Itsesäälin multihuipentuman laskuhumala

Joskus se itsesäälikin saavuttaa huippunsa ja sitten palaa (kohtuu) normaalehin mittoihinsa, pois me-me-landista.

Mun lakipiste kärjistyi loppuviikosta, toki hormoneilla oli oma osansa, kun sain riidan aikaan miehen kanssa aiheesta "miksi aina minä".
Seuraava päivänä hävetti ja tietysti pyysin anteeksi (niin, tottakai riita alkoi myös myöhään illalla, oon jostain syystä ns.yöriitelijä...).
Miksi en minä?

Viikonlopun alku onkin jo mennyt seesteisemmissä tunnelmissa, käytiin herkkuostoksilla,kirjakaupassa, ajeltiin hieman ympäriinsä katsellen maisemia ja syöden jäätelöä, vaikka ulkona olikin jäätävän kylmä tuuli ja vihmoi hieman vettäkin.

Ruska on vaihtunut keltaiseen lehtimereen ja odotan innolla josko nähtäisiin pian ensihiutaleet! Minähän oon ihan täysin talvi-ihminen, nää pimeät illat on jo niin ihania! Vaikka samalla tiedän, että monille myös ihan kamalia, kaamosmasennus ei ole mikään vitsin aihe, vaikka monet siitä puhuvatkin leikillään puhuessaan siitä tunteesta, jonka kokee aamupimeällä töihin raahautuessa.
Todellista kaamosmasennusta on kuitenkin monilla, sellaista joka vaatii oikeaa hoitoa, valohoitoa tai jopa serotoninergisiä masennuslääkkeitä.

Oon muuten innostunut pitkästä aikaa lukemaan! Tai ehkä paremminkin jaksanut lukea pitkästä aikaa. Siksipä reissu tänään kävikin kirjakaupan kautta. Hankin yöpöydälle Seitsemän sisarta, Piiraan maku makea ja Se mikä ei tapa-kirjat.
En tiedä onko tää ainakin nyt oleva hienoinen parempi jaksaminen ja himpun verran kohentunut asento tunto kenties kolmannen Levodopa pillerin ansioita? Sain siis korottaa annostusta kolmeen pilleriin per päivä. Ihmettä ei ole tapahtunut vieläkään, mutta nyt vihdoin olen ollut huomaavinani edistystä, kohentumista olemisessani.
Babysteps  :)

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Kolonoskopia. Mitä, kuinka, millainen?!

Psyykkis-fyysis-sosiaalinen kokonaisuus

Kuvitteellinen Etsivä etsimässä olenko Ok