Google Analyticsin seurantakoodi

torstai 3. heinäkuuta 2014

Paskat treffit

Miksi jotkut tietyt asiat työntävät itsensä väkivalloin muistiin takaisin tasaisin väliajoin?
Usein nämä asiat ovat vieläpä niitä, jotka mieluiten unohtaisimme kokonaan?

Jostain, ilman mitään varoitusta tai syytä, kesken tavallisen hampaiden pesun aamulla, päähäni putkahti minä 20v ja treffit erään minusta (silloin) söpöimmän miehen kanssa mitä olen nähnyt.
Ulkoiset kriteerit täyttyy: on parta, tummat hiukset, cool moottoripyörä ja harrastuksena laskuvarjohyppy. Ne ovat sokkotreffit, jotka kaverini joka tuntee miehen kaverin, järjesti. Olin itse nähnyt miehen jossain ja kaverini oli huomannut kiinnostukseni.
Olin jutellut puhelimessa miehen kanssa, kun olimme sopineet treffipaikan.
Oulun keskustassa sijaitseva lempikahvilani oli minusta täydellinen paikka.

Näin sen jo miehen kävellessä minua kohti. Ilme sanoi "Tuoko se on?" ja kehonkieli huusi halusta lähteä toiseen suuntaan.
Minulla oli päällä farkut, musta toppi ja violetti nahkatakki ja näytin mielestäni aika kivalta, mutta tuolla hetkellä oloni muuttui maanmatoseksi.
Päätin kuitenkin yrittää muuttaa miehen mielipiteen. Ostimme kahvit tiskiltä ja siirryimme pöytään, jossa yritin virittää keskustelua. Ei siitä tullut yhtään mitään. Mies katseli kaikkialle muualle kuin minuun ja jos hän sattui vastaamaan olivat vastaukset yksi tavuisia.
Keksin hätävalheen parkkirahasta ja tiivottelin hyvät jatkot ja painelin tieheni.

Ei tuon kummempaa. Ikävät treffit. Miksi ne siis palaavat mieleen ja kokemani nöyryytys tuntuu edelleen, vuosien jälkeen?
Luultavasti iso osa syystä on minussa. Koin tilanteen todella nöyryyttäväksi siinä missä joku toinen olisi kohauttanut hartioitaan "omapa on häviönsä"-tyyliin.
Oma osansa on varmasti sillä etten halunnut mennä edes siihen kahvilaan enää.
Minulla on paha tapa miettiä asioita jälkeenpäin, ruotia läpi ja päähäni puskee lauseita jotka olisin voinut sanoa tai sanoa toisin. Jos olisinkin tehnyt näin, sanonut niin... Turhaahan se on. Kuluttavaa. Ja niin minua.

Nykyisin olen siinä jo parempi. En mieti ihan jokaista asiaa uudelleen ja uudelleen, enkä vatvo vuosia kohtaamisia, sanoja tai ilmeitä.
Joskus syyllistyn siihen silti edelleen... Vanha tuttu epävarmuus nostaa päätään ja ilkkuu minun vähäpätöisyyttäni.

Silloin otan jomman kumman pojista kainaloon ja hetki katoaa.
Mutta pojat kasvavat eivätkä ole kohta enää muurina minun ja epävarmuuden välissä. He ovat osoitus siitä, että olen tehnyt jotain ja varsinkin tehnyt sen oikein, mutta fyysisesti he eivät enää kauaa ole äidin kainalossa kun äidillä on paha hetki.

Nyt ei saa luulla, että lapseni tietäisivät mitään mietteistäni tai että olisin tehnyt lapseni kohottamaan itsetuntoani, koska silloin luulisi väärin.

Miten saada muutettua itseä päälle kolmekymppisenä, vaihdettua ajatusrulla toiseen?



5 kommenttia:

  1. No voih :/ Mä en tiedä onko mitään yhtä ainoaa oikeaa ratkaisua. Ehdottelisin kuitenkin että aloitat pienistä asioista. Sellaisista jotka saa sut tuntemaan itsesi kivaksi, hyväksi, osaavaksi, mukavaksi. On se sitten leipomista tai urheilua tai ystävänä olemista tai mitä nyt vaan. Sellaista mistä SÄ tulet hyvälle tuulelle ja mikä saa sut tuntemaan itsesi hyväksi. Ja sitten kun tulee se sellainen olo että meinaa vatvotuttaa niin teetkin sitä mikä saa sut hyvälle tuulelle ja huomaamaan että "hei tässä mä olen tosi hyvä". Saatko kiinni mun langasta?

    Mä luulen että meillä jokaisella on epävarmuuksia. Kumpuaa ne menneisyydestä tai nykyisyydestä niin uskoisin että varmaan kaikki painiskelee joskus sen oman arvon tunteensa kanssa. Eikai se ikää katso :) Kokeilemalla sitten löytyy ne keinot kullekin että mitkä saa syrjäytettyä ne epäilykset ja tuotua esille ne omat vahvuudet. Ei siinä ole mitään väärää että joskus vähän vatvoo ja pohtii mutta ei sen tarvitse jäädä päälle. Tai olla se vallitseva olotila. Jaksuja :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teenkin jo kaikkea tuota. On se osittain ikäkysymys, vuodet nimenomaan on opettanut keinoja selviytyä. Mutta kun on ollut epävarma ihan lapsesta saakka niin saa todella ponnistella asian hyväksi. Ja sitten on tällaisia päiviä joina muistista kipsahtelee ihme asioita ;) joina jokin itsessä taas muistuttelee siitä etten ole riittävän hyvä. Parempina päivinä moiset ei käy mielen vieressäkään, onneksi. Ja niitä parempia on enemmän kuin niitä huonoja :)

      Mutta tuossa olet oikeassa et mun pitäisi olla aktiivisemmin etsimässä itsestäni hyvää :) Kuka muu muka tuntisi ja tietäisi minut paremmin kuin minä itse. Kiitos ja taidankin mennä leipomaan muffinseja :)

      Poista
  2. Hei pistähän mulle sähköpostia osoitteeseen littlebigthingslittleb(a)gmail.com, sulle olis kiva yllätys :)

    VastaaPoista

Kerro jotain, se ilahduttaa :)