Google Analyticsin seurantakoodi

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Kun koko Rovaniemi pimeni... tai sitten ei!

Tiedättekö, kuinka hölmöltä tuntuu istua kynttilän valossa odottamassa sähkökatkoa, joka ei koskaan tulekaan?
Lapsilla otsalamput päässä?
Jos tiedätte niin asutte varmaankin siinä osassa Rovaniemeä, jonka piti pimentyä eilisessä suurhäiriöharjoituksessa, mutta jossa ei tapahtunut yhtään mitään.

Pimeässä, sitten ei enää. http://www.lapinkansa.fi
Facebookin Rovaniemen juttelupalstalta löytyi paljon pettyneiden lasten vanhempia, olisihan se ollut hienoa nähdä, kun koko naapurusto menee mustaksi, vain kynttilöiden tuiketta siellä ja täällä.

Lapin Kansassa ja radiossa ilmoituksissa varoiteltiin "Koko Rovaniemi pimenee. Älkää soittako hätäkeskukseen" jne. Tässä tapauksessa taisi käydä "Kehä kolmoset", eli "koko Rovaniemi" loppuikin keskustaan ja niitä lähimpiin alueisiin.
Ei meillekään ole kuin n.6km, mutta me emme kuuluneetkaan yllättäen koko Rovaniemeen!

Eipä tuo vakavaa ollut, lähinnä huvitti nuo "Eurooppa seuraa, kun kokonainen kaupunki pimenee"-lehtijutut.

Osittain sähköt olivat tietyissä kaupunginosissa olleet sitten lopulta poissa melkein kaksi tuntia.
Kaupungissakaan ei kuitenkaan ollut edes kauppakeskuksen mainosvalot sammuneet ja aikalailla valoa tuli myös hirveästä ruuhkasta joka illalla klo.21 alkoi, kun kaupunkilaiset halusivat nähdä "pimeän" keskustan.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Pysähtyy ja kysyy: halutaanko me lisää?

Ihmiset tahtovat kaikenlaista,
vieraita tavaroita vieraista maista.
Pian ovat kaapit täynnä kamaa
Elämä on kuitenkin yhtä ja samaa.
Ei iloon tarvitse tavaraa hankkia,
siihen ei tarvita edes pankkia.

-Elina Karjalainen-


Olen lukenut blogeista vaatteiden vähentämisestä (ei päältä, vaan kaapista), ruokahävikin vähentämisestä, ostoslakkoilusta, vain sen hankkimisesta mikä on välttämätöntä jne.
Ja olen älähtänyt, koska kalikka todellakin kalahti minuun.
Hulvattomat (lue: aivottomat, miettimättömät) kulutustottumukset saavat suoranaisesti häpeämään.
Ruokakauppaan teen aina muka niin hienosti listan. Ja ostan mitä haluan listan ulkopuolelta, ollenkaan miettimättä, menen täysin mielihalujeni mukaan.
Vaatekaupassa näen jotain kivaa ja noh... ostan! En sentään kaikkea, mutta liikaa.
Jääkaapissa olisi päiväys menossa jossain tuotteessa, mutta njääh, ei minulla haluta juuri tuota, vaan... Ja sitten parin päivän päästä havahdun, että vanhaksihan se kyseinen tuote meni.

Pakko herätellä tässä tilanteessa ja muutenkin, ilman mitään "tilanteita", itseäni.
Eihän se saisi näin mennä. En pidä itseäni materialistina (kulinaristina korkeintaan... sekin jonkinmoisissa lainausmerkeissä...), mutta viime aikoina päässä on pyörinyt liikaa sanat haluan, tahdon, aion hankkia.

Mitäpä jo pysäytän itseni tähän ja mietin todella onko kaikki se mitä tahdon todella tarpeellista ja tekeekö uusi neule minusta tyytyväisemmän pidemmäksi aikaa kuin muutamaksi hetkeksi?
Jospa alkaisin jälleen tekemään viikon ruokalistat ja katsoisin vähän tarkemmin muutenkin mitä sinne kauppakärryyn sujahtelee? Se taas tekisi minusta varmasti tyytyväisemmän, koska meille on muodostunut liiaksi tapa herkutella muulloinkin kuin viikonloppuna... (siksikö tarvinkin sen uuden neuleen... kröhöm...)

Kaikenkaikkiaan hyvä hetki pysähtyä ja miettiä "pysähtyy ja kysyy itseltänsä/
käyttääkö elämänsä siihen mitä kuvitteli tekevänsä/"
, kuten alkoi väkisin soimaan tässä kohtaa päässä. Vuodelta oiskohan 2001? Tuonkin levyn olen myynyt kirpparilla jo aikoja sitten, mutta jostain se nyt putkahti päähän!

Mistä putkahti toinen ajatus, kysehän oli nimittäin Rantarockin kokoelmalevy, jossa oli myös muistaakseni mm. Don Huonojen kappale josta aasinsiltana TV2 We want more-ohjelmaan, katsoiko kukaan muu?
Ihan mielenkiintoinen idea ohjelmalla, ihan sama mitä mieltä on rahastus-lehtijutuista tai live-soittamisesta kiistelystä tässä, minua kiinnostaa enemmänkin nimenomaan ne henkilökemiat ja toki sitten se millainen on minkäkin yhtyeen uusi kappale.

tiistai 9. syyskuuta 2014

Ei sitten yhtään mitään asiaa.

Katselen tässä töissä ikkunasta aivan mahtavasti paistavaa aurinkoa ja mieli tekisi karata ulko-ovesta pihalle, mutta ei, töitä se on edessä pitkälle iltapäivään.
Tämä viikko on muutenkin ihan hullunmyllyä ja vatsa ei kiitä.
Olen huomannut, että nykyisin pienikin stressi saa mahan ihan sekaisin.
Terveisin pari tuntia vessassa aamulla ja tulee ehkä hieman kiire...
Kahvikin jäi juomatta ja korjaan asiaa parhaillaan.
Sitten on sukellettava töihin.

Kevyemmältä tällainen aurinkoinen päivän aloitus silti tuntuu kuin viimeisen viikon sadesää, joka on ollut niin syksyinen, niin sateinen!
Tosin oma ilonsa siinäkin. Tänne on saapunut ruska! Valitettavasti hienoja ruskakuvia minulla ei ole esittää, minun ruskakatselmukseni on tapahtunut täysin nelostietä autolla ajaessa töihin...
Pakko päästä ensi viikonloppuna vähän samoilemaan lähimetsään, sen verran kaunista näyttäisi puusto nyt olevan (minun tuurillani samoilen itseni eksyksiin ja soitan miehen hakemaan minut huomatakseni vain olleeni 200 metrin päässä talon nurkalta...)

Nyt palaan työsähköpostien pariin ja vilkaisen välillä kaihoten tuota aurinkoa.
Mukavaa tiistaita!

torstai 4. syyskuuta 2014

Bad habits x 10

1) Revin kynsinauhoja. 

En koskaan rasvaa tai hoida niitä! Onko ihme, että ovat aika karmeassa kunnossa?

2) Revin huulia.

Ja nyt en tarkoita, että repisin vitsejä tulemaan joka tilanteessa (mieheni hoitaa tämän puolen).
Huulten iho lähtee kuoritumaan helposti. Olen kokeillut tähän vaikka ja mitä!
Nyt aika vasta löysin kaverini kautta erään merkin Aloe vera-huulirasvan joka tuntuisi jonkun verran auttavan.
Ilman huulten kuorimista ja jatkuvaa Bebanthenin käyttöä en pärjää. Muuten huulissa on helposti riekaleita ja en pysty olemaan repaisematta niitä. Auts.


3) En rasvaa vartaloa.

Kasvojen hoidosta, käsien rasvaamisesta ja ajoittain myös jaloista pidän huolta, mutta kaikki tuosta kaulan alapuolelta nilkkoihin... Sahara!
Voi kun olisin mielelläni läträämässä itseeni purkki tolkulla ihanan tuoksuisia vartalojogurtteja ja muita vastaavia, mutta ei. Kuka (siis oikeasti, kuka?) ehtii odotella niiden kuivumista? Jos pelkän jalkojen rasvaamisen tuntee tukalaksi, enhän minä ehdi odottaa!
Jos tämä vartalonrasvausihme joskus tapahtuukin niin hyyyyvin harvoin.
Nivean suihkurasva on viime aikoina hieman (hieman!) pelastanut tätä valtavaa aavikkomaisuutta.

4) Varaan kampaajan vasta kun pelistä paistaa jo katastrofi.

 "Kyllä nämä vielä viikon menee...." Ja viikonpäästä vessan pelistä katsoo Rölli, joka ei kestä enää yhtä sekunttia jos ei pääse kampaajalle NYT ja HETI.
Niin toki tämän olisi voinut ennakoida(ko)?

5) Jos kysymykseeni ei vastata heti, eli välittömästi, toistan sen, isommalla voluumilla.
Jotkut ovat vain hitaampia vastaamaan... Muista, muista!!

6) Kirjaston kirjat. Joo, on ne aina myöhässä. Nolo.

7) Vaatekaapin hyllyt. Teen aina "parannuksen" ja viikkaan kauniista paidat ja yöpuvut ja topit. Alle päivässä se näyttää... ei enää niin kivalta. En tajua miten joidenkin ihmisten vaatekaapit pysyvät järjestyksessä? Minun katastrofaalinen kaapin järjestys sisältää siis yleisimmin sen, että topeille on oma hylly, pitkähihaisille oma ja yöpuvuille oma. Siinä sitten kaivat siitä hyllyllä olevasta kasasta.
Puolipitoisia en laita kaappiin, niille on naulakko, eli puhtaat ne siellä vain sekoilee.

8) Samantyylinen kaaos sijaitsee wc-kaapissa, siellä on mömmöä ja purkkia toisensa jälkeen.

9) Suklaa.

10) To do-listat. Joka paikassa, kaikista asioista. Paljon.

tiistai 2. syyskuuta 2014

Ei yhtään kivaa

Kävin eilen töiden jälkeen kampaajalla. Kesken kampaajareissun mieheltä tuli tekstari, että nyt irtisanominen on totta.
Suutuin miehelle siitä, että se pilasi minun kampaajakäyntini.
Loogista, eikö?

Kotona ilta meni riidellessä. Minun yleensä positiivisempi puolisko oli selvästi järkyttynyt, ahdistunut ja peloissaan.
Miehellä se menee äyskimiseen, tiuskimiseen ja näyttää siltä kuin tulivuori olisi purkautumaisillaan.
Tottakai minäkin järkytyin. Inhottavinta on se, että tiedän, kuinka paljon mies on oikeasti tehnyt työpaikan hyväksi, kuinka hirmuisasti joutunut repimään selkänahastaan ja tietenkin sen, kuinka tärkeä työ oli miehelle.
Minulla on aina ns.paniikki ja ikävä yllätys-tilanteissa refleksinä tietynlainen kylmyys.
Menen arviointi-tilaan, jossa ikäänkuin katson kauempaa tilannetta ja arvioin vahingot ja ne toimet joita tilanne vaatii.
Muutaman kerran oikeissa hätä- ja onnettomuustilanteissa tämä on ollut todella hyödyllinen asia.
Parisuhteessa toisen kaivatessa ymmärrystä ja tukea ei niin hyödyllinen.

No, osasin sentään olla enimmän aikaa hiljaa ja antaa toisen paahtaa tunteet läpi. Koska ymmärrän. Työ oli miehen identiteetistä iso pala.
Lapset onneksi olivat nukkumassa, eikä heidän tarvitsekaan rasittua aikuisten asioilla.
Eikä me tyhjään tiputa. Jos ei uusia töitä heti ilmene niin on sentään liiton päiväraha. Ja onhan tässä vielä 2kk irtisanomisaikaa. Tosin tajusin senkin tunteen, kun mies sanoi, että tekisi mieli olla näkemättä asiasta päättäneitä ihmisiä ja sitten joutuu vielä 2kk kärvistelemään Hyvät Huomenet niille samoille ihmisille.

Miehen työpaikka on pitkälti pyörinyt ylitöiden varassa ja sitä minä en tajua miten ne luulevat nyt pärjäävänsä, kun en mitenkään usko kaikkien irtisanottujen suostuvan tekemään samanlaisia järjettömän pitkiä ylitöitä tätä kahta kuukautta. No, eipä ole minun ongelmani. Ja se siitä muutenkin.
En suostu piehtaroimaan enkä surkuttelemaan.
Ymmärrystä ja tukea lupaan miehelleni enemmän, koska Rakkaus.