Rullallallei

Muistanko aina kysyä mitä muille kuuluu? Helposti jää päälle sellainen kierre jossa minä itse on se päällimmäinen asia mielessä kivuissa kärvistellessä. Kipu on kuin kupla ympärilläni. Välillä tuntuu etteivät edes läheisimpien ihmisten äänet yllä kuplan sisälle. Pompin holtittomasti kuin Zorb-pallossa näiden kiputuntemusteni kanssa, eikä sinne palloon mahdu toista ihmistä. Onneksi on hyviäkin päiviä. Hyvinä päivinä koitan muistaa kysyä ystäviltä mitä heille kuuluu, koitan saada kotona tehtyä asioita, koitan huomioida puolisoa. Lapsia jaksan aina, he ovat minun virtalähteeni ja he jotenkin osaavat lukea minun "kipu kieltäni", en milloinkaan ole kokenut etten jaksaisi olla äiti tai suorittaa äidin velvollisuuksia. Pojat kyllä ovat jo sen verran isoja, että he eivät tarvitse "hoitoa" niinkään, vaan kuulumisten kyselyä, huolehtimista, rakkautta ja noh, ruokaa! Olen niin ylpeä empaattisesta ja auttavaisesta kaksikostani! Muille läheisille on viime aikoina var...

Kävin noin kuukausi  takaperin lääkärillä (ainahan minä käyn, mutta...). Tämän kertainen käynti oli varattu tutulle lääkärille, mutta hän oli poissa syystä tai toisesta ja siellä oli vieras täti intopiukeana. Ei vähätellyt kipuja, ei mitään negatiivista ennen kuin loppupuolella... "Nyt sitten on niin, että olet koukussa näihin kipulääkkeisiin niin lopetataan nämä.. Annan tilalle isomman annostuksen kipukynnystä nostavaa" "Niin.. en mielestäni ole koukussa. Olen pystynyt nytkin oma-aloitteisesti vähentämään ja vaikka en niin haluaisi niin tuo annostus mikä minulla nyt on on välttämätöntä minun toimimiselle. En haluaisi enempää sitä kipukynnystä nostavaa lääkettä. Siitäkin se annostus mikä minulla nyt on toimii. Olen kokeillut isompiakin, mutta ne tekee sellaista aamupöhnää, etten kykene nousemaan aamulla laittamaan lapsia kouluun" "Asia on nyt niin, että kyllähän näihin koukuttuu" "Varmasti voi koukuttua. Minä en ole koukussa. Olen useasti jo...

Huono aamu. Nukahdin illalla hyvin epätyypillisesti sohvalle kello kahden aikaan. Heräsin siitä klo. 4.45 ja siinä oli jälleen yöuneni. Olen aina ollut huono nukkumaan, mutta viimeisen vuoden aikana termi "huono nukkumaan" on noussut aivan uusiin sfääreihin. Olin 8kk nukkumatta paljon ollenkaan. Kolme tuntia taisi olla tuona aikana pisimmät yöunet ja lisäksi satunnaisesti vartista puoleen tuntiin päivätorkkuja. Voin sanoa, ettei tuntunut kivalta. Eikä asiaa auttanut viime kesäkuussa suoritettu selkäleikkaus seurauksineen. Voisi olettaa, että lääkärit tuputtavat unilääkettä poikineen minulle? No ei. Melatoniini ei sovi (eikä ongelma ole nukahtaminen), suurin osa unilääkkeistä ei syystä tai toisesta sovi (uskon, että näitä löytyisi enemmänkin... ) Joten minulle määrättiin kipukynnystä nostava lääkettä jonka pitäisi auttaa nukkumaan. Kaipa se vika on minussa, kun ei sekään toimi. Yöt kuluvat katsomalla Netflixiä, Viaplaysta tai HBO Nordicia. Nykyisin olen löytänyt myö...

Uusi alku, uusi minä. Tavallaan. Viime vuonna minun täytyi hyväksyä uusia todellisuuksia. Uusi malli elää. En tiedä olenko hyväksynyt vieläkään, mutta vähitellen, vähitellen... Käytän nykyisin jatkuvasti sanoja pitkäaikaissairas ja kroonisesti sairas.  Vaikka ne tulevat jo ulos luonnollisesti niin silti sisuksissa on vielä epäluuloisuus. Minäkö? Ja kummallinen pieni kuiskaaja " tällainen sinä nyt olet, ei sinusta ole muuhun, ei mihinkään, arvoton" Eikä järki puhe auta. Ei silloin, kun on kuukausi kulunut lähtemättä ulos. Ei silloin, kun ihmiset jotka ennen puhuivat sinulle kävelevät ohi. Ei silloin kun tuntee itsensä kuin esineeksi, yhdeksi tuoleista, yhtä vähän huomatuksi. Kuinka helppoa olisikaan vajota itsesääliin. Myönnän, olen vajonnutkin. Mutta ainakin vielä mönkinyt siitä ylös nyrkkiä heristäen! Mikä minua siis vaivaa? Lyhyesti monta, monta eri sairautta, osa jo diagnosoituja, osaa vielä tutkitaan. Tuntuu, että sairaudet, sairastaminen ovat yhtä kuin minä. ...