Puhutaan rahasta

Näin vastikään IG:ssä kuvan jossa luki jotakuinkin niin, etteivät ihmiset muistele sinun hautajaisissa sitä kuinka kivoja tavaroita ja hienoja laitteita omistit vaan sitä kuka ja millainen olit.

En itsekään tietenkään mittaa toisten arvoa rahalla tai maallisella muulla omaisuudella.

Miksi sitten koen häpeän tunnetta siitä, että me olemme ns.köyhiä...?

Ja kyllä, olemme virallisesti perheenä köyhän puolella. Minun määräaikainen eläkkeeni ei ole rahallisesti kovinkaan mittava, työelämässä en ole ollut hirveän montaa vuotta, koska molemmat pojat olivat täysin kotona 4+v saakka ja senkin jälkeen olen tehnyt vain osa-aikatöitä. Olen kyllä ollut koko päivä töissäkin, muttei niistä kovin montaa vuotta kerry.

Mies yksityisyrittäjänä ei todellakaan tee pikkufirmallaan mitään huikeaa tulosta. Paremminkin päin vastoin.

En koe jääneeni kuitenkaan paitsi mistään. Meillä on kiva omistusasunto, ei ehkä isoimmat neliöit mutten kyllä kaipaakaan lisätilaa (paitsi toisen vessan haluaisimme!) ja pojatkin jakavat huoneen edelleen ihan mielellään ja kärhämöimättä.
Kaksi autoakin meillä on, miehen työromu ja sit se jolla minä ajan pääosin ja joka on itseasiassa ihan ok auto ja juuri sellainen jonkalaisen tarvitsemme.

Kaikkea muutakin pientä kivaa löytyy elämästämme. Matkustelu on se johon rahat eivät pahemmin riitä. Toisaalta, introvertti-esikoisemme ei edes halua lähteä mihinkään ja eipä näillä sairauksilla ja allergioilla niin älyttömästi ole haluttanutkaan reissata kotimaata kauempana.

Joskus olisi todella ihanaa, kun olisi isommat "vararahasto". Esimerkiksi pari viikkoa sitten, kun jääkaappi-pakastin hajosi. Saimme kyllä ostettua ihan säästöillä uuden, mutta olisihan se mukavaa, kun ei tarvitsisi viedä niitä viimeisiä säästöpennosia.

Minä olen kohtuu säästäväinen. En kitupiikkitasoa. Tykkään käydä silloin tällöin "humputtelemassa", ostaa pikku lahjoja ja myönnän tilaavani täysin turhaa Lookfantastic boxia sekä Netflixiä yms.
Laitan kuitenkin jokaisesta tulleesta tilistä ensiksi säästöön rahaa. Sitten maksan kaikki laskut ja sitten vasta nähdään mihin rahat riittävät.

Kun Isompi oli vauva me kävimme Vantaalla asuessamme lähikaupassa taskulaskimen kanssa. Onneksi sitä ei ole tarvinnut tehdä aikoihin.

On hullua, että joillakin aloilla tienaa älyttömiä summia  jopa niin suuria, ettei keskiverto kansalainen pysty käsittämään mihin nämä ihmiset mahtavat rahansa tunkea.
Ja toisilla aloilla vaarannetaan oma henki tai pelastetaan muiden henkiä niin mitättömillä summilla että hävettää.
Todella suuret taputukset kaikille, jotka puurtavat tunteja työssä ja joiden palkkakuitissa työn vaativuus ei valitettavasti näy.
En kuitenkaan aio ryhtyä politikoimaan vaan totean vain epäkohdan.

Olen innokkaasti seurannut, kun (ainakin minun mielestäni) nykyisin puhutaan rahasta ja varsinkin säästämisestä enemmän.
Todella hienoa! Nuorten on varsinkin hyvä saada realistista tietoa rahasta ja siitä mitä sillä saa ja miten sitä saa.
Itse olen nyt teinin kanssa puhunut paljon siitä, että ammattia miettiessä pitää miettiä myös omia arvojaan kiinnostuksen kohteiden lisäksi.
Onko valmis laittamaan työhän enemmän tunteja saadakseen isomman palkan vai arvostaako enemmän esimerkiksi vapaa-aikaa ja vähemmän sitä maallista mammonaa.
Olisi ihanaa sanoa nuorelle, että jokaisen olisi hyvä löytää se oma intohimo työhön ja tehdä jotain mistä todella pitää. Voi, se olisi unelma tilanne, mutta loppujen lopuksi kohtuu kaukana monen arjesta.
Toki ei kannata rahan himossaan koittaa lukea alaa joka ei kiinnosta pätkääkään.

Meillä alkaa olla kohta käsillä jatkokoulutukseen haku. Poika on menossa ammattikouluun, vaikka äitiä hieman hirvittääkin, kun olen lukenut näitä nykyisiä supistusten riivaamia koulutusjuttuja lehdistöstä!

Teini on hieman vaikeassa asemassa. Lukio ei kiinnosta  mutta oikein mikään ammattialakaan ei ole vielä innostanut.
Pari hyvää vaihtoehtoa kyllä löytyy silti, joten ammattikoulu kutsuu.

Me ollaan miehen kanssa oltu aina avoimia kotona raha-asioista. Ei niin avoimia kuitenkaan, että lasten täytyisi huolestua siitä.
Olen sitä mieltä, että mitä aiemmin nuorelle opettaa rahankäytön keskeisiä periaatteita, sitä todennäköisemmin he sitten aikuisena osaavat käyttää rahaa Ainakin paremmin kuin eräs nimeltä mainitsematon vuonna 1999 ensimmäisestä työpaikastaan tienatuilla rahoilla... Toivon, että joku olisi puhunut minulle säästämisestä.

Meillä ei kotona ainakaan lasten kuullen puhuttu rahasta. Tiesin kyllä, ettei rahaa hirveästi ole, mutta vasta aikuisena minulle on valjennut kuinka vähän sitä pahimmillaan oli.
Joten omien lasten kanssa on puhuttu säästämisestä ja olen kannustanut säästäväisyyteen jo pienestä pitäen.

Hassua silti, että samalla kasvatuksella luonne kuitenkin lopulta myös ratkaisee. Pienempi on nimitettäin super säästäväinen persoona ja Isompi enemmän tuhlari. Onneksi on säästäväisyyskasvatus mennyt siihenkin päähän, mutta jännä tällainenkin ero huomata.

Minulla on välillä tiettyjä tavoitteita joita kohti säästän. Välillä taas ei. Tykkään säästämisestä! On ihana nähdä rahasumman nousevan erillisellä säästötilillä.
Ja tuo tiettyä tyytyväisyyttä, kun voi ostaa rikkoutuneen kodinkoneen tilalle uuden heti sen kaatamatta vähävaraista talouttamme.

Haaveilen silti leveämmän leivän päivistä. Kukapa ei?
Minun haaveisiin kuuluu ensin vain uudelleen kouluttautuminen.
Sitten mukavan, uuden työpaikan saaminen.
Voi olla, etten ole vielä siinä kunnossa  että uudelleen kouluttautuminen olisi ajankohtaista, mutta todellakin toivon, että vielä joku päivä
Ei se minun "leveä leipä" kovin leveää silti olisi. Ja sitä edeltäisi muutama vuosi koulunkäyntiä.
Mutta meidän perheeseen uudelleen kouluttautuminen toisi uusia mahdollisuuksia.

Sitä päivää odotellessa :)


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolonoskopia. Mitä, kuinka, millainen?!

Kuvitteellinen Etsivä etsimässä olenko Ok

Psyykkis-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus