Rullallallei

Ihmiset, joilla on kroonisia terveysongelmia saavat yleensä apua lääkäreiltä minimoidakseen fyysistä kipua, mutta lääkärit eivät kerro millaista emotionaalista kipua aiheuttaa, kun elää kroonisesti sairaana. Se ohitetaan kokonaan. Hyvin harvassa ovat ne lääkärit jotka ymmärtävät tämän kokonaisuuden ja sen, kuinka psyykkinen hyvinvointi vaikuttaa fyysiseen. Eli jos olet jo kroonisesti sairas niin kyllähän se mieltä vetää matalaksi. Mitä sitä tyhjää muuta väittämään? Tuttua ovat varmasti myös katkeruuden, kateuden, itsesyytösten ja pelon tunteet. Lyhytkin ruumiillinen sairaus masentaa mieltä ja vähentää sosiaalisia suhteita, eikö vain? Väsymys ja stressi saattavat altistaa esim.tartuntataudeille. Yksinäisyydestäkin sanotaan, että se voi tuntua kipuna. Joko sydämessä tai jopa fyysisenä puristuksen tai kivun tunteena. Saati sitten, kun olet ollut vuosikausia sairas, kun diagnoosisi muokkaavat identiteettiäsi uusiksi, kun sosiaalinen elämä kuolee ympärilläsi. Kipu ei ole ystävä. Ei

Nämä on ne jotka ovat soineet. Uusia, vanhoja ja siltä väliltä. 1) Adam Lambert : Trespassing 2) Olly Murs : Dance with me tonight 3) American Authors : Best day of my life 4) Sunrise Avenue : I help you hate me 5) Jonas Brothers : Cool 6) Green Day : Basket case 7) Nick Carter feat. Avril Lavigne : Get over me 8) Kygo & Imagine Dragons : Born to be yours 9) Adi L Hasla feat. Pihlaja : Kevät 10) The Wanted : Glad you came 11) Pauli Hanhiniemi : Muutkin mokaa 12) Sebastian Yatra, Daddy Yankee, Natti Natasha : Runaway ft.Jonas 13) OneRepublic : Love runs out 14) AJ Mclean : Teenage wildlife 15) Justin Timberlake : Can't stop the feeling 16) JVG : Ikuinen vappu 17) Eagly Eye Cherry : Save tonight 18) The Beatles : Day tripper 19) Thirty Seconds To Mars : The kill (Bury me) 20) Twenty one pilots : Stressed out Ja voisihan tätä jatkaa, aika paljon on tullut kuunneltua musiikkia viime aikoina. Mutta tässä nyt muutamia joita on tullut toistettua joitain toisia

Olen aina ihmetellyt sitä, kun kaikilla muilla tuntuu olevan joku intohimon kohde, joku missä he ovat hyviä, joku harrastus, taito, ammattiosaaminen... Ja minulla ei ole mitään. Lapsena ja nuorena pidin itseäni hyvänä kirjoittamaan, mutta en enää edes kirjoita (siis en laske kauppalistoja, whatsapp-viestejä enkä satunnaista blogitajunnanvirtaa). Olin myös hyvä lukemaan. Olin nopea ja sisäisin lukemani asiat hyvin ja nopeasti. En muista milloin olen lukenut kunnolla. Naistenlehtiä tk-aulassa ei taaskaan lasketa. Eikä nettiuutisia. Rakastin lukemista. Luin 6lk pikku kirjastomme elämänkertahyllyn läpi Kekkosesta Kelleriin ja ahmin kasan natsisaksasta kertovia sekä fakta-, että fiktioteoksia. Luin kaikki kirjat nuortenhyllyiltä aiheesta riippumatta. Nykyään luen HS uutisia netistä, paikallisuutislehden luku tuottaa jo ongelmia (ei siis se itse lukeminen vaan sen lehden lukemiseen kuluva aika) ja kirjoja on yöpyödällä reilu kymmenen odottamassa lukuinspiraatiota. Vanhimmat niistä

Isomman peruskoulutaival tuli päätökseensä. Ei ehkä niin hyvillä arvosanoilla, kuin toivoimme, mutta hyvin kuitenkin. Arvosanoihin vaikutti suuresti se, että poika kärsi raivokkaista migreeneistä n.kerran kuussa viikon verran koko 9lk. Homekoulu. Kun on koulussa vain 3vko/kk niin väkisin jää vähän paitsi jostain. Ja tietysti oli lisäksi muutama perusflunssa poissaolo lisäksi ja tammikuussa koko perheellä influenssa... Joten poissaoloja riitti. Nyt jännäämme sitten pääseekö Isompi ensimmäiseen hakutoiveeseensa. Pienemmän koulumenestyksestä en viitsi edes puhua. Se kuulostaa poikkeuksetta aina kehumiselta. Vaikken sitä tarkoita niin. Sanotaanko niin, että kaikissa arvosanoissa oli kaksi numeroa. Käytöstä myöten. Ja kotiin tuli stipendi luokan kivoimmasta kaverista. Ja niin paljon kuin haluaisinkin esittää olevani mahtava kasvattaja niin kyllä se on vaan niin, että Pienemmässä on osunut jossain tekovaiheessa ihmeellisesti molempien vanhempien geenien parhaat osat kohdalleen tai jota

Kävimme keskustelemassa joitain viikkoja sitten siitä, kun mieheni haluaisi nyt vihdoinkin aloittaa hänen ADHD:n lääkityksen kokeeksi. Kävimme siis ns.Mielitiimissä. Keskustelussa haluttiin mielellään myös läheisen ihmisen mielipide ja miehen kohdalla se luonnollisesti olen minä. Nämä kaksi psykiatrista sairaanhoitajaa siinä keskustelun aikana ilmeisesti kiinnittivät huomiota siihen kuinka paljon minulla on rasitteita elämässä ja olivat siitä huolissaan. Kävihän siinä väkisin ilmi omien 7 diagnosoidun sairauden lisäksi ja sen lisäksi mitä vaikeuksia miehen ADHD ja työnarkomania aiheuttaa, niin myös minun vanhempieni tilanne ja kuinka kannan siitä huolta niin henkisesti kuin auttamalla, ja lapsien tilanteet, kuinka vaikka he ovat maailman ihanimmat, niin Isompaa vaivaa pahat, viikottaiset migreenit ja vatsaongelmat ja Pienemmän multiallergia vaikeuttaa arkea. Sain siis ajan arvioon psykiatriselle sairaanhoitajalle ja kävin siellä pari viikkoa sitten. Minun on vaikea avautua muill

Tälläkin hetkellä makuuhuoneen lattia on täynnä Roskalava-palstalle menossa olevia vaate- ja tyynypusseja. Olen hyvä luopumaan tavaroista, mutta huono laittamaan niitä eteenpäin.  Roskiinkaan hyvää tavaraa ei viitsi heittää. Nehän ovat täysin käyttökelpoisia, vain minulle ylimääräisiä, jollekin muulle varmasti vielä jopa tarpeellisia. Mutta miksi se tuntuu niin vaikealta, kun pitäisi jaksaa laittaa ne nettiin tai viedä Konttiin tai keräyslaatikkoon? Saamaton kai olen! Jonka vuoksi samat pussit ja kassit pyörivät sängyn ja vaatekaapin välissä lattialla jo kolmatta viikkoa. Elämän yksinkertaistaminen ei olekaan niin yksinkertaista. Vai olenko se vain minä? Onko tämä kaikille muille helppoa? Joskus saan hirveän energiaa purkauksen ja naputtelen Annetaan-palstalle yhtenä iltana kaikki tavarat tai vaihtoehtoisesti  pakkaan pusseihin eteiseen ulko-oven eteen pois vietäväksi. Silloin tunnen oloni myös hyväksi ja aikaansaavaksi. Nyt tietysti tämä kuulostaa siltä, että meil