Google Analyticsin seurantakoodi

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Paljon melua tyhjästä

Mies osti minulle uuden laturinkohdon puhelimeen. Entinen oli auttamattoman lyhyt, joten mies osti nyt 1,5m johdon. Onhan se pitkä. Liiankin. Nyt johtoa roikkuu pitkin lattiaa. Johto on mustavalkoinen. Muitakin värejä olisi ollut tarjolla, mutta mies selitti ajatelleensa minua ja sisustusta. Sisustusta! Ajatuksesta hyvä 10+, johdon toiminnasta 4-.
Aluksi ajattelin olla hiljaa, koska mies oli kuitenkin ajatellut sisustusta ostaessaan johtoa. (Sisustusta!)

Mutta kun se ärsytti niin. Oli pakko avata suu ja päästää se ulos. Se johto on kamala!
Melkein eniten maailmassa minä inhoan sitä tunnetta, kun saa joltain toiselta jotain, lahjana tai muuten vain, ja se toinen on todella todella ajatellut sinua sen hankkiessaan ja sitten se ei vain toimi. Ei kelpaa. On kamala tai muuten vain epäkelpo. Ja sitten sitä koittaa ja koittaa niellä sanat joita haluaisi sanoa. Ja sitten se mölähtää suusta. Kun ei vain voi olla hiljaa.
Tässä tapauksessa mölähdys tapahtui eilen illalla, kun neljättä päivää käytin tätä laturinjohtoa sen eniten johtoni sijaan. Se ylipitkä johto roikkui pitkin lattiaa, mutta ei sekään ole se mikä minua ärsyttää, vaan se laturin pää, se joka tökätään sinne puhelimen sisään.
Kun se on kökkö. Se ei vain toimi niinkuin pitäisi. Miehen mielestä se tietenkin on aivan samanlainen kuin entinen. Ei se ole. Se on joku yleispää joka käy siihen, tähän ja tuohon ja se on kolme kertaa pidempi kuin entinen.
Ja se ei vain kunnolla mene sinne sisään.

Nythän voisi ajatella, että minä olen ärsyttävä akka joka valittaa joka asiasta.
En varmana ole. En valita siitä, että mies jättää boxerinsa aina pesukoneen viereen vaikka ne olisi sama laittaa sinne pesukoneeseen tai pyykkikoriin joka on siinä ihan vieressä. En valita siitä, että mies ei laita kahvimukiaan astianpesukoneeseen, enkä siitä, että mies parranleikkuun jälkeen ei putsaa altaan reunoja. Minä nostan kalsarit, pesen mukin, putsaan altaan reunat enkä sano koskaan sanaakaan. Näitä esimerkkejä olisi paljon joista en sano, enkä tule koskaan sanomaankaan, vaikka joskus ajattelenkin, että voisihan mies itsekin nostella ne kalsarinsa sinne koneeseen jne.
Minä en vain koe kuitenkaan asioita valittamisen arvoisiksi.
Mutta tämä hemmetin johto! Se siinä eniten ärsytti, että mies oli vartavasten hankkinut jotain mistä ajatteli minun ilahtuvan ja se ei toiminut. Ja siis se varsinainen ärsytys kohdistui minuun itseeni. Miksi minä en vain voi olla tyytyväinen?
Se ärsytys kohdistui siis siihen, että miksi minun täytyy olla se ilonpilaaja, joka pilaa mieheltä sen ilon jota mies ihan selvästi koki siitä, että oli osannut ajatella oikein sisustustakin ja johtokin oli kerrankin riittävän pitkä.
Koska näinhän se mies ajatteli.
Ja sitten minun pitää olla kamala ja sanoa, että ei tää juttu nyt oikein toimikaan.
Kun muutama päivän haudon tuollaisia niin minullehan kävi juuri niinkuin vuonna 1993. Juu, ihan oikein: 1993.
Muistan sen niin hyvin, koska silloin räjähdin äidilleni (joka on maailman suloisin ihminen) hänen ostamastaan neuletakista niin, etten ikinä ennen... enkä varmaan jälkeenkään.
Silloin nimittäin olin hautonut samansuuntaisia ajatuksia varmaankin kuukauden verran. Äitini oli niin iloinen minulle ostamastaan neuletakista. Superiloinen. Kuinka kaunis, kuinka ihana, kuinka se sopi minulle jne jne.

Minun piti pistää se päälle melkeinpä joka päivä, koska sehän oli  niin ihana.
Ja kun se jo minulle annettaessa annettaan silmät loistaen ja selvästi odotettiin minun ilahtuvan ihan yhtä paljon.
Se oli maailman rumin villatakki. Se kutitti ja kiristi kainaloista. Ja minä pidin sitä hampaat irvessä sen kuukauden. Ja sitten yksi aamu mölähdin. Hirveä riitahan siitä tuli. Villatakista.
Eli minä olen ihminen joka koittaa olla loukkaamatta toista ja päätyy loukkaamaan entistä enemmän. Ja tekee sen aina vain uudestaan, eikä opi ikinä.
Kiljuin lopulta miehelleni, että: "Miksi minun pitäisi olla kiitollinen paskasta?".
Ei kaikkein tyylikkäintä.

perjantai 22. marraskuuta 2013

Keksi on kotiäidin ystävä

Hirvittävän hiljaista minun blogimaailmassa tällä hetkellä. En jaksa kirjoittaa, en jaksa lukea kuin silloin tällöin.
Omat sanat ovat aivan hukassa.
Edelleen menen kaavalla kirja kädessä viltin alla/sängyssä, teetä(/enenevässä määrin kahvia väsymyksen vuoksi) yöpöydällä kuppikaupalla ja nyt uutuutena tie helvettiin (=läskiin) eli keksit!
Keksit, nuo pirulliset piilokaloreiden pahimmat ystävät.
Kaikkihan tietää, että kekseissä saattaa yhdessä pikku pikku keksissä olla samanverran kaloreita kuin kokonaisessa pullassa! Minä tajuan ja syön silti! 7 tai 8 keksiä menee kahvin kanssa hujauksessa suuhun! Asiaahan ei myöskään auta se, että Isompi myy heeeerkullisia Serkun suklaisia (olenko ainoa jolla tuosta tulee mieleen kaksimielisyys?) ja Isoisän parhaita- nimisiä jättikeksirasioita luokkaretkirahastoon.... Huoh.

Juuri nyt olen myös huolien riivaama (keksi suuhun).
Isompi on kummallisesti sairastunut seuraaviin oireisiin: nivelkivut/lihaskivut, päänsärky, kuume ja vatsakivut. Googlella sopisi nimeksi influenssa.
Minun päässäni pyörii erilaiset lastenreuma yms mahdollisuudet, perintötekijät kun mahdollisesti saattaisivat tämmöiseen vaikuttaa. Omituista on se, että kivut tulevat ja menevät. Päänsärky ja ne käsivarsissa olevat kivut varsinkin.
Mutta koska takana on vasta muutama sairaspäivää, ei siis sen enempää, niin tungen suuhuni keksiä jotta olisin hiljaa ja höpöttämättä ja kuten äitini sanoisi: "Lietsomassa kuolemantautia", kun mahdollisesti tosiaan kausi-influenssasta kyse.
Mies on sairaslomalla myös.... Jos muistatte kun sivulauseessa mainitsin miehen olleen kolarissa.
No, se saattoi ollakin vähän isompi juttu. Mies on valittanut jatkuvia niska-, selkä- ja päänsärkyjä siitä saakka ja nyt on sitten tutkimuksissa ja saikulla (keksi suuhun). Sen lisäksi, että tottakai olen huolissani miehen voinnista, olen äärettömän huolissani miehen työpaikan puolesta. Siellä on ihmisiä vähennetty aivan jatkuvalla syötöllä ja vaikka sairastaminen ei tietenkään olisi se syy potkuihin niin eiköhän sieltä ne tuotannolliset ja kehitykselliset syyt ponkaisisi tarpeen mukaan esiin...
Ja sitten minua stressaa (keksi suuhun) suuresti, siis SUURESTI, se etten ole hetkeäkään yksin!! Hemmetti. Pitäisi olla kiitollinen, että mies on (hengissä ja) minun kanssani ja yhteistä aikaa riittää. Sen sijaan tiuskin ja äyskin, enkä suostu istumaan kylki kyljessä... Ahdistaa siis. Mies on ollut kotona toista viikkoa ja on vielä ainakin kaksi viikkoa, todennäköisesi neljä.
Olenkohan (keksi suuhun) hengissä niin pitkän yhdessä olon jälkeen?!

Me ollaan oltu yhdessä yhteensä kaksitoista vuotta, mutta mies on niin paljon töissä ja omissa hommissaan, että aika tuntuu paremminkin kahdelta vuodelta.. Minä viihdyn yksin, oikeasti. Minä viihdyn yksin lasten kanssa. Minä osaan, kykenen ja voin yksin ja yhdessä lasten kanssa vaikka mihin, mutta annapas olla, kun mies isketään kuvioihin!
Kaikki totuttu, rytmit, ruoat, menemiset yms menee sekaisin! ARGH. Jospa se tästä tasoittuisi... Lomillakin aiemmin mies on ainakin 50% ajasta jossain muualla. Nyt se on pakotettuna kirjaimellisesti kotisohvalla.
Nyt menen (viimeinen keksi suuhun) syömään lättyjä. (+25kg pelkästään tänään tällä ruokavaliolla.....)

torstai 21. marraskuuta 2013

Buzzador: Vanish


Varmasti kaikki ovat kuulleet mainoksen: "Luota pinkkiin!" jopa ärsyttävyyteen saakka.
Voiko pinkkiin todella luottaa? ;)

Sain Buzzadorilta mahdollisuuden osallistua Vanish-kampanjaan ja valitettavasti minulla ei ole kuva todisteita, miehen Lumia jossa hienot Vanishillä pestyjen vaatteiden kuvat olivat räsähti näyttö edellä maahan. Bye, bye kampanja kuvat, räsähti nimittäin sen verran pahasti.

Minulla on vielä tahratesti tekemättä, eli kuten jotkut ehkä edellisestä Vanish-kampanjasta muistavat (minä en ollut siinä mukana, mutta muita bloggareita oli) on tuotteen mukana jälleen tullut valkoinen kangaspala joka on tarkoitus tahria (tätä osaa lapset odottavat innolla!) ja sitten pestä koneessa Vanishia apuna käyttäen.
tuotetiedot ja lisäinfo tämän linkin takaa

Ihan sattumalta ostin vähän ennen kampajan alkua myös Vanish Oxi Action Power Spray:tä, jota on myös tullut kokeiltua jo. Mies nimittäin tiputti täyden minttusuklaavanukkaan suoraan valkoiselle puuvillamatolle! Ääk. 

Ja voisin todeta kuten mainoksissa yleensä: "Ei hätää! Meillähän on Vanish tahranpoistosuihketta. Vain muutama suihkautus riittää!" tai kuten Vanishin omilla nettisivuilla sanotaan:
"Onko sinulla ollut vaikeuksia poistaa tahroja matoista? Vanish Oxi Action Powerspraylla saat uskomattomia tahranpoistotuloksia! Vanish Powerspray poistaa vaikeimmatkin tahrat matoista ja verhoilluista huonekaluista." (www.vanish.fi)

No riitti se. Hyvin lähti tahra. Jopa oikeasti niin, että ihan pikku hetkessä tahra oli kokonaan poissa! Tykkäsin :)! Tässä suihkejutussa saaatan luottaa pinkkiin toisenkin kerran!





*kuvat Buzzadorin Vanish-kampajan kampanja sivuilta



maanantai 11. marraskuuta 2013

Torson vertailua

Kiki ihanaisessa blogissaan tässä vastikään esitteli hankkimansa torson.
Minäkin olin jo huomannut torsobuumin sisustuksesssa ja tietysti joutunut virran viemäksi, eli olin ostanut jo torsokaiseni noin viikkoa paria aiemmin, omani hankin myös kirpputorilta.

Torson takana Clas Ohlsonin valot
Tosin minä en ole kutsunut näitä mallinukke-torsoja torsoiksi, vaan "akkeliineiksi".
Huutelin miehelleni kirpputorilla: "Tää akkeliini lähtee nyt meille!", kun oman kappaleeni näin.
Ja niin hieman ylihintainen akkeliini ahdettiin takapenkille, minun mallissani on onneksi säädettävä tummanruskea jalka ja niinpä se mahtui mallikkaasti.

Vähän aikaa kotona piti pyöritellä tällaista heräteostosta, ei nimittäin ihan heti ollut sen kokoista tilaa sisustuksessa.
Olin kyllä haaveillut torsosta/akkeliinista jo puolisen vuotta, mutta olin ehtinyt hankkia sille varaamaani tilaan sisustustikkaat.
Tikkaat saivat väistyä, ne hakevat nyt vuorostaan paikkaansa, voi tosin olla, että luovun niistä kokonaan.

Olen täydelleen tyytyväinen akkeliiniini ja se onkin makuuhuoneessa kunniapaikalla ja saanut myös kunnian toimia korujeni kantajana.

lauantai 9. marraskuuta 2013

Ihana lauantai ja elokuvia, elokuvia

Mun lempilauantait menevät juuri niinkuin tänään on mennyt:

Aamulla heräillään kaikessa rauhassa.
Miehellä on vapaata, joten se keittää kahvit, kun minä hoidan pojat hampaan pesulle ja aamupalalle.
Pojat ovat aina iloisia aamuisin, joten siinä ei ole ongelmaa, ihanaa kuitenkin ettei ole kiire mihinkään!

Kun muut istuvat pöytään minä olen perhepetturi ja kömmin takaisin sänkyyn.
Mies kantaa yöpöydälle kahvimukin (edelleen se punainen Taika) ja Torniolaisen Karkiaisen leipomon Jussin revittyä jättipalasen, ruisleipää siis.
Ehdottomasti parasta mitä tiedän, valitsen jopa tämän mieluummin kuin pullan ja se on paljon se!

Ostin leivän Prismasta täällä, mutta etelämmässä asuvat voivat ilmeisesti bongata Karkiaisen tuotteita myös Helsingistä ja Porista ainakin. Sitä en tiedä mitä kaikkia tuotteista sieltä saa, mutta olen tykännyt kyllä kaikista kokeilemistani Karkiaisen tuotteista!  
(täysin ilmaista mainostusta heille, en edelleenkään saa mistään kirjoittamastani mitään "bonusta", mutta jos esim. Karkiainen haluaa lahjoittaa minulle loppuelämän ilmaiset Jussin revityt niin otan vastaan ja muista mainita, että se todella on parasta leipää, vink vink! Vaikka tykkään edelleen myös Kuumanveen leivästä! Kaksi parasta!)

Sängyssä luen Paul Austerin (iki-suosikkini, siitä saakka kun nuorena luin edelleen kirjahyllyyni kuuluvan New York-trilogian) Sattumuksia Brooklynnissa-kirjaa juoden hasselpähkinäkahviani. 

Ihanaa! Juuri tätä tarvinkin tänään :)

Aamupalan jälkeen lähdetään käväisemään kaupassa perheenä, tämäkin harvinaista herkkua, yleensä käyn yksin kaupassa tai poikien kanssa. Täytyy todeta, että kassien kantajana mies on tarpeellinen ;)

Myönnän usein haaveilevani Starbuksin (kuva) Vanilja lattesta, joka on parasta!

















































Kotiin tultuamme pojat alkavat rakentaa tuutta(eli juna)rataa, josta kehittyykin jättiprojekti, meillä nimittäin Brion ratapaloja riittää! Lastenhuoneesta eteisen kautta olohuoneeseen ja mukaan liitetään Hot Wheels rataa ja autoja. Mahtavaa, kuinka Isompi jaksaa rakentaa Pienemmän kanssa ja ovat niin ihanasti hyvää pataa keskenään! Jaksan ihmetellä tätä miehellekin, joka tosin torkahtaa nojatuoliin...
Minä katselen nauhoitettuna ja höpinät pois kelattuna Idolsia netin lomassa.

Saako sen sanoa suoraa? Idols on tänä vuonna p*ska! Voice on kids voittaa ainakin laulukisamittelön mennen tullen ja niissä lapsissa on potentiaalia niin paljon enemmän kuin Idolsin laulajissa.

Tuutta on muuten sanoja jotka ovat jääneet meille taaperoajoista "elämään" ;)
Toinen mikä on vastaavasti jäänyt on tahnasharja (=hammastahna). En edes koita oikaista näitä sanoja, koska sanon käytän niitä nykyisin itsekin. Joskus tulee sanottua näitä vieraammassakin seurassa, niin vakiintuneita sanoja ne jo ovat :D

Aiheista aivan muihin, pakko tähän väliin mainita pari katsomisen arvoista elokuvaa (elokuva-ilta meillä tiedossa)!

Ensinnäkin Now you see me (Suuri puhallus) oli mahtava! Ihan kaikesta (kröhöm..lopusta...) en niin välittänyt, mutta kokonaisuutena oikein hyvä. Tykkäsin!
täältä

Toisekseen Supermies-elokuvien uusin Man of Steel oli hyvä. Ei mitään uutta, eikä ihmeellistä, mutta perus-sankaritarinana oikein kelpaava.

Star Trek: Into Darkness oli myös todella sarjaansa sopiva elokuva!
Benedict Cumberbatch (mikä nimi miehellä!) oli juuri niin hyvä kuin odotinkin, vaikka hieman jännäsinkin sopiiko niin Sherlockiksi profiloitunut mies muihinkin rooleihin.
En ole aiemmin nähnyt häntä muuna kuin Sherlock Holmesina.

Tosin tulipa mieleeni, että toinenkin Sherlock-sarja on mielestäni todella tutustumisen arvoinen, eli Nelosen näyttämä Holmes NYC. Itse olen katsonut sarjan jo aiemmin, joten voin todellakin suositella!

Elokuvia on tullut myös katsottua lajissa "En todellakaan suosittele!" ja niihin kuuluvat After earth, vaikka Will Smithistä todella paljon pidänkin, niin tämä oli kyllä yhtä scifi-höttöä joka oli taidettu tehdä vain pojan esittelyvideoksi.

The ABCs of Death oli pahinta moskaa pitkään aikaan.
Ideahan oli kohtuu loistava: "27 ohjaajaa, 26 tapaa kuolla. The ABCs of Death on kauhuelokuvan historian kunnianhimoisin antologioteos. Se yhdistää lahjakkaimmat nuoren polven elokuvantekijät 15 maasta täysin poikkeuksellisen haasteen äärelle. Aihiona on kuolemaa käsittelevä modernin kauhun aapiskirja, johon jokainen tekijä on luonut yhtä kirjainta vastaavan jakson" (lainaus Makuunin sivuilta). Ilmeisesti jokainen ohjaaja sai myös 5000 dollarin budjetin.
No, jotkut ilmeisesti vain osaavat, jotkut eivät, 26:sta ehkä 5 oli katsomisen arvoisia.
Mukana oli täysin aivottomia seksifantasiapainotteisia pieruun kuolemisia, sekä animaationa tehtyjä surkeita kakkakuolemia. Ja sitten muutama todella nerokas lyhyt pätkä.
Pari pätkistä oli suoraan sanottuna niin kuvottavia, että oli puhtaasti ohitettava. En minäkä sentään ihan mitä tahansa katso!
Eli vaikka kauhuelokuvista noin yleisesti pidänkin niin kadun todella paljon tähän tuhlaamaani aikaa! Odotin jotain fiksua ja uutta, mutta ilmeisesti groteskius on monien mielestä samaa kuin "jokin uusi", eli lähinnä useimmat tekijöistä olivat koittaneet kilpailla siinä kuka keksii ja toteuttaa irvokkaimman idean.

Aivan samoin kadun muuten Kauhea kankkunen 3 tuhlaamaani aikaa... Ensimmäinen oli älyttömyydessään hyvä, toisen vielä katsoi niin, että välissä saattoi jopa olla pari hauskaakin kohtaa, tämä kolmas oli puhtaasti katalaa rahastusta!
Aikaa saatiin kulumaan muistelupätkiin edellisistä elokuvista ja autolla ajamiseen. Huh!

Poitsut muuten suosittelisivat Itse Ilkimys 2! En ollut eilen kotona, kun pojat katsoivat sen miehen kanssa, itse viihdyin suklaajuustokakkua syöden kynttiläkutsuilla :)

No niin, tämä nykyinen lauantai-ilta sujuukin sitten seuraavasti:

Pojat ovat miehen kanssa höyrykylvyssä, sitten iltapalaa ja pojat nukkumaan. Minä juon harvinaisen Happy Joe Cloudy Apple siiderin, syön hieman sipsejä ja katson (yllätys!) elokuvan, nyt on vuorossa Upside Down. Toivottavasti mieskin jaksaisi katsoa mun kanssa tän, voi tosin olla, että uni vie miehellä voiton.

keskiviikko 6. marraskuuta 2013

Magneettikuvausta edeltävä jännäkakka

täältä
Magneettikuvausrekka odottaa muutaman tunnin päästä. Hassu ilta-aika aiheuttaa sen, että joutuu jännittämään koko päivän.

Olen jännittäjä, myönnän sen. Varpaat on rullalla, jännäkakka tulee ja kädet tärisee (nytkin).

Jännitän vähän sitä, tätä ja tuota.
On sellaista hyvää jännitystä: pientä sopivaa sisäistä tärinää, kun on jotain kivaa tulossa.
Sitten on sitä tylsien asioiden jännitystä, esimerkiksi kun polveen on pistettävä kortisonia (sattuu) tai on käytävä hammaslääkärissä (yleisinhottavaa), mutta ne ovat tavallaan vanhastaan tuttuja asioita, joten jännitys on taas erilaista, enemmänkin sellaista "olisipa se pian ohi"-tärinää.

Ja sitten on nämä uudet asiat, joiden tietää olevan ainakin jollain tavoin epämukavia.
Nyt jännitän eniten sen varjoaineen laittoa, mahtaako se sattua tai olla inhottavaa? Onko se putkessa makaaminen samanlaista kuin elokuvissa? Asiaahan ei auta yhtään elokuva, jonka nimeä en muista, mutta jossa ihmiset putkeen joutuessaan kiehuivat sisäisesti lopulta räjähtäen!
Elokuvat eivät normaalista todellakaan aiheuta traumoja suuntaan tai toiseen, mutta jostain syystä tänään tuo mielikuva pyörii päässä... 

Yritän kovasti nyt keskittyä uuteen Meidän Perhe-lehteen, jotta aika kuluisi, mutta kädet kirjaimellisesti tärisee ja se tekee lehden lukemisesta hiukan haastavaa ;)



ps. Kutos-kanavalta (siis kanava 6? Kuutos-kanava? Mikä sen virallinen nimi on? 6?) alkoi eilen illalla I kveld med YLVIS-niminen norjalainen sketsi talk show. 
Olen seuraillut Ylvistä Youtubesta aiemmin ja oli aika kiva yllätys, että tv6 (??) näyttää nyt sitä, kannattaa vilkaista Youtubesta esim. nämä vaikka ensin, että tietää uppoaako tän sorttinen huumori:




ja sitten tietysti heidän megamegahittinsä What Does the Fox Say?


sunnuntai 3. marraskuuta 2013

Päivän pelastus

Olipa masentava päivä tänään. Mikään ei oikein mennyt niinkuin piti, aikaa kului hukkaan erinäisistä syistä aivan kamalasti ja loppupäivän pilasi se, että mies antoi mun nukahtaa!!

Juu! Mikä kamala vääryys. Ei kun todella, harmitti. Minulla oli tarkoitus katsoa telkkaria hetki ennen nukkumaan menoa, mutta Pienemmällä oli känkkäränkkäilta ja se ei nukahtanut ei millään. Minun piti mennä vain hetkiseksi viereen, jotta rauhottuisi, mutta niinhän siinä kävi, että nukahdin! Tunniksi! Ja sitten ärsytti aivan kauheasti se, että mies oli istunut sen tunnin tietokoneella, eikä edes huomannut (!!), että minä-parka (joo, korostan itsesääliäni!) nukun siellä hukaten aikaa... nyyh.. ;)

Sitten tietysti äyskin sieltä herätessäni miehelle, istuin oikein mielenosoituksellisesti koneelle ja avasin sähköpostini. Olin voittanut Kaikkea kodista- blogin arvonnassa, jee!! Ilahdutti tähän saumaan niin, että teki mieli kiljaista :D Kiitoksia sinne siis!