Rullallallei

Määräaikainen eläke loppuu 2019 tammikuun loppuun. Jatkoa pitäisi hakea ja tapaankin neurologin ensi maanantaina. Vointini on parantunut, kyllä. Pystyn kävelemään melkein kaikkina päivinä itsenäisesti (kepein kylläkin siis), jopa ulkona. Pyörätuoliin en ole koskenut reiluun kuukauteen ollenkaan. Olen nyt neljättä päivää kuntoutuksen kakkosjaksolla. Minulla meni kolme ensimmäistä päivää oikein kivasti täällä. Liikkuminen oli kohtuu hyvää kepeillä ja jaksaminenkin ok. Vatsa reistasi tiistai yöllä ja aamulla urakalla ja nukkunut en ole kuin sen max. 3h yössä. Aloin silti miettiä, että minähän voin ihan hyvin. Täähän on jo ihan mahtavaa, ehkäpä mun mielikuva siitä, että olen työkyvytön onkin väärä? Liioittelenko sitä kuinka sairas olen? Mitä jos en saakaan jatkoa määräaikaiselle eläkkeelle, koska minähän voin ihan kohtuullisesti? Olenko huijari jos haen jatkoa? Sitten tuli jälleen viime yön kaltainen yö ja todellisuus iski jälleen nyrkillä päin kasvoja. Polvi kävi subluksaatiossa ...

Ensi viikon maanantaina alkaa uusi 2 viikon jakso kuntoutusta. Olen saanut kuulla, ettei kukaan syksyllä olleen ensimmäisen jaksoni tyypeistä olekaan tulossa tälle toiselle jaksolle, vaan joudun aloittamaan toisessa ryhmässä, jossa muut ovat siis käyneet yhden jakson jo porukassa. En ole koskaan ollut hyvä ryhmäytyjä. Olen helposti vetäytyvä ja hiljainen isommassa porukassa. En ujo. Sana ujo hieman inhottaa minua. Olen elämässäni tainnut tavata yhden oikeasti ujon ihmisen. "Prof. Keltikangas-Järvisen mukaan ujous on synnynnäinen temperamenttipiirre, joka vaikuttaa persoonallisuuden kehittymiseen. Sillä on fysiologinen perusta aivojen serotoniiniaineenvaihdunnassa.  Noin 20 % ihmisistä on synnynnäisesti ujoja  ja lamaantuu hetkellisesti uudessa sosiaalisessa ympäristössä." Lähde Olen introvertti, sitä kyllä olen. Mutta hyvässä/oikeassa seurassa varsin puhelias. Ja saan kyllä suuni auki jos on tarve ja saan asiani aina sanottua  kun haluan. Lapsena minua pidettiin...