Hiton hyvä jossakin

Olen aina ihmetellyt sitä, kun kaikilla muilla tuntuu olevan joku intohimon kohde, joku missä he ovat hyviä, joku harrastus, taito, ammattiosaaminen...
Ja minulla ei ole mitään.

Lapsena ja nuorena pidin itseäni hyvänä kirjoittamaan, mutta en enää edes kirjoita (siis en laske kauppalistoja, whatsapp-viestejä enkä satunnaista blogitajunnanvirtaa).

Olin myös hyvä lukemaan. Olin nopea ja sisäisin lukemani asiat hyvin ja nopeasti. En muista milloin olen lukenut kunnolla. Naistenlehtiä tk-aulassa ei taaskaan lasketa. Eikä nettiuutisia.

Rakastin lukemista. Luin 6lk pikku kirjastomme elämänkertahyllyn läpi Kekkosesta Kelleriin ja ahmin kasan natsisaksasta kertovia sekä fakta-, että fiktioteoksia.
Luin kaikki kirjat nuortenhyllyiltä aiheesta riippumatta.

Nykyään luen HS uutisia netistä, paikallisuutislehden luku tuottaa jo ongelmia (ei siis se itse lukeminen vaan sen lehden lukemiseen kuluva aika) ja kirjoja on yöpyödällä reilu kymmenen odottamassa lukuinspiraatiota. Vanhimmat niistä olivat siinä jo viime vuonna tähän aikaan. Ja nämä kirjat ovat siis ns.hömppää,kevyempää lukemista (yhtä lukuunottamatta).
Koko viime vuonna sain luettua yhden kirjan!!

Siinä ne. Asiat joissa olen ikinä ollut hyvä. Ja jotka eivät edes päde enää.
Psykiatrinen Sh tätä kysyi.
Pyysi luettelemaan asioita joissa olen hyvä.
Kai nyt jotain on...?

Mietin ja mietin. Olen hyvä äiti. Lasketaanko se?
Kuulema lasketaan.
Voin sanoa sen rehellisesti. Siinä olen onnistunut. Mutta vaikka pysyn äitinä ikuisesti niin lapseni eivät voi olla ainoa asia jossa olen hyvä. He kasvavat, tekevät omat päätöksensä, virheensä ja onnistumisensa.

Olen hyvä vaimo. Sekin kuulema lasketaan. Mutta ei minun asiat joissa olen hyvä voi olla vain toisista ihmisistä riippuvaisia.
Olen kyllä tietoinen siitä, että olen lykännyt liikaakin nimenomaan niitä omia asioitani ja tehnyt kaikkeni ja kaikkea mieheni ja lasteni hyväksi. Huomaan nyt kyllä, että vailla tällä tavalla lapsistani on tullut ihania, erinomaisia jne ja mieheni on saanut minusta tukipilarin, ilmaisen assistentin ja kalenterin, auttajan joka tilanteeseen niin siinä samalla minä olen jäänyt ilman.
Ilman tukea ja ilman omaa tilaa ja omia vaihtoehtoja.

Kadehdin ihmisiä harvoin. Mutta kadehdin ihmisten osaamista useinkin. Kadehdin on ehkä väärä sana, mutta katselen, ihastelen, ihmettelenkin.
Miten joku voi osata kutoa sukan? Ommella läjäpäin lastenvaatteita? Kirjoittaa kirjan? Menestyä sisustusInstagrammaajana, olla taitava kakkuleipuri...

Osaan kyllä monia asioita keskiverrosti. Olen keskiverto sisustaja, kokkaaja, leipoja.. (käsitöissä olen keskiverto miinus tuhat, ihan avuton. Ja kyllä on yritetty. On harjoiteltu. On tehty kaikki.)
Mutta minulla ei ole intohimoa mihinkään.
Pidän monista asioista, elokuvista, tv-sarjoista, kosmetiikasta, uutisten seuraamisesta, tiedon hankkimisesta esim.allergia-asioista jne
Mutta en pidä niistä niin paljoa, että esim.saisin intoa lukea itseni ravitsemusterapeutiksi tmv

Ei ole mitään (perheeni lisäksi) mikä saisi minut innostumaan niin, että olisin esimerkiksi valmis näkemään enemmän vaivaa hankkiakseni jonkun asian/taidon tmv

Se harmittaa. Oikein todella. Voi olla, että tämä on juuri sitä alkavaa keski-iänkriisiä. Sitä "tässäkö tämä nyt oli" ajattelua. Täytän 40
ensi vuonna.

Mutta olkoot syy mikä hyvänsä. Haluan olla hiton hyvä jossain!


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolonoskopia. Mitä, kuinka, millainen?!

Kuvitteellinen Etsivä etsimässä olenko Ok

Psyykkis-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus