Erityisherkkä, introvertti vai ujo?
Ensi viikon maanantaina alkaa uusi 2 viikon jakso kuntoutusta.
Olen saanut kuulla, ettei kukaan syksyllä olleen ensimmäisen jaksoni tyypeistä olekaan tulossa tälle toiselle jaksolle, vaan joudun aloittamaan toisessa ryhmässä, jossa muut ovat siis käyneet yhden jakson jo porukassa.
En ole koskaan ollut hyvä ryhmäytyjä.
Olen helposti vetäytyvä ja hiljainen isommassa porukassa. En ujo. Sana ujo hieman inhottaa minua. Olen elämässäni tainnut tavata yhden oikeasti ujon ihmisen.
"Prof. Keltikangas-Järvisen mukaan ujous on synnynnäinen temperamenttipiirre, joka vaikuttaa persoonallisuuden kehittymiseen. Sillä on fysiologinen perusta aivojen serotoniiniaineenvaihdunnassa. Noin 20 % ihmisistä on synnynnäisesti ujoja ja lamaantuu hetkellisesti uudessa sosiaalisessa ympäristössä."
Lähde
Olen introvertti, sitä kyllä olen. Mutta hyvässä/oikeassa seurassa varsin puhelias. Ja saan kyllä suuni auki jos on tarve ja saan asiani aina sanottua kun haluan.
Lapsena minua pidettiin hyvinkin ujona, mutta osittain syynä oli se, että ääneni joka normaali oloissa on ihan vahva ja hyvä niin muuttui jännittäessä ja stressatessa todella hiljaiseksi.
Nyt tiedän senkin johtuneen dystoniasta, lihakset kurkunpäässä kiristyivät ja tuli tukehtumisen tunne ja pakko puhua hiljaa.
Itseasiassa viime talvena jouduin tilanteeseen, jossa olin joutunut ensin fyysisesti ponnistelemaan ja sitten kun istuttiin minun piti ojentaa jotain lähelläni istuneelle äitini ikäiselle puolitutulle naiselle.
Hän puhui isoon ääneen toisella puolellaan olevan ihmisen kanssa, kun koitin ojentaa hänelle tavaran. Huomasin kauhukseni, etten saanut kuin pikkuista ääntä tulemaan kurkustani, joten kosketin häntä olkapäähän huomion saamiseksi.
"Ai nämä! Puhu seuraavalla kerralla reippaalla äänellä vaan kuule!", nainen nakkasi minulle huomatessaan yritykseni.
Tuli hetkeksi 7vee fiilis mieleen ja kaikki ne "puhu reippaasti vaan"-kommentit.
Argh.
No, nykyisin tiedän tähänkin syyn ja lääke on itseasiassa tehonnut tähän!
Kävin myös 5x puheterapeutilla opettelemassa rentoutta ja hengitystekniikoita, hyvin hyödyllistä!
No, ujo en siis ole, mutta täysin introvertti kyllä. Henkiset akut tarvitsevat latautumista yksin olossa ja niin paljon kuin perhettäni rakastankin niin tarkoitan yksin ololla yksin&hiljaa olemista!
Ei minun tarvitse kuitenkaan olla kodissamme välttämättä yksin (vaikka se ideaalein tilanne olisikin), välillä riittää jos menen makuuhuoneeseen, laitan oven kiinni ja kuulokkeet korville, ääntä ei saa kuulua kyllä muista! Siksi mulla on lahjatoivelistalla bluetooth vastamelukuulokkeet.
Tarvitsen omaa aikaa nimenomaan rentoutuakseni oikein todella. Jotta aivot käsittelevät ja prossesoivat kaiken.
Yhtälailla kuitenkin nautin myös ystävien seurasta ja juttelusta. Kunhan sitten saan myös omaa rauhaa jälkeenpäin.
Sama isojen, meluisten tapahtumien jälkeen.
Tykkään konserteista ym (vaikka rehellisyyden nimissä sekä konsertit, että kavereiden kanssa olo on ollut todella minimaalista, ellei olematonta viimeiset 5v jotka olen sairastanut oikein todella...), mutta niiden jälkeen hiljaisuus on ihanaa.
En pidä itseäni erityisherkkänä. Tämä termi tuntuu korvanneen hieman ujo-termiä.
Olen tehnyt ERITYISHERKKÄ-testin enkä todellakaan täyttänyt kohtia.
Erityisherkät kokevat erityisen voimakkaasti asioita tunteina ja reaktiona, sekä rasittuvat äänistä, valoista, sosiaalisista tilanteista, ovat herkkiä kivulle eivätkä pidä siitä jos monta asiaa pitää tehdä nopeasti yhtä aikaa.
Näin esimerkiksi.
Eli minuun ei päde, rakastan tehdä montaa asiaa yhtä aikaisesti nopeassa tahdissa, tykkään kuunnella musiikkia täysillä, pidän jännittävistä elokuvista jotka saavat sydämen sykkimään nopeampaa (tämäkin oli yksi erityisherkkyyttä määrittävä piirre) ja rakastan huvipuistoja laitteineen, ainakin rakastin kun vielä pystyin käymään suurimmassa osassa, mutta olen käynyt edelleen niissä mihin olen kyennyt, eikä se hirmuinen meteli noissa paikoissa haittaa.
Ensi viikolla kuitenkin testataan jälleen sosiaalisia kykyjä. Inhoan niitä hernepussin heittely-leikkejä noissa tilanteissa, joten toivottavasti niiltä vältytään. En ole ikinä ymmärtänyt miten niillä saataisiin kenenkään oloa rennommaksi? Paljon mieluummin istutetaan aikuiset ihmiset kahvipöytään ja kaikille vaikka nimikyltit Vähän juttelua ja samalla voi tiirailla, että mikäs tuon toisen nimi olikaan tmv!
Olen saanut kuulla, ettei kukaan syksyllä olleen ensimmäisen jaksoni tyypeistä olekaan tulossa tälle toiselle jaksolle, vaan joudun aloittamaan toisessa ryhmässä, jossa muut ovat siis käyneet yhden jakson jo porukassa.
En ole koskaan ollut hyvä ryhmäytyjä.
Olen helposti vetäytyvä ja hiljainen isommassa porukassa. En ujo. Sana ujo hieman inhottaa minua. Olen elämässäni tainnut tavata yhden oikeasti ujon ihmisen.
"Prof. Keltikangas-Järvisen mukaan ujous on synnynnäinen temperamenttipiirre, joka vaikuttaa persoonallisuuden kehittymiseen. Sillä on fysiologinen perusta aivojen serotoniiniaineenvaihdunnassa. Noin 20 % ihmisistä on synnynnäisesti ujoja ja lamaantuu hetkellisesti uudessa sosiaalisessa ympäristössä."
Lähde
Olen introvertti, sitä kyllä olen. Mutta hyvässä/oikeassa seurassa varsin puhelias. Ja saan kyllä suuni auki jos on tarve ja saan asiani aina sanottua kun haluan.
Lapsena minua pidettiin hyvinkin ujona, mutta osittain syynä oli se, että ääneni joka normaali oloissa on ihan vahva ja hyvä niin muuttui jännittäessä ja stressatessa todella hiljaiseksi.
Nyt tiedän senkin johtuneen dystoniasta, lihakset kurkunpäässä kiristyivät ja tuli tukehtumisen tunne ja pakko puhua hiljaa.
Itseasiassa viime talvena jouduin tilanteeseen, jossa olin joutunut ensin fyysisesti ponnistelemaan ja sitten kun istuttiin minun piti ojentaa jotain lähelläni istuneelle äitini ikäiselle puolitutulle naiselle.
Hän puhui isoon ääneen toisella puolellaan olevan ihmisen kanssa, kun koitin ojentaa hänelle tavaran. Huomasin kauhukseni, etten saanut kuin pikkuista ääntä tulemaan kurkustani, joten kosketin häntä olkapäähän huomion saamiseksi.
"Ai nämä! Puhu seuraavalla kerralla reippaalla äänellä vaan kuule!", nainen nakkasi minulle huomatessaan yritykseni.
Tuli hetkeksi 7vee fiilis mieleen ja kaikki ne "puhu reippaasti vaan"-kommentit.
Argh.
No, nykyisin tiedän tähänkin syyn ja lääke on itseasiassa tehonnut tähän!
Kävin myös 5x puheterapeutilla opettelemassa rentoutta ja hengitystekniikoita, hyvin hyödyllistä!
No, ujo en siis ole, mutta täysin introvertti kyllä. Henkiset akut tarvitsevat latautumista yksin olossa ja niin paljon kuin perhettäni rakastankin niin tarkoitan yksin ololla yksin&hiljaa olemista!
Ei minun tarvitse kuitenkaan olla kodissamme välttämättä yksin (vaikka se ideaalein tilanne olisikin), välillä riittää jos menen makuuhuoneeseen, laitan oven kiinni ja kuulokkeet korville, ääntä ei saa kuulua kyllä muista! Siksi mulla on lahjatoivelistalla bluetooth vastamelukuulokkeet.
Tarvitsen omaa aikaa nimenomaan rentoutuakseni oikein todella. Jotta aivot käsittelevät ja prossesoivat kaiken.
Yhtälailla kuitenkin nautin myös ystävien seurasta ja juttelusta. Kunhan sitten saan myös omaa rauhaa jälkeenpäin.
Sama isojen, meluisten tapahtumien jälkeen.
Tykkään konserteista ym (vaikka rehellisyyden nimissä sekä konsertit, että kavereiden kanssa olo on ollut todella minimaalista, ellei olematonta viimeiset 5v jotka olen sairastanut oikein todella...), mutta niiden jälkeen hiljaisuus on ihanaa.
En pidä itseäni erityisherkkänä. Tämä termi tuntuu korvanneen hieman ujo-termiä.
Olen tehnyt ERITYISHERKKÄ-testin enkä todellakaan täyttänyt kohtia.
Erityisherkät kokevat erityisen voimakkaasti asioita tunteina ja reaktiona, sekä rasittuvat äänistä, valoista, sosiaalisista tilanteista, ovat herkkiä kivulle eivätkä pidä siitä jos monta asiaa pitää tehdä nopeasti yhtä aikaa.
Näin esimerkiksi.
Eli minuun ei päde, rakastan tehdä montaa asiaa yhtä aikaisesti nopeassa tahdissa, tykkään kuunnella musiikkia täysillä, pidän jännittävistä elokuvista jotka saavat sydämen sykkimään nopeampaa (tämäkin oli yksi erityisherkkyyttä määrittävä piirre) ja rakastan huvipuistoja laitteineen, ainakin rakastin kun vielä pystyin käymään suurimmassa osassa, mutta olen käynyt edelleen niissä mihin olen kyennyt, eikä se hirmuinen meteli noissa paikoissa haittaa.
Ensi viikolla kuitenkin testataan jälleen sosiaalisia kykyjä. Inhoan niitä hernepussin heittely-leikkejä noissa tilanteissa, joten toivottavasti niiltä vältytään. En ole ikinä ymmärtänyt miten niillä saataisiin kenenkään oloa rennommaksi? Paljon mieluummin istutetaan aikuiset ihmiset kahvipöytään ja kaikille vaikka nimikyltit Vähän juttelua ja samalla voi tiirailla, että mikäs tuon toisen nimi olikaan tmv!
Kommentit
Lähetä kommentti
Kerro jotain, se ilahduttaa :)