Google Analyticsin seurantakoodi

keskiviikko 31. joulukuuta 2014

Tervetuloa 2015

Lumihuntu harson heittää,
vanhan vuoden alleen peittää

On aika ystäviä kiittää,
aihettahan aina riittää!!!



Meidän vuosi 2015 alkaa edelleen täällä Lapin pakkasissa, tänään on ollut -5 joka on ihan tervetullut parannus, aiempina lomapäivinä pakkanen on vaihdellut -22-26 välillä ja ulkoilu on ollut jo hieman extremeä!
Lunta riittää ja ollaankin pulkkailtu, hiihdetty ja lumikenkenkäilty. Ja syöty!!

Rentoa oleilua, hyvää ruokaa, mahtavia maisemia... tarvitaanko sitä kunnon lomaan mitään sen ennempää?


torstai 18. joulukuuta 2014

SE Gloriaboxi!

Gloriabox tuli täysin samalla tavalla kuin Livbox ja se näytti täysin samalta kuin Livbox.
Mikä oli pienehkö pettymys.
Boxin "sisällys"
Toki tiedän takana olevan sama yhtiö, mutta silti olisin toivonut jotain erilaista, lupaushan oli aikuisemmasta luxuksesta?
Jopa tuotelista-lappunen oli identtinen.

Koska meillä on ollut viime aikoina kaaaaamala hoppu niin nyt olen laiskalainen ja laitan Gloriaboxin tiivistelmän kuvina ja muutamina lauseina vain, ei mitään syväanalyysia tiedossa siis.

Lyhyesti: En tilaisi tätä hintaansa (22,90e) todellakaan. Livbox vastaa tarpeeseeni ja on ihan yhtä hyvä ja alkuperäistilaajana maksan siitä ihanasta boxista vain sen 13,90e/kk.


Tätä boxi siis sisälsi.

Isot plussat luxushuulipunasta, joka
ei ole kirkkaanpunainen.
Jopa mies kehui tätä ruskehtavanpunertavaa sävyä!

Cloén tuoksu, ei kiitos, ei minun juttuni!

Glamglow naamio/rasva. Tuoksu on syötävän hyvä!
Ihanan suklaisen-toffeisen-vaniljainen.
Ja kasvot pehmeät, ultrasuperhyper-pehmeät ja hoidetut!

Osis+ en ole ehtinyt vielä kokeilemaan ja Cliniquetakin vasta kerran, en osaa sanoa juuta enkä jaata, eli ei mullistanut minun maailmaani.

Näistä ainoastaan Glamglow on sellainen, että jopa harkitsen ostavani uudelleen!


Vaikka huulipunan sävy on tosi kiva, niin se ei voita Avon-arvonnassa ollutta voitto-huulipunaani (kiitos edelleen, Tiia! Siitä tuli vakkarisuosikki!) jonka sävy on samankaltainen, latte.



Tässä vielä pötkötyskuvat tuotteista ja alla kuvaa boxista laatikossaan, jossa näkee hyvin kuinka samankaltainen sisarboxinsa kanssa se onkaan!




Sitten lyhyesti muita kuulumisia:

Isompi vietti muutaman päivän sairaalassa ja me muut samaan aikaan huolissamme, tietysti.
Vielä emme ole ihan varmoja mikä oli, mutta tutkimuksissa ei mitään hälyttävää ja isoin epäily on, että pojalla oli massiivinen migreenikohtaus, joka kesti n.70h.

Nyt kotona on migreenipäiväkirja ja verenpainemittari ja äiti joka huokailee, että "Onneksi alkaa loma!"

Pojan opettaja pukkasi 6 (!!) koetta viime viikolle ja sekin oli tarpeeksi rasitusta. Isompi suoriutui mahtavasti, 4 x 9 ja yksi 7. Seiska tuli sairaalaviikonlopun jälkeen. Eikä se todellakaan ole mielestäni edes huono numero :)

Pienempi on innostunut siivouksesta (en valita) ja allergiaruoan laitosta.
90% itse leipomansa muffinsit on ihania ja pyykkit lajittelee ja ripustaa paremmin kuin isänsä.
Äiti istuu sohvalla ja ihmettelee, että jääkö hänelle kotihommia ollenkaan ;)

Kaikenkaikkiaan kaikki on siis mainiosti, kuitenkin. Varsinkin se, että parin päivän päästä syömme kakkua ja ihailemme todistusta.

Siitä viikko ja lumiloma kutsuu!

perjantai 5. joulukuuta 2014

Lumi, loma lähenee

Ulkona on lunta! IHANAA! Vihdoin tännekin tuli noin viikko sitten oikeaa, pysyvää, ihanaa, valkoista lunta!

Kuva lehdestä, otettu aika lähellä kotiamme
Olemmekin ottaneet tästä riemusta kaiken irti ja juoksennelleen ulkona aina, kun olemme ehtineet.
Valitettavasti hieman pyöristynyt olemukseni joudutti askeleitani kohti vaatekauppaa myös lumentulon myötä, viime vuotisen toppahousut eivät vain menneet lähellekään kiinni ja takkikin kinnasi.
Yhden kerran reippailin Pienemmän kanssa ulkona kalsarit+collarit ja se pikkiriikki-takki päällä ja totesin, että kamalaa touhua. Ja suuntasin ostamaan uuden (isomman, nyyh!) ulkoiluvaatesetin.

Tässä törmäsin jälleen päärynä-ongelmaan. Useimmat haluamani kaltaiset  ulkoilukamppeet myydään toppatakki+toppahousut settinä ja siinä missä housut mahtuvat niin hukun takkiin ja jos takki mahtuu niin housut jumittavat polvissa nousematta ylemmäs vaikka kuinka irvistelen, kiskon vatsaa sisään ja koitan ajatuksen voimalla kutistaa reisiä.
Ja niinhän siinä kävi nytkin, eli päädyin ostamaan takki+housut setin jossa housut ei mahdu ja erilliset softshellhousut. Mutta voi kuinka ihanat nuo housut ovat! Mielellään maksoin tuosta ilosta!
Ulkonäöltään perusmustat housut, joiden materiaali on taipuisaa, vedenpitävää, ohutta, vaikkakin vuoritettua ja silti niin helppoa liikkua, ei ollenkaan tönkköä.
Nyt on kiva liikkua ulkona!

Oli minulla toinenkin syy siihen, että etsin ns.vähän paremmat ulkoiluvaatteet. Meillä on varattuna viikon mökkiloma Ylläkselle uuden vuoden tienoilla, jee! Odotan jo niin innolla, vaikkakin hieman ihmeissäni. En ole sitten yläasteaikojen käynyt missään laskettelukeskuslomalla tmv, eikä ole oikein haluttanutkaan, mutta nyt mitä lähemmäs loma tulee, sitä innokkaammin odotan!
Ja pessimistin kauhulla ajattelen, että mikäköhän bakteeri, virus tai basilli meihin ehtii iskeä ennen tätä. Toivottavasti ei mikään ja meneehän se loma mökkeillessä vaikka flunssassakin, onhan siellä ainakin sauna ja takkatuli!

Luin muuten loppuun tässä juuri kirjan, joka oli ainakin jos ei muuta niin nopeatempoinen. Jopa niin, että välillä kirjaa lukiessa olin aivan ns.elokuvafiiliksissä. Joistain kirjoista käy niin, että kirjan voi hyvin kuvitella valmiina elokuvana.
TÄSSÄ lisätietoa kirjasta, joka on kuusi (!!) osaisen sarjan ensimmäinen osa.
Ainoa minkä lisään linkin takaaa löytyvään tietoon on, että jos pidät Dan Brownin kirjoista niin luultavasti tästäkin. Tematiikaltaan samantyylinen, dekkarillinen ja vauhdikas lukukokemus.
Ihan en vielä ymmärrä miten tästä kuusiosaisen sarjan saa, mutta niin kesken silti kirja jäi, että jään odottamaan seuraavaa osaa. Itse pidin tästä Brownia ehkä enemmän, mutta ehkä osavaikutus oli sillä, kun loppukirja seikkailtiin minulle erittäin tutuissa maisemissa :)

Oikein mukavaa viikonloppua kaikille!

sunnuntai 30. marraskuuta 2014

Jos tykkäät LivBoxista, vinkki vinkki!

Käy sitten katsomassa (ainakin nyt alussa) vain kerran ilmestyvä https://gloriabox.gloria.fi/ !

Minä tilasin, olen kai liian utelias mainosten perässä juokseva hölmö :D


torstai 27. marraskuuta 2014

Tähtiin kirjoitettu virhe

Jos et ole katsonut vielä elokuvaa Tähtiin kirjoitettu virhe niin katso.
Voi olla, että pidät sitä teennäisen tunteisiin vetoavana, epäuskottavana tai teinimäisenä.
Tai sitten uppoat tarinaan pariksi tunniksi, kuten minä.
(Varaa nenäliinoja).

Päähenkilöinä kaksi teiniä, jotka tapaavat syöpää sairastavien nuorten tukiryhmässä, ei kuulosta kovin innostavalta.
Elokuva on (nenäliinoista huolimatta) eniten nimenomaan positiivinen.

En kertakaikkiaan aio kertoa enempää, koska luultavasti päätyisin pilaamaan katselukokemuksen.

Itse aion lukea kirjan johon elokuva perustuu. Epäilen, että se on jopa vahvempi kuin elokuva. Voi olla, että olisi ollut fiksumpaa lukea kirja ensin... tai sitten ei

Pakko mainita vielä lopuksi mies(/poika) päähenkilön hymy.
Ihastuttavan suloinen. Shailene Woodleyn olen nähnyt aiemmin keskiverrossa Outolinnussa ja hyvässä teiniäitiys-tv-sarjassa The Secret Life of the American Teenager.

torstai 6. marraskuuta 2014

I dreamed a dream

Heräsin aamulla kerrankin niin, että muistin uneni (aiemmassa muistamassani unessa muutaman kuukauden takaa odottelin LA lentokentällä lentoa Suomeen ja keskustelin pitkään ja hartaasti vieressäni istuneen Robert De Niron kanssa).

Viime yön unessa löysin blogiani koskevan kommentin kuuluisan miesblogistin kirjoituksesta, jossa hän listasi blogit joiden uusimman kirjoitukset hän lukee aina.
Tämä kuuluisa miesblogisti oli siis täysin mielikuvitukseni tuotetta, todellisuudessa en taida vakituiseen seurata yhtään ainoata miesblogistia, eikä tietämistäni miesblogisteista taitaisi voida käyttää "kuuluisa"-nimistystä sanan varsinaisessa merkityksessä.

Jokatapauksessa, iloitsin ensin, että blogini oli mainittu kyseisessä yhteydessä, kunnes (jopa unessa!) epävarmuuteni iski. Muiden mainitsemiensa blogien kohdalla miesblogisti oli leveästi ja laveasti kirjoitellut perustelut sille miksi kannattaa lukea ko.blogia ja miksi hän seuraa.
Blogini kohdalla luki vain: "En itsekään tiedä miksi, mutta luen silti", Voihan pläääääh! Enkö edes unessa saisi kultaa&kunniaa ilman, että realistinen, kyyninen ja epävarma mieleni puuttuu peliin?
Ja sitten heräsin.

"But the tigers come at night
With their voices soft as thunder
As they tear your hope apart
As they turn your dream to shame
-----
 I had a dream my life would be
So different from this hell I'm living
So different now from what it seemed
Now life has killed the dream I dreamed"

Ja en todellakaan synkistele näin syvissä vesissä, kunhan tuli mieleen nämä sanat Les Miserablesista, kun otsikkoa mietin. Ja kun minä niin rakastan tuota ensimmäisenä lainaamaani säkeistöä But the tigers come at night...

maanantai 3. marraskuuta 2014

Tom Cruise murmelina

Edge of Tomorrow-leffaa katsoessa ei voi välttyä Päiväni murmelina- ajatuksilta.
Idea on samankaltainen. Päivä alkaa aina vain alusta ja uudessa päivässä on uusi mahdollisuus muuttaa tulevaisuutta paremmaksi.
Siihen yhtäläisyydet kuitenkin jäävät. Edge on Tomorrow on täysverinen scifi-rymistely, viihdyttävä sellainen.

Rita Vrataski - täältä
Toisessa pääosassa supersotilaana elokuvassa on Emily Blunt, josta en ole isommin aiemmin välittänyt. Hirveästi en viitsi juonesta kertoa, tavanomainen, mutta silti täynnä pikkuisia jippoja, joilla tämä elokuva eroaa joistain perus-scifileffoista. Kivaa tuoreutta tuo se, että supersotilas on vahva selviytyjä nainen, sekä se, että Cruisen esittämä Bill Cage, armeijan mainospuhemies,on "epäsotilas", mies jolla ei ole mitään todellista kokemusta sodasta. Hieman raukkis, jonka puheet kuitenkin ovat "myyneet" sotaa kannattavana. Joutuessaan rintamalle Cage kuolee melkein heti. 

Ja siitä se alkaa. Cruisen esittämä Cage kuolee ja kuolee. Ja kuolee. Mutta myös oppii ja kehittyy.
Ja tutustuu Ritaan (Blunt), jolla ei kiinnosta muu kuin sodan voittaminen.

Myönnän, että minulla on fiksaatio robottipukuihin, uniformuihin yms ja siinä tämä elokuva on yhtä silmänruokaa. Muutenkin visuaaliseen puoleen on selvästi panostettu todella paljon. Ritan puku ja "stailaus" miekkoineen (jotka syystä muistuttavat mangaa) ovat kohtuu mahtavia. Onneksi ne kuitenkin tukevat hyvin elokuvaa, eivätkä ole elokuvan ainoaa antia.

Jälleen kuitenkin käy kuten niin monissa scifi-elokuvissa. Loppu tuntuu hoputetulta, alieneiden älykkyys, josta on näyttöä elokuvan varrella, lässähtääkin kokonaan.
Miten voi olla, että toistuvasti, elokuvasta toiseen, käy niin, että jostain tähtisumujen takaa, miljardien valovuosien päästä, maapallolle tulee vihamielinen, ihmisten alistamista mielivä rotu, jotka ovat selkeästi hyvin kehittyneitä ja silti ihminen voittaa nämä usein ötökän tai jonkin limaisen ölliäisen näköiset ylikehittyneen rodun edustajat muutamalla Pirkka-niksin kaltaisella teolla?
Siihenkö loppuu käsikirjoittajien ideat?

Hieman parempaa on nähtävissä scifi-sarjoissa, tietenkin, koska niissä alieneiden voittamiseen on aikaa enemmän kuin 1h54min. Tietenkin niissä on myös enemmän aikaa juonen kehittelyyn, älyllisyyteen ja hahmojen syvyyteen. Tottakai ymmärrän, että elokuva aika rajoittaa juonen kehitystä.
Tässä elokuvassa viihdyttäminen on selkeästi se ykkösasia ja sen suhteen ei tarvitse pettyä.

maanantai 27. lokakuuta 2014

All day long

Loppuviikosta iski flunssa. Jokaikinen meidän perheestä on maannut lahnana muutamia päiviä. Sairastamispaikkana on ollut ihan missä vain on saanut parhaan asennon, että henki kulkee.
Kurkkukivun, silmien rähmimisen (joka tässä versioissa on ollut jotain tolkutonta!) ja nuhan viettäessä meillä aikaa on koti räjähtänyt käsiin.
Niin, että ihan varmasti meille tulee tänä iltana yllätysvieraita!

Minulla oli tänä aamuna ekaa kertaa "hengissä"-olo, eli happi kulkee ja flunssasta on jäljellä jäänteet enää. Muut jäivät kotiin potemaan, kun suuntasin kamalassa rankkasateessa töihin. Autolla tosin, kävelyä työpaikan ovelle max.50m ja kuitenkin sen jälkeen näytin "mukavasti" suihkunraikkaalta!
Onneksi nappasin meikkipussin mukaani aamulla kotona meikkaamisen sijaan.
Mun silmät ei kestä vedenkestäviä ripsareita, joten se vasta olisikin ollut kivaa, kun siinä aamusateessa olisi tullut testattua Isadoran ripsarin kesto. Koska vaikka Isadoran All day long-ripsarissa luvataan, että samoin kuin Sensain 38, se lähtisi sen lämpöisellä vedellä, niin en kuitenkaan ehkä usko, etteikö se olisi valunut pitkin poskia tuulessa ja sateessa.
Täältä

Pakko muuten kehua tuota ripsaria. Muistaakseni kolmas menossa ja aion todellakin ostaa jatkossakin! Minulla on keskipitkät, sinne tänne harottavat ja todella vaaleat ripset omasta takaa ja tällä saa ihanan siistiä jälkeä aikaiseksi ja ripset ojennukseen. Megalomaanisen näkyviä, paksuja ja mustia ripsiä tämä ei tee, eli juhlaripsarit erikseen, mutta arkeen paras mitä on!
Pituutta, hieman tuuheutta ja kunnon erottelevuus, tykkään!

Nyt muutamia tunteja töitä vielä ja sitte sairastuvalle takaisin!

tiistai 21. lokakuuta 2014

En bulle

Dieettivinkki, jota on helppo toteuttaa: Jos joku tarjoaa sinulle herkkuja, käännät vain päätäsi ensin oikealle, sitten vasemmalle, sitten oikealle jne :)

Minun on aika (jälleen...) pyhästi luvata, että luovun herkuista (paitsi jäätelöstä). Olen jo jonkin aikaa tehnyt hiljaista luopumista, esimerkiksi illan suklaa on korvaantunut jo hetken ruisleivällä (hyvä minä!) ja sipsipussi on säilynyt kaapissa avaamattomana yli 2 viikkoa (superminä!).
On kuitenkin valitettavaa, että syön edelleen liikaa herkkuja.
Irtokarkeissa kontrolli lähtee aina jo irtokarkkilaareilla, joista parhaat täällä sijaitsevat Makuunissa ja jossa viikonlopun leffaa valitessa käsi hakeutuu pussille&kauhalle kuin vahingossa.
Minulla oli joskus sovinto itseni kanssa, jossa sain ostaa 20 karkkiyksilöä pussiini ja se siitä. Kummasti se 20 karkkia riitti ja tuntui hyvältä, ei yhtään liian vähältä, kun siihen tottui.
Ja ne 20 karkkiyksilöä sopivat myös mahaani asumaan sopivasti, eikä niiden tarvinut venyttää massua mahtuakseen.
Taidan palata vanhaan sopimukseen.

Pahinta on ehkä kuitenkin se, että entinen en-syö-aamulla-oikein-mitään on vaihtunut aamukahvilla-peruspulla-on-hyvää minuun. Tosiasiassa kaloripohjalta ajateltuna pullapitko ei ole kaloripahis sen enempää kuin vehnäsämpylä, mutta minä en edes pidä vehnäsämpylöistä, enkä ennen pitänyt edes siitä pullasta.

Olo on kuin Loordi Lallylla ja selityksetkin samanlaisia: Ooolen omituinen... ei sillä, että edes pitäisin hahmosta, kummasti samaistuin vain siihen pulleaan pyörähtelyyn.

Tiedän kyllä, että pitäisi osata arvostaa itseänsä vaikkei mahtuisikaan ns.mittoihin. Pitäisi elää elämäänsä, eikä miettiä painoasioita kokoajan, mutta vaikeaa se on, hyvin vaikeaa. Olen täällä blogissakin siitä aiemminkin kirjoitellut.
Se on kuin oravanpyörä: Lihominen -> huonompi itsetunto -> vähemmän tyytyväinen koko elämään -> jne.



Parempi elämä, täältä tullaan!


maanantai 13. lokakuuta 2014

Syysloma, joululoma, hermoloma

Viikonlopun aikana satoi lunta. Ihan oikeaa, valkoista lunta.
Eipä sitä enää tänä aamuna ollut yhtään jäljellä. Harmi. Edelleen jatkuu samanlaiset masis-ilmat, jolloin tuntuu, kuin taivas olisi niskassa. Harmaata, kosteaa, kylmää.

Hetkellisessä lumi-innostuksessa vilkuilin joululomaksi kunnon talvikohdetta. Ilmeisesti oltaisiin suuntaamassa Ylläksen läheisyyteen. Mökkiin tai muuhun vastaavaan, en vielä varannut, vaikka ajoissa tässä pitäisi olla, ei siellä paljoa tyhjää varauskalentereissa ollut.
Kouluikäisenä syysloma vietettiin aina Levillä, joskus Ylläksellä, murtomaahiihtäen ja pulkkaillen, koska minä en koskaan oppinut laskettelemaan.
Kerran yritin, juutuin sellaiseen kapulahissiin kiinni, tömähdin alas ja sain traumat.
Mutta pulkka on ihana ja jees ja peruslykkiminen tasatahtia hiihtäenkin kivaa, ainakin jos lähellä on sivistys ja lämmin kaakao.

Täällä on nyt syysloma viikko, kokonainen viikko. Mies on kotona tänään poikien kanssa ja sain juuri ihanan kuvaviestin jossa ne kaikki istuvat keittiönpöydän ääressä hamahelmeilemässä.
Perheen isällä ja pojilla on viime vuosina ollut aivan liian vähän yhteistä aikaa ja sen välillä huomaa, kun mies on 90% ajastaan työssä tai kotona, mutta työt mielessä, niin kärsiihän siinäisä.lapsi-suhde väkisin.
Isomman kanssa mies on harrastanut, mutta Pienemmän kanssa ei ole mitään missä isä ja Pienempi olisivat ihan vain kahdestaan.
Pianhan tuokin asia "korjaantuu", kun miehen työttömyyden alku ikävästi lähestyy.
Töissä kävi niin kuin arvelinkin, irtisanotut hakivat sairaslomaa ja jäljellä olevat, minun mieheni siinä tunnollisena mukana, ovat tehneet aivan järjettömästi heidän niskoilleen jääneitä töitä.
Noh, viimeinen rutistus...

Taloyhtiössämme on ulkoremontti, joka vain jatkuu ja jatkuu. Kahden viikon ennakolta ilmoitettu kesto on ylittynyt jo toisella kahdella viikolla. Inhottavinta on, että remontin kohde sijaitsee juuri meidän rapun kohdalla, meidän ikkunan alla ja jokainen aamu alkaa helvetinkoneiden ulvonnalla.

Joskus kai senkin on loputtava ja saan taas nukkua klo.8 saakka työaamuina nykyisin 6.30 sijaan?

 "Tämä elomme riemu ja rikkaus, sekä rinnassa riehuva rakkaus ja pettymys tuo totta tosiaan, väliaikaista kaikki on vaan."

Viimeinen puoli tuntinen on sitä, että yritän vakuuttaa itselleni, että saan minä unen vielä, vaikka ne työmetelit alkoivatkin, saan minä, saan... En tietenkään saa.
Samalla minua on alkanut oikein kunnolla ärsyttämään se, että rapun ovesta kulkeminen on estynyt ja joudumme menemään kellarin kautta ulos/sisään. Pieni vaiva, mutta hitsit, on se ärsyttävää, kun tulet töistä kaupan kautta kotiin, kädet on täynnä ja sen sijaan, että astuisit vain rapun (kohtuu kevyestä) ovesta, joudutkin kaivamaan avaimet esiin ja vänkeämään auki jättimäisen raskaan kellarin oven joka sijaitsee päinvastaisessa talon päädyssä ja sitten hoiput kassien kanssa koko kellarin läpi kulkien samalla rapusta rappuun samanmoisten painavien ovien kautta omaan rappuun saakka, joka on siis aivan toisessa päässä taloa. Ja kun jostain ihmisestä on niin jätteroligt laittaa ne rappujen väliset kellarikerroksen ovet aina uudelleen lukkoon. Jokaisen kohdalla on kaivettava avaimet uudelleen esiin, avattava se hemmetin painava metalliovi ja loksautettava se niin ettei se menisi taas uudelleen lukkoon. Huomatakseen vain seuraavalla samanlaisella kierroksella, että ne ovet ovat jälleen lukossa. Miksi, oi miksi?

Unen vähyys on kenties vaikuttanut hieman tähän ärsytyskynnyksen matalaan tasoon... Minä en vain nukahda toistuvista yrityksistä huolimatta ennen klo.01 ja ärsyttävän usein huomaan kellon liikkuneen lähelle 02 ennenkin yhtään väsymys ilmoittelee itsestään (onneksi on kirjat!). 

Se ilmoittelee itsestään oikein hienosti sitten klo.06 aamulla kyllä. Muttei valvomisista huolimattakaan iltaisin.

Tänään todellakin kipitän kaikesta ärsyyntyneenä hakemaan itselleni Coffee Housesta vaniljalaten, Because I’m Worth It :)

tiistai 7. lokakuuta 2014

Kylmä kuin Lindenillä

Täällä on pari päivää nyt ollut niin Jälkiä jättämättä-ilma, ettei tosikaan.
Harmaata, sateista ja viluista.
Töihin lähtiessä on tuntunut, että masentuu ennenkuin pääsee kotiovelta autoon.
Pieni kylmänhorkka on tärisyttänyt kroppaa koko päivän siihen saakka, että pääsee illalla oman kodin sohvalle lämpöpeiton alle teemuki kädessä.

Jos olet vilukissa-tärinä-horkka-ihminen, kuten minä, etkä omista vielä töpseliin tökättävää filttiä niin osta! Minä tosin sain omani lahjaksi mieheltä jo varmaan kohta pari vuotta sitten, kun mies kyllästyi minun ainaiseen syysulinaani jonka sävel on aina sama, sanat myöskin (vinkuvalla äänellä) "Miten täällä voi olla näin kylmä? Tarvin toiset villasukat ja toisen peiton..." jne.
Ja meillä on siis aivan normaalilämpöinen asunto, minulla vain on sisäinen termostaattivika tai jotain.

Töihin olen varustautunut vaaleanpunaisilla Aino-tossuilla ja isolla hartiahuivilla ja silti tuntuu, että sormet esim. on ihan jäässä.

Nyt kuitenkin sormet suuntaan näppiksen jälkeen kuuman kahvimukin ympärille, koska tämä tauko kestää vielä jonkin aikaa ja sitten on jatkettava töitä. Kahvin kanssa on pakko nassutella suuhun Isosiskon suklaaherkku-keksejä, koska tuli ostettua niitä kaksi laatikollista naapurin lapsilta, jotka myivät niitä luokkaretkirahastoa varten ja töihin kannoin toisen laatikoista.

Ja samalla haaveilen siitä hetkestä, kun saan taas käpertyä lämpöpeittoni alle :)

perjantai 3. lokakuuta 2014

Viikonlopun hakusanat

Viime aikoina blogiini on etsiydytty seuraavilla sanoilla/lauseilla:

-Henna Kalinaine
-Suu ja s
-Näppylät pepussa
-kesäflunssa 2013
-hei hei mitä kuuluu 

Toivottavasti se flunssa ei ole kestänyt yhtä jaksoisesti kesästä 2013, koska silloin ei enää voi puhua pelkästä kesäflunssasta :)

Ihanaa ja mukavaa viikonloppua kaikille!

keskiviikko 1. lokakuuta 2014

Jos mä oisin sä

Joskus mietin miten elämä olisi mennyt jos...

...poika josta parhaan kaverini kanssa olimme molemmat kiinnostuneita, olisikin lopulta ollut se mies, jonka kanssa olisin mennyt naimisiin (kuten paras ystäväni teki).
Silloin asuisin pienessä maalaispitäjässä, omistaisin paljon eläimiä ja kaksi tyttöä.
Ajattelen aina, että tiedän tasan tyttöjeni nimet.
Minulla olisi niin söpöjä tyttöjen nimiä "varastossa", päädyn varmaan eläkepäivilläni ottamaan kaksi tyttökissaa ja nimeämään ne Lotta-Emilia Elisabethiksi ja Anni-Elina Emmaliinaksi.
Nimistä saa olla miljoonaa mieltä, ne vain ovat minusta söpöimmät tyttöjen nimiyhdistelmät mitä olisin voinut omilleni kuvitella.
Meillä "sukuperimän" takia S- ja R-kirjaimia sisältävät nimet on automaattisesti poissuljettuja (varsinkin kun sukunimessä on molempia!). Molempien suvuista nimittäin löytyy näistä "vikoja". Anoppi päräyttelee ja suhuuttelee oikein tosissaan, hänen nimessään on sekä etu-, että sukunimessä R ja S ja molempiin ns.korjaamaton vika, eihän niihin silloin hänen lapsuudessaan puheterapiaa ollut.
Söpöimmissä nimissä on myös molempien suvuista perintöä, meidän molempien mummojen nimistä.

No se siitä. En päätynyt elämään maalla eläinten keskellä, mutta vaikka joskus ajattelenkin, että olisi se voinut noinkin mennä (siis tähän on ihan todellisuuspohjaa, minullakin oli "mahiksia", meilläpäin teininä sanottiin) niin en vaihtaisi millään nykyistä elämääni mihinkään toiseen vaihtoehtoon.

Mutta leikittelen ajatuksilla. Mitä jos emme olisikaan muuttaneet Rovaniemelle, vaan olisimme jääneet Helsinkiin?
Ainakin tekemistä ja harrastamista siellä olisi enemmän. Näkemistä ja paikkoja joissa käydä.
Itse kun en ole mikään luonnossa samoilija yhtä mustikkaämpärin poimimista enempää (...ok, puolikkaaseen riittää kärsivällisyys oikeasti...) niin joskus harmittaa se, että jääkö minulla nyt käyttämättä ne parhaat puolet täällä asumisesta.
Vaikka kaupunkina Rovaniemi on kohtuu ruma (Ihan todella on!) niin täällä ei tarvitse kulkea kuin pikkuriikkinen matka ja on keskellä oikeaa, koskematonta luontoa.
Kaupungin läheltä löytyy myös luonnosta vieraantuneemmalle paljon hyviä ulkoilumahdollisuuksia, on laavua, pururatoja, talvella hiihtolatuja jopa melkein keskustaan saakka ja keskustassakaan ei tarvitse mennä kuin joen rantaan niin pääsee hiihtelemään jäälle. Tiedän ihmisiä, jotka asuvat keskustasta n.8-10km päässä ja jotka hiihtävät talvisin töihin (ollakin niin reipas!).

Ehkä tänä talvena saisin itsestäni irti jopa niin paljon, että raahaisin itseni (ja perheemme) muutenkin luontoon, kuin sen pakollisen yksi tai kaksi pilkki- ja laavureissua, mitä yleensä teemme.

Tai sitten haaveilen ensi kesänä, että jospa sitten seuraavana talvena...
Joskus pitää heittää haaveilut sikseen ja tehdä!

Tänä aamuna töihin tullessa pakkanen oli nipistellyt ruskanpunaisia ja kirkkaan keltaisia lehtiä niin, että ne hohtivat hopeisina ajaessani Kemijoen ylittävää siltaa auringon paistaessa ihanasti. Uskomattoman kaunista!

keskiviikko 24. syyskuuta 2014

Kun koko Rovaniemi pimeni... tai sitten ei!

Tiedättekö, kuinka hölmöltä tuntuu istua kynttilän valossa odottamassa sähkökatkoa, joka ei koskaan tulekaan?
Lapsilla otsalamput päässä?
Jos tiedätte niin asutte varmaankin siinä osassa Rovaniemeä, jonka piti pimentyä eilisessä suurhäiriöharjoituksessa, mutta jossa ei tapahtunut yhtään mitään.

Pimeässä, sitten ei enää. http://www.lapinkansa.fi
Facebookin Rovaniemen juttelupalstalta löytyi paljon pettyneiden lasten vanhempia, olisihan se ollut hienoa nähdä, kun koko naapurusto menee mustaksi, vain kynttilöiden tuiketta siellä ja täällä.

Lapin Kansassa ja radiossa ilmoituksissa varoiteltiin "Koko Rovaniemi pimenee. Älkää soittako hätäkeskukseen" jne. Tässä tapauksessa taisi käydä "Kehä kolmoset", eli "koko Rovaniemi" loppuikin keskustaan ja niitä lähimpiin alueisiin.
Ei meillekään ole kuin n.6km, mutta me emme kuuluneetkaan yllättäen koko Rovaniemeen!

Eipä tuo vakavaa ollut, lähinnä huvitti nuo "Eurooppa seuraa, kun kokonainen kaupunki pimenee"-lehtijutut.

Osittain sähköt olivat tietyissä kaupunginosissa olleet sitten lopulta poissa melkein kaksi tuntia.
Kaupungissakaan ei kuitenkaan ollut edes kauppakeskuksen mainosvalot sammuneet ja aikalailla valoa tuli myös hirveästä ruuhkasta joka illalla klo.21 alkoi, kun kaupunkilaiset halusivat nähdä "pimeän" keskustan.

keskiviikko 17. syyskuuta 2014

Pysähtyy ja kysyy: halutaanko me lisää?

Ihmiset tahtovat kaikenlaista,
vieraita tavaroita vieraista maista.
Pian ovat kaapit täynnä kamaa
Elämä on kuitenkin yhtä ja samaa.
Ei iloon tarvitse tavaraa hankkia,
siihen ei tarvita edes pankkia.

-Elina Karjalainen-


Olen lukenut blogeista vaatteiden vähentämisestä (ei päältä, vaan kaapista), ruokahävikin vähentämisestä, ostoslakkoilusta, vain sen hankkimisesta mikä on välttämätöntä jne.
Ja olen älähtänyt, koska kalikka todellakin kalahti minuun.
Hulvattomat (lue: aivottomat, miettimättömät) kulutustottumukset saavat suoranaisesti häpeämään.
Ruokakauppaan teen aina muka niin hienosti listan. Ja ostan mitä haluan listan ulkopuolelta, ollenkaan miettimättä, menen täysin mielihalujeni mukaan.
Vaatekaupassa näen jotain kivaa ja noh... ostan! En sentään kaikkea, mutta liikaa.
Jääkaapissa olisi päiväys menossa jossain tuotteessa, mutta njääh, ei minulla haluta juuri tuota, vaan... Ja sitten parin päivän päästä havahdun, että vanhaksihan se kyseinen tuote meni.

Pakko herätellä tässä tilanteessa ja muutenkin, ilman mitään "tilanteita", itseäni.
Eihän se saisi näin mennä. En pidä itseäni materialistina (kulinaristina korkeintaan... sekin jonkinmoisissa lainausmerkeissä...), mutta viime aikoina päässä on pyörinyt liikaa sanat haluan, tahdon, aion hankkia.

Mitäpä jo pysäytän itseni tähän ja mietin todella onko kaikki se mitä tahdon todella tarpeellista ja tekeekö uusi neule minusta tyytyväisemmän pidemmäksi aikaa kuin muutamaksi hetkeksi?
Jospa alkaisin jälleen tekemään viikon ruokalistat ja katsoisin vähän tarkemmin muutenkin mitä sinne kauppakärryyn sujahtelee? Se taas tekisi minusta varmasti tyytyväisemmän, koska meille on muodostunut liiaksi tapa herkutella muulloinkin kuin viikonloppuna... (siksikö tarvinkin sen uuden neuleen... kröhöm...)

Kaikenkaikkiaan hyvä hetki pysähtyä ja miettiä "pysähtyy ja kysyy itseltänsä/
käyttääkö elämänsä siihen mitä kuvitteli tekevänsä/"
, kuten alkoi väkisin soimaan tässä kohtaa päässä. Vuodelta oiskohan 2001? Tuonkin levyn olen myynyt kirpparilla jo aikoja sitten, mutta jostain se nyt putkahti päähän!

Mistä putkahti toinen ajatus, kysehän oli nimittäin Rantarockin kokoelmalevy, jossa oli myös muistaakseni mm. Don Huonojen kappale josta aasinsiltana TV2 We want more-ohjelmaan, katsoiko kukaan muu?
Ihan mielenkiintoinen idea ohjelmalla, ihan sama mitä mieltä on rahastus-lehtijutuista tai live-soittamisesta kiistelystä tässä, minua kiinnostaa enemmänkin nimenomaan ne henkilökemiat ja toki sitten se millainen on minkäkin yhtyeen uusi kappale.

tiistai 9. syyskuuta 2014

Ei sitten yhtään mitään asiaa.

Katselen tässä töissä ikkunasta aivan mahtavasti paistavaa aurinkoa ja mieli tekisi karata ulko-ovesta pihalle, mutta ei, töitä se on edessä pitkälle iltapäivään.
Tämä viikko on muutenkin ihan hullunmyllyä ja vatsa ei kiitä.
Olen huomannut, että nykyisin pienikin stressi saa mahan ihan sekaisin.
Terveisin pari tuntia vessassa aamulla ja tulee ehkä hieman kiire...
Kahvikin jäi juomatta ja korjaan asiaa parhaillaan.
Sitten on sukellettava töihin.

Kevyemmältä tällainen aurinkoinen päivän aloitus silti tuntuu kuin viimeisen viikon sadesää, joka on ollut niin syksyinen, niin sateinen!
Tosin oma ilonsa siinäkin. Tänne on saapunut ruska! Valitettavasti hienoja ruskakuvia minulla ei ole esittää, minun ruskakatselmukseni on tapahtunut täysin nelostietä autolla ajaessa töihin...
Pakko päästä ensi viikonloppuna vähän samoilemaan lähimetsään, sen verran kaunista näyttäisi puusto nyt olevan (minun tuurillani samoilen itseni eksyksiin ja soitan miehen hakemaan minut huomatakseni vain olleeni 200 metrin päässä talon nurkalta...)

Nyt palaan työsähköpostien pariin ja vilkaisen välillä kaihoten tuota aurinkoa.
Mukavaa tiistaita!

torstai 4. syyskuuta 2014

Bad habits x 10

1) Revin kynsinauhoja. 

En koskaan rasvaa tai hoida niitä! Onko ihme, että ovat aika karmeassa kunnossa?

2) Revin huulia.

Ja nyt en tarkoita, että repisin vitsejä tulemaan joka tilanteessa (mieheni hoitaa tämän puolen).
Huulten iho lähtee kuoritumaan helposti. Olen kokeillut tähän vaikka ja mitä!
Nyt aika vasta löysin kaverini kautta erään merkin Aloe vera-huulirasvan joka tuntuisi jonkun verran auttavan.
Ilman huulten kuorimista ja jatkuvaa Bebanthenin käyttöä en pärjää. Muuten huulissa on helposti riekaleita ja en pysty olemaan repaisematta niitä. Auts.


3) En rasvaa vartaloa.

Kasvojen hoidosta, käsien rasvaamisesta ja ajoittain myös jaloista pidän huolta, mutta kaikki tuosta kaulan alapuolelta nilkkoihin... Sahara!
Voi kun olisin mielelläni läträämässä itseeni purkki tolkulla ihanan tuoksuisia vartalojogurtteja ja muita vastaavia, mutta ei. Kuka (siis oikeasti, kuka?) ehtii odotella niiden kuivumista? Jos pelkän jalkojen rasvaamisen tuntee tukalaksi, enhän minä ehdi odottaa!
Jos tämä vartalonrasvausihme joskus tapahtuukin niin hyyyyvin harvoin.
Nivean suihkurasva on viime aikoina hieman (hieman!) pelastanut tätä valtavaa aavikkomaisuutta.

4) Varaan kampaajan vasta kun pelistä paistaa jo katastrofi.

 "Kyllä nämä vielä viikon menee...." Ja viikonpäästä vessan pelistä katsoo Rölli, joka ei kestä enää yhtä sekunttia jos ei pääse kampaajalle NYT ja HETI.
Niin toki tämän olisi voinut ennakoida(ko)?

5) Jos kysymykseeni ei vastata heti, eli välittömästi, toistan sen, isommalla voluumilla.
Jotkut ovat vain hitaampia vastaamaan... Muista, muista!!

6) Kirjaston kirjat. Joo, on ne aina myöhässä. Nolo.

7) Vaatekaapin hyllyt. Teen aina "parannuksen" ja viikkaan kauniista paidat ja yöpuvut ja topit. Alle päivässä se näyttää... ei enää niin kivalta. En tajua miten joidenkin ihmisten vaatekaapit pysyvät järjestyksessä? Minun katastrofaalinen kaapin järjestys sisältää siis yleisimmin sen, että topeille on oma hylly, pitkähihaisille oma ja yöpuvuille oma. Siinä sitten kaivat siitä hyllyllä olevasta kasasta.
Puolipitoisia en laita kaappiin, niille on naulakko, eli puhtaat ne siellä vain sekoilee.

8) Samantyylinen kaaos sijaitsee wc-kaapissa, siellä on mömmöä ja purkkia toisensa jälkeen.

9) Suklaa.

10) To do-listat. Joka paikassa, kaikista asioista. Paljon.

tiistai 2. syyskuuta 2014

Ei yhtään kivaa

Kävin eilen töiden jälkeen kampaajalla. Kesken kampaajareissun mieheltä tuli tekstari, että nyt irtisanominen on totta.
Suutuin miehelle siitä, että se pilasi minun kampaajakäyntini.
Loogista, eikö?

Kotona ilta meni riidellessä. Minun yleensä positiivisempi puolisko oli selvästi järkyttynyt, ahdistunut ja peloissaan.
Miehellä se menee äyskimiseen, tiuskimiseen ja näyttää siltä kuin tulivuori olisi purkautumaisillaan.
Tottakai minäkin järkytyin. Inhottavinta on se, että tiedän, kuinka paljon mies on oikeasti tehnyt työpaikan hyväksi, kuinka hirmuisasti joutunut repimään selkänahastaan ja tietenkin sen, kuinka tärkeä työ oli miehelle.
Minulla on aina ns.paniikki ja ikävä yllätys-tilanteissa refleksinä tietynlainen kylmyys.
Menen arviointi-tilaan, jossa ikäänkuin katson kauempaa tilannetta ja arvioin vahingot ja ne toimet joita tilanne vaatii.
Muutaman kerran oikeissa hätä- ja onnettomuustilanteissa tämä on ollut todella hyödyllinen asia.
Parisuhteessa toisen kaivatessa ymmärrystä ja tukea ei niin hyödyllinen.

No, osasin sentään olla enimmän aikaa hiljaa ja antaa toisen paahtaa tunteet läpi. Koska ymmärrän. Työ oli miehen identiteetistä iso pala.
Lapset onneksi olivat nukkumassa, eikä heidän tarvitsekaan rasittua aikuisten asioilla.
Eikä me tyhjään tiputa. Jos ei uusia töitä heti ilmene niin on sentään liiton päiväraha. Ja onhan tässä vielä 2kk irtisanomisaikaa. Tosin tajusin senkin tunteen, kun mies sanoi, että tekisi mieli olla näkemättä asiasta päättäneitä ihmisiä ja sitten joutuu vielä 2kk kärvistelemään Hyvät Huomenet niille samoille ihmisille.

Miehen työpaikka on pitkälti pyörinyt ylitöiden varassa ja sitä minä en tajua miten ne luulevat nyt pärjäävänsä, kun en mitenkään usko kaikkien irtisanottujen suostuvan tekemään samanlaisia järjettömän pitkiä ylitöitä tätä kahta kuukautta. No, eipä ole minun ongelmani. Ja se siitä muutenkin.
En suostu piehtaroimaan enkä surkuttelemaan.
Ymmärrystä ja tukea lupaan miehelleni enemmän, koska Rakkaus.

maanantai 25. elokuuta 2014

Onnea on...

-löytää kaupan ainoat 41 koon Viking goretexit mahdottoman leveäjalkaiselle Isommalle kohtuu hintaan

-katsoa miehen kainalossa keskinkertainen toimintapläjäys (Non-stop) ja nauraa täsmälleen samaan aikaan, kun päähenkilä tavoittaa aseen idioottimaisesti asetellussa kohtauksessa

-jännittää, miehen kanssa jälleen, Avan Remontilla rahoiksi loppuratkaisua ja olla yhtä mieltä siitä, että on se hyvä ettei Dan&Dani voittaneet (mitä me nyt katsotaan yhdessä miehen kanssa? Olen yrittänyt kaupitella alkavaa Iholla-kautta, mutta miestä ei tunnu vähempää kiinnostavan katsoa toisten miesten sisäistä elämää..)

-katsoa omia pieniä nuhaneniä nukkumassa, kun ensin on taisteltu ilta toisen holtittomana nousseen kuumeen kanssa (seuraavana päivänä oli onneksi jo paljon parempi) ja toisen oksujen kanssa
Mikä hemmetin tauti meillä on? Vatsakipua, pääkipua, kuumetta (vain Isommalla) ja oksentelua (vain Pienemmällä) ja molemmilla kurkut kipeänä?

-tavata pitkästä aikaa lapsuuden kaverin äiti ja tajuta, että me voimme nykyisin olla ystäviä. Lapsuuden kaveri valitettavasti valitsi hurjan elämäntien ja äitinsä on kärsinyt siitä kovasti. Ihana ihminen, jonka kanssa löysimme heti yhteisen sävelen :)

-katsoa viikonloppuna yöpukusiltaan poikien kanssa
Aivan liian söpöä!-eläinsarjaa ja haaveilla pikkueläin vauvelista meille.
Ehkä joskus? Onneksi allergiajuttuihin tottuneen realistilapseni eivät jumitu toivomaan sitä eläintä nyt juuri, koska nyt juuri se ei meille käy.
Mistäköhän saisimme "koe-eläimeksi" koiran, varmaankin viikossa (??) selviäsi pystymmekö elämään koiraperhe-elämää. Lähinnä siis allergioiden takia.
Isommalla on todettu koira-allergia, mutta ei kyllä oirehdi ollenkaan ollessamme kylässä koirataloudessa...

-tajuta, ettei todellakaan tarvitse uusia verhoja, mattoja tai mitään, vaikka ne kuvastoissa kuinka houkuttelisikin

-päästä maanantai-aamuna töihin. Ihan tosi! Tällä viikolla mulla on luvassa himpskatin kivoja työjuttuja, joten innoissani heräsin jopa tuntia liian aikaisin!

-mummi joka tulee hoitamaan meidän pikku toipilaspotilaita kotiin ja soittaa töihin perään kysyäkseen mitä haluan syödä tänää. Ihana äiti, paras mummi!

  "Heii... On niin helppoo olla onnellinen
Heii... Ja tyytyy siihen mitä on..."


Mutta oikeasti. Tällä hetkellä onnellinen. Ja se riittää.

torstai 14. elokuuta 2014

Hiljaisuus on hyvästä

Ainakin silloin jos ei ole mitään järkevää sanottavaa.

Blogipisteeni
Päivät vierii ohitse ilman, että ehdin nettiin koskeakaan. Täällä alkoi koulut jo viime viikolla. On päällystetty kirjoja, ihmetelty uusia aineita (muinoin meillä alkoi fysiikka ja kemia vasta yläasteella??), laukattu hammaslääkärit (ei rekiä!) molempien lasten  ja äidinkin (ihanaa on todella loistava hammaslääkäri, viime vuosina hänen avustuksellaan olen selättänyt hammaslääkäri pelkoni!) ja mietitty, että missä vaiheessa sinne kampaajalle taas menisi (värjäsin itse ja leikkasin etuhiukset ja yllätyin itsekin, lykkääntyi ainakin kuukaudella käynti).

Mies sai järjettömät sakot ylinopeudesta ja menetti korttinsa. Joo.
En edes viitsi sanoa mitään, koska muuten kirjoitus olisi pelkkiä kirosanoja.
Kyydissä ei onneksi todellakaan ollut lapsia vaan töissä ajoi, mutta prkl ja muut kumppanit ovat vierailleet mun sanastossa jo muutaman viikon.
Kortin sai takaisin, sakkoa mietitään vielä, että miten ihmeessä maksetaan, sen verran mojova summa.
Toinen ylinopeussakko miehelle meidän yhdessä olo aikana,
mutta silti. Ei tarvitsisi tulla yhtään. Prkl.
Flunssassa äidin&isin sänky saa lisuketta



Miehen töissä on lisäksi yt-neuvottelut meneillään. Pelottaa. Vaikkakin työpaikkailmoituksia selatessa vaikutti, ettei mies ihan hukassa olisi, mahdollisia paikkoja on auki. Silti.
Varsinkin, kun aina löytyy nuorempia, parempia, sopivampia.

Jottei mene ihan synkistelyksi niin ollaan Pienemmän kanssa kesän jälkeen palailtu kirjastokäynteihin jotka on meistä molemmista ihania!




Kerran viikossa piipahdetaan kirjastoon ja lainaillaan mitä mieli tekee. Toki äiti joutuu miettimään mitä ja miten ehtii lukemaankin :)
Viimeisin löytö oli Bridget Jones Mad about the boy.


Tätä silloin kuin äiti haluaa lukea :)



Tuotokset
Viisikymppisen Bridgetin nieleminen oli ensin hieman tukalaa, mutta kyllähän minä aivot narikkaan tällä kirjalla sain hyvin (tarpeeseen!).

TÄSSÄ muuten paljastus Mr.Wallikerista, joka ehkä kuitenkin kannattaa jättää välistä jos ei ole vielä lukenut kirjaa, mutta aikoo lukea!


Ja tässä uusi suosikkini, smoothiet! Joo, vanha juttu muille, mutta minä hankinkin ihan vasta TÄMÄN ja hurahdin hurauttamiseen!! Ihania eväitä, vaikkin se pullon korkkiosa on kamala, eli ei todellakaan voi vain "nakata laukkuun"

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Mitä maailma minussa on menettänytkään sen se saa takaisin lapsissani

Kuuntelin tuttavani parikymmpistä tytärtä tässä aika vasta.
Hänellä oli vahvoja mielipiteitä, paljon. Todella hyvin perusteltuja, järkeviä ja kantaaottavia.

Minua nauratti. Ei hän, vaan minä.
Aivan kuin minä reilut 14 vuotta sitten. Paitsi ehkä hänessä oli vielä enemmän rohkeutta, enemmän mielipidettä, asiaa ja tahtoa.
Minä ennen kuin arki pläsähti päin naamaa ja lapsiperhe-elämä vei terän mielipiteiltä.

Olen edelleen useasti samaa mieltä kärkevienkin mielipiteiden kanssa. En vain jaksa enää innostua niistä, en jaksa itse ottaa kantaa, aloittaa tai kantaa keskustelua.
Tai jos jaksan niin takana täytyy olla pitkään nukutut yöunet, terveet lapset, mukavaa ajanviettoa ja niin edelleen ja niin edelleen.
Hyvin harvoin enää huomaan puhuvani "suu vaahdossa" muusta kuin jostain uudesta tv-sarjasta, lasten vaatteista, korkeintaan nuijasti käyttääntynyt lähimmäinen on viime aikoina saanut minua purkautumaan verbaalisesti kuin tulivuori ja silloinkin olen huomannut oloni rauhoittuvan alta aikayksikön päästessäni sohvan nurkkaan suklaalevy kourassa.
En jaksa enää kimpaantua aiheellisestikaan viikoiksi, en kirjoittele tulenpalavia palautteita tai mielipidekirjoituksia (milloin viimeksi? En todellakaan muista!) kuten nuorempana!

Katsoin tuota nuorta, kaunista ihmistä (koska olenhan todella vanha ja ruma heh) toivoen, ettö hän säilyttää sen palavan innon jolla hän puhui. Vaikka saisikin perheen, vaikka työelämä kuluttaisikin, vaikka elämä ei menisikään suunnitelmien mukaan.
Toivottavasti arki ei litistä ja latista hänen mielipiteitään kuin tukialushousut minun mahamakkarani, jotta mahdun jälleen kesämekkoon sukujuhlissa. Kesämekkoon jonka valitsin tylsästi kategoriasta "ettei-tämäkään-ärsytä-ketään",.
Koska vaikka taustallani on kiusaamista, sitä, että olen elänyt varoen, niin jossain minussa on silloin teininäkin ollut se pikkuriikkinen kapinallinen.
Kun en saanut muuten kantaani ilmaistua pahimpina aikoina, ilmaisin sen vaatetuksella ja tyylillä, jotka saattoivat olla todella radikaalejakin jossain vaiheessa. Huom.nyt puhutaan minun kasvuympäristöpohjalta, eli pk-seudun ympäriinsä lävistetyt ex-teinipunkkarit saavat nauraa vapaasti ;)

Jos nimittäin kaikki olisivat kuin minä, ilmiselvästi perheellistynyt entinen kapinallinen, joka ei jaksa ottaa kantaa edes yksinkertaisiin asioihin, niin miten yhteiskuntaan saisi muutosta aikaan?
Se on vaikeaa nytkin, aikana jolloin välillä näyttää siltä, että mikään ei muutu kuin huonompaan päin.

Miksi minusta ei mielipiteitteni kanssa kasvanut kantaaottava aikuinen, joka näkyy ja kuuluu?
Miten saan kasvatettua lapseni niin etteivät he ole hiljaa, kun käsketään vain siksi, että käsketään?
Haluan lasteni olevan minua rohkeampia (tosin tämä ei ole vaikeaa toteuttaa). Haluan heidän sanovan ääneen jos jokin asia on pielessä (tällä hetkellä näyttää pahasti siltä, että tässä olen onnistunut turhankin hyvin) ja tahdon, että he ovat onnellisia siitä, että heillä on perusteltuja mielipiteitä joita kuunnellaan.

En halua kasvattaa mitään rivipoliitikkoa, en todellakaan tarkoita sitä. Tahdon vain maailmaan enemmän kantaaottavia nuoria, jotta jossain vaiheessa kuka tahansa voi omata mielipiteitä ilman, että se on jotenkin kummallista.


tiistai 29. heinäkuuta 2014

Odotus ja pettymys (Livbox)

Livbox ilmoitti tulevasta elokuun boxista seuraavaa:

"Elokuun LivBox on täynnä upeita bloggaajien lempparituotteita ja boxin todellinen arvo on yli 45 euroa"

Ketäköhän bloggaajia on ollut mukana valitsemassa/ehdottamassa tuotteita? Mitäköhän sieltä tulee..?

livbox.fi
Ja sehän se onkin se syy jonka vuoksi tilaan edelleen ja olen tilannut alusta asti. On vaan niin hirmu jännää odottaa mitä yllätysboxista nyt paljastuu!

Pari viime boxia ovat olleet pettymyksiä. Sisällöistä on kyllä jäänyt käyttöön tuotteita ja sain vihdoin kokeiluuni invisibobbleja joita olen meinannut ostaa jo muutamaan otteeseen hiusten kasvettua (melkein) sen mittaisiksi, että ne saa kunnolla kiinni.

CK red- tuoksu näyte"lappu" oli järjetön pettymys, koska se todellakin oli lueteltu tuotteena, eikä ollut mukana vain lisäyksenä.
Jos en olisi lukenut eräästä blogista Livbox-tiimin vastinetta olisin autuaan tietämätön edelleen miksi mukana oli haisteltava lappunen, mutta luin ja jaan sen muillekin, koska luulen, että jokunen muukin on ihmetellyt samaa!

"...tuosta CK-tuoksusta. Tässä kävi ikävä väärinkäsitys, sillä olimme ymmärtäneet, että kyseessä on kunnon tuoksunäyte eikä ainoastaan tuoksuttelulappunen. Tämä oli ikävä yllätys meillekin :(

Terkuin Sanna LivBoxista" (lainaus Kissaämmän blogista)


No niin! Vähän selvensi, mutta ihmetyttää etteikö tätä tietoa olisi voinut jakaa vähän isommallekin yleisölle?
Viimeisin boxi nimittäin tuolla pahviläpyskällä ryyditettynä sai jopa näinkin vannoutuneen, alusta asti tilausta jatkaneen boxifanin miettimään lopettamista!

Tässä linkki heinäkuun boxin sisältöön ja minähän sain tuossa boxissa sen pitkäaikaisen tilaajan ylimääräisen tuotteen, eli Terre d´Oc vartalovoin, tosin vartalovoiksi tuotehan on todella pieni metallirasia ja itse olen sipaissut tätä sinne tänne kuiviin kohtiin lähinnä herkullisen tuoksun takia.

Lisäksi minun heinäkuun boxini sisälsi ne invisiboblet, Favoran aurinkovoide kasvoille, parjattu CK red tuoksunäyte (pahvilappu josta siis sai juuri ja juuri haistettua) ja Dermosilin kullansävyisen kynsilakan. 

Lakkaa kokeilinkin heti boxin saatuani. Kuivui pikapikaa ja on ihan ok, aika perus. Tykkään enemmän Lumenen struktuurilakasta, josta minulla on kultasävyinen itselläni.
Lisäksi mukana oli vielä Pure luxury intense moisture shampoo 80ml, joka on ihan ok tuttavuus ja näytepussukka saman merkin argan oilia. 

Aika mitään sanomaton siis boxina ja jotain enemmän, suuremmin, parempaa on minun toivomukseni boxin tulevaisuudelta.

Nyt kuitenkin innolla odottelen elokuun boxia, koska lupaukset olisi nyt hyvä lunastaa ja Suomessakin päästä ulkomaisten boxivastineiden tasolle, eikä niin, että boxien taso tippuu tippumistaan!

maanantai 28. heinäkuuta 2014

Sata salamaa iskee tulta...

Nyt iskee sekä kirjaimelliset salamat kaupungin päällä (töissä neljännessä kerroksessa on komeaa katsella), kuin myös hermosalamat iskevät, en ihan näillä helteillä halunnut kontata työpöytäni alustaa siivoamassa.

Meillä oli minun kesäloman aikana remontti työpaikalla ja minä pääsin omaan työhuoneeseeni takaisin tänään (jee, oma tuoli!).
Muut kilvan ihastelevat siistiä, uutta ilmettä toimistossa, kun minä päästin suustani "Kai täällä vielä käy remonttisiivous tai joku?".
Aika hölmistyneinä katsoivat, täällä kun kuulema koko viikonlopun on rehkinyt siivousfirma.

Siis mitäh?! Vaivihkaa katselin muutkin tilat läpi ja mun mielestä nyt on maksettu siitä kuuluisasta tyhjästä!
Ok, keskilattiat ei ole likaiset, mutta lattioiden sivustat, nurkat yms on aivan remonttipölyssä. Lisäksi ihmettelin työpöydän ääressä, että mitä valkoista ilmestyy housuihin niin pöydän alusta oli kokonaan valkoisen pölyn peitossa!

Kerroin tietysti muillekin, mutta muiden mielestä täällä on vallan siistiä. Höh, mua harmittaa entisenä siivoajana ihan hirveästi! Nyt on joku saanut extrapalkatkin siitä, ettei todellakaan ole tehnyt työtänsä kunnolla.

En ole mikään siivousnatsi, meillä kotona pölykoirat leikkii yhdessä sohvan alla, mutta ei minulle siitä palkkaa maksetakaan, joudun siivoamaan kotona ihan oman itseni vuoksi.
En myöskään vaadi toimistolta jossa porukka ravaa kengät jalassa niin mitään 100% siisteyttä, mutta selvästi nyt on tehty huonoa jälkeä.

Olen siis tehnyt siivousta työkseni vuoden verran vuosia sitten ja tiedän kuinka vähän sitä hommaa arvostetaan ja kuinka mikään ei pyörisi jos ei sen työntekijöitä olisi. Siksi ehkä harmittaakin juuri ne siivoojat jotka menevät sieltä missä aita on matalin ja samalla vahvistavat joillakin pösilöillä olevaa mielikuvaa siitä, että siivous työnä on helppoa, koska "siinähän vaan vähän luututan ja imuroidaan", kuten sain muinoin itse kuulla.

Huh. Nyt sain senkin purettua johonkin. En kehtaa enempää nipotella täällä töissä, joten nappasin kahvikupillisen, pölyrätin ja pyyhin "kahvitauolla" oman nurkkani. Sillä selvä.

Huomaa muuten, että helle vie viimeisenkin järjenjuoksun, blogi on kutsunut kirjoittelemaan jo aiemmin ja iltaisin on päässä aina välillä välähtänyt joku aihekin, mutta niin se vain on, että aivotoiminta on vajaakäynnillä näissä lämpöasteissa!

Työvaatteet ovat muuten myös olleet "hieman" hakusessa helteillä. Kehtaanko ilmestyä jälleen huomenna samassa maximekossa jossa olen koko ajan ollut loman jälkeen?
Kai kaikki ymmärtävät, että meillä on se pyykinpesukone, enkä ole epäsiisti vaan ainoastaan rakastunut ohueen, vilpoisaan kankaaseen ja helppoon päälle vetaisuun?

maanantai 21. heinäkuuta 2014

Vielä on kesää jäljellä...

...alkaa väkisinkin soimaan päässä ensimmäisenä työpäivänä loman jälkeen. Nyt täytyy sanoa, että olisin niin paljon mieluummin lojumassa parvekkeella syöden jäätelöä ja lukien kirjaa kuin istuisin tietokoneen äärellä.

Loman loppumisen "kunniaksi" kävimme Pilkkeessä johon edelleen kehotan kaikkia käymään, meidän pojat ainakin viihtyvät siellä oikein hyvin.
Aloittaa voi kiipeämällä massiiviseen puunkuormaajaan, jonka pelkkä rengas on pieniä poikia kaksi kertaa suurempi.


Kuvat ovat varmaankin vähän vääristä paikoista lasten kannalta, mutta siellä on paljon katseltavaa myös aikuiselle ja ainakin minä innostuin virtuaalisesti ampumaan hirviä "oikealla" hirvikiväärillä ja kokeilemaan sitten onnistuisiko sama haulikolla (ei).

Kaikenkaikkiaan hyvin vietetyt tunnit! Hauskaa oli!




Tähän linnunpönttöön saa mennä sisälle!!






Pojat viihtyivät kuitenkin melkeinpä pisimpään rakentamassa linnaa valtavasta kokoelmasta -tadaa-
pahvilaatikoita!!

Jopa paikassa jossa on paljon, paljon koettavaa ja tehtävää yllättäen (?) pelkät pahvilaatikot ovat vetonaula!

(Ja kummasti aikuiset miehetkin siellä hääräsivät rakentamassa...)







Pilkkeessä on siis aiheena metsä. On kaikennäköistä tietoa ja tekemistä siitä mitä kaikkea metsästä tehdään, mitä metsässä voi tehdä, mitä sieltä saa ja mitä siellä asustelee.


On simulaattoreita, karaokea, rakentelemista, tehtäviä, leikkimistä.

Pilke = 25-50 cm pitkä, halosta tai rangasta pilkottu polttopuu (käytetään myös nimitystä klapi), myös valon tuikahdus tai ”pilke” silmäkulmassa; leikkisyys ja leikkimielisyys

10.8 saakka Rovaniemellä on voimassa kesäpassi.

Kesäpassi sisältää pääsyn koko perheelle (kaksi aikuista ja rajoittamaton määrä samaan perheeseen kuuluvia alle 18-vuotiaita lapsia) seitsemään kesäiseen kohteeseen Rovaniemellä ja Ranualla: Tiedekeskus Pilke, Ranuan eläinpuisto, SantaPark, Tiedekeskus ja museo Arktikum, Ounasvaaran kesäkelkkarata, Joulupukin Kammari ja vapaa-ajankeskus Santasport.  Kesäpassin hinta on 169 euroa koko perheeltä.

Kesäpassibussi kuljettaa perheet ilmaiseksi keskustasta kohteisiin ja kohteesta toiseen. Kesäpassibussi kulkee Kesäpassin kiivaimman sesongin aikana 30.6. – 2.8.2014 maanantaista lauantaihin.

Meillä jäi käymättä loman aikana kesäkelkkarata, mutta sinnekin pitää ehtiä vielä ennen koulun alkamista.

Itse olen käynyt sen laskemassa joka vuosi jo mistälie lähtien ja lapsetkin jo aika monena vuonna, varsinkin Isompi, joten suuntaamme ilmojen salliessa varmaankin viikonloppuna Ounasvaaralle!





Onneksi työt loppuvat kello 15 ja toimistomme lähellä myydään irtojäätelöitä!

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Liian vähän, liian lyhyesti, lisää lomaa!

Nyt on juurikin jäänyt niin lomamoodi päällensä ja maanantaina pitäisi aloittaa taas työt.
Keleistä en sano mitään (siis todella, todella kuuuumaaa!! Ja ilmeisesti jatkuu vain, miten kestän toimistossa, neljännessä kerroksessa...?)

Olen todellakin lomaillut! Emme ole kylästelyjä kummempia suorittaneet, emmekä uimaranta-käyntiä ihmeellisempiä, mutta päätinkin (varsinkin lääkärin puhelun jälkeen), että nyt stressi hus pois ja elämä rentoon asentoon.

Mulla on todellakin ilmesti niiden epämääräisten mahavaivojen takana kokonaan ollut siis vatsahaava! Siis se sieltä nyt sitten löytyi. Ja syy ilmeisesti sitten isosti stressissä, kun ei ne muutakaan syytä ole löytänyt. Toki kipulääkkeilläkin osansa, mutta stressiä se lääkäri isoimmaksi syylliseksi osoitteli. Eikä sillä, onhan mulla näiden sairastelujen, Pienemmän allergioiden ja miehen adhd:n kanssa aikamoista stressiä välillä ja kevät uudessä työssä oli hektinen ja minulle annettiin huomattavasti vastuuta ja hommia jotka opettelin ns.kantapään kautta, en esim. ole koskaan järjestänyt yleisötapahtumia, no, nyt on kolmen sellaisen kokemus takana. Ihania, todella mahtavia juttuja olen saanut tehdä ja oppia tekemään, mutta juu, ehkä ne on entisestään lisänneet, noh, stressiä...
Joten loma osui ja upposi ja tiedättekös, maha voi paremmin!
Olen toki myös edelleen pakon sanelemana rajoittanut ruokavaliota, mutta myös pötkötellyt, lötkötellyt, lukenut, oleillut paaaljon, ihan vain ollut.

Ihanaa, että asia selvisi, johan sekin yksinään ettei tiennyt mikä oli oli aika stressaavaa!

Mulla olisi miljoona kuvaakin koneella, mutta nyt en kertakaikkiaan jaksa lisätä tähän kuvitukseksi yhtään mitään. Meillä oli tänään ihania vieraita koko päivän ja pieniä jalkoja tepsutteli vähän joka puolella ja minä tapasin ihmisen jota on ollut itseasiassa ikävä (ystävä vuosien takaa) ja taas oli hauska tajuta, että vaikka joidenkin kanssa ei olisi pystynyt puhumaan vuosiin (tässä tapauksessa välimatkan takia, kysymyksessä yli 10v tauko!!) niin juttu vain jatkuu ihan samalla tavalla :)
Tällä kertaa mukana vain tosiaan myös molempien perheet, lapset, miehet... edellisellä kerralla minä olin vasta tavannut mieheni ja ystäväni vannoi elävänsä elämänsä yksin kissojen kanssa :D

Ja lopuksi pakko mainita blogiarvontavoitto joka osui oikeaan osoitteeseen (eli minulle siis!), voitin littlebigthings-blogista 50e lahjakortin http://www.bangerhead.fi/ kosmetiikkaostoksille!
Nyt joudun arpomaan sen välillä, että ostanko luottohiustuotteeni joka on lopussa vai kokeilisinko lahjakortin turvin jotain uutta&ihanaa, aah, mikä ihana pulma ;)

Mahtavan aurinkoista viikonloppua kaikille!! :)

torstai 3. heinäkuuta 2014

Paskat treffit

Miksi jotkut tietyt asiat työntävät itsensä väkivalloin muistiin takaisin tasaisin väliajoin?
Usein nämä asiat ovat vieläpä niitä, jotka mieluiten unohtaisimme kokonaan?

Jostain, ilman mitään varoitusta tai syytä, kesken tavallisen hampaiden pesun aamulla, päähäni putkahti minä 20v ja treffit erään minusta (silloin) söpöimmän miehen kanssa mitä olen nähnyt.
Ulkoiset kriteerit täyttyy: on parta, tummat hiukset, cool moottoripyörä ja harrastuksena laskuvarjohyppy. Ne ovat sokkotreffit, jotka kaverini joka tuntee miehen kaverin, järjesti. Olin itse nähnyt miehen jossain ja kaverini oli huomannut kiinnostukseni.
Olin jutellut puhelimessa miehen kanssa, kun olimme sopineet treffipaikan.
Oulun keskustassa sijaitseva lempikahvilani oli minusta täydellinen paikka.

Näin sen jo miehen kävellessä minua kohti. Ilme sanoi "Tuoko se on?" ja kehonkieli huusi halusta lähteä toiseen suuntaan.
Minulla oli päällä farkut, musta toppi ja violetti nahkatakki ja näytin mielestäni aika kivalta, mutta tuolla hetkellä oloni muuttui maanmatoseksi.
Päätin kuitenkin yrittää muuttaa miehen mielipiteen. Ostimme kahvit tiskiltä ja siirryimme pöytään, jossa yritin virittää keskustelua. Ei siitä tullut yhtään mitään. Mies katseli kaikkialle muualle kuin minuun ja jos hän sattui vastaamaan olivat vastaukset yksi tavuisia.
Keksin hätävalheen parkkirahasta ja tiivottelin hyvät jatkot ja painelin tieheni.

Ei tuon kummempaa. Ikävät treffit. Miksi ne siis palaavat mieleen ja kokemani nöyryytys tuntuu edelleen, vuosien jälkeen?
Luultavasti iso osa syystä on minussa. Koin tilanteen todella nöyryyttäväksi siinä missä joku toinen olisi kohauttanut hartioitaan "omapa on häviönsä"-tyyliin.
Oma osansa on varmasti sillä etten halunnut mennä edes siihen kahvilaan enää.
Minulla on paha tapa miettiä asioita jälkeenpäin, ruotia läpi ja päähäni puskee lauseita jotka olisin voinut sanoa tai sanoa toisin. Jos olisinkin tehnyt näin, sanonut niin... Turhaahan se on. Kuluttavaa. Ja niin minua.

Nykyisin olen siinä jo parempi. En mieti ihan jokaista asiaa uudelleen ja uudelleen, enkä vatvo vuosia kohtaamisia, sanoja tai ilmeitä.
Joskus syyllistyn siihen silti edelleen... Vanha tuttu epävarmuus nostaa päätään ja ilkkuu minun vähäpätöisyyttäni.

Silloin otan jomman kumman pojista kainaloon ja hetki katoaa.
Mutta pojat kasvavat eivätkä ole kohta enää muurina minun ja epävarmuuden välissä. He ovat osoitus siitä, että olen tehnyt jotain ja varsinkin tehnyt sen oikein, mutta fyysisesti he eivät enää kauaa ole äidin kainalossa kun äidillä on paha hetki.

Nyt ei saa luulla, että lapseni tietäisivät mitään mietteistäni tai että olisin tehnyt lapseni kohottamaan itsetuntoani, koska silloin luulisi väärin.

Miten saada muutettua itseä päälle kolmekymppisenä, vaihdettua ajatusrulla toiseen?



maanantai 30. kesäkuuta 2014

Kesäkuvia kesäflunssassa

 Nyt on kyllä ikävä olo. Nenä tukossa, kurkku kipeä ja tuntuu kuin siellä sijaitsisi Saharan autiomaa ja päälle melkein 38 asteen kuume.

Onneksi ehdimme jälleen ennen sairastumista käydä pikkureissun viikonloppuna. Saimme koko poppoo tämän inhan kesätaudin sopivasti alkamaan sunnuntai-iltana, melkein minuutilleen silloin kun kotiovesta astuimme.
Tässä ei niinkään kaukana Rovaniemeltä, eli matkamme varrella (Rovaniemeltä n.70km etelään) sijaitseva Loue jonka Teboilin kyltti muistuttaa ihanasti sanaa Love ja joka hymyilyttää joka kerta ohiajaessa :)
Ja lopuksi, kyllä se aurinkokin sieltä jostain välillä pilkistelee! Kesä on selvästi tulossa takaisin!

keskiviikko 25. kesäkuuta 2014

Kylmä kesäkuu, silti kesäkuu

Miehellä on koko kesäkuu ollut lomaa. Minun lomani on heinäkuun alusta pari viikkoa. Olemmekin pienimuotoisesti viikonloppuisin reissanneet ja luultavasti jotain kylpyläkeikkaakin on vielä edessä, mutta varsinaiset lomalomat jäävät tulevaan syksyyn ja talveen.
Joten tässä hieman kuvina viimeistä viikkoa :)





 Vuokrasimme asuntoauton ja reissasimme muutaman sukulaisen luona viikonloppuna. Myönnän, että minusta voisi kuoriutua pieni karavaanari!

Jokaiselle vastaantulevalle vaunulle tai asuntoautolle täytyy nostaa käsi.. miten olisi mallinuken irtokäsi kiinnitettynä kojelautaan...? Jatkuva moikka?

" Kun työt on loppuu, loma alkaa
minä painan kaasujalkaa
Vaunuun perhe, mukaan grilli
edessä on loma villi...



Karavaanari, karavaanari on kaikkien kaveri
Karavaanari, karavaanari on kaikkien kaveri
(teiden tukko)
Karavaanari, karavaanari on kaikkien kaveri
Karavaanari, karavaanari on kaikkien kaveri
(teiden tukko)" 












Ensi viikoksi lämpiää, tai ainakin pitäisi? Ja ensi viikolla tämä nainen makaa lahnana parvekkeella lasten ollessa mummolassa pari yötä ja työsähköpostiin lupaan pyhästi olla koskematta, vaikka viime aikoina olen joutunut availemaan sitä viikonloppuisinkin!

maanantai 16. kesäkuuta 2014

Ja se soi ja soi

Viikon verran päässä soinut kappale, joten päätin jakaa tän korvamadon muillekin :)



Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille!

maanantai 9. kesäkuuta 2014

Mukavaa alkanutta viikkoa :)

Kävin gastroskopiassa ja tällä viikolla odottelen koepalavastauksia niistä. Melkein pakko sanoa, että harmi kyllä siellä ei ainakaan näkynyt mitään. Harmi siis sen vuoksi, että kiva olisi ollut ja helpompaa jos sieltä olisi löytynyt se "joku" syy sen sijaan, että etsintä jatkuu edelleen ja vatsa värkkää.
Paljon parempi silti on ollut, syömisetkin lähes normaalia jo, edelleen karttelen rasvaa jne, mutta perus-kotiruokaa olen voinut jo syödä.

Tänään pääsen kampaajalle, ihanaa! Olen tietoisesti viivyttänyt kuukauden verran kampaajalle menoa, jotta saan vähän pituutta josta leikata. Alan näyttää aikalailla joltain menninkäisen ja hevarin yhdistelmältä roikkuvine etuhiuksineni ja paksune pehkoineni! Joten odotukset on suuret! Ihan uusi kampaaja mulle, joten se hieman jänskättää, vaki-kampaajani on jäänyt pois työelämästä ties kuinka kauaksi aikaa perhesyistä ja nyt pitää alkaa etsimään uutta. Toivottavasti tärppäisi heti ekalla!

Minun pitäisi nytkin parhaillaan näpytellä työsähköposteja, mutta sensijaan huomaankin googlettavani hiusmalleja!

Tässä alla tulos ja noista se jonka aion koittaa sovittaa omaan päähäni olisi alarivin toinen oikealta! Ihan varma en vielä ole, muutamia tunteja aikaa harkita ja (googlettaa)!


maanantai 2. kesäkuuta 2014

Hope when you take that jump you don't fear the fall

Olen miettinyt viime päivinä sitä kuinka paljon muut ihmiset vaikuttavat siihen millaisena näemme itsemme.
Nekin jotka väittävät, etteivät he välitä muiden mielipiteistä valehtelevat. Kaikilla on joku jonka mielipiteellä on väliä.
Kaikilla on ihminen tai ihmisiä joita tarkkaillaan siinä mielessä, että miten he reagoivat sinun valintoihisi tai vaihtoehtoisesti millaisia valintoja muut tekevät, mutta jotenkin joku muu vaikuttaa sinun elämääsi, aina.
Minusta tulee minä vain suhteessa muihin ihmisiin. Ihmisen elämässä suuri osa kuluu siihen, että hakee yhteyttä muihin ihmisiin. Ystävyyttä, rakkautta, kun saa lapsen, siinäkin hakee yhteyttä omaan lapseensa, katselee sitä pientä ihmistä miettien, että mitäköhän tuolla pienessä päässä kulkee.

No ok, ehkä maailmassa on olemassa jotain erakkoja jotka pystyvät elämään täysin yksin, itseellisesti, mutta sanotaanko, että 99% meistä mietimme muita ihmisiä. 
Ihmissuhteemme muokkaavat meistä sellaisia kuin olemme.

Minä itse koulukiusaamistaustalla olen elämässäni käyttänyt liikaakin aikaa sen miettimiseen mitä muut ajattelevat minusta ja myös siihen mitä minä ajattelen muista.
Jopa siinä määrin, että olen nuorempana pilannut ihmissuhteita liiallisella pohtimisellani ja peloillani siitä mitä minusta ajatellaan.
Ikä tekee tehtävänsä, enää en käytä niin paljoa aikaa siihen, mutta siitä huolimatta varmaankin edelleen keskivertoa enemmän.
Minulla on ihmisiä joiden seurassa voin olla täysin minä, mutta myös ihmisiä jotka eivät varsinaisesti tunne minua, vaikka varmaankin niin luulevat.

Törmäsin tähän viime viikolla. Eräs nainen, jonka olen tuntenut teini-iästä saakka, on vaikeassa elämäntilanteessa ja pitkän historiamme vaikutuksesta varmaankin jutteli tästä asiasta minulle, vaikka emme viime vuosina olekaan olleet kovin läheisiä.
Ja samalla hän ilmaisi minulle, että olen hänen mielestään ihminen "jonka kanssa ei jutella syvällisiä".
Loukkaannuin hetkeksi, mutta tajusin samantien, että se oli täysin omaa syytäni. Olen pitänyt hänet (ja aika monta muutakin) kevyen välimatkan.
Miksi hänen pitäisikään olettaa minussa olevan sen enempää kuin kevyt päälikerros?

Voin vedota historiaani, nimenomaan koulukiusaamiseen ja  oman perheeni taholtakaan en aina ole saanut sellaista tukea jota olisin ehkä pienenä lapsena... ansainnut? Kai ansainnut on oikea sanamuoto, koska lapsi ansaitsee saada välitöntä ja ehdotonta rakkautta ja ihailuakin, lapsen täytyy nähdä ihailua vanhempiensa katseessa, koska siitä kasvaa itseluottamusta.

Minun lapsuuteeni kuuluu valitettavasti se, että vanhempani ovat itse kasvaneet molemmat puutteellisissa olosuhteissa alkoholistiperheissä ja niinpä minun kasvatukseni on ollut, no, ankaraa ja varsinkin äidin puolelta lause "Jos lasta kehuu se ylpistyy" kuului kasvatusperiaatteisiin.
Eli jos sainkin kehun, sen perään sanottiin varmasti jotain mikä esti "ylpistymisen".
Meillä on nykyisin äitini kanssa todella läheiset välit.
Olemme keskustelleet ja keskustelleet ja ymmärrän nyt aikuisena äitiäni ja hänen vaikuttimiaan paremmin.
Samoin tiedän tasan tarkkaan syyt jonka vuoksi pahin kiusaajani kiusasi minua, jotka siis hänelläkin olivat vain asioita hänen elämässään, minä satuin vain "oikealla" hetkellä jäämään hänen silmätikukseen.

Ymmärrys asioista ei siltikään poista sitä mitä ne ovat aiheuttaneet.
Olen epäluuloinen, pohdin liikaa ihmisten vaikuttimia ja sanoja ja pidän yllä suojakuorta, paljon vähemmän kuin nuorempana, mutta silti en osaa olla ilman.
Olen sosiaalisesti estynyt ja jopa tylsä.
Minun on hyvin vaikeaa jopa kirjoittaessa avata minuuttani, vaikka nimenomaan kirjoittaminen on varsinkin ennen lapsia ollut minulle pakokeino.

Onnekseni olen löytänyt muutamia hyviä ystäviä, sekä puolison, jotka ottavat minut vastaan "tule sellaisena kuin olet"-asenteella. Miehelläni on ollut iso osa siihen kuinka olen oppinut olemaan avoimempi ja rohkeampi, mutta edelleen minun avoimuuteni ja rohkeuteni on niin pienen piirin nähtävissä, että ymmärrän kyllä ihmisiä jotka näkevät minut erilailla kuin mitä haluaisin.

Haastankin itseni avautumaan. Pyrkimään olemaan enemmän minä, ilman kuoria ja sataa ajatusta ennen suuni aukaisemista.

Jokaisella on halu olla rakastettu, pelko olla vihattu sekä toive tulla ymmärretyksi.

Minä haluan tulla ymmärretyksi.


lauantai 24. toukokuuta 2014

Today is gonna be a great day

Enpä olisi ikinä uskonut, että Suomen joukkue tällä kokoonpanolla menee finaalipeliin, mutta niin vain huomenna Suomi pelaa kullasta Venäjää vastaan.
Tämä Tsekki-ottelu oli tosi kivaa katsottavaa! Enempää en sitten tästä aiheesta jatka vaikka mun tekisi mieli ruotia Westerlundin johtamista (en vaan tykkää, vaikka ei se nyt niiiin surkea ole kuin joissain kirjoituksissa on ryöpytetty) jne. Se siitä nyt :)

Mulla ja vatsalla on välirauha. Syömingeissä olen edistynyt broilerin jauhelihapihveihin riisin kanssa ja olenpa hurjastellut pottumuussin ja kasvistenkin kanssa hieman! Aika vähän silti uskallan, ne kivut oli sentään pelottavan helvetillisiä. Selkeästi tämä rauhoittamistekniikka toimii!

Pari ihanaa kaveria on käynyt, itse en ole lähikauppaa ja terveyskeskusta kauempana uskaltanut käymään.

Kaikenkaikkiaan parempaa elämää!

Niin ja muuten, otsikon lauluhan on Finias&Ferb, mahtavaa viihdettä :D




keskiviikko 21. toukokuuta 2014

Muuta ajateltavaa

Olo on hiukan (onneksi) kohentunut ja jotain pysynyt jos sisässäkin, kovin hurjia kulinaristia kokeiluja en ole vielä tehnyt, mutta hiukkasen laajentanut ruokavaliota sitten viimeisimmän ja voi kuinka pieni ruisleivän palanen maistuikaan hyvältä. Ja entäs banaani sitten? :) Edelleen menen silti hyvin varovaisella linjalla, joudun nukkumaan istuma-asentoon tuettuna ja ylävatsa on vasemmalta kipeä. Arvatkaas vaan ketä harmitti yli kaiken, kun en vastannut puhelimeen eilen (siis en ehtinyt) ja kun pääsin soittamaan takaisin sain kuulla, että olisi ollut peruutusaika gastroskopiaan tarjolla, mutta meni jo?! Sanoin, että otan vastaan minkä tahansa peruutusajan ja mulle kannattaa soittaa, vastaan kyllä seuraavan kerran. Nyt sitten ilmeisesti kannan puhelinta käden ulottuvilla seuraavat 3 vkoa ;) varmuuden vuoksi.

Muuta ajateltavaa olen saanut töistä, Netflixistä, lukemisesta ja kesäilmoista!
Töitä olen (kiitos ihanan työpaikan!) saanut tehdä etänä kotoa käsin. Olisikin aika tuskaista istua toimistolla, mutta sairaslomaakaan en enempää halunnut hakea ja onneksi minua ymmärrettiin ja hyvinvointini meni muun edelle.
Muun ajan olenkin sitten viettänyt joko parvekkeella lueskellen tai sohvalla katsellen Netflixiä.
Hirmuisasti houkuttaisi ulos kävelemään/pyöräilemään, mutta ei anna vointi ihan siihen vielä lupaa.
Joten onneksi on iso, ihana parveke!

Käsittämätöntä muuten on se, että Isomman koulu loppuu ensi viikolla! Lasten hoitajille ja opettajille antamista lahjoistahan on tullut jo joka vuotinen keskustelun aihe. Facebookissa kyseltiin tästä olikohan Meidän perhe-lehden toimesta ja tajusin, että jotkut antavat opettajalle omenan.
Minä en tajunnut.
Minä lukeudun niihin joiden mielestä korttikin riittää, mutta annan mielelläni jotain pientä opettajalle kesän alkaessa ja koulun päättyessä. En todellakaan mitään erikoista, vaan ihan todella paino sanalla pientä. Lapsen itse tekemä kortti on se mihin me panostetaan ja sitten olen ostanut siihen jonkun pikkujutun mukaan. Tänä vuonna esimerkiksi Posteissa myydään sellaista kivaa "erikois" Muumi-purkkia jossa on sisällä Muumi-keksipussi ja se lähtee meiltä opelle kortin kanssa.
Mutta siis omena? En sano siis pilkaten vaan en vain ymmärrä?
Tajuan kyllä se "vitsin" jutussa, että entisaikaan opelle vietiin (vietiinkö Suomessakin todella...? Tämän mukaan ei?) se omena, mutta... No, jos joku omenan viejä lukee niin saa ilmoittautua ja kertoa miksi?

Lukemisena parvekkeella on ollut Huumaa, jonka sain kaveriltani joka tietää minun mieltyneen historialliseen hömppään (muiden hömppien ohella heh) sellaisena kevyenä lukemisena. Hirveä pettymys. Voin sanoa, etten kyllä pitänyt yhtään vaikka luinkin silti loppuun saakka. Kömpelö kieli, ei pahemmin ajankuvausta, pintapuoliset hahmokuvaukset. Ei vain kyllä iskenyt yhtään. Paljon enemmän pidin Näkijän tytär -kirjasta jota voin suositella, jos etsii ns.historiallista hömppää :)

Netflixissä katsoin kolmannen kauden hienosti scifi-sarjasta Falling Skies. Jos on sattunut scifin ystävänä tämän jostain syystä ohittamaan, niin suosittelen sataprosenttisesti! Neljäs kausi on tulossa, tosin en yhtään tiedä milloin Netflixiin...
Lisäksi koukutuin täysin ja totaalisesti ( MTV teini)sarjaan Teen wolf. 
Ja kyllä vain! Sarjan nimi kertoo oleellisimman! Sarja kertoo siis teini-ihmissudesta ja perustuu löyhästi Michael J.Foxin samannimiseen elokuvaan vuodelta -85.
Sarja kehittyy aikalailla osien edetessä ja kausien edetessä ja tässä samoin odotellaan kautta neljä!
Väittäisin, että uppoaa jos Buffy Vampyyrintappaja oli edes vähän ok silloin joskus aikoinaan ja jos et ole liian "aikuinen" teinisarjoille ;)
Koska nämä loppuivat on seuraava Netflix-sarja etsinnässä, suosituksia tulemaan?

Filmnetissä puolestani seuraan sarjoja Believe ja Game of Thrones, jotka molemmat ilahduttavat uusilla jaksoillaan maanantaisin!

perjantai 16. toukokuuta 2014

Paska päivä

Nyt tuntuu kaatuvan muutenkin päälle.

Sukulainen jonka kanssa olemme todella läheisiä sai kauheat raivaripultit ja lähti meiltä ovet paukkuen. Syynä se, että vaikka hän ymmärtää, että minä olen sairas niin hänelle ei silti tarvitsisi puhua kuten minä puhun!

Jäin itku silmässä ja suu auki katsomaan perään, koska päivä oli mennyt minusta siihen saakka aivan normaalisti. Ilmeisesti syynä oli se, että hän oli tuonut sosekeittoa jota en valitetettavasti voi syödä, koitin kyllä selittää, mutta kun ei ymmärtänyt, sehän on "vain sosekeittoa, ei siinä ole paljon mitään" (sulatejuustoa, palsternakkaa, mausteita yms... kun ei vaan maha kestä...), enkä myöskään suostunut uskomaan, että korput on hyvästä mahalle, kun niitä maha kestää. Ja vauvan porkkanasosetta.

Kaupan korpuissa on rasvaa ja mun maha ei tunnu kestävän mitään, muttei varsinkaan rasvaa. Ja porkkanasose... no ei vain nyt kiitos. Ihan nätisti näitä vastailin.

Sitten hän halusi auttaa lakanoiden vaihdossa. Itse olin ajatellut, et miehen kanssa sit illemmalla vaihdetaan. Vastasin tähänkin, ettei tarvitse, mutta "Kun minä nyt olen täällä auttamaan tullut niin voin minä". No ei ehditty alkaa vaihtamaan lakanoita, kun puhelin soi. Puhelin tippui multa kädestä ja tähän sukulainen hirveellä äänellä "Voi kauheeta! Miten sinä nyt noin?" johon minä (myönnän, vähän ärsyyntyneenä), että "Vähän ylireagointia, se vaan tippui".

Ja tästä hän lähti ovia paukuttelemaan.

Ja nyt siihen pointtiin. Tämä ihminen on oikeasti aivan ihana.
Mutta hän haluaa ratkaista kaikki ongelmat. Kun tätä ei voi ratkaista. Minä vain olen tällä hetkellä selittämättömästi sairas. Minä en voi sille mitään, eikä hän voi sille mitään.
Ainoa mitä minä kaipaan on kuunteleminen.

Myönnän, että on ehkä hänelle tullut murehdittua tätä asiaa. Ehkä kuormitin häntä liikaa?
Olen torpannut kyllä hänen varmasti hyvää tarkoittavat ideat "Mene lääkäriin ja valita oikein lujaa, kyllä ne ottaa sinut sisään" (en ikinä ole tajunnut tätä ihmeen yleistä luuloa, että sairaaloihin "otetaan sisään"?! Joo kyllä ne ovista sisään päästää, mutta ei sinne osastolle oteta muuten vaan tutkittavia, kyllä ne saa ravata tk:t ja päivystykset ja jos nyt ei oo sen sekunnin hätää niin kotiin lähetetään odottamaan tuloksia!) ja "Mitäköhän sinä nyt olet tehnyt, että olet tuollaisen saanut?" niin en toki ensinnäkään kestä tätä kysymystä. Kaikki sairaudet ei todellakaan ole kiinni siitä mitä ihminen on tehnyt. Isolle osalle sairauksia ei vain voi mitään.
Ja sitten inhokkini mitä joskus ovat jopa lääkärit yrittäneet diagnoosiksi " Mitä jos ne on naisten vaivoja?" PRKL sanon minä. Jos nämä olisi kuukautiskipuja niin kai olisin sen jo tajunnut.
Kohdunulkoista mietin itsekin, mutta kaksi eri testiä sanoi kaksi kertaa negaa ja muutenkin ei nyt oireet ihan sovi siihenkään (tiedän, että aina kohdunulkoinen ei tee positiivista testiä, mutta useimmiten se tekee). JNE.

Lisäksi eräs ystäväni ei tunnu myöskään millään tajuavan, että olen oikeasti sairas. Jatkuvasti kyselee milloin tullaan heille ja milloin tavataan. Hyvä, että jaksan tavata omaa perhettäni.. Olen selittänyt kahteen kertaan, että suunnitelmat meni nyt uusiksi, koska en yhtään tiedä mikä mulla on ja ei mene perille.

Parilta muultakin kaverilta tuli "ihana" kommentti "Miten sulla TAAS on jotain?".
Itku pääsi. Niin miten? Aivan kuin se ei jatkuvasti pyörisi omassakin päässä, että mitä helvattaa minussa on vikana, kun yritän elää oikein ja olla oikein ja syödä terveellisesti ja olla normaalisti ja aina iskee jokin. Blogissahan en toki kaikkea edes kerro, mutta voin sanoa, että mun lääkärihistoria on täynnä "Mitä-häh?"-diagnooseja, jostain kumman syystä. Jotain on sen lääkäritkin myöntää, mutta mitä. Ja sitä sitten etsitään ja etsitään.
Toivottavasti tällä kertaa päästäisiin johonkin oikeaan diagnoosiin, kiitos.

Minä tiedän, että pitäisi jaksaa. Minun varsinkin jonka ihmiset ovat tottuneet näkemään ja kuulemaan varsin tasaisena ja järkevänä. Juu, todella. Ihmisillä jotka oikeasti tuntevat minut voi olla vähän eri käsitys. Paitsi järkevästä, se minä olen, aina yltiörealistinen ja järkiperäinen.
Mutta tiedättekö, kun joskus tekee aikuisen realistisen ihmisen käpertyä sikiöasentoon itkemään ja joskus olisi ihanaa saada se olkapää jota vasten nojata ja olla avuton.

Ai niin, siinä vielä yksi hemmetin asia. Avuton.
Minä en ikinä, en ikinä ole avuton. Ja siksikin on ilmeisesti vaikeaa tajuta, että minä en nyt todellakaan jaksa. Yleensä olen se joka auttaa, se joka tukee, se joka keksii ratkaisuja ja varsinkin omassa elämässäni se joka tekee.
Oman perheenkin on ollut todella vaikea tajuta, että nyt tämä äiti ei tee eikä jaksa.
Uskoisin, että viime vuosi ja ne kivut ja pelot vaikuttavat nyt siihen, ettei rahkeet riitä enää.
Nyt en vain jaksa olla reipas.

Toki hoidan lapset ja rakkautta meiltä ei puutu, mutta ruoka on mennyt valmiilla ja puolivalmiilla (varsinkin kun itsellä ei ole nälkä eikä muuta edes voi syödä kuin riisiä, riisiä ja riisiä...), pyykit kasaantuu odottamaan miehen sunnuntai-vapaata ja imuri saa aivan vapaasti tököttää kaapissa.
En ole ensimmäisenä auttamassa läksyissä, vaan pyydän odottamaan siihen, että isä tulee kotiin ja valitettavasti Pienempi on joutunut ihan itse rakentamaan legotorninsa, nyt äiti vain katselee.
Mieluummin käperryn lasten kanssa peiton alle katselemaan dvd:tä tai lukemaan kirjaa. Jotain missä ei tarvitse energiaa, voimia tai liikkumista.

No niin. Nyt en vain jaksa enää vuodattaakaan enempää ja voi olla, että päädyn poistamaan tämän vuodatukseni jossain vaiheessa, onhan tämä aikamoista itsesäälipaatosta ;)


keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Sairas, sairaampi, minä

Mulle taitaa tulla joka keväiseksi tavaksi sairastua johonkin vähemmän kivaan.

Nyt seuraa sairaskertomus sisältäen kakkaa.
 
Minulla on aina ollut vatsaoireita, lähinnä löysää mahaa, stressistä, jännityksestä ja joistain ruoka-aineista. Sappirakko on poistettu 2007.
Nyt viimeisen kuukauden ajan olen kärsinyt suurista ylävatsakivuista ja ripulista, oireet ovat pahentuneet viimeisen 2 viikon aikana sietämättömiksi.
Olen laihtunut n.5kg ja pystynyt syömään todella rajoittuneesti, lähinnä vehnäpaahtoleipää, broileria ja riisiä.

Yleissairautenahan minulla on nivelreuma, johon on biologinen lääke (ollut n.1kk tauolla) ja Panacod aamuisin 1tbl.

Ylävatsakivut ovat painontunnetta, ahdistavaa painetta ja kiristystä vatsalla, keskellä ja vasemmalla. Oikeallakin on, mutta vähemmän.
Ripuli tuli aiemmin monta krt pvässä, tällä ruokavaliolla aamuisin.

Verikokeissa kaikki ok, paitsi GT (eräs maksa-arvo) 115. Ultraäänessä kaikki ok, katsottiin sekä ylävatsa, että alavatsa. Ainoa löydös oli jo aiemmin tiedossa ollut (hiukan siitä kasvanut) ohutseinäinen munasarjakysta, 4-5cm.

Painon ja ahdistavan puristuksen tunne pahenee iltaisin, öisin en voi nukkua kyljiltään ollenkaan ja selälläänkin vasenpuoli "painaa" sisuksiin päin.
Aamuisin ennen ruokailua/juomista olo on ok, tunnetta on hiukan silloinkin, mutta olo on paljon siedettävämpi.

Viimeiset ajat olen siis syönyt riisiä ja vähän broileria, vehnäpahtoleivän silloin tällöin... Riisi tuntuu olevan ainoa joka ei tee kamalaa oloa ylävatsaan samantien, eikä tule ylös.
Paino on laskenut viimeisen viikon ajalla 4.5kg.

Sairaslomaa sain perjantaihin, mahan tähystys ajan 3 vkon päähän. Mutta ei tällä ololla hemmetti mitään töitä tehdä!!

ARGH. Sairas, sairaampi, sairain, minä joka olen outo ja saan outoja tauteja.