Voinko liian hyvin?
Määräaikainen eläke loppuu 2019 tammikuun loppuun. Jatkoa pitäisi hakea ja tapaankin neurologin ensi maanantaina. Vointini on parantunut, kyllä. Pystyn kävelemään melkein kaikkina päivinä itsenäisesti (kepein kylläkin siis), jopa ulkona. Pyörätuoliin en ole koskenut reiluun kuukauteen ollenkaan.
Olen nyt neljättä päivää kuntoutuksen kakkosjaksolla.
Minulla meni kolme ensimmäistä päivää oikein kivasti täällä. Liikkuminen oli kohtuu hyvää kepeillä ja jaksaminenkin ok.
Vatsa reistasi tiistai yöllä ja aamulla urakalla ja nukkunut en ole kuin sen max. 3h yössä.
Aloin silti miettiä, että minähän voin ihan hyvin. Täähän on jo ihan mahtavaa, ehkäpä mun mielikuva siitä, että olen työkyvytön onkin väärä? Liioittelenko sitä kuinka sairas olen? Mitä jos en saakaan jatkoa määräaikaiselle eläkkeelle, koska minähän voin ihan kohtuullisesti?
Olenko huijari jos haen jatkoa?
Sitten tuli jälleen viime yön kaltainen yö ja todellisuus iski jälleen nyrkillä päin kasvoja.
Polvi kävi subluksaatiossa eilen illalla ja tuska oli melkoinen kun sen sain takaisin luksautettua. Nielu on krampannut illasta saakka, aamulla lääkkeet jäivät kurkkuun kiinni ja tukehtumisen tunne oli pelottava, nielu on tuskaisen kipeä nyt.
Toinen polvi on ollut kipeä maanantaista saakka, kun tuolijumpassa menin jalan nostoissa nostamaan oikeasti polvet suoriksi (siis tässä vaiheessa olin mielestäni vielä hyvässä kunnossa menossa, Heh, siis haloo! Mun jalka meni mummojen tuolijumpassa!).
Ylihän se polvi meni ja jälleen, varaaminen polvelle lisää kipua.
Viime yönä en kivuiltani saanut nukuttua ollenkaan. No, enhän minä nuku lähestulkoon koskaan.
Olen välillä miettinyt onko masennusta(kin), mutta olen tullut siihen tulokseen ettei ole. Mutta väsymys saa välillä olon tuntumaan masentuneelta.
Tämän lisäksi tasapainokyky vaihtelee.
Kaaduin viime viikolla suihkussa, en pahasti, mutta säikäytti se jälleen. Ihme ettei koskaan ole käynyt ns.pahemmin.
Ja sitten se kysymys. Olenko siis työkykyinen? Mielestäni en. Koska puhtaasti en ole keksinyt mitä työtä voisin tehdä.
Vaikka välillä on näitä hämääviä hyviä päiviä niin suurin osa ei niitä ole.
Ja lisäksi. En osaa suhteuttaa enää omaa oloani "normaaliin".
Siis niihin perusterveisiin/kohtuu terveisiin ihmisiin jotka tekevät töitä.
Minun hyvä päiväni taitaisi olla heille kuitenkin aika huono....? Se, että on vähemmän kipuja, pikkuisen parempi kävely ja 4h yöunta takana ei taitaisi riittää perus ihmiselle hyväksi päiväksi...? Kai?
Olen nyt neljättä päivää kuntoutuksen kakkosjaksolla.
Minulla meni kolme ensimmäistä päivää oikein kivasti täällä. Liikkuminen oli kohtuu hyvää kepeillä ja jaksaminenkin ok.
Vatsa reistasi tiistai yöllä ja aamulla urakalla ja nukkunut en ole kuin sen max. 3h yössä.
Aloin silti miettiä, että minähän voin ihan hyvin. Täähän on jo ihan mahtavaa, ehkäpä mun mielikuva siitä, että olen työkyvytön onkin väärä? Liioittelenko sitä kuinka sairas olen? Mitä jos en saakaan jatkoa määräaikaiselle eläkkeelle, koska minähän voin ihan kohtuullisesti?
Olenko huijari jos haen jatkoa?
Sitten tuli jälleen viime yön kaltainen yö ja todellisuus iski jälleen nyrkillä päin kasvoja.
Polvi kävi subluksaatiossa eilen illalla ja tuska oli melkoinen kun sen sain takaisin luksautettua. Nielu on krampannut illasta saakka, aamulla lääkkeet jäivät kurkkuun kiinni ja tukehtumisen tunne oli pelottava, nielu on tuskaisen kipeä nyt.
Toinen polvi on ollut kipeä maanantaista saakka, kun tuolijumpassa menin jalan nostoissa nostamaan oikeasti polvet suoriksi (siis tässä vaiheessa olin mielestäni vielä hyvässä kunnossa menossa, Heh, siis haloo! Mun jalka meni mummojen tuolijumpassa!).
Ylihän se polvi meni ja jälleen, varaaminen polvelle lisää kipua.
Viime yönä en kivuiltani saanut nukuttua ollenkaan. No, enhän minä nuku lähestulkoon koskaan.
Olen välillä miettinyt onko masennusta(kin), mutta olen tullut siihen tulokseen ettei ole. Mutta väsymys saa välillä olon tuntumaan masentuneelta.
Tämän lisäksi tasapainokyky vaihtelee.
Kaaduin viime viikolla suihkussa, en pahasti, mutta säikäytti se jälleen. Ihme ettei koskaan ole käynyt ns.pahemmin.
Ja sitten se kysymys. Olenko siis työkykyinen? Mielestäni en. Koska puhtaasti en ole keksinyt mitä työtä voisin tehdä.
Vaikka välillä on näitä hämääviä hyviä päiviä niin suurin osa ei niitä ole.
Ja lisäksi. En osaa suhteuttaa enää omaa oloani "normaaliin".
Siis niihin perusterveisiin/kohtuu terveisiin ihmisiin jotka tekevät töitä.
Minun hyvä päiväni taitaisi olla heille kuitenkin aika huono....? Se, että on vähemmän kipuja, pikkuisen parempi kävely ja 4h yöunta takana ei taitaisi riittää perus ihmiselle hyväksi päiväksi...? Kai?
Kommentit
Lähetä kommentti
Kerro jotain, se ilahduttaa :)