Google Analyticsin seurantakoodi

maanantai 27. lokakuuta 2014

All day long

Loppuviikosta iski flunssa. Jokaikinen meidän perheestä on maannut lahnana muutamia päiviä. Sairastamispaikkana on ollut ihan missä vain on saanut parhaan asennon, että henki kulkee.
Kurkkukivun, silmien rähmimisen (joka tässä versioissa on ollut jotain tolkutonta!) ja nuhan viettäessä meillä aikaa on koti räjähtänyt käsiin.
Niin, että ihan varmasti meille tulee tänä iltana yllätysvieraita!

Minulla oli tänä aamuna ekaa kertaa "hengissä"-olo, eli happi kulkee ja flunssasta on jäljellä jäänteet enää. Muut jäivät kotiin potemaan, kun suuntasin kamalassa rankkasateessa töihin. Autolla tosin, kävelyä työpaikan ovelle max.50m ja kuitenkin sen jälkeen näytin "mukavasti" suihkunraikkaalta!
Onneksi nappasin meikkipussin mukaani aamulla kotona meikkaamisen sijaan.
Mun silmät ei kestä vedenkestäviä ripsareita, joten se vasta olisikin ollut kivaa, kun siinä aamusateessa olisi tullut testattua Isadoran ripsarin kesto. Koska vaikka Isadoran All day long-ripsarissa luvataan, että samoin kuin Sensain 38, se lähtisi sen lämpöisellä vedellä, niin en kuitenkaan ehkä usko, etteikö se olisi valunut pitkin poskia tuulessa ja sateessa.
Täältä

Pakko muuten kehua tuota ripsaria. Muistaakseni kolmas menossa ja aion todellakin ostaa jatkossakin! Minulla on keskipitkät, sinne tänne harottavat ja todella vaaleat ripset omasta takaa ja tällä saa ihanan siistiä jälkeä aikaiseksi ja ripset ojennukseen. Megalomaanisen näkyviä, paksuja ja mustia ripsiä tämä ei tee, eli juhlaripsarit erikseen, mutta arkeen paras mitä on!
Pituutta, hieman tuuheutta ja kunnon erottelevuus, tykkään!

Nyt muutamia tunteja töitä vielä ja sitte sairastuvalle takaisin!

tiistai 21. lokakuuta 2014

En bulle

Dieettivinkki, jota on helppo toteuttaa: Jos joku tarjoaa sinulle herkkuja, käännät vain päätäsi ensin oikealle, sitten vasemmalle, sitten oikealle jne :)

Minun on aika (jälleen...) pyhästi luvata, että luovun herkuista (paitsi jäätelöstä). Olen jo jonkin aikaa tehnyt hiljaista luopumista, esimerkiksi illan suklaa on korvaantunut jo hetken ruisleivällä (hyvä minä!) ja sipsipussi on säilynyt kaapissa avaamattomana yli 2 viikkoa (superminä!).
On kuitenkin valitettavaa, että syön edelleen liikaa herkkuja.
Irtokarkeissa kontrolli lähtee aina jo irtokarkkilaareilla, joista parhaat täällä sijaitsevat Makuunissa ja jossa viikonlopun leffaa valitessa käsi hakeutuu pussille&kauhalle kuin vahingossa.
Minulla oli joskus sovinto itseni kanssa, jossa sain ostaa 20 karkkiyksilöä pussiini ja se siitä. Kummasti se 20 karkkia riitti ja tuntui hyvältä, ei yhtään liian vähältä, kun siihen tottui.
Ja ne 20 karkkiyksilöä sopivat myös mahaani asumaan sopivasti, eikä niiden tarvinut venyttää massua mahtuakseen.
Taidan palata vanhaan sopimukseen.

Pahinta on ehkä kuitenkin se, että entinen en-syö-aamulla-oikein-mitään on vaihtunut aamukahvilla-peruspulla-on-hyvää minuun. Tosiasiassa kaloripohjalta ajateltuna pullapitko ei ole kaloripahis sen enempää kuin vehnäsämpylä, mutta minä en edes pidä vehnäsämpylöistä, enkä ennen pitänyt edes siitä pullasta.

Olo on kuin Loordi Lallylla ja selityksetkin samanlaisia: Ooolen omituinen... ei sillä, että edes pitäisin hahmosta, kummasti samaistuin vain siihen pulleaan pyörähtelyyn.

Tiedän kyllä, että pitäisi osata arvostaa itseänsä vaikkei mahtuisikaan ns.mittoihin. Pitäisi elää elämäänsä, eikä miettiä painoasioita kokoajan, mutta vaikeaa se on, hyvin vaikeaa. Olen täällä blogissakin siitä aiemminkin kirjoitellut.
Se on kuin oravanpyörä: Lihominen -> huonompi itsetunto -> vähemmän tyytyväinen koko elämään -> jne.



Parempi elämä, täältä tullaan!


maanantai 13. lokakuuta 2014

Syysloma, joululoma, hermoloma

Viikonlopun aikana satoi lunta. Ihan oikeaa, valkoista lunta.
Eipä sitä enää tänä aamuna ollut yhtään jäljellä. Harmi. Edelleen jatkuu samanlaiset masis-ilmat, jolloin tuntuu, kuin taivas olisi niskassa. Harmaata, kosteaa, kylmää.

Hetkellisessä lumi-innostuksessa vilkuilin joululomaksi kunnon talvikohdetta. Ilmeisesti oltaisiin suuntaamassa Ylläksen läheisyyteen. Mökkiin tai muuhun vastaavaan, en vielä varannut, vaikka ajoissa tässä pitäisi olla, ei siellä paljoa tyhjää varauskalentereissa ollut.
Kouluikäisenä syysloma vietettiin aina Levillä, joskus Ylläksellä, murtomaahiihtäen ja pulkkaillen, koska minä en koskaan oppinut laskettelemaan.
Kerran yritin, juutuin sellaiseen kapulahissiin kiinni, tömähdin alas ja sain traumat.
Mutta pulkka on ihana ja jees ja peruslykkiminen tasatahtia hiihtäenkin kivaa, ainakin jos lähellä on sivistys ja lämmin kaakao.

Täällä on nyt syysloma viikko, kokonainen viikko. Mies on kotona tänään poikien kanssa ja sain juuri ihanan kuvaviestin jossa ne kaikki istuvat keittiönpöydän ääressä hamahelmeilemässä.
Perheen isällä ja pojilla on viime vuosina ollut aivan liian vähän yhteistä aikaa ja sen välillä huomaa, kun mies on 90% ajastaan työssä tai kotona, mutta työt mielessä, niin kärsiihän siinäisä.lapsi-suhde väkisin.
Isomman kanssa mies on harrastanut, mutta Pienemmän kanssa ei ole mitään missä isä ja Pienempi olisivat ihan vain kahdestaan.
Pianhan tuokin asia "korjaantuu", kun miehen työttömyyden alku ikävästi lähestyy.
Töissä kävi niin kuin arvelinkin, irtisanotut hakivat sairaslomaa ja jäljellä olevat, minun mieheni siinä tunnollisena mukana, ovat tehneet aivan järjettömästi heidän niskoilleen jääneitä töitä.
Noh, viimeinen rutistus...

Taloyhtiössämme on ulkoremontti, joka vain jatkuu ja jatkuu. Kahden viikon ennakolta ilmoitettu kesto on ylittynyt jo toisella kahdella viikolla. Inhottavinta on, että remontin kohde sijaitsee juuri meidän rapun kohdalla, meidän ikkunan alla ja jokainen aamu alkaa helvetinkoneiden ulvonnalla.

Joskus kai senkin on loputtava ja saan taas nukkua klo.8 saakka työaamuina nykyisin 6.30 sijaan?

 "Tämä elomme riemu ja rikkaus, sekä rinnassa riehuva rakkaus ja pettymys tuo totta tosiaan, väliaikaista kaikki on vaan."

Viimeinen puoli tuntinen on sitä, että yritän vakuuttaa itselleni, että saan minä unen vielä, vaikka ne työmetelit alkoivatkin, saan minä, saan... En tietenkään saa.
Samalla minua on alkanut oikein kunnolla ärsyttämään se, että rapun ovesta kulkeminen on estynyt ja joudumme menemään kellarin kautta ulos/sisään. Pieni vaiva, mutta hitsit, on se ärsyttävää, kun tulet töistä kaupan kautta kotiin, kädet on täynnä ja sen sijaan, että astuisit vain rapun (kohtuu kevyestä) ovesta, joudutkin kaivamaan avaimet esiin ja vänkeämään auki jättimäisen raskaan kellarin oven joka sijaitsee päinvastaisessa talon päädyssä ja sitten hoiput kassien kanssa koko kellarin läpi kulkien samalla rapusta rappuun samanmoisten painavien ovien kautta omaan rappuun saakka, joka on siis aivan toisessa päässä taloa. Ja kun jostain ihmisestä on niin jätteroligt laittaa ne rappujen väliset kellarikerroksen ovet aina uudelleen lukkoon. Jokaisen kohdalla on kaivettava avaimet uudelleen esiin, avattava se hemmetin painava metalliovi ja loksautettava se niin ettei se menisi taas uudelleen lukkoon. Huomatakseen vain seuraavalla samanlaisella kierroksella, että ne ovet ovat jälleen lukossa. Miksi, oi miksi?

Unen vähyys on kenties vaikuttanut hieman tähän ärsytyskynnyksen matalaan tasoon... Minä en vain nukahda toistuvista yrityksistä huolimatta ennen klo.01 ja ärsyttävän usein huomaan kellon liikkuneen lähelle 02 ennenkin yhtään väsymys ilmoittelee itsestään (onneksi on kirjat!). 

Se ilmoittelee itsestään oikein hienosti sitten klo.06 aamulla kyllä. Muttei valvomisista huolimattakaan iltaisin.

Tänään todellakin kipitän kaikesta ärsyyntyneenä hakemaan itselleni Coffee Housesta vaniljalaten, Because I’m Worth It :)

tiistai 7. lokakuuta 2014

Kylmä kuin Lindenillä

Täällä on pari päivää nyt ollut niin Jälkiä jättämättä-ilma, ettei tosikaan.
Harmaata, sateista ja viluista.
Töihin lähtiessä on tuntunut, että masentuu ennenkuin pääsee kotiovelta autoon.
Pieni kylmänhorkka on tärisyttänyt kroppaa koko päivän siihen saakka, että pääsee illalla oman kodin sohvalle lämpöpeiton alle teemuki kädessä.

Jos olet vilukissa-tärinä-horkka-ihminen, kuten minä, etkä omista vielä töpseliin tökättävää filttiä niin osta! Minä tosin sain omani lahjaksi mieheltä jo varmaan kohta pari vuotta sitten, kun mies kyllästyi minun ainaiseen syysulinaani jonka sävel on aina sama, sanat myöskin (vinkuvalla äänellä) "Miten täällä voi olla näin kylmä? Tarvin toiset villasukat ja toisen peiton..." jne.
Ja meillä on siis aivan normaalilämpöinen asunto, minulla vain on sisäinen termostaattivika tai jotain.

Töihin olen varustautunut vaaleanpunaisilla Aino-tossuilla ja isolla hartiahuivilla ja silti tuntuu, että sormet esim. on ihan jäässä.

Nyt kuitenkin sormet suuntaan näppiksen jälkeen kuuman kahvimukin ympärille, koska tämä tauko kestää vielä jonkin aikaa ja sitten on jatkettava töitä. Kahvin kanssa on pakko nassutella suuhun Isosiskon suklaaherkku-keksejä, koska tuli ostettua niitä kaksi laatikollista naapurin lapsilta, jotka myivät niitä luokkaretkirahastoa varten ja töihin kannoin toisen laatikoista.

Ja samalla haaveilen siitä hetkestä, kun saan taas käpertyä lämpöpeittoni alle :)

perjantai 3. lokakuuta 2014

Viikonlopun hakusanat

Viime aikoina blogiini on etsiydytty seuraavilla sanoilla/lauseilla:

-Henna Kalinaine
-Suu ja s
-Näppylät pepussa
-kesäflunssa 2013
-hei hei mitä kuuluu 

Toivottavasti se flunssa ei ole kestänyt yhtä jaksoisesti kesästä 2013, koska silloin ei enää voi puhua pelkästä kesäflunssasta :)

Ihanaa ja mukavaa viikonloppua kaikille!

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Jos mä oisin sä

Joskus mietin miten elämä olisi mennyt jos...

...poika josta parhaan kaverini kanssa olimme molemmat kiinnostuneita, olisikin lopulta ollut se mies, jonka kanssa olisin mennyt naimisiin (kuten paras ystäväni teki).
Silloin asuisin pienessä maalaispitäjässä, omistaisin paljon eläimiä ja kaksi tyttöä.
Ajattelen aina, että tiedän tasan tyttöjeni nimet.
Minulla olisi niin söpöjä tyttöjen nimiä "varastossa", päädyn varmaan eläkepäivilläni ottamaan kaksi tyttökissaa ja nimeämään ne Lotta-Emilia Elisabethiksi ja Anni-Elina Emmaliinaksi.
Nimistä saa olla miljoonaa mieltä, ne vain ovat minusta söpöimmät tyttöjen nimiyhdistelmät mitä olisin voinut omilleni kuvitella.
Meillä "sukuperimän" takia S- ja R-kirjaimia sisältävät nimet on automaattisesti poissuljettuja (varsinkin kun sukunimessä on molempia!). Molempien suvuista nimittäin löytyy näistä "vikoja". Anoppi päräyttelee ja suhuuttelee oikein tosissaan, hänen nimessään on sekä etu-, että sukunimessä R ja S ja molempiin ns.korjaamaton vika, eihän niihin silloin hänen lapsuudessaan puheterapiaa ollut.
Söpöimmissä nimissä on myös molempien suvuista perintöä, meidän molempien mummojen nimistä.

No se siitä. En päätynyt elämään maalla eläinten keskellä, mutta vaikka joskus ajattelenkin, että olisi se voinut noinkin mennä (siis tähän on ihan todellisuuspohjaa, minullakin oli "mahiksia", meilläpäin teininä sanottiin) niin en vaihtaisi millään nykyistä elämääni mihinkään toiseen vaihtoehtoon.

Mutta leikittelen ajatuksilla. Mitä jos emme olisikaan muuttaneet Rovaniemelle, vaan olisimme jääneet Helsinkiin?
Ainakin tekemistä ja harrastamista siellä olisi enemmän. Näkemistä ja paikkoja joissa käydä.
Itse kun en ole mikään luonnossa samoilija yhtä mustikkaämpärin poimimista enempää (...ok, puolikkaaseen riittää kärsivällisyys oikeasti...) niin joskus harmittaa se, että jääkö minulla nyt käyttämättä ne parhaat puolet täällä asumisesta.
Vaikka kaupunkina Rovaniemi on kohtuu ruma (Ihan todella on!) niin täällä ei tarvitse kulkea kuin pikkuriikkinen matka ja on keskellä oikeaa, koskematonta luontoa.
Kaupungin läheltä löytyy myös luonnosta vieraantuneemmalle paljon hyviä ulkoilumahdollisuuksia, on laavua, pururatoja, talvella hiihtolatuja jopa melkein keskustaan saakka ja keskustassakaan ei tarvitse mennä kuin joen rantaan niin pääsee hiihtelemään jäälle. Tiedän ihmisiä, jotka asuvat keskustasta n.8-10km päässä ja jotka hiihtävät talvisin töihin (ollakin niin reipas!).

Ehkä tänä talvena saisin itsestäni irti jopa niin paljon, että raahaisin itseni (ja perheemme) muutenkin luontoon, kuin sen pakollisen yksi tai kaksi pilkki- ja laavureissua, mitä yleensä teemme.

Tai sitten haaveilen ensi kesänä, että jospa sitten seuraavana talvena...
Joskus pitää heittää haaveilut sikseen ja tehdä!

Tänä aamuna töihin tullessa pakkanen oli nipistellyt ruskanpunaisia ja kirkkaan keltaisia lehtiä niin, että ne hohtivat hopeisina ajaessani Kemijoen ylittävää siltaa auringon paistaessa ihanasti. Uskomattoman kaunista!