Google Analyticsin seurantakoodi

tiistai 31. heinäkuuta 2012

Tyylikkään harmaa mies

Lontoon olympialaisten avajaiset olivat ihanat, pidin kovasti. Siis toki katsoin ihan vain tv:n kautta :) mutta sykähdyttäviä hetkiä oli silti.

Olen aina halunnut nähdä Sir Paul McCartneyn livenä. Teininä olin suuri The Beatles fani. Ja Paul oli suosikkini :) No, pääsinpäs ainakin näkemään live-lähetyksen. Mutta se pettymys!! Ja mitä kohtaan? Paulin hiuksia!!

Paulin hiukset olivat pettymys, kuva täältä
Miksi oi miksi useat vanhenevat miehet sortuvat samaan? Ja itseasiassa hyvin monet vanhenevat naisetkin, mutta puhutaan nyt näistä miehistä. Hiukset, ne värjätään. Ja ei hyvin, ei todellakaan, vaan kammottavasti niin tummiksi tai niin värillisiksi, että se ei enää sovi vanhenevaan naamaan!

Iho muuttaa malliaan ja väriään kun ihminen vanhenee. Jyrkät ja jyrkän tummat värit pitäisi silloin lailla kieltää. Miksi ei voi harmaantua "kunniallisesti"? Harmaat hiukset ovat parhaimmillaan tyylikkäät ja kyllä, jopa seksikkäät! Jos hiukset ovat sellaiset, etteivät ne harmaannu tyylikkäästi, niin parempi vaihtoehto on värjätä ne tyylikkäästi harmaantuviksi kuin värjätä ne luonnottoman värisiksi.

Paulillakin on ollut tyylikkäämpiäkin vaiheita, sen todistaa mm. nämä kuvat:
kuva täältä








 
kuva täältä

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Naminami kesäpäivää!

Kirsikat maistuvat banaanin kanssa paremmilta kuin mansikat :)

torstai 26. heinäkuuta 2012

Feikkihymytyttö

Minua on kovasti alkanut ärsyttämään eräs ihmistyyppi. Eräs ystävistäni lukeutuu tällaisiin ja on siitä huolimatta minusta hyvä ystävä, mutta hän on sitä minulle, useille muille ei. Voin sanoa näin, koska olen nähnyt hänestä sen mitä useimmat hänen tuttavistaan ja kavereistaan ei näe koskaan. Eli hänen todellisen minänsä. Se johtuu siitä, että olemme tunteneet lapsesta saakka ja olemme olleet elämäntilanteista riippuen enemmän ja vähemmän yhteyksissä jos ei ihan joka päivä niin ainakin joka viikko. Olen nähnyt hänet huonoimmillaan ja parhaimmillaan, mutta parasta on se, että kun olemme yhdessä näen hänet.

Ihmistyyppi on siis kiltit esittäjät. Tiedättekö ihmiset jotka ovat kaikille ystävällisiä, ovat ihania ja kilttejä, halaavat kaikkia puolituttujakin tavatessa sanoen "kuinka ihanaa tavata sinut"?

Kaipa jotkut heistä ovat tosissaankin.

Tällaisista ihmisistä jää puolitutuille ja vähän enemmänkin tutuille usein todella hyvä kuva, häntä kehutaan lämpimäksi, iloiseksi ja positiiviseksi ihmiseksi. Sellaiseksi jolla on kaikki niin hyvin ja jolla jaksaa kiinnostaa mitä muille kuuluu.

Todellisuudessa ystäväni esimerkiksi on usein ärsyyntynyt, helposti hermostuva ja kammoaa ihmisiä jotka haluavat kertoa elämästään, tällöin hän lähettää pikapikaa txt minulle tai esim. miehelleen tai pojalleen ja joku tulee "pelastamaan" hänet tällaisesta tilanteesta ja hän voi iloisesti voivotella kuinka tulikin kiire ja pitää mennä tmv.
Joskus ärsyttää olla hänen seurassaan juhlissa tmv, koska se rooli menee päälle aina hetki kun joku lähestyy.


The Killersin kappaleen nimi sopii tähän niin hyvin :)
Ei ystävällisyydessä ja iloisuudessa ole mitään vikaa. Eikä kaikille tarvitse tietystikään kertoa, että "joo, todellisuudessa masentaa ja kaikki on päin P:tä". Mutta sellainen... täysi valheellisuus on minusta ilkeää. Se, että antaa itsestään täysin väärän kuvan, on aivan eri ihminen. Minusta yliaurinkoiset halihalipusipusi-ihmiset ovat pelottavia!!

Inhoan myös erästä toista ihmistyyppiä. Se on se ihmistyyppi johon minä kuulun ja siksi sitä inhoankin. Elämään ylirealistisesti suhtautuvia ihmisiä, jotka eivät osaa heittäytyä täysillä oikein mihinkään. Niitä jotka eivät osaa feikata hymyä naamalleen jos ei hymyilytä. Ne joilla ei kiinnosta ja jonka naamasta sen näkee, liian helposti.

Olen joskus kovasti koittanut tätä feikkihymypersoonallisuutta ujuttaa itseeni edes murto-osan. Mutta minkä sille voi, että posket puutuvat nanosekunnissa?



Ruoka-ohjeita niille jotka eivät halua pitkiä reseptejä

Pastakastike porisee hellalla ja tagliatelle. Maailman paras pastakastike muuten :) Ja kevyt. Ja kaikki luonnon... siis kaupan helpoista raaka-aineista!

Siis todella helpoista. Ainainen kätinä siitä mikä on itsetehtyä ruokaa on minusta naurettavaa. Miksi viipaloida ja kuoria joka ikinen kasvis esimerkiksi keittoon kun kaupasta saa naurettavan helposti ja jopa halvalla pakasteesta keittokasvispussit. Piste. Ja se on minun mielipiteeni.

Ennen lapsia minäkin viipaloin hullunlailla luomuporkkanaa ja -naurista. Ihanaa jos joku ehtii edelleen. Suomalaista luomutuotetta ostan edelleen jos se rahallisesti on mahdollista ja sitä eteen tulee. Lihaa haen lähiruokaa tarjoavasta kaupasta herkkuhetkiin ja samasta puodista myös luomu-lähileipää. Naminami!

Mutta arkiruokailussa makaronilaatikon ja pottumuussin välissä menen sieltä missä aita on halvin ja matalin.

Joten tänään jaan ihanan pastakastikkeen "reseptin" jossa ei ole paljoakaan kaloreita ja joka on nannaa. Ja so easy to make!

Ota ISO kattila tai extra syvä&iso paistinpannu/kasari. Iso sen vuoksi, että voit sitten lämmitellä tätä kastiketta toistekin, kastiketta tulee paljon. Halpaa tämä ei ole, ei siinä mielessä kuin tämän kastikkeen halpisversio jonka voin kirjata ylös tuossa kohta myös.

Itse syön ja teen tämän aina Rainbow:n Tagliatellen kanssa (muistisääntö: 3 rullaa per ruokailija, no, joku syö enemmän, joku vähemmän, heh!). Rainbow:n tagliatellessa ei ole kananmunaa kuten useissa on, itse olen allerginen, joten tämä on hyvä. Hintakin on vähän halvempi kuin "merkkipastassa" ja maku ihan sama. Yleensä suosin täysjyväpastaa, mutta tämän kastikkeen kanssa mennään höttöherkuttelulinjalla.

Keitä pasta ohjeen mukaan (ja tee samalla kastiketta).

-Paista 600g naudan vähärasvaista jauhelihaa (10% rasvaa), mausta oman mielen mukaan, itse laitan suolaa, pippuria, pikkuisen chiliä ja vähän valkosipulia)
-Laita joukkoon 2 prk Dolmio Light pastakastiketta (sanoinhan, että sieltä missä aita on matalin!!)
Anna kiehua muutama minuutti kunnolla.
-Sekoita joukkoon 1prk Flora Ruoka Kevyt&Paksu. Anna kiehua hetken, pienennä levyä ja anna hautua n.5-8min.

Ripottele päälle hieman oreganoa.
Anna pastankin vetäytyä hetken ennen syömistä.

Syö :)

Esikoinen haluaa päälle aina vielä ripauksen juustoraastetta, itse en sitä kaipaa.

Pikkuisen halvemmalla pääsee kun vaihtaa Dolmio pastakastikkeet kahteen törppöön Rainbow/Eldorado tmv maustettua tomaattimurskaa. Itse tykkään valkosipuli maustetuista eniten. Chili ja yrtti ne kaksi muuta makua taitavat olla. Pirkaltakin löytyy.

Eilen tein maailman helpointa riisiruokaa.

1pkt broilerin filesuikaletta. Mielellään jotain marinadissa lilluvaa, vaikken niitä(kään) normaalisti suosi niin tähän ruokaan on oltava.

Ota uunivuoka, sellainen iso, samantyylinen, mutta mieluusti korkeareunaisempi kuin tässä kuvassa (ruoka on aivan eri):


Lämmitä uuni 225 asteeseen.
Laita vuoan pohjalle 3,5dl täysjyväriisiä raakana. Kaada päälle 3-4dl vettä. Lisää 1-2pss (mielen ja maun mukaan) pakastevihanneksia tai kasviksia, itse tykkään joko herne-maissi-porkkanasta tai kruunukasviksista, mutta olen laittanut myös kesäkurpitsaa ja kukkakaalia, pitkiä vihreitä papuja jne.
Sekoita hieman, mausta suolalla. Lado päälle/kaada päälle raa'at broilerinfilesuikaleet. Lisää päälle n.1dl vettä ja 2-2,5dl purkki ruokakermaa. Sekoita hieman, niin että kaikki peittyy edes hieman, ei tarvitse olla upoksissa kaiken, mutta on minulle niinkin käynyt eikä se haittaa tässä ruoassa :)

Laita koko komeus uuniin, tarkkaa aikaa en tässä osaa sanoa kauanko menee, mutta anna olla ensin 45min ja katso miltä näyttää. Sekoita ruokaa, laske lämpötilaa 175 asteeseen, mausta hieman, itse laitan tähän chilijauhetta/tuoretta chiliä hieman ja jotain yrtti tmv maustetta. Anna olla uunissa kunnes kaikki neste on haihtunut ja riisi on pehmeää ja broileri mureaa :)

Todella maistuvaa ja tuoksuvaa tästä saa myös yhdistelemällä täysjyväriisiä basmati tai jasmiiniriisin kanssa (puolet&puolet). Broilerin suikaleiden sijaan jotkut latovat päälle broilerin koipia, itse en ole kokeillut.

keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Riitelyn ABC

Eilisen riita on vielä tuoreessa muistissa ja vaikken ole pitkävihainen, en ollenkaan, niin koitan olla vielä tavallista rauhallisempi.

Inhoan riitelyä. Mutta en ole myöskään sen tyylinen, että minun pitäisi olla aina oikeassa, jotta riitaa ei tule :)

Riita on minusta kuitenkin parempi asia kuin esim. mykkäkoulu. Riiteleminen on myös tervettä parisuhteessa, kunhan sen tekee oikein... Minä en aina tee, myönnän.

Onnellisuuteen kuuluu se, että pystyy kertomaan toiselle jos jokin ei ole hyvin, kohdallaan.
Pitää kyetä ottamaan esiin kummallekin tärkeät seikat ja tarvittaessa riitelemäänkin niistä. Riiteleminen vie asioita eteenpäin, mykkäkoulu tai kaiken nieleminen eivät.

Tunteensa pitää voida ja kyetä kertomaan.
Mutta jos minun mieheltä kysytään niin minä varmaan voisin olla niistä joskus hiljaakin ;)
Kaikkea mitä riidan aikana päähän pälkähtää ei pidä sanoa ääneen.
Rakentevalla riitelyllä voi kasvattaa itselleen paremman parisuhteen.

Sinä et koskaan tai Sinä aina -jutut voi unohtaa. Minulla oli ennen tapana riidella nimenomaan niin. Nyt riidan aikana tietoisesti vältän noita sanoja.

Lisäksi vältän huutamista parhaani mukaan, mutta on myönnettävä, että se on minun syntini riidellessä. Alan helposti huutamaan, jos tuntuu, ettei toinen kuuntele (/kuule) mitä haluan sanoa.

Usein riidellessä yritämme puhua/keskustella vuorotellen. Ensin loukattu osapuoli kertoo missä mättää ja sitten toinen saa puolustautua. Mutta todella, ilman huutamista tai syyttelyä.

Jos jotain en ymmärrä niin pyydän selittämään, enkä oleta vain toisen tarkoittaneen jotain.

Vaikka mököttäminen ei olekaan minusta ok, niin joskus pidämme tietoisesti taukoa, jos jokin asia on aloittassa riidan. Siinä kun hetken hengittelee niin se pahin suuttumuksen purkaus ehtii jo laantua ja ainakin huutaminen on näillä kerroilla jäänyt pois kokonaan. Aina en toteuta omia ohjeitani...

Lopuksi sovimme ja pyydämme anteeksi. Aina. Se on minusya extratärkeää. En koskaan pystyisi edes nukahtamaan vihaisena. Mies kyllä pystyisi, mutta onneksi ei halua :)

Minua huvitti kerran eräässä norjalaisessa dokumentissa joskus vuosia sitten pariskunta jotka riitelivät olikohan se joka perjantai, no, kerran viikossa kumminkin. He olivat sopineet päivän jolloin vaivaavat asiat otetaan esiin.
Aluksi huvitti paljonkin, mutta toisaalta, eiköhän se todellisuudessa ole paremminkin keskustelupäivä? Jääköhän sillä tavalla suurin osa riidoista kokonaan pois, kun on aina kerran viikossa mahdollisuus kunnolliseen keskusteluun puolison kanssa?

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Riitelyä turhasta

Riideltiin jälleen ajankäytöstä miehen kanssa.
Tiedän ajankäytön ja sen hallitsemattomuuden olevan ADHD-piirre.
Ylikeskittyminen siihen mitä on juuri tekemässä tai sitten säntäily sinne tänne, tajuamatta kuinka paljon aikaa todellisuudessa kuluu mihinkin.

Impulsiivisuus on myös ongelma joka kytkeytyy ajan käyttöön. Koska impulsiivisesti voi kesken kotimatkan poiketa kauppaan ja kaupan jälkeen muistaa, että niin" joo, sitähän tarvisi sen autonosankin"... jne.

Joinakin kausina mies pystyy itse kontroilloimaan paremmin ja sitten on niitä kausia kun menee ja lujaa, eikä mies tajua ollenkaan mistä minä mäkätän.

Ja mäkättämiseksi se valitettavasti menee usein. Toisilla kerroilla annan olla. En aina edes jaksa kysyä missä mies oli sen 2.5h joka kului 16km matkaan töistä kotiin. Autolla siis.

Tai näenhän minä sen kun mies tulee kotiin, on kassi Citymarketista, pussi Motonetistä ja samaan aikaan mies puhuu puhelimeen "siitä hommasta jonka kävin just hoitamassa, kun se&se kaveri tarvi sitä&tätä ja eihän siinä mennyt kuin pikku hetki!"

Miehen tunnit koostuvat pikku hetkistä. Kaikkeen menee pikku hetki ja se pikku hetki tarkoittaa mitä vain 10min-4h sisällä (tai enemmänkin).

Eilen oli juuri tällainen päivä. Ja kun minulla oli erittäin huono päivä itselläni niin riitaanhan se kärjistyi. En ole ylpeä siitä, että nakkasin miestä kohti korilla ja karjuin, että välittäminen on sitä, että on kiinnostunut toisista ihmisistä, että jaksaa ilmoittaa edes tekstiviestillä jos meneekin vielä johonkin, että ei mene joka impulssin mukana.

Ja itku tuli siinä vaiheessa, kun mies selitti miksei ollut vastannut edes minun lähettämiini viesteihin.

"Kun minä aloin vastata siihen tekstariin, niin kaveri soitti ja pyysi kyytiä, vastasin sille ja unohdin tekstiviestit. Ja siihen matkaan ei pitänyt mennä kuin ihan pikku hetki, sit olisin tullut suoraan kotiin. Mutta Motonetin kohdalla muistin sen perävalon...."

Se kaveri asuu 45km päässä kaupungista. Yhteensä 90km ajoa on "pikku hetki".

Joskus arki on raskasta tällä tavalla.

Nakkasin eilen miehelle päin naamaa myös sanat "minä rakastan sinua". Rakastanhan minä miestäni. Tietysti. Ei tätä yli kymmentä vuotta olisi ilman rakkautta kestänyt. Ja joo, kestän edelleen, mielelläni ikuisesti. Jotkut päivät vain ovat niin ylivoimaisia.

Mutta eiliseen rakkauden "tunnustukseen". Erittelin hyvin selkestästi (ja ilkeästi) sen mitä rakkauteen kuuluu. Välittäminen, luottamus, uskollisuus, läheisyys, jne. Uskollisuudessa ja luottamuksessa meillä ei ole ongelmia, onneksi. Ja se on jo paljon se, kun kuuntelee joskus muiden juttuja.
Mutta välittäminen ja läheisyys ovat olleet kortilla tässä jonkin aikaa.

Mies tekee edelleen kahta työtä ja aika yhdessä ololle on nollilla. Olen nähnyt viimeisen pari kk miestä vain nukkumassa kotona. Vaikuttaahan se loogisesti myös läheisyyteen, sitä tuskin on, kun toinen ei kotona ollessaan pysy hereillä 5minuuttia kauempaa ja kotona olo aika on n.5-7h ,yöllä. Nukkuen.

Ja täytyy myöntää, että eiliseen riitelyyn siis vaikutti paljon minun oma olotilani. Kuten sanottu, oli ollut huono päivä. Olkapäässä bursiitti vaivaa, käsi ei mene nyrkkiin. Lapset olivat olleet koko päivän toistensa kimpussa huonolla tuulella.

Ja mies vastasi puheluihin yli 3h ajan, että hän on kotona 20min päässä.

Ja tekstiviesteihin ei ollenkaan.
Huoh. Onneksi tänään on parempi päivä. Tänään jaksan enemmän ja paremmin ja olen ymmärtäväisempi. Lapsetkin ovat jotenkin kummasti "pikku enkeli"-päällä, kiltisti ja ihanasti. Kuvittelenko vain vai tuntuuko käsikin hiukan paremmalta?

lauantai 21. heinäkuuta 2012

Never stop fighting






Täältä.

Mitäs nyt tekis? Jaa, tiedänhän minä!

Lapset lähtivät kolmeksi tunniksi mummolaan. Ensin ajattelin järjestää vaatekaapin, mutta sitten iski taas laiskuus :) Kun ei sinne kaappiin kukaan kurki ja muuten olen eilen siivonnut joka nurkan oikein urakalla niin laitoin uuniin mozzarellatikkuja, sipulirenkaita ja ranskalaisia ja sekoitin dipin.

Sitten menin laittamaan valmiiksi dvd-soittimeen Sanctuaryn 3 tuotantokauden joka eilen tuli postissa ja jota olin ajatellut illalla katsoa, mutta nyt on siihen mukavat 3h aikaa :)

Ja kohta herkuttelen, katson lempisarjaa ja löhöän. Ulkona sataa vettä ja kun sälekaihtimet laittaa kiinni niin on hyvin pimeää, olo on kuin elokuvateatterissa, paitsi ettei siellä saa moisia herkkuja ;)



torstai 19. heinäkuuta 2012

Kynnet

Teininä ja parikymppisenä en mennyt mihinkään ilman kynsilakkaa. Ja mielellään jotain erikoisempaa kynsilakkaa, lempiputelit olivat mudanharmaa, petroolinsininen, keltainen ja ruskea.

Nyt ne näköjään olisivat jälleen muotia :) Ja minä olen hurahtanut kynsilakkoihin uudestaan. Shellackit olivat ihanat (joista tässä postauksessa enemmän), mutta ei minulla todellisuudessa ole aikaa eikä varaa kuitenkaan pistää kynsiin mitään erikoisempia rahasummia joka toinen viikko.

Rakennekynnet ovat monilla hienon näköisiä, mutta eivät minua varten. En pidä ylipitkistä kynsistä (ja joo, tiedän, saa vaikka lyhyenä, mutta katoaako se idea sitten?), enkä himoa muuta kuin väriä kynsiini, eli glitterit ja timantit jätän muille. Oma kynteni on hyvin kasvava, vahva ja kynnet ovat hyvänmuotoiset, joten senkään puoleen en kaipaa tai tarvitse muuta kuin sitä perusjuttua: Kynsilakkaa!

90-luvulla joka merkillä oli pikakuivuvia lakkoja, nykyisin ei löydykään ihan joka merkiltä. Rimmelistä en ole mitenkään kauhean innostunut muuten, mutta merkin poskipunaa olen käyttänyt jo vuosia ja nyt innostuin merkin 60 seconds- kynsilakoista. Ihania värejä ja mikä minulle parasta: kuivuvat nopeasti!
Usein minulla tökkää sormet ja lakat johonkin ennen kuivumista :) Nyt ei tarvitse siitä huolehtia.


Minä innokkaasti hamstasin kesän alussa muutamia värejä ja pari niistä on päätynyt suosikeiksi, yksi ylitse muiden, Caramel Cupcake, mahtava nuden sävy.

tiistai 17. heinäkuuta 2012

Fakta Homma

10 faktaa minusta

1) rakastan violettia väriä

2) en pidä itseäni älykkäänä

3) ilman kirjoja ja lukemista en olisi minä

4) lapset ovat elämäni keskipiste ja tarkoitus (olkoon kuinka kamalaa, tylsää tai pelottavaa tahansa)

5) itkin kun tajusin etten voi pitää enää korkokenkiä

6) teen jatkuvasti TO DO-listoja

7) olen pohjimmiltani epäsosiaalinen

8) haluaisin kouluttautua uuteen ammattiin, enkä tiedä mikä pidättelee minua

9) inhoan suolakurkkua ja punajuurta

10) mieheni ADHD on minulle hyvin vaikea asia, enkä mielelläni puhu siitä

Isaac Asimovin mielestä tietokoneet voivat helpottaa ihmisiä pääsemään eroon monista arkisista asioista, jolloin aivot saavat paremmin tilaa luovalle ajattelulle.
Kuva täältä.

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Asuntohaaveita

Minä haaveilen jatkuvasti. Milloin mistäkin. Joskus täysin mahdottomia telenovela-tyylisiä haaveita, joskus realistisia jalat maassa-haaveita.

Koska en tule perimään suuria summia kauan kadoksissa olleelta sukulaiselta ja lottopottikin on enemmän kuin epätodennäköinen (koska en lottoa niin siihenkin taitaisi tarvita telenovelaa.. miten olisi sattumalta jalkoihini lennähtävä lottokupunki....?) niin nämä jalat maassa ja järki päässä haaveet ovat useimmiten näitä aika pieni muotoisia, lomamatka, huonekalut, shoppailua jne.

Nyt olen päässyt kuitenkin puoliväliin järkeä ja telenovelaa alkamalla haaveilemaan kodista.

Mehän asumme vuokralla. Vuokralla, koska haluamallamme alueella ei ole tarjolla tarpeitamme vastavaa (ja rahojamme vastaavaa...) omistuasuntoa. Kerrostalokoti mukavalla paikalla, 3h+k. Ihan ok, vai mitä? Vuokrakin vuokrien joukossa asunnon kuntoon ja sijaintiin nähden normaali. Enemmän kuitenkin kuin mitä haluaisin maksaa. Ja joo, jossain muualla tällä hinnalla saisi maksettua velkaansa kartanosta varsin mukavasti ;) Ongelma onkin juuri tämä sijainti. Tästä en suostu neuvottelemaan. Se on joko tässä tai max.5km säteellä tästä.

No, mistä sitten unelmoin? Olen saanut päässäni kehiteltyä täydellisen pohjapiirroksen, omakotitalon. Lehtiä selaamalla olen myös löytänyt melkein vastaavan valmistaloista. Haaveissani siinä on joitain eriäväisyyksiä, mutta valmiskin kelpaisi juuri sellaisenaan.

Jetta-talojen eräs malli on melkein kuin haaveeni, eroavaisuuksia lähinnä keittiön pohajssa ja
autokatoksessa, pientä :) kuva täältä.


Minun nämä haaveeni eivät ole yliampuvia. En haaveile joentörmällä parhaalla paikalla sijaitsevasta unelmien valkoisesta kolmikerroksisesta puutalosta, en todellakaan. Kuka sen edes imuroisi sitten? :)

Ja jos ihan realistisia ollaan, niin kumpikaan meistä miehen kanssa ei olla edes mitään piha-ihmisiä. Minä en kasvattele kukkia, enkä perunoita, en edes mitään yrttejä parvekeruukuissa ja mies ei todellakaan viettäisi vapaa-aikaansa nurmikoita rajaamalla ja ajamalla.

Joten on minulla toinenkin, paljon realistisempi haave. Rivitaloasuminen. Mutta siinäkin minun haaveessani asunnon pitäisi olla ehdottomast päätyhuoneisto ja pihaa pitäisi aidattuna olla kuitenkin vähäsen, mielellään niin, ettei naapuri pihaan näkyisi heti. Kuulostaako mahdottomalta?
Lapsuuden kaverini asui juuri näin rivitalossa ja haaveessani näen aina heidän rivitalon päätyhuoneistonsa pihan :) Siinä oli korkea tuija-aita välissä naapurin pihaan.
Ei se kaverin pihan aita ihan näin komea ollut, tuija-aidan kuva täältä.
Ja huonemäärä.. minä tyytyisin mielelläni edes siihen yhteen extrahuoneeseen, eli 4h ja siihen keittiö ja khh. Sauna kuuluu nykyisin ilmeisesti vakiovarustukseen melkein missä vain ja vaikka minä voisin elää ilman, niin miehen mielestä se varmaankin olisi ehdoton :)

No, mies tekee nyt kesän ja syksyn kahta työtä meidän ja minun unelmieni eteen ja minä olen reippaasti puhumatta sanaakaan yhteisen ajan puutteesta. Ehkä me talven mittaan sitten saamme yhteistä aikaa uuden unelman äärellä....? :)

torstai 12. heinäkuuta 2012

Barsoom!

Noin melkeinpä tarkalleen 20 vuotta sitten kesälomallani koulusta etsin kirjastossa luettavaa.
Olin jo lukenut kirjaimellisesti nuorten osaston kirjat, muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. En silloin, kuten en vieläkään, ollut mikään valikoiva lukija. Tartun kirjaan kuin kirjaan ja luen sen aiheesta riippumatta, kunhan kerronta on vetävää.
Aika usein se on ja siksipä luen edelleen kaikkea elämäkerroista historiallisiin romaaneihin, tietokirjoista sci-fiin ja fantasiaan.

Tuolloin olin jo lukenut Tolkienini ja jotain fantasiaa, mutta pikku sivukirjastomme fantasiat olivat vielä olemattomia, suurin osa nykyisestä käännösfantasiasta on käännetty ja jopa kirjoitettu vasta 90-luvun alun jälkeen.
Ja jos jotain oli jo niin ei kuitenkaan tosiaan meidän pikkukirjastossa. Kaupungin pääkirjastoon oli matkaa, enkä saanut vielä polkea yksin pyörällä sinne saakka :)

Yksi hylly oli kuitenkin täysin lukematta. Siinä oli hyllyllinen Edgar Rice Burrouhgsin Tarzan ja Mars- sarjoja. Ne olivat tähän saakka jääneet ottamatta koska kirjat olivat aika vanhoja ja kuitenkin ehkä vielä enemmän kirjojen kansikuvitusten takia.

Kuva lainattu täältä
Luin käsittääkseni vuonna 1967 käännetyn kirjan Marsin sankari (käännetty ensin ja alkuperäiseltä nimeltään Marsin Prinsessa) ensimmäisenä. Voi olla, että versio oli myös -74 käännetty.
Sarjaan kuuluvat tämän lisäksi kirjat




  • Marsin jumalat
  • Marsin neito
  • Marsin sotavaltias
  • Marsin nero
  • Marsin urho
  • Marsin miekat
  • Marsin robotit
  • Marsin ihmeitä
  • Marsin jätti


  • Kirjat olivat hurjia. Hurjia ja niin valloittavia ja tuon kesän elin Barsoomissa aivan täysillä.  Kirjoissa on tasoeroja ja tarinat idearikkauksissaan jopa liioiteltuja. Ensimmäisissä ja useissa muissakin seikkailee John Carter, toisissa on pääosissa muitakin henkilöitä.

    Eilen kävinkin sitten Makuunissa hakemassa John Carterin kotiin. En odottanut kummoisia, koska minun lapsuuden sankareihin kuulunut John oli tietyn oloinen, näköinen ja tietenkin ihana, minun päässäni olevissa valmiissa kuvissa siis :)

    Onneksi nykyinen elokuvatekniikka saa aikaan ihmeitä. Ja John Carterkin saatiin elämään ;)

    Tykkäsin siis elokuvasta todella paljon. Olin aiemmin hirmuisen pahoillani, kun en päässyt tätä elokuviin katsomaan, mutta toisaalta, oli ihanaa nautiskella Barsoomista kotisohvaltakin.
    Elokuva on varmasti loistava myös niille sci-fin ja fantasian ystäville jotka eivät ole Marsissa kirjojen välityksellä käyneet. Siis sanalla sanoen Todella Hyvä. On vaikea sanoa mitään ikävää tästä, koska pidin niin paljon ja minusta tässä elokuvassa oli juuri oikein saatu aikaiseksi kirjojen henki ja hahmot. Kaikki keskeinen oli säilytetty ja saatu aikaan.

    Ainahan kirjojen elokuvasovituksissa joudutaan luopumaan ja muuttamaan jotain, mutta Taru sormusten herrasta tapaan se kaikkein oleellisin, kirjan henki, saatiin tässäkin elokuvassa heräämään eloon.

    Joten kipinkapin Barsoomiin kaikki :) ! John Carter on muuten tosi söpö ;)




    keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

    Aika palata ja aika palautua

    Onpas ollut kiireinen alkukesä.

    Nyt kuitenkin sateinen päivä ja aikaa istua kotona ja koneella.

    Ajattelin kirjoittaa kokeilemastani Shellac-lakkauksesta, joho tykästyin kovasti tuossa ennen juhlakauden alkua, jolloin sen otin ja jota ihailin sormissani/kynsissäni kokonaiset 2 viikkoa,

     Tässä lakkauksessa ei hiota kynnen päällisosaa viilalla, kuten rakennekynsiä laitettaessa. Ja muutenkin tämän pitäisi olla hellävaraisempi omalle kynnelle. Minulla ei ole kokemusta muusta, joten vertailla en voi, mutta asetonilla poistettiin tämä lakka ja kynnen pinta oli ihan hyvä sen jälkeen. Ihan himpun verran jäi sellaista "muhkuraa", mutta pistin kotona päälle aluslakan+päälyslakan ja sinne peittyivät, eli ei mitenkään isoja muhkuroita. Ja oman kynnen rakenne ja pinta näyttivät terveiltä kuitenkin lakan poiston jälkeen.

    Luvattu kesto oli tuon 2 viikkoa ja vaikka tiskasin, pesin jne koko tuon ajan niin minulla ainakin pysyi todella loistokunnossa, upean kiiltävä, kestävä pinta.

    Laitettaessa tosin neuvottiin käyttämään siivotessa ja tiskatessa mielellään kumihanskoja, mutten minä osaa sellaiset kädessä mitään tehdä :)

    Kuva täältä. Ja todella, kynnet näyttivät juurikin näin hyviltä! Itselläni oli varsin pinkit, seuraavalla kerralla vilkuilin jo valmiiksi ottavani joko peruspaloautonpunaisen tai aivan ihanan tumman punaisen.


    TÄSSÄ linkki vielä oikein kunnon infopakettiin aiheesta ja mukana lopussa videokin.

    Varmasti tulen toistekin laitattamaan Shellac-lakkauksen, esim. loppu kesästä ennen reissuun lähtöä, koska onhan se kiva huolitelluilla, kauniilla kynsillä olla ja jostain syystä minulla ei kyllä ikinä peruslakat kestä päivää, paria pidempään tosi hyvinä. Nämä kestivät tosiaan sen koko 2 viikkoa.

    Hinnat näyttävät vaihtelevan 40-55e välillä paikasta riippuen, poisto yleensä n.15e, mutta sen voi tehdä kotonakin ostettavilla poistolapuilla hintaan n.10e. Tosin sain sellaisen vinkin, että sellaiset poistokääreet voisi "askarrella" kotitekoisestikin malliin pumpulia+foliota ja asetonista kynsilakanpoistoainetta. Itse nyt ainakin tälläkertaa kävin poistattamassa.

    perjantai 6. heinäkuuta 2012

    GodMorgon BIFIDO mehut

    Hopottajien kautta (www.hopottajat.fi) pääsin tutustumaan otsikon mukaisiin mehuihin, jotka ovat varsin nannoja ja lisäksi niissä on " vatsalle hyvää tekeviä probioottisia bakteereita ja huolellisesti valittuja hedelmiä " (lause lainattu suoraan valmistajan sivuilta).

    Maussa ei voi moittia, oikein hyviä ja varsinkin appelsiinimehu on mieleeni ja myös Esikoisen mieleen. Mies taisi tykätä enemmän omenasta, tai ainakin siihen malliin se mehu katosi :D

    Toivottavasti näistä probioottisista bakteereistakin on jotain näkymätöntä hyötyä tuolla massun sisällä :)
    Näin ainakin uskon.

    raikas ja appelsiininen, sellainen "vanhanajan" appelsiinimehu :)
    kevyt ja raikas maku