Tekstit

Puhutaan rahasta

Näin vastikään IG:ssä kuvan jossa luki jotakuinkin niin, etteivät ihmiset muistele sinun hautajaisissa sitä kuinka kivoja tavaroita ja hienoja laitteita omistit vaan sitä kuka ja millainen olit.

En itsekään tietenkään mittaa toisten arvoa rahalla tai maallisella muulla omaisuudella.

Miksi sitten koen häpeän tunnetta siitä, että me olemme ns.köyhiä...?

Ja kyllä, olemme virallisesti perheenä köyhän puolella. Minun määräaikainen eläkkeeni ei ole rahallisesti kovinkaan mittava, työelämässä en ole ollut hirveän montaa vuotta, koska molemmat pojat olivat täysin kotona 4+v saakka ja senkin jälkeen olen tehnyt vain osa-aikatöitä. Olen kyllä ollut koko päivä töissäkin, muttei niistä kovin montaa vuotta kerry.

Mies yksityisyrittäjänä ei todellakaan tee pikkufirmallaan mitään huikeaa tulosta. Paremminkin päin vastoin.

En koe jääneeni kuitenkaan paitsi mistään. Meillä on kiva omistusasunto, ei ehkä isoimmat neliöit mutten kyllä kaipaakaan lisätilaa (paitsi toisen vessan haluaisimme!) ja pojatkin …

Voinko liian hyvin?

Määräaikainen eläke loppuu 2019 tammikuun loppuun. Jatkoa pitäisi hakea ja tapaankin neurologin ensi maanantaina. Vointini on parantunut, kyllä. Pystyn kävelemään melkein kaikkina päivinä itsenäisesti (kepein kylläkin siis), jopa ulkona. Pyörätuoliin en ole koskenut reiluun kuukauteen ollenkaan.

Olen nyt neljättä päivää kuntoutuksen kakkosjaksolla.
Minulla meni kolme ensimmäistä päivää oikein kivasti täällä. Liikkuminen oli hyvää ja jaksaminenkin ok.
Vatsa reistasi tiistai yöllä ja aamulla urakalla ja nukkunut en ole kuin sen max. 3h yössä.
Aloin silti miettiä, että minähän voin ihan hyvin. Täähän on jo ihan mahtavaa, ehkäpä mun mielikuva siitä, että olen työkyvytön onkin väärä? Liioittelenko sitä kuinka sairas olen? Mitä jos en saakaan jatkoa määräaikaiselle eläkkeelle, koska minähän voin ihan kohtuullisesti?
Olenko huijari jos haen jatkoa?

Sitten tuli viime yö ja todellisuus iski jälleen nyrkillä päin kasvoja.
Polvi kävi subluksaatiossa eilen illalla ja tuska oli melkoinen kun sen s…

Erityisherkkä, introvertti vai ujo?

Ensi viikon maanantaina alkaa uusi 2 viikon jakso kuntoutusta.
Olen saanut kuulla, ettei kukaan syksyllä olleen ensimmäisen jaksoni tyypeistä olekaan tulossa tälle toiselle jaksolle, vaan joudun aloittamaan toisessa ryhmässä, jossa muut ovat siis käyneet yhden jakson jo porukassa.

En ole koskaan ollut hyvä ryhmäytyjä.
Olen helposti vetäytyvä ja hiljainen isommassa porukassa. En ujo. Sana ujo hieman inhottaa minua. Olen elämässäni tainnut tavata yhden oikeasti ujon ihmisen.

"Prof. Keltikangas-Järvisen mukaan ujous on synnynnäinen temperamenttipiirre, joka vaikuttaa persoonallisuuden kehittymiseen. Sillä on fysiologinen perusta aivojen serotoniiniaineenvaihdunnassa. Noin 20 % ihmisistä on synnynnäisesti ujoja ja lamaantuu hetkellisesti uudessa sosiaalisessa ympäristössä."
Lähde

Olen introvertti, sitä kyllä olen. Mutta hyvässä/oikeassa seurassa varsin puhelias. Ja saan kyllä suuni auki jos on tarve ja saan asiani aina sanottua  kun haluan.
Lapsena minua pidettiin hyvinkin ujona, …

Ymmärrän (Et!)

Ainakin meidän lasteni kouluissa on tällä lukukaudella ollut käytössä "Hyvinvoinnin vuosikello".
Se on sosiaalisen vahvistamisen toimintamalli yhteisölliseen hyvinvointityöhön perusopetuksessa, näin lyhyesti sanottuna.
Koulussa käydään läpi erilaisia tilanteita ja tunteita, Wilman kautta samoja "tehtäviä" tulee myös koko perheelle kotiin.

Valitettavasti luulen, ettei monikaan perhe vaivaudu kotona käymään läpi tätä vapaaehtoista koko perheen kotitehtävää. Me olemme yrittäneet (ja ainakin tähän mennessä onnistuneet), koska en jätä käyttämättä yhtään tilaisuutta keskustella lasteni kanssa ja tunnetaidot ovat yksi hyvin tärkeä asia sosiaalisissa suhteissa.

Tämän marraskuun aihe oli empatia.
Kodeissa ja kouluissa käsitellään esim. kysymyksiä, kuten mitä on empatia ja mitä välinpitämättömyys? Millaista on empaattinen kuuntelu? Millaisia vaikutuksia toisen tuella ja huomioimisella voi olla? Ja kuuntelemisen ja läsnäolotaitojen harjoitteleminen jne

Todella hienoa! Ihanaa,…

Stressi ja sen hallinta

Mulla on ollut stressi huipussaan viime aikoina.

Auton remontti on niellyt jo reilun tonnin, vikaa on korjattu, mutta edelleen nykinää löytyy.
Miehen työt ovat olleet 6 päiväisiä viikkoja viime aikoina... Ja vähintään 13h/pvä.
Vain tiistaisin ja lauantaisin on "malttanut" olla 10h töissä.
Eihän tuollaista tahtia kukaan pidempään kestä, olen koittanut kertoa miehen kuulemattomille korville.
Ja aiheuttaahan se hieman tiuskintaa kotioloissa.
Koitan olla se reilu vaimo joka ymmärtää. Mutta kun en aina ole, enkä jaksa olla.

Vaikka olen pääosin kotona (määräaikaisella eläkkeellä) niin on näiden sairauksien kanssa elämä yhtä "työtä" ihan itsekseenkin, saati, että hoidan kaiken täällä itse ja olen vastuussa kaikesta kotiin ja lapsiin liittyvästä yksin.

Ja stressaahan myös se, etten tiedä määräaikaisen eläkkeen jatkosta. Nykyinen loppuu tammikuun loppuun.
Olin jo todella positiivisin mielin, kun vaste levodopalle näytti olevan hyvä ja kaikki menossa parempaan.
Nyt levodopas…

Pyykkiä, musiikkia ja faktoja

Ulkona on harmaata, märkää ja kylmää. Oikein hyvä ilma sohvalla lämpöpeiton alla, paljon kynttilöitä palamassa ja kuunnellen musiikkia (tai no kuunnellen ja katsellen) YouTubesta.

Tällä hetkellä päällä Kygo: Happy now.

Koitan hieman kerätä energiaa siivoukseen, mutta toisaalta mietin ettei niitä pölyjä näy kynttilän valossa, ehtishän sitä huomennakin.

Pyykkikone on sentään päällä.
Ihailen ihmisiä, jotka jaksavat pyörittää konetta joka päivä (tähän mieheni kommentoisi, ettei kukaan sitä konetta pyöritä, hah hah...).
Meillä todellakin olisi tarve sille. Mies ja teini hikoilevat kuin porsaat (mikä on muuten paikkaansa pitämätön sanonta, "hikoilee kuin sika", koska faktahan on, että siat eivät hikoile, vaan hoitavat lämmönsäätelynsä ulkoisin keinoin, esim.rypemällä,jolloin ihoon tarttunut savi haihduttaa kosteutta hitaasti).
Meillä ei todellakaan voi laittaa (farkkuja lukuunottamatta, nekin haistellaan ennen uusiokäyttöä) samaa paitaa esim.seuraavana päivänä. Vaikka kuinka olisi…

Negatiivisuuspuuska ihmisillä

Tuntuuko muista siltä, että maailma on pullollaan pelkästään negatiivisia ihmisiä nykyisin?
En puhu pelkästään näistä nettipalstahulluista, jotka ovat välillä todella ahdistavia ajatuksineen (jopa pelottavia, koska niiden hullujen anonyymien takana on lopulta perus-Matteja/Maijoja, jonkun isiä ja äitejä, siskoja, veljiä jne) vaan tarkoitan ihan kirjaimellisesti, että minun lähipiirini on ainakin negaillut oikein urakalla viime aikoina.
Onko muilla vastaavaa....? Onko tämä kollektiivista?

Johtuuko tämä nyt sitten esim.syksystä? Tuntuu, ettei aiemmin ole ollut ihan näin negatiivista ilmapiiriä vaikka syksyjä onkin koettuna jo se 38kpl!

Tosin voisin vetää mukaan yleismaailmallisen poliittisen ilmapiirin, jätepyörteet, ilmeisen nälänhädän Jemenissä ym. Joko loppui se vähäinenkin elämänilo joka ehkä oli...?

Toki itse kukin voi tehdä vain oman osansa muuttaakseen asioita ja ymmärrän hyvin, ettei herkempien ihmisten mielet välttämättä kestä ajatella näitä... Alkaa se ahdistaa, tiedän ja myön…