Google Analyticsin seurantakoodi

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Mitä enää uskaltaa?

Minä en uskalla enää luottaa täysin vieraisiin ihmisiin. Ihan varmasti hyvääkin tarkoittavia ja tahtovia ihmisiä on, mutta myös maailma pullollaan hyväksikäyttäjiä, niin henkisessä, ruumiillisessa kuin rahallisessakin tarkoituksessa ja muodossa. On varkaita, niin raha- kuin identiteetti ja kuka tahansa voi jo osata väärentää henkilöllisyyden, esiintyä toisena ihmisenä.
Kun minun nuoruudessani soiteltiin lankapuhelimella pilapuheluita väittäen olevansa samalla luokalla oleva ilkimys "Liisa" ja, että "minä (="Liisa") oon niin ihastunut sinuun, tavataanko puolen tunnin päästä bussipysäkillä?" ja sitten kun yleensä huijaus ei mennyt läpi niin naurettiin tyttöporukassa hysteerisesti ennenkuin läpättiin luuri kiinni. Eihän sekään kilttiä ollut, mutta mitä tekee nykynuoret? Vale Fb-profiileja, vale-deittiprofiileja, tilaavat naapurin/tmv nimissä netistä ostoksia, jne jne, näitä riittää.

Minä en uskalla enää luottaa täydellä sydämellä terveydenhuoltoon. Niin usein olen joutunut kuulemaan "kauhutarinoita" tuttavilta siitä, kuinka selkeät oireet on ohitettu ja keskitytty johonkin aivan epäolennaiseen. Ja samoin on käynyt omallakin kohdalla, esim. sappikivet kun vaivasivat/sappi tulehtui muutamia vuosia takaperin niin, että lopulta en pystynyt syömään kuin valkoista riisiä (kesti n.1,5kk) ilman sappikohtausta niin lääkärissä käydessä kuulin aina olevani liian nuori ja oireideni olevan "epätyypilliset" jne. Samaa ongelmaa oli alussa myös reuman kanssa ja edelleen lapsen allergioiden kanssa. Useat ystävät ja tuttavat ovat joutuneet kohtaamaan saman ongelman. Puhumattakaan siitä klassisesta päivystystilanteesta jossa lapsiperhe jonottaa huonosti hengittävän lapsen kanssa 4-8h päivystyksessä kun ohi kulkee juopuneita tai oireitaan liioittelevia ihmisiä. Parhaimmat jopa kailottavat aulassa kännykkään olevansa "hakemassa lääkkeet kun apteekki meni jo kiinni" tmv.
Ja puhumattakaan kunnallisen puolen hammalääkäreistä... itse olen siirtynyt yksityiselle jo muutamia vuosia sitten, koska ei kukaan pysty jonottamaan kuukausia.. saati vuotta?!

Minä en uskalla luottaa varauksetta enää edes naapureihin. Aiemmin asuimme pienemmässä kerrostaloyhtiössä ja siellä tunsin jokaisen naapurin jos en aivan nimeltä niin ainakin naamasta. Nyt isommassa taloyhtiössä vaihtuvuus on suurempaa (onneksi meidän rapussa on pysyneet samat naapurit tämän koko 3 vuotta, yksi on juuri muuttanut pois ja jännityksellä odotetaan...). Karmivinta oli kun meille selvisi narkkarin nukkuneen meidän rappukäytän ala(kellari)tasanteella 3kk!! Ja koska alaovet ovat lukollisia niin se melkeinpä meinaa sitä, että joku tästä talosta (kieltäydyn vielä ajattelemasta, että meidän rapusta...ko?) on avannut tyypille oven joka ainoa ilta. Siivojan ilmoitettua kokoajan lisääntyvästä sotkusta siellä oli isännöinti hankkinut sinne vartijan yhdeksi illaksi. Oven avaaja ei jäänyt kiinni, poliisi haki kamoissa olleen narkkarin. Kellarin ovi on meidän rapusta joten kuka tahansa talosta pääsee sinne avaimilla, muistakin rapuista. Siinä ovesta oikealle on sellainen syvennys jonka edessä on patteri ja jonne hyvinkin mahtuu mies, juuri yön istumaan seinää vasten ja lämpö ainakin on taattu. Tämä narkkari oli ilmeisesti aika säyseä tapaus, mutta lapset olisivat voineet törmätä huumeneuloihin ja eihän kamoissaan olevasta aina takeita ole.
Yleensä niin rauhallisen taloyhtiön maineessa ollut talomme ehkä hieman järkyttyi. Tätä ennen kun hurjinta on ollut naapurirapun nuoren miehen  lievässä humalassa soittama joka perjantainen Rentun ruusu...

Minä en uskalla (varauksetta) luottaa enää edes seuraaviin: Rokotukset, ruoan puhtaus, päiväkodit, koululaitos, vitamiinit, tuoteselosteet...

Mihin sitä uskaltaisi luottaa varauksetta? No, lastensa rakkauteen ainakin :) Sydän pakahtuu kun joskus ajattelen, että millä olen ansainnut nämä kaksi ihanuutta jotka luottavat minuun ja rakastavat minua silloinkin kun oma olo on vähemmän rakastettava?

Turmion tiellä

Tietäähän kaikki, että on asioita joista ei pitäisi sanoa "ei koskaan"?!

Mulla on päässut nää kuuluisat "Ei koskaan!"-sanat suusta esim. aikuisten jumpsuitin kohdalla :) Ja mistäs nyt haaveilenkaan...? ;)

Samoin sanat ovat päässeet jäätelöiden monipakkausten kohdalla. Monipakkaukset vain huijaavat syömään samaa jäätelöä useita peräkkäin, kun niitä on useampi kerralla pakasteessa sitten niin sieltähän ne tulee syötyäkin peräkkäin, siis ainakin peräkkäisinä päivinä kröhöm...en toki tarkoita (...tarkoitan...), että söisin useamman kuin yhden kerralla... Siis minähän en voi vastustaa jäätelön kuiskintaa pakasteessa ;D

Onepiece Zalandosta n.179e (ainakin 100e liikaa mun järkeen!)
Vanilja Puffet Monipakkaus
Tässä kaksi asiaa siis joista ei koskaan olisi pitänyt sanoa ei koskaan!


tiistai 30. lokakuuta 2012

Maidonvaahdotin

NiksiPirkka iskee:

Maidon voi vaahdottaa tyhjässä, pestyssä pilttipurkissa jos sattuu, että maidonvaahdotin menee rikki/on hukassa. Maitoa pilttipurkkiin puoliväliin saakka ja reipasta vispausta! Ta-daa, maitovaahtoa!! :)

Aamupalaksi (joo, kello on 12.10, olen käynyt jo lääkärissä ja vein Pienemmän mummolaan, joten nyt sen aamupalan vuoro...) ISO peruspulla ja lattea omatekoisella maitovaahdolla, tai siis Cafe au lait virallisesti, se on noita Dolce Gusto koneen kapseleita, mun suosikki.

Oon nukkunut sikahuonosti ja kuukautiset on 3 viikkoa myöhässä ja syy: stressi. Samasta syystä vetelen suklaata kaksin käsin... :/

Torstaina on reumalääkäri ja jospa tää stressi lievittys sieltä sitten, on siis kyse noista maksa-arvoista ja siitä, että Enbrel-lääke sai aikaan hirmuiset (yhtäkkiset) sivuoireet ja en oo voinut viikkoon pistää ja huomaan sen kyllä jo polvissa ja varvasnivelissä.

Lisästressiä tulee eräästä työpulmasta johon sopii kuin nenä päähän tuo kuvassa oleva teksti ;) Mulla on menossa tekosyy-vaihe...

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Tv-narkkari ilmoittautuu!

Nyt menee vaikeaksi. Nimittäin nyt olen sitten Netflix koukussakin... aivan kuin pelkästään telkkari ja vuokraleffat ei riittäisi, ihan kuin mulla todella olisi aikaa tällekin :)

Aluksi ajattelin, että kokeilen vain sen nyt olevan ilmaisen kuukauden ja irtisanon sitten. Nyt jo kuitenkin tiedän, että jatkan tilausta sillä 8e/kk hinnalla, koska olen saanut jo tehtyä listan "Nämä on nähtävä!" ja koska sieltä löytyy poikia ihastuttaneet Rasmus Nalle ja Maailman vahvin nalle Bamse :)

Ollaan kokeiltu niin kannettavalla kuin Wiillä ja molemmilla toimii, moitteettomasti. Aluksi ärsytti kun ensimmäisellä katselulla ohjelma vain pätki ja pätki, mutta siihekin löytyi selitys, eli jos oikein muistan niin se meni niin, että Netflix "testaa" yhteyden ja sitten kun se on selvitetty niin pätkiminen jää pois... No oli miten oli, pätkiminen jäi todellakin siihen ensimmäiseen kertaan.

Olen ja ollaan oltu koko perhe oikeastaan ihan ylityytyväisiä Netflixiin joten tämä hehkutus tulee suoraan sarja- ja elokuvanarkkarin sydämestä ;D

Ja sitten toinen asia, sunnuntaisin tuleva Once upon a time- sarja! Jos tykkää yhtään fantasiasta, saduista, mysteereistä ja ehkä hieman myös sellaisesta chick lit- tyylistä niin tämä osuu ja uppoaa, itse tykkään vielä extra plussana ihanaisesta Ginnifer Goodwinista!


Toista kautta esitetään juuri Yhdysvalloissa, itse katson ensimmäisen kauden viimeisiä jaksoja saamaltani DVD:ltä, mutta oli ilo huomata sarjan tulleen jo Nelosen ohjelmistoonkin!

perjantai 26. lokakuuta 2012

Vammaistukea jes!

Pienemmän allergioista on meille aina väläytelty mahdollisuutta saada vaikeiden ruoka-aineallergioiden vuoksi perusvammaistukea. Aina kun olemme sitä sitten lääkäreiltä kyselleet on vastauksena ollut omituista mutinaa kuinka siihen tarvisi altistaa lisää, tarvitsisi kirjoittaa hyvä lausunto (tämähän veisi hurjasti aikaa, you know...) jne jne, eli kukaan ei vain ole alkanut kirjoittamaan.

Osittain varmasti syynä sekin, että olemme julkisella puollella kun emme (tyhminä) ottaneet sitä vauvavakuutusta raskausaikana :(
Ja julkisella puolella meillä onkin ollut vähemmän ihanasti 4 eri lääkäriä hoitamassa tätä asiaa 3 vuoden sisällä, joka siis vaikuttaa sillä tavalla, että kukaan ei sitoudu, kukaan ei tiedä/muista kaikkea ja kaikki pitää aina aloittaa alusta, selittää, pyytää, kerjätä, jne, kun ei tavallisella kerta puhumisella ja sillä, että tiedot lukevat kyllä siellä lääkärin koneella, tunnu pärjäävän!!

Kesäkuun lopussa tutkittiin sitten (yleisellä) pojan sydämen sivuääntä (todettiin harmittomaksi). Ja tämä ihana sydänlääkäri oli lukenut ne meidän kaikki tietomme etukäteen ja hyvin ja tiedusteli, että miksi emme ole hakeneet Kelalta vammaistukea, koska se meille kuuluisi... Melkein itku pääsi kun totesin, että olisin hakenut ja olen jo kaksi kertaa täyttänyt ne hakemuksetkin, mutta kun se vaadittava kattava lääkärin todistus puuttuu, edelleen.

Johon ihana ihana lääkäri totesi, että hän kirjoittaa sen tänään ja sen pitäisi tulla teille postissa ensi viikolla!!!

Arvatkaa kenen teki mieli halia sitä lääkäriä hamaan tulevaisuuteen saakka :D

Ei se summa niinkään (89e) vaikke en minä rahan päällä istu enkä siihen sylje (vuokrankorotuskin tuli tammikuusta alkaen joka sai aikaan v:llä alkavia sanoja ja ei, en tarkoita vanukasta, viiniä, viskiä tai muuta vastaavaa, vaikka viimeksi mainittua meinasin tarvita taas tuonkin korotuksen jälkeen!) vaan se, että joku oli todella perehtynyt asiaan ja välitti meidän asiasta. Ja näinhän sen pitäisi mennä, ei sen pitäisi olla lääkäreille vaikeaa, vaan sitähän he työkseen tekevät.

Vuokrankorotuksesta huolimatta tänään on ollut parempi päivä kaikkinensa :)

torstai 25. lokakuuta 2012

Pystyssä pysymättömyyden kammo

Basofobia.

En ole tästä oikein kenellekään puhunut, paitsi lähimmille ihmisilleni. Aika lääkärille on jo varattuna ja toivon saavani sitä kautta lähetettä eteenpäin.

Siis olen onnistunut saamaan/kehittämään/hankkimaan, tai mitä lie ilmaisua tässä kuuluisi käyttäkään, oikean, todellisen fobian.

Minä, realistinen, perusluonteeltani rauhallinen ja paniikkitilanteissa yleensä se joka tokenee toimimaan ja pitää päänsä kylmänä.

Ja mitä tämä käytännössä, tosi elämässä sitten tarkoittaa?

Tunnetta siitä, että kaadun. Jos en saa tukea jostain tai jos liikahdan, kävelen eteenpäin, niin kaadun, kumahdan katuun, liukastun, vedän lipat, mitä nyt ikinä haluaakaan käyttää. Minua ei pyörrytä. Ei huimaa. Kävelemään pystyn, mutta ihan yhtäkkiä, varottamatta minulle tulee tunne, että jos astun seuraavan askeen niin kaadun. Ja ei, ei tarvitse olla liukasta, tosin se pahentaa asiaa jos on, mutta eniten pahentaa ihmispaljous, koska silloin pelkään, että joku kävelee minua päin takaa tai tönäisee minua vahingossa ja kaadun.

Tasan tiedän kuulostavani hullulta. Kaipa sekin on normaalia. Tiedostan pelkoni järjettömyyden ja silti.

Tämä ei ole (vielä?) aivan järjettömyyden asteella, en ole "toimimaton" tämän takia. Viitteitä tällaiseen kammoon on ollut itseasiassa hyvin kauan, pelkäsin jo lapsena kaatumista ja olin arka ja varovainen, mutta silti aivan normaalisti leikin ja olin jopa (tytöksi) hurjapääkin. Teininä en muista tästä pahemmin kärsineeni, mutta sitten kun sain Esikoisen niin kun Esikoinen oli aivan vauva niin muistan kuinka hurjasti pelkäsin kantaa häntä sylissä ulkona kun pelkäsin kokoajan kaatuvani, ihan tasaisella maalla, hyvät kengät jalassa jne.
Pienemmän kohdalla tätä ei ollut ja muutenkin se on ollut aika pientä ja voitettavissa olevaa.

Kengät eivät ole vaikuttaneet asiaan, olen elämässäni kiputellut portaita jos toisiakin 8cm korot jalassa :D

Kunnon fobiaksi tämä on muodostunut tässä ehkä noin puolen vuoden kuluessa ja hiljalleen. Osittain tämä johtuu siitä kun reuma takia polveni ovat menneet, varsinkin vasen, aika huonoon kuntoon, en tavallaan osaa luottaa jalkojeni toimivan kuten pitää. Ei polvi ole kävellessä pettänyt tmv mutta joudun varomaan nuljahduksia ja hypähdyksiä ja muita vastaavia, polvi turpoilee helposti tällaisesta.

Ja jotenkin tästä on nyt jouduttu tähän tilanteeseen. Sain Tukholmassa aivan oikean paniikkikohtauksen. Olin yksin kaupungilla ja minun piti kävellä ihan pieni matka asunnolle. Sen sijaan jumituin yhden katoksen kohdalle hengityksen hankaloituessa, sydämen hakatessa tuhatta ja sataa ja kuvittelin miljoona ja yksi kertaa mitä sattuu jos astun siitä kadulle: kaadun. Järki sanoi, että jalkaa toisen eteen vain ja pari kertaa olin jo ottamassa askelta kuin sieltä tulla tupsahti iso läjä ihmisiä ja vedin jalkani vikkelään takaisin ja seisoin jälleen siinä mihin jämähdin. Huomasin muutamia kummeksuvia katseita kyllä, no oliko ihmekään, hiki pukkasi, hengitin pinnallisesti ja otin askeleita eteen, taakse, eteen, taakse, kun koitin lähteä kulkemaan eteenpäin...
ja juu, nyt naurattaa, olin varmaan "aikamoinen nävös" kuten mummoni sanoi punkkarin nähdessään: "Olipa tuossakin aikamoinen nävös" :D

Perusjärkevänä ihmisenä tajusin, että eteenpäin on päästävä, edes siihen läheiselle pysäkille ja niinpä hivuttauduin seinänvierustaa lähellä askel pari kerrallaan siihen pysäkille ja -noloa kyllä- soitin miehen hakemaan minut siitä. Matkaahan oli mahtavat 150m. Mutta enpä vain päässyt, pää huusi ja itku tuli.

Olihan tähän viitteitä tosiaan ollut jostain viime talvesta asti: kauppareissulla yhtäkkiä tunsin, että jos en äkkiä ota jostain kiinni niin kaadun, kävellessä parkkipaikan halki autolla tuli olo, että jos en äkkiä pääse autoon niin kaadun jne jne. Kuitenkin olleet aika ohimeneviä ja hetkellisiä.

Uskoisin tämän kokonaisvaltaisen fobia-paniikkikohtauksen takana olleen todella vähäiseksi jääneet yöunet parina yönä, stressi reissusta (ja jos suoraan sanotaan niin myös menkoista...) ja siihen vielä päälle huonot syömiset, paljon kofeiinia, sokeria ja suolaa, vähän mitään muuta.

Mutta selvitettävä tätä asiaa on. Lisäksi tähän "hauskuuteen" vielä tuo oman osansa se, että  loppujenlopuksi myöas reumalääkkeessäni varoitetaan sivuvaikutuksena hermostunut ja ahdistunut olo, huimaus, tykytys, hengenahdistus, jalkojen heikkous. Joten varmuuden vuoksi on oltava yhteydessä myös reumapolille. Olisi melkein helpottavaa jos tämä tällaisen paheneminen fobiaksi olisikin sivuoire lääkkeestä. tosin sitten minulta vietäisiin ensimmäinen minulle todella toiminut reumalääke ja joutuisin taas kokeilemaan jotain uutta.

keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Ilta näissä merkeissä:

täältä
 Kasvonaamiota ja.....
sokoksen nettikaupasta
.... kulmien värjäystä!
Jospa kasvot piristyisi ja mieli samalla :)

tiistai 23. lokakuuta 2012

Everywhere man

täältä
Mun mies on todellisen elämän Everywhere man. Tai siis todellisuudessa kuvittelee  olevansa. Sen sijaan, että pystyisi olemaan oikeassa elämässä useammassa paikassa yhtäaikaa, mies on siellä yhdessä paikassa ja kuten tänään, se ei ole koti. Töissä.

Jos mies pystyisi tekemään michaelkeatonit (tai johnmarlowet) niin varmasti tekisi... Eli tänään on taas, jälleen, uudelleen, kuten aina, päivä jolloin miehellä on -tadaa- vapaapäivä! Ja kun niitä ei meillä muutenkaan kasva puissa niin olisi enemmän kuin kivaa, että mies pysyisi kotona ainakin suurimman osan päivää. Tai jos olisi jossain tai menisi johonkin niin se olisi jotain sellaista johon sisältyisi sanat vapaa-aika, rentouttava, laiskottelu tai jotain muuta mitä nyt yleisesti liitetään vapaapäivään. Mutta ei, mies liittää vapaapäivään sanan työ.

Oltiinhan me toki viikon verran juuri yhdessä ja reissussa (kerran vuodessa tapahtuu tämä ihme,  koko viikko yhdessä). Miehellä on siis tässä nyt vielä tämä viikko ylityövapaata. Joo, saa nauraa! Mihin työnarkomaani käyttää ylityövapaat? Töihin tietysti!
Olisi edes vitsi, mutta kun on aivan liian totta.

Mies vapaaehtoisesti heräsi klo.6 ja lähti töihin. Koko päiväksi. Kotiin ehtii joskus klo.20 aikoihin. Tai ehkä jopa myöhemmin. Ja siellä töissä on niin kivaa! Jaksan aina ihmettelijöille kertoa, että minusta on ihanaa kun miehellä yhdistyy työ ja harrastus ja että hän saa toteuttaa itseään ja hänellä on tuollainen mahdollisuus tehdä sitä... Mutta todellisuudessa välillä se jäytää ja pahasti!

Ja osaisi edes pitää puolensa raha-asiossa, mutta kun se on niiiiiin kivaa, että tekee joskus työnsä jopa puoli-ilmaiseksi!! Kun se on niin mukavaaaaaa....

Hermostunko turhasta? 

Ja hyvin tiedän, että adhd:lla on tässä(kin) osansa. Mutta ei sen tietäminen auta.

 

maanantai 22. lokakuuta 2012

Tyhmästä päästä kärsii maha

Olen allerginen kananmunalle. Ja housujen napit joutuu tällähetkellä änkeämään kiinni kun on tullut "pari kiloa" ihan vaan syöpöttelemällä herkkuja.

Ja mitäköhän minä teen? Ostan pari levyä Maraboun ihanaa Winter suklaata JA Mäkkäriltä Mcfeastin vaikka tiedän sen sisältävän kananmunan keltuaista kastikkeessaan... Ja joo, otan sen kastikkeella ja tiedän et saisin tilattua sen ilmankin, mutta kun se on niin hyvää... Niin ja tokihan se on kaloritontakin (juu ei, 530kcal pitäisi jo vähän soida ne kuuluisat hälytyskellot?).

Mitä tästä siis seuraa? Huomenna ne napit menee vielä huonommin kiinni ja tää ilta menee veskissä.

Eli todella, kannattiko??

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Synnin tunnustus

Hitsit kun on reissussa rähjääntyy- olo. Nukuin melkein klo.14 saakka (ja niin nukkui muuten pojatkin!) ja siitä lähtien pesin pyykkiä. Viimeinen kuivausrummullinen humisee vielä tuolla kylppärissä.

Matka oli ihana, paljon hauskaa ja kaikki pysyivät myös 99% hyvällä tuulella, pojat nahistelivat erittäin vähän (no ok, hankalia hetkiä varten olin varustautunut Nindendo DSi XL:llä, tunnustan!).

Mutta voi luoja kuinka ihanaa on kotiintulo! Voisin kirjoittaa romaanisarjan siitä tunteesta kun saa lösähtää omaan sänkyyn! Oma tyyny, oma peitto, ah sitä onnea! :)
kuva täältä

Mutta nyt seuraa tunnustus:
Ainoa mitä reissun (toki ihanasta ja upeasta!!) majapaikasta jäin todella kaipaamaan (no ok, ikkunalautoja ja vanhan rakennuksen fiilistä, mut niiden lisäksi...) on, noloa myöntää: TV makuuhuoneessa...
 Taidan vajota maanrakoon tästä tunnustuksesta!! Olen nimittäin aina vakuuttanut miehelle, ettei sitä tv:tä todellakaan tarvita makuuhuoneessa ja että sitä ehtii katsella tarpeekseen olohuoneessa ja lisäksi olen kehdannut väittää vielä, ettei meille ikinä tule sitä kapinetta makuuhuoneeseen! Jos haluaa katsoa ohjelmia makkarissa voi aivan hyvin katsella niitä läppärin ruudulta... Niinkö....?

Ja voi minua nyt!! Miten ihmeessä tunnustan kamalan syntini miehelleni... haaveilen makkaritelkkarista kokoajan ;D Ja vielä isosta ruudusta, hyi minua :)


keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Pika-pikaa!

Pikainen reissukuuluminen: Siitä huolimatta, että Pienempi on välillä kohtuuttoman huolissaan siitä pärjääkö rakas mummi ilman häntä&isoaveljeä siellä kotona (juu, tarkistus soitto mummille ja pärjää se..) niin meillä on ollut järjettömän hauskaa!

Asunto on mahtavalla paikalla vaikken millään totukaan siihen, että aamulla makkarin ikkunan takana on toinen ikkuna (talo sellainen vanha jossa ikkunat sisäpihaan ja rakennettu siis sillee neliöksi sen sisäpihan ympärille... tajusikohan tästä mitään heh heh?) niin rakastan tällaista vanhan rakennuksen historiallista charmia, juu lattia narisee yläkerrassa ja meidän lattia varmaan kuulostaa poikien juoksuaskeleineen aika hurjalta alakertaan ja juu eteisen väliovi ei mene kiinni kun ovi näyttää jo alkujaan siltä ettei se ole koskaan mennytkään jne mutta jotain hienoa tässä vain on :)
Jos ei muuta nin hulppea huonekorkeus ja asunnon mahtavat kattokruunut!!

Huomenna ilmeisesti tänne: http://kulturhuset.stockholm.se/-/Kalender/?datum=2012-10-17

sunnuntai 14. lokakuuta 2012

Reissuvarpaat vilisemään :)

Lähdemme pikku matkalle läntiseen naapurimaahamme. Suomeksi shoppailemaan, mutta lapsille myin reissun kaikella kivalla mitä siellä näemme ja koemme. Kuten vaatekauppoja... ja sisustusliikkeitä ja ja... ;D

No ei, kyllähän me lasten ehdoilla mennään (siis koska ei....?), mutta myönnän, että on ihanaa päästä tuhlaamaan vaivalla säästämiäni pennosia ihaniin ja kalliisiin liikkeisiin... tai siis miten se menikään...?

Olen todella hillinnyt itseni kiitettävästi kaupoissa viimeisen pari kuukautta ja nyt voinkin palkita itseni, toivottavasti sieltä myös oikeasti löytyy jotain tosi kivaa, että tämä ostolakkoilu olisi ollut jonkun arvoista :D

Viikon vietämme siellä herkutellen ja shoppaillen (auts, taas tuli sanottua!) ja asumme ihanassa tuttavilta lainassa olevassa huoneistossa keskellä kaikkea kivaa (keskustaa, kauppoja, heh heh!).

Huomenna herätys on varsin aikainen ja mulla on vielä pakkaamatta lähes kaikki, joten suuntaan nyt makuuhuoneeseen keskelle matkalaukkumerrta... :)

perjantai 12. lokakuuta 2012

Perjantai iltana ravintolaan oli tarkoitus lähteä juhlimaan....

kuva Hartwallin sivuilta





 
....mut kun tuli peruutus enkä yksin viitsi niin kuuntelen kotona musiikkia ja juon tätä :


"Nero Familia Frescon juuret ovat Iberian niemimaalla, ja juomaa on saatavilla kaksi raikasta ja rohkeaa makua. Perinteinen Nero Familia Fresco Blanco on kupliva puolikuiva espanjalainen valkoviinijuoma. Kepeän pinkki sisartuote Nero Familia Fresco Rosado on puolestaan puolikuiva portugalilainen roséviinijuoma. Molempien juomien alkoholipitoisuus on 4,7 prosenttia."


Musta tölkki kokeiltu (hyvää!), seuraavaksi vaaleanpunainen :)
Mukavaa perjantaita kaikille! 

ps. Soimassa tää, ihana:


keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Surusyömingit

Ome tekemän mozzarella-rucola-tomaatti-pizzan päälle Ingamanin uutuus Rommisuklaa- jäätelöä. Ja kello on vasta 15.30...  Mikä minuun on mennyt?!

Tai tiedänhän minä, Elämän lyhyys iski taas päin näköä. Ensin suru-uutinen läheisestä perheestä ja sitten oman lähisukulaisen sairaalareissu josta ei tietoa vieläkään mikä vikana.

Iltaisin minä silittelen poikieni silkkisiä poskia ja pehmeitä hiuksia ja ajattelen, että voisipa tämä jatkua näin ikuisesti. Mitä väliä Pienemmän allergioilla tai isomman matikkavaikeuksilla on silloin kun elämä on niin haurasta ja joskus se loppuu niin järjettömän yllättäen?
Pitää muistaa nauttia jokaisesta hetkestä, ihan kirjaimellisesti.

Mutta sen verran on tosiaan mieli maassa, että turvaudun jälleen ikiaikaiseen keinooni, syömiseen. Kun suu ja maha on täynnä niin onnistun hetkeksi huijaamaan itseäni, että mullahan on ihan hyvä olo.... Ja kun ei oo. Ja kun on kymmenen kertaa kauheampi kun farkun nappi ei enää mee kiinni.

Joten ryhtiä nyt, nainen! kiljun mielessäni samalla kun suu puputtaa tasaiseen tahtiin.



tiistai 9. lokakuuta 2012

Halloween, namnam!

Kuva saatu Alfmixiltä, tuotteen ostin itse
Tämä oli erittäin hyvää! Aprikoositäytteistä ja ihanaa marsipaania päällä. Eli Dan Caken Halloween kääretorttu. Itse juhla nyt on kyseenalaisen amerikkalainen :D mutta kyllä minun herkkusuuhun tää meni parissa päivässä... no joo, ehkä Esikoinen ja mies auttoivat muutaman haukun verran, mutta voin rehellisesti myöntää syöneeni suurimman osan!


Ja sitten toinen juttu jossa Halloween ei arsytä: Angry Birds :D Vuoden takainen halloween season siis.

Tänä lokakuuna julkaistaankin sitten Star Wars AB ja minua (ja poikia!) suuresti naurattanut Freddie Mercury-lintu:


Ja ei sitten yhtään jää soimaan päässä tuo "I want to ride my bicycle
I want to ride my bike
I want to ride my bicycle..........."


maanantai 8. lokakuuta 2012

Mars mars marssirumpu!

armybootsit täältä
Rakastan marssirumpuja kappaleissa, elokuvien liikuttavia "yksi kaikkien kaikki yhden puolesta"- joukkokohtauksia, usein varsinkin sota- tai taisteluelokuvissa, epolettiolkaisia vaatteita, military-henkisiä vaatteita, raskaita armybootseja miehillä, tykkään katsella univormu-pukuisia miehiä.


Rakastan luopumisen tuskaa elokuvissa, kirjoissa ja kappaleissa. Sitä kuinka sankari/päähenkilö nousee h i d a s t e t t u n a vielä kerran ennen lopullista ratkaisua. Sitä kuinka yksi henkilö pelastaa maailman, vaikka kukaan ei uskonut sen olevan mahdollista tai hänen kykenevän siihen.

Rakastan sitä kun joku ylittää itsensä urheilussa, joukkueen riemua yhden onnistuessa, tanssiryhmien saumatonta yhteisliikettä, poikabändien stemmoja, onnistuneita ryhmäkuvia.

Rakastan vanhoja vakavia perhepotretteja, öljyvärimaalauksia joissa on paljon yksityiskohtia, kirja-sarjoja, samanlaisia vaatteita perheen lapsilla. 

Ja tähän mielentilaan minut sai tämä kirjasarja, tämä kappale ja hänen maalauksensa.




lauantai 6. lokakuuta 2012

Enterorokon monet kasvot... tai monet näpyt

Meillähän kuten aiemmin kirjoittelin oli enterorokko. Koko perheellä + mummikin sairasti samaan aikaan. Tai ainakin oletan, että koko perheellä, koska samaan aikaan kun me muut kolme (+ se mummi) sairastettiin erilaisilla variaatioilla, mutta silti kaikin oirein niin eiköhän mies porskuttanut tautia läpi (siis edelleen ilmeisesti) pelkällä lievällä kurkkukivulla ja yhden illan kuumeella.

Meidän enterorokko kokemus:

Maanantai iltana Esikoisella tuli löysät p*skat. Ja p*skat siksi koska sitä se oli, haju oli hirvittävä ja ääni vielä kamalampi. Kuka ääliö tämän talon asuntojen pohjan piirsikään olisi voinut harkita vessan sijaintia uudestaan: keittiön ja olohuoneen välissä ja ei yksityisyydestä puhettakaan koska jos vessan ovi sattuu olemaan auki (kuten joskus lapsiperheessä joutuu olemaan, onneksi harvemmin nykyisin) niin ulko-ovesta on suora näkymä pöntölle. Siis suora. On nimittäin testattu pari kertaa.

Normaalisti Esikoisella on melkein aina maha hieman kovalla, joten siksi hieman ihmettelin,mutta poika tuntui olevan kuitenkin muuten kunnossa niin laitoin tiistaina kouluun.
Tullessaan koulusta kertoi luokalta olleen kolme poissa. Ajattelinkin, et minkäköhän taudin se sieltä kotiin tuo, mutta sehän oli jo meillä.
Koulun jälkeen ripuloi 3x ja illalla nukkumaan meno aikaan nousi korkea kuume ja päätä särki hirmuisesti. Valot koski silmiin ja itketti.
Särkylääkkeen jälkeen nukkui kuitenkin hyvin ja Wilma-viesti seuraavan iltapäivänä opettajalta kertoikin, että luokalla ja parissa muussa luokassa on paljon oppilaita enterorokossa. Olin sen jo googlella päätellytkin, vaikka edelleen olin ollut vähän siinä ajatuksessa, että voihan se olla vaikkapa jotain mahatautiakin. Keskiviikkona tuli vielä ripulia ja oli kuumetta, mutta torstaina Esikoinen oli aivan oma itsensä. Tajusin vasta illemmalla katsoa taskulampulla uudelleen suuhun (katsoin aiemmin edellisenä iltana) ja siellähän oli suu täynnä rakkoja. Samaan aikaan Pienempi alkoi tuntua kuumeiselta.

Perjantai-aamuna Pienempi oksensi pari kertaa. Ja maha oli löysällä kerran. Kuume pysyi korkeana. Samaan aikaan minulla ja miehellä nousi myös kuume ja minulla meni myös maha löysälle. Meillä kellään ei kuitenkaan ollut maha niin löysällä kuin Esikoisella oli ollut.

Esikoisella nousi jalkaan kaksi rakkulaa, suussa oli paljon pieniä, mutta eivät kuulema olleet kipeitä ja myös leuassa oli kaksi rakkulaa. Pienemmällä suuhun tuli rakkulat jo perjantaina,yhdessä päivässä, siinä missä Esikoisella tuohon vaiheeseen kesti neljä päivää. Katsoin sitten omaankin suuhuni ja sekin oli täynnä rakkuloita. Vaikka joissain paikoissa luki, että rakkulat voivat olla kipeitä, niin meillä ei kellään olleet suurakkulat yhtään kipeitä. Ruoka maittoi oikein hyvin.
Minulla tuli perjantaina kurkku sen sijaan todella kipeäksi, samallalailla kuin esim. angiinassa. Sitä kesti 4 päivää.

Esikoinen oli ihan terve lauantaina ja annoinkin lähteä pihalle kavereiden kanssa, tarttumisesta kun luki ettei eristämistä tarvita ja lisäksi noissakin perheissä oli ainakin jollain ollut jo tänä rokko. Pienempi oli kuumeessa edelleen. Minulla kurkku kipeä, mutta kuume oli laskenut. Mies vaikutti lievää kurkkukipua lukuunottamatta terveeltä.

Sunnuntaina mulla ja Pienemmällä nousi rakkuloita, minulla lähinnä käsiin, sormiin ja kämmeneen. Pienemmällä suun ympärille muutamia, mutta sääriin paljon, muutama oli pyllyssä ja kyljessäkin pari. Sormissa ehkä max. 5kpl.
Kuva täältä


Pienemmällä nuo rakkulat eivät menoa haitanneet, mitä nyt vähän kutittelivat, vaikka siitäkin melkein jokapaikassa luki, että eivät kutita niin kyllä kutittivat, vesirokkoon tarkoitettu vaahto helpotti kuitenkin kutinaa hyvin. Laitoin sitä itsellenikin siinä vaiheessa kun nuo jalkapohja rakkulat nousivat. Minulla ne eivät kuitenkaan kutittaneet vaan olivat todella kipeitä, kävely oli tuskaa. Pienempi toipui tiistaihin, minulla kaikki muu hyvin, mutta nuo rakkulat vain olivat ja pysyivät. Kenkiä ei voinut kuvitellakaan jalkaan, tai rakastamiani villasukkia (auts!) ja ainoa mikä helpotti yhtään oli se vesirokkovaahto (siitä tietoa täältä )!

Käsissä alkoivat kynnet kipeytymään, niitä jomotti ja särki, tavallaan kynsien alta. Kynsien väri muuttui myös, yläosa kynnestä muuttui violetiksi ja alaosa valkoiseksi. Rakkulat kellertäviksi.
Kynsien jomotus ja tuska kestivät noin 4 päivää, vaihdellen eri asteisina jomotuksina ja pari kynsistä oli sietämättömän kipeitä, muut eri asteisesti kipeitä. Hiustenpesu oli aika tuskaista, shampoon vaahdotus kamalaa ja tasapaino mitä lie kun koitin seistä vain jalan syrjillä.

Tämä loistava esimerkki (tosin mulla lähtee koko jalkapohjasta ja käsistä vielä) Kaksplussan nettikeskustelusta
Vähitellen jomotus loppui, oikeastaan vasta toissa päivänä, mutta jalkapohjilla on voinut kävellä jo vähän kauemmin. Samaan aikaan kun jomotus loppui, myös ne rakkulat alkoivat irtoilemaan vieden samalla ison läjän ihoa siitä samasta kohtaa.

Muut pääsivät ilman tätä "iloa" taudista läpi. Jännä juttu. Esikoisen rakkulat olivat melkein finnimäisiä häviämisineen, Pienemmällä on pikku arvet näppyjen kohdissa, sellaiset tummat läikät kuin luomenpoistosta tmv, mutta minulla iho kuoriutuu pois reipasta tahtia käsistä ja jalkapohjista. Onneksi minulla ei tullut noita kasvoihin, sitähän joutuisi linnoittautumaan sisätiloihin, rasvaus tai mikään ei auta, mutta kädet on samalla niin kuivat, että rasvattava on.

Nyt sitten tänään alkoi irtoamaan vähän kynttäkin ja kynnet muuttuivat kuivahtavan näköisiksi. En osaa paremmin selittää, siis sellaisiksi vähän kellertäviksi, ei kuitenkaan minkään kynsisienen näkösiksi, vaan "mummelikynsiksi"?
Ja tosiaan etusormesta, nimettömästä ja peukalosta lohkesi kynnestä päästä isot kappaleet, ihan noin vain. Se kohta itsessään ei edes satu, mutta kun samaan aikaan niistä rakoista lähtee ihoa niin osissa se iho alla ei ole kasvanut ja on vähän arkaa. Taas, suihkussa käyminen sattuu.

Siinäpä tuli tekstiä meidän enterorokko-kokemuksesta. Vaikka tämä voi kuulema uusia & uusia niin en silti toivo tätä meille uudestaan kylään, mielellään Ei I-ki-nä! kuten Pienempi on alkanut vastaamaan vähän joka asiaan hyvillä painotuksilla korostettuna ;D

Terveyskirjastossa enterorokosta

Täällä oli ehkä realistisimmat oireet tästä taudista (Sairaslapsi on kiva sivusto, mutta tämän taudin kohdalla vähätteli oireita, toki joillain menee varmasti hyvinkin helposti ohi)

Seuraava kuva yllä olevan linkin takaa antaa kuvan näpyistä, suun ympärillä näyttivät just tältä:
Immuniteetista enterorokolle
Enterorokon tarttumisesta

Eli lyhyesti: Taudista on aika monta eri variaatiota lievästä vähemmän lievään. Silti, olen sairastanut niin paljon pahempiakin, että tämä menee kategoriaan helpot taudit, meillä. Jollain muulla taas ihan johonkin muuhun kategoriaan.

perjantai 5. lokakuuta 2012

Vedenpitävät ulkoiluhousut ja vielä halvalla?

Ja ikinä en ois uskonut mistä otsikon mukaisen housut löysin, Esikoiselle siis.
Erätukusta!!

En todellakaan ole tajunnut sieltä edes katsoa pojille vaatteita, mutta Esikoisen ikäiselle ja kokoiselle siellä oli aikalailla vaikka mitä. Eniten kuitenkin innostun nyt ulkohousuista, koska niiden täytyy tuollaisella rymyeetulla olla vedenpitävät ja erittäin kestävän, muuten niitä joutuisi ostamaan yhden per viikko...

Robin Jr kuorihousut Erätukusta ja kuva aiemman linkin takaa tekstistä!!

"North Ice Robin Jr kuorihousut ovat vedenpitävät ja hengittävät Air-Tex® -kuorihousut teipatuin saumoin. Housuissa on takaa korotettu kuminauhavyötärö, jossa säätötampit. Lisäksi löytyvät vetoketjulliset sivutaskut, oikeaa lahjetta kiertää heijastintere ja lahkeensuissa ovat säätötampit"

Hintaa -tadaa!- 29,90e. Minusta edulliset, olenhan aiemmin törsäillyt esim. Travalle Remuun ja Reimateckiin joita nämä vastaavat ihan hyvin. Ja kestävät vettä!!!
Oli nimittäin tänään kaatosateella liikunnassa pojalla suunnistusta (liikunta viimeisellä tunnilla) ja tuli siitä suoraan kotiin. Läpimärkänä. Mutta vain ulkoapäin, eli nämä housut, Vikingin gorekengät ja Lindexin syystakki pitivät pojan todella mukavasti kuivana ja lämpimänä :) 

torstai 4. lokakuuta 2012

Karmea kauppareissu

Oltiin Pienemmän kanssa tänään ihan ruokaostoksilla kun iski uhmakohtaus. Ja tälläkertaa ei minulle, vaan normaalisti niin kaupoissa siististi käyttäytyvälle lapselleni. Juntturapäisenä ryntäsi kuin hullu lehmä läpi leluosaston ja pikkukärryt vain viiletti.
Kiljunta kuului varmasti kassoilta peräseinän maitohyllylle ja takaisin ja kyseessä siis nimenomaan paikkakunnan suurin marketti, ei mikään lähisiwa.

Koitin napata lasta kainaloon minkä ehdin, mutta kömpyräkädet ja hitaat jalat sen todella hienosti estivät varsinkin kun vastassa oli mitä vikkelin 3,5v.
Joskus kiroan tätä reumaa tällaisissa tilanteissa, Esikoisen perässä vielä pystyin juoksemaan niin, että aikuinen vs. lapsi tilanteessa minä aikuisena menin nopeampaa, nyt polvi estää juoksemisen ja kun en ole taas kahteen sairastamisviikkoon saanut Enbreliäni niin sen huomaa.

No, lopulta pääsin lähikontaktiin, kun lapsi oli jo puolivälissä kauppaa menossa ja huuto sen kun jatkui. Onneksi kyseessä oli aamupäivä, kaupassa ei ollut mitään ruuhkaporukkaa rynnimässä vaan max. 10 mummoa pullakahvilla ja muutama muu.

Lähikontakti tosin petti, luulin ottaneeni poikaa hartiasta, mutta sainkin kiinni vain takin hupusta. Samaan aikaan kun tajusin virheeni ja sen, että huppuhan siinä hommassa vain jää käteen (kiitos nepparikiinnityksen!) kuului noin metrin päästä kauhistunut huokaus: "Nyt se lapsi kuristuu, kato nyt Eino! " (nimi muutettu, koska en todellisuudessa nyt muista minkä nimen se mamma henkäisi).

Lapsi pysähtyi kuin ihmeenkaupalla siihen kuitenkin, minä seisoin huppu kädessä käytävällä ja Eino muoreineen siinä vieressä. Mulla tuskanhiki otsalla ja lapsella pirullinen "Vielä minä tästä lähden"-virne naamalla en voinut muuta kuin mulkaista pariskuntaa pahimmalla osaamallani tavalla (ja voin vannoa, se on paha!), napata lasta nyt tällä kertaa kädestä ja sanoa tiukimmalla äänellä mitä osaan: "Anna olla viimeinen kerta, muuten en ikinä enää ota sinua kauppaan mukaan!"

Joo, pari kliseetä tuossa tuli päästettyä. Siis otanhan minä sen mukaan jokatapauksessa, yleensä aina, koska tehdään ostokset sellaiseen aikaan, että Esikoinen on koulussa ja mies töissä, joten pakkohan sitä on mennä Pienemmän kanssa. Miehen työajoista kun ei tiedä, tänäänkin vetäisi sellaisen kevyen 04-19 päivän, eikä tuon jälkeen sitä voi jättää lasten kanssa, että minä lähtisin kauppaan. Pari kertaa on ollut pakko ja kotiin tullessani lapset hyppivät olohuoneessa käyttäen miestä trampoliinina ja mies sen kun nukkui.

Ja siitä kaupan pariskunnasta. Kunhan olin (ihan nätisti ja sivistyneesti) sitten puhutellut Pienempää siitä miten kaupassa käyttäännytään ja Pienempi oli huulet väpättäen pyytänyt Anteeksi! niin saimme "huomaamattomat" varjot loppu kauppareissulle. Pariskunta siis lievästi sanottuna kyttäsi meitä, ilmiselvästi Lastensuojeluilmoituksen toivossa... No, ei varmasti tarvinnut enää huolehtia, Pienempi kiilasi kylkeen oikein kauniisti ja liverteli loppuajan Äiti Rakasta ja Olet Niin Ihanaa ;D ja muutenkin käyttääntyi varsin mallikelpoisesti :)

Kassajonossa eivät sentään kehdanneet tulla meitä seuraaviksi vaan menivät toiselle kassalle, mutta siitä ovelle ohi kulkiessani käsi kädessä Pienempi-Mussukkaisen kanssa tunsin varsin hyvin katseet selässäni täsmälleen niin kauan kuin poistuimme kokonaan kaupasta.

Hitti vai huti?!

Eli mies otti sitten (pakotettuna) Lumiallansa pari kuvaa minusta tuo hehkuttamani parka päällä. Koska olen suhtkoht lyhkänen tapaus, 159cm, aloin epäillä, että takki saa minut näyttämään siltä, että olen käynyt äidin vaatekaapilla... En siis epäile, että naamavärkkini saisi ketään luulemaan minua alaikäiseksi, mutta siis tyyliin liian iso takki pienellä ihmisellä... Hmm. Toikin lause antaa kyllä vähän väärän kuvan, kroppani kun ei ole mikään "pienen ihmisen" :D

No, anyway, pistän uhallakin kuvan tähän, jospa joku uskaltautuu vaikka kommentoimaan... Jos ei niin saanpahan itse tuijottaa ja ihmetellä et tulikohan nyt 119e väärä ostos ;)

Tähän parkaan siis ihastuin, hitti vai huti?
Kommentit kengistä ja housuista voi jättää pois jos jollain sellainen tulisi edes mieleen, ne on mitä on tässä, kunhan kotonani mallailin et miltä se nyt suunnilleen sitten pikkupakkasilla näyttäis, enkä kehdannut ilman housujakaan olla :D Lökäpöksyt on kotipöksyt, mutta eihän sitä onneksi edes tästä nää :)

maanantai 1. lokakuuta 2012

Nais Parka

Tässä tapauksessa meinaan kylläkin takkia, en itseäni, vaikka välillä minuakin saa sääliä ;)
Ainakin just nyt! Kuka tai paremminkin mikä veisi pois nää enterorokkoarvet käsistä?! Siis todellakin, hyvä ettei tullut kasvoihin, koska joutuisin kulkemaan kommandopipo päässä jos niin olisi käynyt... hanskat nyt sentään peitti kädet tänään kaupoilla. Ilman ei kehtaa, kassat säikkyisi bonuskorttia ojentaessa jos ei muuta :( Siis todella, en edes liioittele. Punaisia läikikkäitä käsiä ei ole mukava esitellä, tauti on talttunut jo, mutta kädet näyttää siltä kuin olisi jokin kammottava tartunta päällä.

....mutta siihen takkiin! Parkatakit on tainneet olla muotia, no, ainakin 2 vuotta nyt?
Parkan esikuva on 50-luvun Yhdysvaltojen armeijan lentohenkilökunnan takki. Army-vihreä onkin kai suosituin parkan väri ja sellaiseen lankesin minäkin tänään.

Aiemmin olen joskus parkoja vilkuillut "sillä silmällä", mutta juurikin sen takia, että niitä on kaikilla olen sitten jättänyt ostamatta.
Lisäksi minun perseinen vartalonmallini, eli iso pylly ja lyhyet jalat, ei välttämättä ole paras pitkähkön malliselle takille, jollaista kuitenkin himoitsin. 

Välillä todella tuntuu siltä, että joka toisella vastaantulijalla on päällään parkatakki.

Kuitenkin sitten, jos kerta niin moni haluaa välttämättä käyttää juuri sitä takkimallia, niin jotainhan siinä täytyy olla? Muutakin kuin se muodikkuus.
Nyt kun olen oman parkani omistaja niin listaisin hyviksi puoliksi takin rentouden, sen kanssa voi huoletta olla huolettomampi, se ei takkina vaadi seurakseen kaikken särmintä asukokonaisuutta tai korkeita korkoja. Se on rento, helppo ja mukava.

Minä siis löysin kuin löysinkin parka-mallin joka istui kuin valettu minun päälle korostamatta pahimpia puoliani. Ja väri oli vielä bonus, vihreä, mutta juuri sellainen kivan murrettu, harmaaseen taittava joka saa silmäni näyttämään ihanan sinivihreiltä :)
Yleensä vihreä kun on se viimeinen väri sopimaan minulle, vain harva vihreän sävy sopii, mutta sitten kun löytyy "juuri se oikea", kuten nyt, niin.... :) :)

Aivan sama, vaikka minä parkani kanssa olisin syksyllä ja talven pikkupakkasilla epätrendikäs hankittuani parkan silloin kun muut sen jo hylkäävät. Olen kuitenkin extratyytyväinen parkankäyttäjä, varsinkin kun löydän siihen sopivat kengät vielä :D Hyvä syy lisäshoppailuun!!


Parka Nellyltä.

















Lyhyt takki HM:ltä
















Sininen parka HM myös