Välillä alas, välillä ylös

Huono aamu.
Nukahdin illalla hyvin epätyypillisesti sohvalle kello kahden aikaan. Heräsin siitä klo. 4.45 ja siinä oli jälleen yöuneni.
Olen aina ollut huono nukkumaan, mutta viimeisen vuoden aikana termi "huono nukkumaan" on noussut aivan uusiin sfääreihin.
Olin 8kk nukkumatta paljon ollenkaan. Kolme tuntia taisi olla tuona aikana pisimmät yöunet ja lisäksi satunnaisesti vartista puoleen tuntiin päivätorkkuja.
Voin sanoa, ettei tuntunut kivalta.
Eikä asiaa auttanut viime kesäkuussa suoritettu selkäleikkaus seurauksineen.

Voisi olettaa, että lääkärit tuputtavat unilääkettä poikineen minulle? No ei. Melatoniini ei sovi (eikä ongelma ole nukahtaminen), suurin osa unilääkkeistä ei syystä tai toisesta sovi (uskon, että näitä löytyisi enemmänkin... )
Joten minulle määrättiin kipukynnystä nostava lääkettä jonka pitäisi auttaa nukkumaan.
Kaipa se vika on minussa, kun ei sekään toimi.
Yöt kuluvat katsomalla Netflixiä, Viaplaysta tai HBO Nordicia.
Nykyisin olen löytänyt myös ihmeellisen YouTube-maailman ja alkanut vähitellen ymmärtämään miten teini jää sinne jumiin.
Päivisin olen kohtuu zombina ja niiden öiden jälkeen jolloin nukun yhtäkkiä hyvin niin seuraava päiväkin menee torkkuen.

En voi kyllin ylistää mussukoitani, elämäni valoja, eli lapsiani.
Pojat ovat sopeutuneet entistä sairaampaan äitiin ja uusiin juttuihin todella hyvin.
Lisäksi he ovat upean empaattisia, auttavaisia ja ihania. Jopa teini!

Olen saanut myös hyötyä lääkäreistä, ei sen puoleen, ettei jää sellainen käsitys, että olen lääkärivastainen.
Ihmisiähän hekin ovat, mukaan mahtuu fiksuja, ihania ja myötätuntoisia, mutta myös tyhmiä, töksäytteleviä idiootteja.
Pettymys on tietysti kova, kun joutuu tapaamaan jälkimmäisen apua etsiessään.
Mutta kun tapaa ensimmäisen kaltaisia lajinsa edustajia on helpotus melkein itkuna ilmenevä tila.

Viimeisin diagnoosini on jalan dystonia. Saan jalkoihin nykyisin botoxia (ja kyllä, lääkäri on kuullut ennenkin vitsin "laitettaisiinko ylijäämä otsaryppyihin" jne).
Tästä on ollut suuri apu ja oli ihanaa löytää syy jollekin joka on ollut iso vaikeuttava asia elämässäni kuusi vuotiaasta lähtien.
Tietysti voisi jossitella kysymyksellä "miksi ei löydetty tätä aiemmin ja mitä jos olisi .." Jalkojen toimimattomuus ja krampit ovat olleet osa elämääni, noh, aina.
Nyt kun ne ovat osan ajasta poissa en jossittelu vaan nautin. Ensimmäisten pistosten jälkeen tuntui kuin minulla olisi uudet jalat!

Joudun silti käyttämään keppejä kävellessä, toiset sairaudet vaikuttavat tasapainooni ja lisäksi botoxin vaikutusaika on rajallinen.
Kotona pystyn kuitenkin pääasiassa kävelemään ilman ja osan aikaa jopa pitämättä seinistä kiinni.

Viime yön jälkeen tänään on ollut päivä jolloin kropasta ei löydy kohtaa jota ei särje.
Se ei haittaa. Minulla ei ole kiire minnekään.
Olen toista vuotta määräaikaisella eläkkeellä ja saan olla kotona vastaanottamassa poikia koulusta.

Voi olla, että tämä ei ole elämä jonka olisin valinnut, mutta teen tästä niin hyvän kuin pystyn.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolonoskopia. Mitä, kuinka, millainen?!

Psyykkis-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus

Kuvitteellinen Etsivä etsimässä olenko Ok