Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on maaliskuu, 2019.

Saamaton kierrättäjä

Tälläkin hetkellä makuuhuoneen lattia on täynnä Roskalava-palstalle menossa olevia vaate- ja tyynypusseja. Olen hyvä luopumaan tavaroista, mutta huono laittamaan niitä eteenpäin.  Roskiinkaan hyvää tavaraa ei viitsi heittää. Nehän ovat täysin käyttökelpoisia, vain minulle ylimääräisiä, jollekin muulle varmasti vielä jopa tarpeellisia. Mutta miksi se tuntuu niin vaikealta, kun pitäisi jaksaa laittaa ne nettiin tai viedä Konttiin tai keräyslaatikkoon? Saamaton kai olen! Jonka vuoksi samat pussit ja kassit pyörivät sängyn ja vaatekaapin välissä lattialla jo kolmatta viikkoa. Elämän yksinkertaistaminen ei olekaan niin yksinkertaista. Vai olenko se vain minä? Onko tämä kaikille muille helppoa? Joskus saan hirveän energiaa purkauksen ja naputtelen Annetaan-palstalle yhtenä iltana kaikki tavarat tai vaihtoehtoisesti  pakkaan pusseihin eteiseen ulko-oven eteen pois vietäväksi. Silloin tunnen oloni myös hyväksi ja aikaansaavaksi. Nyt tietysti tämä kuulostaa siltä, että meil

Hei, tää toimii!

Ja kyllä, aloitan heti lääkejutuilla. Mulla oli lääkärin soittoaika taas vaihteeksi ja nostettiin jälleen Madoparin annostusta. Olen alkanut huomaamaan ihan selkeitä muutoksia itsessäni ja olemisessa nyt. Esimerkiksi ennen en pystynyt kävelemään ihmisjoukossa pelkäämättä koko ajan, että kaadun. Tasapaino ja kehonhahmotus olivat niin huonoja. Nyt olen jo muutamaan otteeseen kävellyt kauppakeskuksissa yms paikoissa ihan "normaalisti", pelkäämättä siis. Kepit on apuna ja ne varmaan tulevat olemaankin aina, mutta se tunne, kun ei tarvitse pelätä, olla koko ajan varuillaan, sydän hakaten ja hiki valuen. Ennen saatoin siis kaatua ihan vain siitä, että joku käveli liian lujaa vauhtia kohti minua!! Tai jos oli leikkiviä lapsia niin jähmetyin paikoilleni, seisoin leveä "raiteisesti" paikallani kauhuissani, jähmetyin ja kaikki tämä oli oman järkeni vastaista! Järki kyllä tiesi ettei noissa tilanteissa ole hätää, mutta kroppa meni paniikkiin. Kuten aina sanoin, minulla on