyt vain osa-aikatöitä. Olen kyllä ollut koko päivä töissäkin, muttei niistä kovin montaa vuotta kerry. Mies yksityisyrittäjänä ei todellakaan tee pikkufirmallaan mitään huikeaa tulosta. Paremminkin päin vastoin. En koe jääneeni kuitenkaan paitsi mistään. Meillä on kiva omistusasunto, ei ehkä isoimmat neliöit mutten kyllä kaipaakaan lisätilaa (paitsi toisen vessan haluaisimme!) ja ...

Määräaikainen eläke loppuu 2019 tammikuun loppuun. Jatkoa pitäisi hakea ja tapaankin neurologin ensi maanantaina. Vointini on parantunut, kyllä. Pystyn kävelemään melkein kaikkina päivinä itsenäisesti (kepein kylläkin siis), jopa ulkona. Pyörätuoliin en ole koskenut reiluun kuukauteen ollenkaan. Olen nyt neljättä päivää kuntoutuksen kakkosjaksolla. Minulla meni kolme ensimmäistä päivää oikein kivasti täällä. Liikkuminen oli kohtuu hyvää kepeillä ja jaksaminenkin ok. Vatsa reistasi tiistai yöllä ja aamulla urakalla ja nukkunut en ole kuin sen max. 3h yössä. Aloin silti miettiä, että minähän voin ihan hyvin. Täähän on jo ihan mahtavaa, ehkäpä mun mielikuva siitä, että olen työkyvytön onkin väärä? Liioittelenko sitä kuinka sairas olen? Mitä jos en saakaan jatkoa määräaikaiselle eläkkeelle, koska minähän voin ihan kohtuullisesti? Olenko huijari jos haen jatkoa? Sitten tuli jälleen viime yön kaltainen yö ja todellisuus iski jälleen nyrkillä päin kasvoja. Polvi kävi subluksaatiossa ...

Ensi viikon maanantaina alkaa uusi 2 viikon jakso kuntoutusta. Olen saanut kuulla, ettei kukaan syksyllä olleen ensimmäisen jaksoni tyypeistä olekaan tulossa tälle toiselle jaksolle, vaan joudun aloittamaan toisessa ryhmässä, jossa muut ovat siis käyneet yhden jakson jo porukassa. En ole koskaan ollut hyvä ryhmäytyjä. Olen helposti vetäytyvä ja hiljainen isommassa porukassa. En ujo. Sana ujo hieman inhottaa minua. Olen elämässäni tainnut tavata yhden oikeasti ujon ihmisen. "Prof. Keltikangas-Järvisen mukaan ujous on synnynnäinen temperamenttipiirre, joka vaikuttaa persoonallisuuden kehittymiseen. Sillä on fysiologinen perusta aivojen serotoniiniaineenvaihdunnassa.  Noin 20 % ihmisistä on synnynnäisesti ujoja  ja lamaantuu hetkellisesti uudessa sosiaalisessa ympäristössä." Lähde Olen introvertti, sitä kyllä olen. Mutta hyvässä/oikeassa seurassa varsin puhelias. Ja saan kyllä suuni auki jos on tarve ja saan asiani aina sanottua  kun haluan. Lapsena minua pidettiin...

Ainakin meidän lasteni kouluissa on tällä lukukaudella ollut käytössä "Hyvinvoinnin vuosikello". Se on sosiaalisen vahvistamisen toimintamalli yhteisölliseen hyvinvointityöhön perusopetuksessa, näin lyhyesti sanottuna. Koulussa käydään läpi erilaisia tilanteita ja tunteita, Wilman kautta samoja "tehtäviä" tulee myös koko perheelle kotiin. Valitettavasti luulen, ettei monikaan perhe vaivaudu kotona käymään läpi tätä vapaaehtoista koko perheen kotitehtävää. Me olemme yrittäneet (ja ainakin tähän mennessä onnistuneet), koska en jätä käyttämättä yhtään tilaisuutta keskustella lasteni kanssa ja tunnetaidot ovat yksi hyvin tärkeä asia sosiaalisissa suhteissa. Tämän marraskuun aihe oli empatia. Kodeissa ja kouluissa käsitellään esim. kysymyksiä, kuten mitä on empatia ja mitä välinpitämättömyys? Millaista on empaattinen kuuntelu? Millaisia vaikutuksia toisen tuella ja huomioimisella voi olla? Ja kuuntelemisen ja läsnäolotaitojen harjoitteleminen jne Todella hienoa!...

Mulla on ollut stressi huipussaan viime aikoina. Auton remontti on niellyt jo reilun tonnin, vikaa on korjattu, mutta edelleen nykinää löytyy. Miehen työt ovat olleet 6 päiväisiä viikkoja viime aikoina... Ja vähintään 13h/pvä. Vain tiistaisin ja lauantaisin on "malttanut" olla 10h töissä. Eihän tuollaista tahtia kukaan pidempään kestä, olen koittanut kertoa miehen kuulemattomille korville. Ja aiheuttaahan se hieman tiuskintaa kotioloissa. Koitan olla se reilu vaimo joka ymmärtää. Mutta kun en aina ole, enkä jaksa olla. Vaikka olen pääosin kotona (määräaikaisella eläkkeellä) niin on näiden sairauksien kanssa elämä yhtä "työtä" ihan itsekseenkin, saati, että hoidan kaiken täällä itse ja olen vastuussa kaikesta kotiin ja lapsiin liittyvästä yksin. Ja stressaahan myös se, etten tiedä määräaikaisen eläkkeen jatkosta. Nykyinen loppuu tammikuun loppuun. Olin jo todella positiivisin mielin, kun vaste levodopalle näytti olevan hyvä ja kaikki menossa parempaan. N...

Ulkona on harmaata, märkää ja kylmää. Oikein hyvä ilma sohvalla lämpöpeiton alla, paljon kynttilöitä palamassa ja kuunnellen musiikkia (tai no kuunnellen ja katsellen) YouTubesta. Tällä hetkellä päällä Kygo: Happy now. Koitan hieman kerätä energiaa siivoukseen, mutta toisaalta mietin ettei niitä pölyjä näy kynttilän valossa, ehtishän sitä huomennakin. Pyykkikone on sentään päällä. Ihailen ihmisiä, jotka jaksavat pyörittää konetta joka päivä (tähän mieheni kommentoisi, ettei kukaan sitä konetta pyöritä, hah hah...). Meillä todellakin olisi tarve sille. Mies ja teini hikoilevat kuin porsaat (mikä on muuten paikkaansa pitämätön sanonta, "hikoilee kuin sika", koska faktahan on, että siat eivät hikoile, vaan hoitavat lämmönsäätelynsä ulkoisin keinoin, esim.rypemällä,jolloin ihoon tarttunut savi haihduttaa kosteutta hitaasti). Meillä ei todellakaan voi laittaa (farkkuja lukuunottamatta, nekin haistellaan ennen uusiokäyttöä) samaa paitaa esim.seuraavana päivänä. Vaikka kuin...

Tuntuuko muista siltä, että maailma on pullollaan pelkästään negatiivisia ihmisiä nykyisin? En puhu pelkästään näistä nettipalstahulluista, jotka ovat välillä todella ahdistavia ajatuksineen (jopa pelottavia, koska niiden hullujen anonyymien takana on lopulta perus-Matteja/Maijoja, jonkun isiä ja äitejä, siskoja, veljiä jne) vaan tarkoitan ihan kirjaimellisesti, että minun lähipiirini on ainakin negaillut oikein urakalla viime aikoina. Onko muilla vastaavaa....? Onko tämä kollektiivista? Johtuuko tämä nyt sitten esim.syksystä? Tuntuu, ettei aiemmin ole ollut ihan näin negatiivista ilmapiiriä vaikka syksyjä onkin koettuna jo se 38kpl! Tosin voisin vetää mukaan yleismaailmallisen poliittisen ilmapiirin, jätepyörteet, ilmeisen nälänhädän Jemenissä ym. Joko loppui se vähäinenkin elämänilo joka ehkä oli...? Toki itse kukin voi tehdä vain oman osansa muuttaakseen asioita ja ymmärrän hyvin, ettei herkempien ihmisten mielet välttämättä kestä ajatella näitä... Alkaa se ahdistaa, tiedän ...

Olen nyt napostellut 3tbl Levodopaa päivässä. Edelleen otan Sinemet 12,5/50mg. Nostovaraakin siis edelleen on. Hienoisia parannuksia elämisessä ja olemisessa on huomattavissa! Tasapaino on hiukan parantunut. Ainakin just sen aikaa kun lääke vaikuttaa, eli n.2h on se parempi, sit n.1h siinä ja siinä. Sit mahalässähdys mun tavanomaiseen huonouteen, kunnes taas voi ottaa seuraavan pillerin. Väännöt jalassa ovat päivällä vähentyneet, eivät mitenkään dramaattisesti, mutta hiukan. Sekin kuitenkin paljon parannusta entiseen. Selkä meinaa vaivata jälleen. Eihän se mikään täydellinen ole ollut edes viime vuotisen leikkauksen jälkeen, mutta nyt... Voih ja Huoh. Toivottavasti tämä tästä ilman isompia rauhoittuisi. Muuten kaikki on ok ja vaikka valitankin tänne blogiin paljon, niin elämä on (minun/meidän) normaalia, päivät kuluu lasten(/teinin...) jutuissa, kokeisiin lukua, hammaslääkärin varausta, ruokien tekoa, ym. Tavallista arkea. Syksy on ihanaa, rakastan pimeitä iltoja, kymmeniä kyn...

Joskus se itsesäälikin saavuttaa huippunsa ja sitten palaa (kohtuu) normaalehin mittoihinsa, pois me-me-landista. Mun lakipiste kärjistyi loppuviikosta, toki hormoneilla oli oma osansa, kun sain riidan aikaan miehen kanssa aiheesta "miksi aina minä". Seuraava päivänä hävetti ja tietysti pyysin anteeksi (niin, tottakai riita alkoi myös myöhään illalla, oon jostain syystä ns.yöriitelijä...). Miksi en minä? Viikonlopun alku onkin jo mennyt seesteisemmissä tunnelmissa, käytiin herkkuostoksilla,kirjakaupassa, ajeltiin hieman ympäriinsä katsellen maisemia ja syöden jäätelöä, vaikka ulkona olikin jäätävän kylmä tuuli ja vihmoi hieman vettäkin. Ruska on vaihtunut keltaiseen lehtimereen ja odotan innolla josko nähtäisiin pian ensihiutaleet! Minähän oon ihan täysin talvi-ihminen, nää pimeät illat on jo niin ihania! Vaikka samalla tiedän, että monille myös ihan kamalia, kaamosmasennus ei ole mikään vitsin aihe, vaikka monet siitä puhuvatkin leikillään puhuessaan siitä tunteesta,...

Olin viime viikon kuntoutuksessa. Pidin kyllä siitä, oli fysioterapeutti parikin krt päivässä, ravitsemusterapeutti,   toimintaterapiaa, psykologi, yms. Nämä kaikki olivat tarpeellisia ja hyviä, mutta silti, mikään ei voittanut vertaistukea. Ikäjakauma oli laaja minun ollessa nuorin, se ei haitannut yhtään. Diagnoosiakin löytyi kaikenmoista, kaikki neurologisia, mutta sekään ei haitannut, koska kaikkia yhdisti se, että oltiin harvinaisia ja kivuliaita. Aika jakaantui yhteisaikoihin ja yksityisaikoihin. Esim.toimintaterapiaa oli sekä yksin, että yhdessä, samoin psykologilta oli molempia aikoja. Fysioterapia oli aina yksilöaika. Marraskuussa jatkuu 10 päivää. Sen verran rankka viikko oli, että tämä seuraava viikko on ollut kramppaileva, unettava, kipeä. Sekin oli muuten mukavaa kuntoutuksessa  ettei omaa vointia tarvinnut selitellä. Vertaiset kestävät kuulla kivusta, unettomuudesta ja huonoista päivistä. Eikä tarvitse nähdä sitä "voi raukkaa  - ilmettä. Tai vaihto...