Tekstit

Ymmärrän (Et!)

Ainakin meidän lasteni kouluissa on tällä lukukaudella ollut käytössä "Hyvinvoinnin vuosikello".
Se on sosiaalisen vahvistamisen toimintamalli yhteisölliseen hyvinvointityöhön perusopetuksessa, näin lyhyesti sanottuna.
Koulussa käydään läpi erilaisia tilanteita ja tunteita, Wilman kautta samoja "tehtäviä" tulee myös koko perheelle kotiin.

Valitettavasti luulen, ettei monikaan perhe vaivaudu kotona käymään läpi tätä vapaaehtoista koko perheen kotitehtävää. Me olemme yrittäneet (ja ainakin tähän mennessä onnistuneet), koska en jätä käyttämättä yhtään tilaisuutta keskustella lasteni kanssa ja tunnetaidot ovat yksi hyvin tärkeä asia sosiaalisissa suhteissa.

Tämän marraskuun aihe oli empatia.
Kodeissa ja kouluissa käsitellään esim. kysymyksiä, kuten mitä on empatia ja mitä välinpitämättömyys? Millaista on empaattinen kuuntelu? Millaisia vaikutuksia toisen tuella ja huomioimisella voi olla? Ja kuuntelemisen ja läsnäolotaitojen harjoitteleminen jne

Todella hienoa! Ihanaa,…

Stressi ja sen hallinta

Mulla on ollut stressi huipussaan viime aikoina.

Auton remontti on niellyt jo reilun tonnin, vikaa on korjattu, mutta edelleen nykinää löytyy.
Miehen työt ovat olleet 6 päiväisiä viikkoja viime aikoina... Ja vähintään 13h/pvä.
Vain tiistaisin ja lauantaisin on "malttanut" olla 10h töissä.
Eihän tuollaista tahtia kukaan pidempään kestä, olen koittanut kertoa miehen kuulemattomille korville.
Ja aiheuttaahan se hieman tiuskintaa kotioloissa.
Koitan olla se reilu vaimo joka ymmärtää. Mutta kun en aina ole, enkä jaksa olla.

Vaikka olen pääosin kotona (määräaikaisella eläkkeellä) niin on näiden sairauksien kanssa elämä yhtä "työtä" ihan itsekseenkin, saati, että hoidan kaiken täällä itse ja olen vastuussa kaikesta kotiin ja lapsiin liittyvästä yksin.

Ja stressaahan myös se, etten tiedä määräaikaisen eläkkeen jatkosta. Nykyinen loppuu tammikuun loppuun.
Olin jo todella positiivisin mielin, kun vaste levodopalle näytti olevan hyvä ja kaikki menossa parempaan.
Nyt levodopas…

Pyykkiä, musiikkia ja faktoja

Ulkona on harmaata, märkää ja kylmää. Oikein hyvä ilma sohvalla lämpöpeiton alla, paljon kynttilöitä palamassa ja kuunnellen musiikkia (tai no kuunnellen ja katsellen) YouTubesta.

Tällä hetkellä päällä Kygo: Happy now.

Koitan hieman kerätä energiaa siivoukseen, mutta toisaalta mietin ettei niitä pölyjä näy kynttilän valossa, ehtishän sitä huomennakin.

Pyykkikone on sentään päällä.
Ihailen ihmisiä, jotka jaksavat pyörittää konetta joka päivä (tähän mieheni kommentoisi, ettei kukaan sitä konetta pyöritä, hah hah...).
Meillä todellakin olisi tarve sille. Mies ja teini hikoilevat kuin porsaat (mikä on muuten paikkaansa pitämätön sanonta, "hikoilee kuin sika", koska faktahan on, että siat eivät hikoile, vaan hoitavat lämmönsäätelynsä ulkoisin keinoin, esim.rypemällä,jolloin ihoon tarttunut savi haihduttaa kosteutta hitaasti).
Meillä ei todellakaan voi laittaa (farkkuja lukuunottamatta, nekin haistellaan ennen uusiokäyttöä) samaa paitaa esim.seuraavana päivänä. Vaikka kuinka olisi…

Negatiivisuuspuuska ihmisillä

Tuntuuko muista siltä, että maailma on pullollaan pelkästään negatiivisia ihmisiä nykyisin?
En puhu pelkästään näistä nettipalstahulluista, jotka ovat välillä todella ahdistavia ajatuksineen (jopa pelottavia, koska niiden hullujen anonyymien takana on lopulta perus-Matteja/Maijoja, jonkun isiä ja äitejä, siskoja, veljiä jne) vaan tarkoitan ihan kirjaimellisesti, että minun lähipiirini on ainakin negaillut oikein urakalla viime aikoina.
Onko muilla vastaavaa....? Onko tämä kollektiivista?

Johtuuko tämä nyt sitten esim.syksystä? Tuntuu, ettei aiemmin ole ollut ihan näin negatiivista ilmapiiriä vaikka syksyjä onkin koettuna jo se 38kpl!

Tosin voisin vetää mukaan yleismaailmallisen poliittisen ilmapiirin, jätepyörteet, ilmeisen nälänhädän Jemenissä ym. Joko loppui se vähäinenkin elämänilo joka ehkä oli...?

Toki itse kukin voi tehdä vain oman osansa muuttaakseen asioita ja ymmärrän hyvin, ettei herkempien ihmisten mielet välttämättä kestä ajatella näitä... Alkaa se ahdistaa, tiedän ja myön…

Normaali/epänormaali

Olen nyt napostellut 3tbl Levodopaa päivässä. Edelleen otan Sinemet 12,5/50mg. Nostovaraakin siis edelleen on.

Hienoisia parannuksia elämisessä ja olemisessa on huomattavissa! Tasapaino on hiukan parantunut. Ainakin just sen aikaa kun lääke vaikuttaa, eli n.2h on se parempi, sit n.1h siinä ja siinä. Sit mahalässähdys mun tavanomaiseen huonouteen, kunnes taas voi ottaa seuraavan pillerin.
Väännöt jalassa ovat päivällä vähentyneet, eivät mitenkään dramaattisesti, mutta hiukan. Sekin kuitenkin paljon parannusta entiseen.

Selkä meinaa vaivata jälleen. Eihän se mikään täydellinen ole ollut edes viime vuotisen leikkauksen jälkeen, mutta nyt... Voih ja Huoh. Toivottavasti tämä tästä ilman isompia rauhoittuisi.

Muuten kaikki on ok ja vaikka valitankin tänne blogiin paljon, niin elämä on (minun/meidän) normaalia, päivät kuluu lasten(/teinin...) jutuissa, kokeisiin lukua, hammaslääkärin varausta, ruokien tekoa, ym. Tavallista arkea.

Syksy on ihanaa, rakastan pimeitä iltoja, kymmeniä kynttilöitä…

Itsesäälin multihuipentuman laskuhumala

Joskus se itsesäälikin saavuttaa huippunsa ja sitten palaa (kohtuu) normaalehin mittoihinsa, pois me-me-landista.

Mun lakipiste kärjistyi loppuviikosta, toki hormoneilla oli oma osansa, kun sain riidan aikaan miehen kanssa aiheesta "miksi aina minä".
Seuraava päivänä hävetti ja tietysti pyysin anteeksi (niin, tottakai riita alkoi myös myöhään illalla, oon jostain syystä ns.yöriitelijä...).
Miksi en minä?

Viikonlopun alku onkin jo mennyt seesteisemmissä tunnelmissa, käytiin herkkuostoksilla,kirjakaupassa, ajeltiin hieman ympäriinsä katsellen maisemia ja syöden jäätelöä, vaikka ulkona olikin jäätävän kylmä tuuli ja vihmoi hieman vettäkin.

Ruska on vaihtunut keltaiseen lehtimereen ja odotan innolla josko nähtäisiin pian ensihiutaleet! Minähän oon ihan täysin talvi-ihminen, nää pimeät illat on jo niin ihania! Vaikka samalla tiedän, että monille myös ihan kamalia, kaamosmasennus ei ole mikään vitsin aihe, vaikka monet siitä puhuvatkin leikillään puhuessaan siitä tunteesta, jonka …

Minä raukka kuntoutuksessa ja elämässä

Olin viime viikon kuntoutuksessa. Pidin kyllä siitä, oli fysioterapeutti parikin krt päivässä, ravitsemusterapeutti,   toimintaterapiaa, psykologi, yms. Nämä kaikki olivat tarpeellisia ja hyviä, mutta silti, mikään ei voittanut vertaistukea. Ikäjakauma oli laaja minun ollessa nuorin, se ei haitannut yhtään. Diagnoosiakin löytyi kaikenmoista, kaikki neurologisia, mutta sekään ei haitannut, koska kaikkia yhdisti se, että oltiin harvinaisia ja kivuliaita.
Aika jakaantui yhteisaikoihin ja yksityisaikoihin. Esim.toimintaterapiaa oli sekä yksin, että yhdessä, samoin psykologilta oli molempia aikoja. Fysioterapia oli aina yksilöaika.

Marraskuussa jatkuu 10 päivää.
Sen verran rankka viikko oli, että tämä seuraava viikko on ollut kramppaileva, unettava, kipeä.
Sekin oli muuten mukavaa kuntoutuksessa  ettei omaa vointia tarvinnut selitellä. Vertaiset kestävät kuulla kivusta, unettomuudesta ja huonoista päivistä. Eikä tarvitse nähdä sitä "voi raukkaa  - ilmettä. Tai vaihtoehtoisesti ilmettä…