Tunnesyöjä
Olen tunnesyöjä.
Vihaisena ja todella surullisena syön. En ole aina edes huomannut syöväni.
Mitä enemmän tunteeni ja elämäni ovat tasapainossa, sitä enemmän on myös painoni tasapainossa.
Olen koko ikäni kamppaillut painoni kanssa. Muistan kun laihdutin ekaa kertaa 11-12 vuotiaana. Pojan takia!
Söin ennätysmäärät tölkkiananasta, raejuustoa ja kokonaisia tuorekurkkuja.
Laihduin ja olin tyytyväinen.
Seuraavan kerran laihdutin kylläkin vasta n. 26v iässä, mutta koko tuon välin se laihdutus, "oikein" syöminen ja "oikea" paino olivat takaraivossa.
26 vuotiaana painoin 109kg.
Kun näin tuon lukeman puntarissa, jota olin tietoisesti vältellyt pari vuotta, kauhistuin. Järkytyin. Ja päätin ettei 110 ikinä näy siinä puntarin ruudulla.
Laihdutin reilussa 4kk 20kg. Jälleen ihan väärin. Söin ensimmäisen kuukauden vain ateriankorvikkeita ja sen jälkeen laskin kaloreita. Ja söin vähän, todella vähän.
Mutta ihmiset kehuivat muutostani ja lyhyessä ajassa Laihdutin vielä 15kg lisää.
Sain toisen lapsen. Toisin kuin ensimmäisessä raskaudessa, nyt en antanut syömishimojen vallata mieltäni ja pysyin kohtuullisissa painolukemissa. Joten synnytyksen jälkeen paino oli vain n.8kg koholla. Mutta se 8kg jäi!
Raskauden jälkeiset 9-10 vuotta olen on-off-laihduttanut.
En halua edes olla tikkukaramellilaiha. Tiedän ja olen oppinut tunnistamaan sen oman hyvän olon painoni, joka on n. 5kg pullukampi kuin taulukot haluaisivat. Mutta se on "minun" painoni. Ja siinäpä sitä sitten keikutaan. Välillä just siinä painossa jossa haluankin, välillä 5-8kg yli.
Voi kuulostaa vähältä tuo 5kg yli. Minulla se tarkoittaa juuri sitä eroa kahden vaatekoon välissä ja eroa sen suhteen mihin makkarat sijoittuvat. Silloin tunnen oloni hankalaksi, ahtaaksi ja kömpelömmäksi.
Haluan eroon tästä kokoaikaisesta mieleni valtaavasta laihdutuksesta. Haluan olla vain minä. En minä+5kg.
Se on vaikeaa. Tunnesyöminen tekee siitä vielä vaikeampaa.
"ai auto paloi? mitä minulla oikein on suussani? jogurttia? mites minä oikein aloinkaan syömään tätä... ja paljonko tätä onkaan jo mennyt?!"
Olen jälleen "laihduttamassa". Yritän kovasti ponnistella siihen, että en tällä kertaa laihduta vaan teen fiksuja valintoja, en ajattele aktiivisesti painoa vaan enemmän hyvää oloa ja jatkuvaa muutosta.
Olen laihdutuksen asiantuntija. Olenhan lukenut jokaisen lehtijutun, jokaisen selfhelp-oppaan, kaikennäköiset blogit.
Silti todellisuus on toinen.
Eilen illalla ahdisti. Stressi valtasi kehon ja käsi valtasi suklaarasian....
Vihaisena ja todella surullisena syön. En ole aina edes huomannut syöväni.
Mitä enemmän tunteeni ja elämäni ovat tasapainossa, sitä enemmän on myös painoni tasapainossa.
Olen koko ikäni kamppaillut painoni kanssa. Muistan kun laihdutin ekaa kertaa 11-12 vuotiaana. Pojan takia!
Söin ennätysmäärät tölkkiananasta, raejuustoa ja kokonaisia tuorekurkkuja.
Laihduin ja olin tyytyväinen.
Seuraavan kerran laihdutin kylläkin vasta n. 26v iässä, mutta koko tuon välin se laihdutus, "oikein" syöminen ja "oikea" paino olivat takaraivossa.
26 vuotiaana painoin 109kg.
Kun näin tuon lukeman puntarissa, jota olin tietoisesti vältellyt pari vuotta, kauhistuin. Järkytyin. Ja päätin ettei 110 ikinä näy siinä puntarin ruudulla.
Laihdutin reilussa 4kk 20kg. Jälleen ihan väärin. Söin ensimmäisen kuukauden vain ateriankorvikkeita ja sen jälkeen laskin kaloreita. Ja söin vähän, todella vähän.
Mutta ihmiset kehuivat muutostani ja lyhyessä ajassa Laihdutin vielä 15kg lisää.
Sain toisen lapsen. Toisin kuin ensimmäisessä raskaudessa, nyt en antanut syömishimojen vallata mieltäni ja pysyin kohtuullisissa painolukemissa. Joten synnytyksen jälkeen paino oli vain n.8kg koholla. Mutta se 8kg jäi!
Raskauden jälkeiset 9-10 vuotta olen on-off-laihduttanut.
En halua edes olla tikkukaramellilaiha. Tiedän ja olen oppinut tunnistamaan sen oman hyvän olon painoni, joka on n. 5kg pullukampi kuin taulukot haluaisivat. Mutta se on "minun" painoni. Ja siinäpä sitä sitten keikutaan. Välillä just siinä painossa jossa haluankin, välillä 5-8kg yli.
Voi kuulostaa vähältä tuo 5kg yli. Minulla se tarkoittaa juuri sitä eroa kahden vaatekoon välissä ja eroa sen suhteen mihin makkarat sijoittuvat. Silloin tunnen oloni hankalaksi, ahtaaksi ja kömpelömmäksi.
Haluan eroon tästä kokoaikaisesta mieleni valtaavasta laihdutuksesta. Haluan olla vain minä. En minä+5kg.
Se on vaikeaa. Tunnesyöminen tekee siitä vielä vaikeampaa.
"ai auto paloi? mitä minulla oikein on suussani? jogurttia? mites minä oikein aloinkaan syömään tätä... ja paljonko tätä onkaan jo mennyt?!"
Olen jälleen "laihduttamassa". Yritän kovasti ponnistella siihen, että en tällä kertaa laihduta vaan teen fiksuja valintoja, en ajattele aktiivisesti painoa vaan enemmän hyvää oloa ja jatkuvaa muutosta.
Olen laihdutuksen asiantuntija. Olenhan lukenut jokaisen lehtijutun, jokaisen selfhelp-oppaan, kaikennäköiset blogit.
Silti todellisuus on toinen.
Eilen illalla ahdisti. Stressi valtasi kehon ja käsi valtasi suklaarasian....
Kommentit
Lähetä kommentti
Kerro jotain, se ilahduttaa :)