Rullallallei

Tälläkin hetkellä makuuhuoneen lattia on täynnä Roskalava-palstalle menossa olevia vaate- ja tyynypusseja. Olen hyvä luopumaan tavaroista, mutta huono laittamaan niitä eteenpäin.  Roskiinkaan hyvää tavaraa ei viitsi heittää. Nehän ovat täysin käyttökelpoisia, vain minulle ylimääräisiä, jollekin muulle varmasti vielä jopa tarpeellisia. Mutta miksi se tuntuu niin vaikealta, kun pitäisi jaksaa laittaa ne nettiin tai viedä Konttiin tai keräyslaatikkoon? Saamaton kai olen! Jonka vuoksi samat pussit ja kassit pyörivät sängyn ja vaatekaapin välissä lattialla jo kolmatta viikkoa. Elämän yksinkertaistaminen ei olekaan niin yksinkertaista. Vai olenko se vain minä? Onko tämä kaikille muille helppoa? Joskus saan hirveän energiaa purkauksen ja naputtelen Annetaan-palstalle yhtenä iltana kaikki tavarat tai vaihtoehtoisesti  pakkaan pusseihin eteiseen ulko-oven eteen pois vietäväksi. Silloin tunnen oloni myös hyväksi ja aikaansaavaksi. Nyt tietysti tämä kuulostaa siltä, ...

Määräaikainen eläke loppuu 2019 tammikuun loppuun. Jatkoa pitäisi hakea ja tapaankin neurologin ensi maanantaina. Vointini on parantunut, kyllä. Pystyn kävelemään melkein kaikkina päivinä itsenäisesti (kepein kylläkin siis), jopa ulkona. Pyörätuoliin en ole koskenut reiluun kuukauteen ollenkaan. Olen nyt neljättä päivää kuntoutuksen kakkosjaksolla. Minulla meni kolme ensimmäistä päivää oikein kivasti täällä. Liikkuminen oli kohtuu hyvää kepeillä ja jaksaminenkin ok. Vatsa reistasi tiistai yöllä ja aamulla urakalla ja nukkunut en ole kuin sen max. 3h yössä. Aloin silti miettiä, että minähän voin ihan hyvin. Täähän on jo ihan mahtavaa, ehkäpä mun mielikuva siitä, että olen työkyvytön onkin väärä? Liioittelenko sitä kuinka sairas olen? Mitä jos en saakaan jatkoa määräaikaiselle eläkkeelle, koska minähän voin ihan kohtuullisesti? Olenko huijari jos haen jatkoa? Sitten tuli jälleen viime yön kaltainen yö ja todellisuus iski jälleen nyrkillä päin kasvoja. Polvi kävi subluksaatiossa ...

Mulla on ollut stressi huipussaan viime aikoina. Auton remontti on niellyt jo reilun tonnin, vikaa on korjattu, mutta edelleen nykinää löytyy. Miehen työt ovat olleet 6 päiväisiä viikkoja viime aikoina... Ja vähintään 13h/pvä. Vain tiistaisin ja lauantaisin on "malttanut" olla 10h töissä. Eihän tuollaista tahtia kukaan pidempään kestä, olen koittanut kertoa miehen kuulemattomille korville. Ja aiheuttaahan se hieman tiuskintaa kotioloissa. Koitan olla se reilu vaimo joka ymmärtää. Mutta kun en aina ole, enkä jaksa olla. Vaikka olen pääosin kotona (määräaikaisella eläkkeellä) niin on näiden sairauksien kanssa elämä yhtä "työtä" ihan itsekseenkin, saati, että hoidan kaiken täällä itse ja olen vastuussa kaikesta kotiin ja lapsiin liittyvästä yksin. Ja stressaahan myös se, etten tiedä määräaikaisen eläkkeen jatkosta. Nykyinen loppuu tammikuun loppuun. Olin jo todella positiivisin mielin, kun vaste levodopalle näytti olevan hyvä ja kaikki menossa parempaan. N...