Google Analyticsin seurantakoodi

tiistai 19. kesäkuuta 2018

Peliajat, rajat, hirmuinen vääntö ja syyllisyys

Aamu alkoi aika ikävästi. Herään siihen, että pojat tappelee. Pienempi itku kurkussa kiljuu ettei aio maksaa 26e Minen toisesta profiilista, kunhan saa ostettua sen Minen pc:lle edes ensin.
Nämä ovat niitä tilanteita, joissa olen äitinä vaikeuksissa.
Ei poikien tappelut, ei todellakaan  ne on piece of cake, vaan tää hemskutin digisanasto, peli jutut ym.
Olen ollut aina ns.kehityksessä mukana  pelaillut, lukenut uusista jutuista ylipäänsä pysynyt kärryillä.
Ja nyt olen niin ulkona. Kuvainnollisesti metrejä kärryjen perässä, yrittäen hamuta jostakin jonkun oljenkorren josta kiinni pitäen saisin hilattua itseni lähemmäs kärryjä tai jopa takaisin kyytiin.

Molemmat pojat ovat todella teknisesti lahjakkaita. Molemmat lukevat tietokone- ja pelilehtiä, seuraavat Youtubessa pinnalla olevia pelaajia ym (ikätasonsa mukaisesti, koska olen todella tiukka ikärajoista).
Molempien peli kieli on lisäksi englanti, joten sekin vaikeuttaa termistön hallintaa, vaikka minun englannin ymmärrys on oikeinkin hyvää niin pelikieli on täyttä hepreaa kaikkine lyhennyksineen ja ihme koukeroineen.

Usein puhumme kyllä pelien, netin ja jopa YouTuben vaaroista ja siitä  kuinka aikuiset pelaajat saavat sponsorirahoituksia ja ylipäänsä heillä on enemmän rahaa tehdä kaikennäköistä peleissä, esim.ostella lisäosia, joilla edetä ym ym.

Mutta se onkin se helpoin osuus. Sitten tulee ne tappelut siitä, kuinka joku youtuberi teki sitä&tätä pelissä nimeltä sitä&tätä ja kuinka siinä voi tehdä niin tai ei voi tehdä jne.
Muuten mun pojat on varsin sopuisia, mutta pelit joskus saavat aikaan lievää vääntöä.
Tietenkin isoimpien kinojen alettua pelit pistetään pois ja rauhoitutaan ym. Ylipäätään koitan pitää pojille paljon muutakin tekemistä kuin pelaamista ja koneella istumista, mutta koneista, pelaamisesta ja tekniikasta ne puhuvat silti, sen itse tilanteen ulkopuolellakin.
Se vain on se, joka kiinnostaa ja varsinkin yhdistää näitä veljeksiä. Kuuden vuoden ikäerosta huolimatta.

On niillä ne omatkin touhunsa. Pienempi piirtää ja lisäksi tekee minielokuva käsikirjoituksineen kaikkineen ja on ulkona kavereiden kanssa.
Isompi lukee ja käy kavereilla.

Usein lehdissä on neuvoja kuinka vanhempien pitäisi olla kiinnostuneita lastensa peleistä ja tekniikasta. Jotta pysyisi siellä kärryillä.
Minä kyllä joka kerta ennen kuin pojat ostavat jonkin pelin niin googlaan peliarvostelut ja ehkä katson Youtube videon pelistä.
Mutta oikeasti, sen kummempaan en pysty. En kertakaikkisesti enää ymmärrä teknisistä asioista niin paljoa, en ole ollut ikinä kovin kiinnostunut tietokoneista ja tuntuu kuin se maailma puhuisi englannin lisäksi ihan eri kieltä, ja tavallaan puhuukin, tekniikkaa.

Kuinkas paljon minun pitää yrittää? Riittääkö pelin googlettaminen, ikärajojen noudatus ja kohtuulliset rajat?
Myönnän rehellisesti, että meillä pelataan varmaan enemmän kuin 2h/pvä. On päiviä jolloin ei pelata ollenkaan, mutta kyllä ne silti katsovat Youtubesta videon tai muutaman (kumpikaan ei katso telkkaria). Ulkoilevat silti ja tekevät kotityönsä. Eivät saa raivaria jos käsken laittaan puhelimenkin pois ja tekemään jotain muuta.
Itse lapsena rakastin kirjoja. Istuin nenä kirjassa yhdessä asennossa nojatuolissa tai sohvalla kokonaisia päiviä ahmien kirjoja yhdeltä istumalta.
Miten se isommin eroaa siitä, että nykyiset digikakarat pelaavat?
Minä en ymmärrä miksi minun pitäisi rajoittaa heidän lempiasiaansa, joka vielä sujuu suurimmaksi osaksi todella sopuisasti ja yhdistää heitä.
Kun kuitenkin muu elämä sujuu, eikä se puhelin/pc/konsoli ole juurtunut käteen niin, ettei sitä pois laskettaisi.

On päiviä jolloin kumpikaan ei tosiaan pelaa, eikä pahemmin katso puhelinta.
On päiviä jolloin muuta ei tehdäkään, kuten sateisena, ukostavana eilisenä.
Varmasti yhteenlaskettu määrä voi ylittää 2h/pvä. Olenko hirveä äiti, kun sanon etten välitä? Välillä lehtijutuista ja asiantuntijalausunnoista tulee kuva, että minun pitäisi rypeä syyllisyydessä tästä asenteestani.

Tätä kirjoittaessa muuten ulkona on edelleen märkää ja sateista. Molemmat ovat sisällä. Pienempi on jo reilun puolituntia pelannut ilmapallotennistä ilmapallolla ja mailalla. Isompi lukee Ankkaa sängyllä, hetki sitten tietokone oli osina ja jotain se värkkäsi, juuri sitä mistä en ymmärrä mitään.

sunnuntai 17. kesäkuuta 2018

Norsu mudassa

Yksi lauantai kohta jälleen ohi.
Tänään on ollut jälleen erittäin...hankala päivä.
En haluaisi aina vain kuulostaa negatiiviselta, koska en oikeasti ole sellainen, mutta viime aikoina elämä on ollut yhtä vastatuulta.

Minä en ole ihminen, joka kadehtii muita tai edes haaveilee (oikeasti) muunlaisesta elämästä, omani on oikein hyvä ja rakas elämä.
Olen kuitenkin viime aikoina yllättänyt itseni katsomassa pyöräilijöitä, juoksijoita, jopa lastenrattaita työntäviä ihmisiä kateellisena.

"Hyvähän sinun on siinä olla tuolla lailla, jalat toimii ja vie sinua eteenpäin" 

Ihan järjetöntähän se on. Ei muiden toimivat jalat ole minulta pois tai liity mitenkään siihen etten itse pysty pahemmin tällä hetkellä kävelemään.
Sitä paitsi minä pystyn kuitenkin kotona kulkemaan ilman pyörätuolia. Entä ne jotka eivät pysty edes siihen? Miksi se ei tee minua tyytyväiseksi, että kuitenkin tulen esimerkiksi vessassa toimeen omillani? En tarvitse avustajaa tmv.
Keskity nyt ihminen siihen mikä sinulla on hyvin!-komennan itseäni, mutta huonoin tuloksin.
Vellon itsesäälissäni kuin norsu mudassa.

Kiitollisuus päiväkirjan pitokin on jäänyt.
Aiemmin koko kevättalven kirjoitin Kiitollisuus päiväkirjaa. Kirjasin illalla ylös vähintään kolme asiaa, joista olin ollut sen päivän aikana kiitollinen.
Ja joka kerta löysin enemmän kuin kolme.
Koska hei, minulla on asiat oikeasti varsin mukavasti.

Sitä suurempi on nyt syyllisyyteni, kun annan itseni märehtiä huonoja asioita.
Eräs tuttavani käy terapiassa ja olen siitäkin kateellinen.
Hänellä on joku joka on pakotettu kuuntelemaan hänen negatiivisuuttaan. Hänen mielipiteitään. Hänen ongelmiaan.

Yksinäinen. Sitäkin olen. Loukkaantunut. Paljonkin.
Analysoin itse itseäni. Mikä muuttui? Miksi nyt?
Ehkä osa syystä on siinä, että olen vihdoin selättänyt ongelmiani. Olen saanut diagnooseja, joita olen kaikella tarmollani hakenut jo vuosia.
Kun aiemmin oli aina jotain tavoitetta. Että seuraava lääkäri kuuntelisi. Että saisin sen&sen tutkimuksen. Että saan asioitani nytkäytettyä eteenpäin.

Onko tämä hiukan kuin "tyhjän pesän syndrooma"? Sain vihdoinkin "kasvatettua" sairauteni siihen pisteeseen, etteivät ne ole enää vain minun ongelmia, joku on vihdoin ottanut asiani hoitaakseen  olen vihdoinkin saanut ääneni kuuluviin.
Kuin lapsi olisi lentänyt pesästä, kysyn itseltäni mitä nyt?
Kaikki ylimääräinen voimavarani on aiemmin kulunut siihen ettei minua ole sairauksien ja vaivojen kohdalla otettu tosissaan. Nyt on.
Enkä tiedä miten nyt pitäisi toimia?
Miten olla.

Lisäksi tietysti olen tosiaan todella kipeä. On vaikeaa hyväksyä sitäkään, kun talvi meni "hyvin".
Hyvä on lainausmerkkeissä, koska minun hyväni poikkeaa niin paljon muiden hyvästä.
Minun hyväni sisältää kerran viikossa kauppakäynnin, jossa pärjään keppien kanssa, en tarvitse pyörätuolia.
Minun hyvässäni kaikki ylimääräinen raha ei kulu lääkärikäynti laskuihin tai apteekkiin.
Minun hyvässäni pääsen yksin käymään lapsen Vanhempien vartissa.
Minun hyvä sisältää 5-6h yöunet.

Nyt olen taas katkera.
Tässä siis tämän päivän kiitollisuuden aiheet:

-Mansikat! Ihana, että vatsani kestää syödä niitä! Ne ovat todella makeita tänä vuonna

-Aurinko! Josta kohtaan nro3, eli...

-Uusi divaanisohva parvekkeella! Olen
haaveillut juuri tuollaisesta ja sain sellaisen lahjaksi. Äidilläni oli menossa vanhaksi henkilökohtainen Maskun lahjakortti ja hänellä ei ollut mitään ostettavaa sieltä, joten hän antoi sen minulle

-Pojat. Tämä on minun joka päiväinen kiitollisuuden aihe. Päivittäin katson heitä ja mietin, että olen saanut ihanat lapset!

Ai niin ja extra lisäys! Kun kaikki rahat ovat viime viikkoina menneet autonkorjaukseen niin olen hyvin tyytyväinen, että kampaajakäynnin sijaan värjäsin hiukset itse.
Kuulostaa ehkä hullunkuriselta, mutta kun pari viimeistä kertaa kampaaja ei ole tehnyt sellaista tulosta kuin mitä minulla oli mielessäni ja en ole aikoihin värjännyt hiuksia kotona kaupan väreillä niin tämä värjäys vaati hetken miettimistä.
Tulos on kuitenkin oikeasti kiva!

Toivottavasti ensi viikolla saadaan nauttia samanmoisesta auringon paisteesta, ellei suorastaan paahteesta, kuin tänään!
Ehkäpä aurinko saavuttaa säteillään minunkin pölyiset, pimeät ajatukseni ja saa taas enemmänkin hymyä huulille

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Kesäsuunnitelmat

No niitä ei ole. Näin karkeasti sanottuna. Ei lomaa varattuna, ei viikonloppumatkaa, ei mitään.

Mutta! Ihan omassa päässäni olen pyöritellyt muutamaa suunnitelmaa.
Pienemmän uimakoulu kestää melkein juhannukseen saakka (joka aamu kello 8! Kuka kiduttaja tuon keksi?)

Juhannuksena on juhlat ja jälleen sama ongelma kuin pari vuotta sitten kun vietin pidemmän pätkän pyörätuolissa, eli mekko+pyörätuoli?! Ihan mikä tahansa mekoistani ei käykään, uutta en osta, koska omistan mekkohulluna jo parikymmentä!
Niinpä tein testejä istumalla pyörätuolissa ja liikkuminen ym piti testata ja vessassa käynti! Siis demonstroida :D
Löytyi parikin hyvää vaihtoehtoa ja nyt arvon vaalean turkoosin ja mustan kukkakuvioisen välillä.

Juuri juhannusta ennen  21.6 on ensimmäinen virallinen käynti Oys:ssa dopaherkän dystonian tiimoilta. Toivottavasti minulla ei ole liian korkeat odotukset... Ne nimittäin ovat aika korkealla!

Juhannuksen jälkeen on sitten reilu kuukausi aikaa ennenkuin koulut alkavat (aivan luvattoman aikaisin  8.8!).
Minulla piti olla kuntoutus Oulussa, mutta diagnoosin tarkennettua se vaihdettiinkin tänne paikalliseen ja sen aikaa ei ole vielä tiedossa. Yleensä nuo kuntoutus- ym paikat ovat kiinni heinäkuussa, joten oletettavasti menee syksympään.

Riippuen ilmoista (aurinko!! Please!!) suunnitelmissa on ainakin paljon uimakuopalla oleilua.
Löysimme vasta viime vuonna todella hyvän uimarannan täältä meidän läheltä. Hullua, koska se on ollut tietysti olemassa jo minun nuoruudessani  mutta en ollut ikinä aiemmin käynyt!
Ihana hienoa hiekkaa oleva hiekkaranta, matalaa kohtuu pitkälle, pääsee pyörätuolilla todella hiekalle asti jne

Ajatuksissa on eläinpuistossa viettää ainakin yksi päivä.
Tivoli on myös joka vuotinen must käynti!

Toivottavasti pääsemme viikonloppuvierailulle ystäväperheen luo myös!

Miehellä ei yrittäjänä ole oikeastaan kesälomaa. Toivon hartaasti, että hän malttaisi edes pitää pari pidennettyä viikonloppua!

Siinäpä se. Voi kuulostaa vähälle, mutta on ihan riittävästi.

Toivon eniten kauniita, aurinkoisia, rauhallisia päiviä ja sitä, että kun saan nyt Oys:sta uuden lääkityksen, että se toimisi!


maanantai 4. kesäkuuta 2018

Kolonoskopia. Mitä, kuinka, millainen?!

Olin jännittänyt sitä jo jonkin aikaa  tiesin, että se on käytävä läpi, mutta kun se vain pelotti liikaa.
Eli kolonoskopia.

Kävin tämän kamaluuden läpi viime viikolla, periaatteessa ti-to välillä, torstain ollessa the Day!

Syy tähän hakeutumiseen oli se, että minulla on diagnoosi IBS ollut jo vuosia, mutta gastroskopiaa lukuunottamatta minua ei tämän jatkuvan ripuloinnin suhteen ole tutkittu. Välillä maha on kohtuullinen, suurimmaksi osaksi löysällä. Viimeisen vuoden aikana tämä on tuntunut pahenevan, joten epäilys alkoi herätä, onko tämä ehkä jopa tulehduksellinen suolistosairaus, autoimmuunitauteja omaavana riski niihin on kasvanut.


Kakka-asiaa siis tiedossa, varoitus!!

Ennen kolonoskopiaa pitää viikon verran välttää kuitupitoisia valmisteita (esimerkiksi Vi-Siblin). Jos tarvit jotain ummetukseen kysy apteekista, mitä voisit käyttää Vi-Siblinin tilalle. 

Älä syö hedelmiä, marjoja tai marjakeittoja, jotka sisältävät siemeniä. 
Älä myöskään syö täysjyvätuotteita, koska nämä voivat aiheuttaa kolonoskopia instrumentin tukkeutumisen ja heikentää näkyvyyttä.
Rautalisä pitää myös tauottaa.
Lääkäriin pitää ilmoittaa jos sairastaa diabetestä (tutkimus voidaan järjestää aamuun ja saa neuvoja edellisiin päiviin kun pitää olla syömättä), verta ohentaa lääke, munuaisten vajaatoiminta, tarttuva tauti ym.

Kolme päivää ennen tutkimusta olisi hyvä keventää ruokavaliota. Tärkeintä on kuitenkin ns tyhjennyspäivä ennen tutkimuspäivää, sekä itse tutkimuspäivä!


Päivää ennen tutkimusta

Saa syödä kevyen aamiaisen ja lounaan,itse söin klo.10 aikaan ihan pikkuisen kanaa ja riisiä,jokin keitto tmv olisi varmasti ollut fiksumpi. 
Juo runsaasti esimerkiksi mehua, vettä, teetä tai kahvia.
Aloita suolen tyhjennys riippuen seuraavan päivän aikataulusta. Itse olin varannut klo.10.30 ajan seuraavalle päivälle. 
Noudata pakkauksessa olevia ohjeita, minä tyhjensin Picoprepillä. ( https://laakeinfo.fi/Medicine.aspx?m=7900&i=FERRING_PICOPREP ) 

Tällä kokemuksella olisin aloittanut tyhjennyksen aiemmin. Aloitin ohjeen mukaisesti 18h aiemmin  ohjeessa luki 10-18h, minun kokemuksen mukaan en ymmärrä kenellä 10h riittää?! Minun viimeinen "tyhjäyskäynti" oli nimittäin klo.9.30 seuraavana aamuna! 

Tässä lääkkeessä hyvää on itse lääkkeen määrä ja se, että saa juoda lisänä mitä tahansa kirkkaita nesteitä (mehu, limsa, tee, vesi.. Kahvikin mainitaan, mutta luin kokemuksia joissa se oli tummuutena jotenkin näkynyt tutkimuksessa tmv sekä lisäksi joidenkin sairaaloiden ohjeissa ei mainita kahvia! Joten itse jätin kahvin välistä).
Joitakin pahan makuisia tyhjennysjuomiahan juodaan litratolkulla, tätä riitti lasillinen x2. 
Maku oli ok. Juoma (kuten ohjeessa varoitettiin) kuumeni kummasti sekoittamisen jälkeen, joten sen pitää antaa jäähtyä ennen juomista. 

Minulla alkoi odottelu ensimmäisen lasillisen jälkeen. Kesti huimat 6,5h ennenkuin vatsa alkoi toimia!! Ja minulla ei edes ole taipumusta ummetukseen. Ilmeisesti tämän vuoksi ummetukseen taipuvaisille suositellaan "rajummin toimivaa" Colonsteriliä? 

Yö kuluikin sitten 20-30min välein vessassa, paperia kului ja pöntöllä istuminen rasitti minulla pahasti selkää ja jalat kramppasivat dystonian takia, kädet pyyhkimisen, auts! 
Nämähän on vain minun ongelmia, perusterve ihminen pärjää varmasti paremmin. 

Juomina join vichyä, viiden hedelmän mehua (ei sis.hedelmälihaa), vettä ja teetä. 
Välillä iski hirveä suolahimo, joten otin ruususuolaa suoraa kielelle muutamaan otteeseen. Olen lukenut  että jotkut juovat näitä ns. laihdutusjuomia tai apteekin ravintolisäjuomia. Minulle ne eivät sovi sisältöjensä vuoksi, ei siis parempaa tietoa, mutta jos ne eivät sisällä maitoa ja ovat ns.kirkkaita niin kaipa nekin ovat käypiä? 

Toinen annospussi juodaan 4-6h ennen toimenpidettä  Join siis keskellä yötä, 6h ennen.

Tosiaan, kuten sanoin, aloittaisin aiemmin jos nyt tekisin. Muutama tunti aiemmin tekisi sen, että olisin ehkä pystynyt nukkumaan aamuyöstä.

Picoprepin ohjeessa oli muuten hämäävän vähän tätä "yleistä" juotavaa. Googlesta selvisi, että määrää kannattaa nostaa, eli juoda pitäisi edellisenä päivä yhteensä n.3L ja seuraavana(/tutkimus)päivänä 2L.
Se juotava on nimenomaan se, joka huuhtoo suolen tyhjäksi. Enemmän parempi. 

Tutkimuspäivänä

Lääkkeet voinottaa tavalliseen tapaan, paitsi diabeteslääkkeet. 
Itse olin sen verran "höpsö", että aukaisin minun kapselimuotoiset lääkkeet ja murskasin pillerit.

Tutkimuspäivänä ei saa syödä, mutta tulee juoda kirkkaita nesteitä (esimerkiksi kahvia, teetä, mehua, lihalientä,jota itse en pystynyt edes ajattelemaan ilman puistatusta! ). Vältä kuitenkin punaista mehua (ettei värjää ja näytä vereltä. Itse en juonut mitään punaista edellisenäkään päivänä). 

Jotta kolonoskopia onnistuu, suolen täytyy olla tyhjä. Minua hirvitti, että mitä jos ei se tyhjenekään kunnolla? Joissakin ohjeissa sanottiin, että viimeisten ulostulevien pitää olla täysin kirkasta nestettä. Minun ei ollut. Vielä silloin klo. 9.30 tuli viimeiset hiutulat ulostetta ja sen jälkeen pari pelkkää vaaleahkon ruskeaa nestettä. 
Turhaa panikoin, tämä riitti. Lääkärin mukaan suoli oli hyvin tyhjentynyt. 
Toimenpiteen aikana suolta huuhdellaan vielä ruiskuttamalla vettä ja imemällä ylimääräistä pois. 

Tutkimuksen kulku

Ennen tutkimusta saat sairaalapöksyt, oman paidan ja sukat saa pitää. Sairaalapökissä joko on valmiina tai niihin leikataan peräaukon kohdalle reikä. Peräaukko puudutetaan salvalla, joka sisältää puudutusainetta. 
Tutkimuksen alussa makaat vasemmalla kyljellä. Tähystysinstrumentti viedään peräaukosta sisään. Jonkin ajan päästä on mahdollisesti vaihdettava asentoa selin makuulle tai toiselle kyljelle, mikä helpottaa tutkimusinstrumentin sisään viemistä.
Itse makasin koko ajan vain vasemmalla kyljellä. 
Kolonoskooppi on sormenpäänpaksuinen, taipuisa, videokameralla varustettu letku. Ruudulta jota lääkäri katsoo näet siis myös itse suolesi sisuksen, jos haluat. 
Tutkimuksen vaiheet voivat tuntua epämiellyttäviltä. Mutta nimenomaan epämiellyttäviltä. Itse en kokenut varsinaisesti kipua ollenkaan, mutta minulla onkin karttunut korkea kipukynnys.
Jotta lääkäri voisi tutkia suolen sisäpuolta, täytyy suoleen puhaltaa ilmaa, mikä voi aiheuttaa kireyttä vatsan alueelle. Toinen vaihe on, kun instrumentti viedään sisälle ja suoli venyy, varsinkin suolen ollessa hyvin mutkikas. Hoitaja jutteli minulle koko ajan mitä tapahtuu ja mitä tehdään ja kyseli kuinka voin. 
Tarvittaessa hän paineli vatsaani kohtuu reippaasti saadakseen kolonoskoopin kulkemaan suolessa paremmin. 

Tarvittaessa voi saada rauhoittavaa ja/tai kipua lievittävää lääkitystä. Itse ei voi ajaa autoa kotiin lääkityksen jälkeen. Pärjäsin ilman kipulääkkeitä. Hoitajan mukaan se on ihan 50/50 miten se menee. 

Vaikka instrumentin sisäänpäin liikkuminen suolessa voi tuntua epämiellyttävältä niin sen kolonoskoopin ulospäin vetäminen ei tunnu enää miltään. 

Tutkimuksen yhteydessä lääkäri voi ottaa koepaloja mikroskooppista tutkimusta varten sekä tehdä erilaisia toimenpiteitä kolonoskoopin kautta. Koska limakalvossa ei ole kipuhermoja, koepalan otto tai polyypin poistaminen eivät aiheuta kipua. 
Jos polyyppi löytyy, ne poistetaan, mikä katkaisee syöväksi kehityksen. Jos ei löydy adenoomapolyyppeja, voi huokaista, syöpää ei kehity seuraavaan n. 10 vuoteen! 
Syöpäepäilyn tullessa kohdalle saat pikaisen lähetteen sairaalaan. 

Minun suoleni oli puhdas ja terve. Lääkärin mukaan eräs mahdollisuus on kuitenkin mikroskooppinen koliitti. Onko sitä, se varmistuu 3-5vko sisään valmistuvista koepalojen tuloksista. 

Ennen tätä kolonoskopiaa olin muuten käynyt pidemmän kaavan mukaan verikokeissa ja lisäksi purkittanut 3kpl ulostenäytteistä ja 2 tuubia pissaa. Että tutkittu on. 

Tutkimuksen jälkeen saa syödä ja juoda, mutta lääkäri neuvoi välttämään tukevia ruokia vielä sen päivän. 
Itse join innolla kahvini ja söin leipää. Siinäpä se. Nimittäin sinä päivänä en saanut muuta alas kuin pari karkkia ja vettä noiden lisäksi! Ei minulla ollut huono olo, mutta ilmaa velloi mahassa vielä niin paljon tulematta ulos! Vasta seuraavana päivänä helpotti! 

Lisäksi minulle, ripulipainotteiselle, tuli 3vrk ummetus vieraaksi. 
Tämän jälkeen olen valitettavasti palannut "normaaliin". Olen kuullut, että joillakin tyhjennys on auttanut mahan pysymään kohtuu hyvänä jälkeen päin.

Tutkimus kesti minulla 45min. Koko ajan lääkäri ja hoitajat olivat mukana tsempillä ja mukavilla jutuilla. Kuten sanoin, kipua en varsinaisesti tuntenut. Eihän se mikään mieltäylentävä kokemus ole maata letku peräpäässä, mutta tekevien ammattilaisten asenne ratkaisee eniten. Sitä sietää paljonkin, kun tietää missä mennään, miksi ja kauanko epämukavaa pitää vielä kestää. 
Minun toimenpide tehtiin muuten sairaalan sijaan ostopalveluna Terveystalossa. 

Siinäpä se! Minun jättipitkä kolonoskopia stoori :) 


perjantai 18. toukokuuta 2018

geenivirhe kromosomissa 14q22.1 (DYT 5)

Nyt se sitten varmistui, geenitestin tulos on valmis, lääkäri soitti Oys:sta. Olen harvinaistakin harvinaisempi. Tietysti! 😉

http://www.duodecimlehti.fi/lehti/1994/13/duo40271

Sairastan/omaan geenivirheen joka johtaa dopaherkkään dystoniaan.
Itsekin kuulin vasta eilen,joten olo on hieman yllättynyt, hämmentynyt, onnellinenkin.
Vihdoinkin jotain todella konkreettista.

maanantai 30. huhtikuuta 2018

Äidin pojat

Sohvalla 9vee sylissä, tai no, puoliksi, hän kun alkaa olla jo sen verran iso, että 160cm äidin syli jää pieneksi.

Kun esikoinen oli vauva tuhahtelin salaa kaverille joka jokaisena iltana nukutti lapsensa syliin illalla samalla kun katseli itse telkkaria.
Itse nukutin kyllä myös, mutta taatusti makuuhuoneeseen. Perhepedissä, mutta silti, makkari sen olla piti.
Sitten syntyi kuopus, allergioineen kaikkineen. Kaikki "säännöt" meni samoin tein romukoppaan.
Ihan sama missä ja miten nukkui tai söi, kunhan nukkui ja söi.

Nyt kun pojat on jo 9v ja 14v (kohta 15v, huh) on vain ihanaa kun he vielä tarvitsevat äitiä!
Tänään 9v halusi sylissä kertoa uimisesta, koulun allergiamunkista ja kaikesta muusta maan ja taivaan välillä.
Kesken juttelun Pienempää alkoi nukuttaa, huomasin. Olin itsekäs äiti, silitin päätä, kuuntelin höpöttelyä ja annoin lapsen nukahtaa juuri siihen, pää minun sylissäni, puhtaasti koska minä halusin niin.

perjantai 20. huhtikuuta 2018

Tk-käynnistä gynekologinen käynti

Aamulla satoi kaatamalla lunta,joka päivän mittaan muuttui rännäksi ja osittain jo suli poiskin. Ei mikään ihanin aamun aloitus, kun tuntui, että kevät on jo pitkällä jopa täällä pohjoisessakin.

Kävin tänään Tk-lääkärillä vatsan takia. Sain samalla puhuttua myös toisesta ongelmasta, joka on vaivannut jo jonkin aikaa ja josta olen puhunut myös jo useammankin lääkärin kanssa.
Eli olen epäillyt itselläni gynekologista laskeumaa. Se ei vaivaa kuin ajoittain, mutta vaivaa kuitenkin joskus.
Ja on hyvinkin tyypillisesti EDS:n liittyvä "sivujuonne".

Minun tietoni ja epäilyni asiasta on ohitettu olan kohautuksella ja kuittaamalla limakalvoksi ym.
Itse nyt kuitenkin sen olen tuntenut ja ollut 99,99% varma, että laskeuma se on.

Tänään tapasin tosiaan uuden lääkärin terveyskeskuksessa ja hän oli mahtava!
Rauhallinen, kuunteleva, todella kuunteli ja pisti merkille kaiken mitä sanoin, ei vain tarttunut johonkin sivulauseeseen tai koittanut ratkaisua viidessä minuutissa  Olin äimistynyt tästä käynnistä, hyvällä tavalla.
Sain kaikki tutkimukset joita olin ajatellutkin ja hieman päällekin (ensi viikosta tuleekin kunnon laboratorio-viikko!)

Tämä lääkäri diagnosoi nyt sitten minulle kaiken muun päälle tämän laskeuman. Näin vähäoireisille ei tehdä mitään,  myöhemmin elämässä ehkä joudutaan turvautumaan leikkaukseen.

Hullulta ehkä kuulostaa se, että olin niin tyytyväinen tähän löydökseen. Tuli sellainen "minähän sanoin!" - olo. En kertakaikkisesti jaksa ymmärtää miksi minun kokemukseni lääkäreistä on pääasiassa sellaisia, että olen joutunut itse diagnoosin itselleni etsimään ja sitten hakkaamaan sen jonkun lääkärin tutkittavaksi pisintä mahdollista kautta ja lopulta lopputulos on ollut juuri sitä mitä olen itse alusta asti "epäillytkin".
Onko minulla vain ultimaattisen huono tuuri?

Tästä päivästä tuli kuitenkin kaikenkaikkiaan siis hyvä päivä, oikein hyvä, kiitos yhden inhimillisen lääkärin!