Google Analyticsin seurantakoodi

torstai 14. elokuuta 2014

Hiljaisuus on hyvästä

Ainakin silloin jos ei ole mitään järkevää sanottavaa.

Blogipisteeni
Päivät vierii ohitse ilman, että ehdin nettiin koskeakaan. Täällä alkoi koulut jo viime viikolla. On päällystetty kirjoja, ihmetelty uusia aineita (muinoin meillä alkoi fysiikka ja kemia vasta yläasteella??), laukattu hammaslääkärit (ei rekiä!) molempien lasten  ja äidinkin (ihanaa on todella loistava hammaslääkäri, viime vuosina hänen avustuksellaan olen selättänyt hammaslääkäri pelkoni!) ja mietitty, että missä vaiheessa sinne kampaajalle taas menisi (värjäsin itse ja leikkasin etuhiukset ja yllätyin itsekin, lykkääntyi ainakin kuukaudella käynti).

Mies sai järjettömät sakot ylinopeudesta ja menetti korttinsa. Joo.
En edes viitsi sanoa mitään, koska muuten kirjoitus olisi pelkkiä kirosanoja.
Kyydissä ei onneksi todellakaan ollut lapsia vaan töissä ajoi, mutta prkl ja muut kumppanit ovat vierailleet mun sanastossa jo muutaman viikon.
Kortin sai takaisin, sakkoa mietitään vielä, että miten ihmeessä maksetaan, sen verran mojova summa.
Toinen ylinopeussakko miehelle meidän yhdessä olo aikana,
mutta silti. Ei tarvitsisi tulla yhtään. Prkl.
Flunssassa äidin&isin sänky saa lisuketta



Miehen töissä on lisäksi yt-neuvottelut meneillään. Pelottaa. Vaikkakin työpaikkailmoituksia selatessa vaikutti, ettei mies ihan hukassa olisi, mahdollisia paikkoja on auki. Silti.
Varsinkin, kun aina löytyy nuorempia, parempia, sopivampia.

Jottei mene ihan synkistelyksi niin ollaan Pienemmän kanssa kesän jälkeen palailtu kirjastokäynteihin jotka on meistä molemmista ihania!




Kerran viikossa piipahdetaan kirjastoon ja lainaillaan mitä mieli tekee. Toki äiti joutuu miettimään mitä ja miten ehtii lukemaankin :)
Viimeisin löytö oli Bridget Jones Mad about the boy.


Tätä silloin kuin äiti haluaa lukea :)



Tuotokset
Viisikymppisen Bridgetin nieleminen oli ensin hieman tukalaa, mutta kyllähän minä aivot narikkaan tällä kirjalla sain hyvin (tarpeeseen!).

TÄSSÄ muuten paljastus Mr.Wallikerista, joka ehkä kuitenkin kannattaa jättää välistä jos ei ole vielä lukenut kirjaa, mutta aikoo lukea!


Ja tässä uusi suosikkini, smoothiet! Joo, vanha juttu muille, mutta minä hankinkin ihan vasta TÄMÄN ja hurahdin hurauttamiseen!! Ihania eväitä, vaikkin se pullon korkkiosa on kamala, eli ei todellakaan voi vain "nakata laukkuun"

8 kommenttia:

  1. Tsemppiä sinne arjen keskelle - yt-neuvotteluita tuntuu taas olevan vähän siellä ja täällä - ei hyvä juttu ollenkaan!
    Onneksi on kirjat, joilla saa ne ajatukset vähäksi aikaa muualle!

    VastaaPoista
  2. Ylinopeussakot, auts! :/ Kirjastokäynnit, jees! :)

    Ai Bridgetistä on ilmestynyt tuommoinenkin kirja? Hmmm. Täytyy varmaan kaivaa käsiin! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On ja jos tykkäsit edellisistä niin tykkäät tästäkin, vaikka mulla olikin käynnistysvaikeuksia niin muutaman sivun jälkeen ne unohtui :D Oli kyllä todella viihdyttävä :)

      Poista
  3. Tuollaiset yt on pahoja kun ei sellaisia asioita osaa olla murehtimatta ja täytyy alkaa varmistella selustaa. Toivottavasti pääsette säikähdyksellä. Teillä asuu kyllä taiteilija, hamahelmikoira on tosi upea! En saanut Brigettiä nieltyä, jäi kurkkuun heti alkumetreillä. Täytyykö siihen nyt tarttua uudelleen ja olla vähemmän ei,ei,ei - asenteella :D Vaikka se Brigetti olikin aikuinen :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä se parani alun jälkeen ja kun vaan vähän "unohti" sen ikäjutun ;)

      Poista
  4. Voi ei, sakot on niiiiiiiin turhaa ja ylimäärästä rahanmenoa, ymmärrän hyvin että sapettaa. Varsinkin jos summma on kovin suuri. Mur!
    Tsemppiä yt-jännäykseen! Sais kyllä jo taittua tämä taantuma. =P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin todella on ja kun täysin idioottimaiset sakot vielä... argh!! Siis sellaiset "revittelysakot" joita yleensä saa just kortin saaneet... Huoh!!

      Poista

Kerro jotain, se ilahduttaa :)