Google Analyticsin seurantakoodi

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Oscar, Oscar...

Tällä kertaa en sentään valvonut yöllä katsomassa Oscar-gaalaa, vaikka melkein meinasin. Seuraavan päivän aamuzombeilu kuitenkin pelotti sen verran, että jätin välistä. Vanhuus ilmeisesti iskenyt, kun joka vuotinen Oscar-valvominen ei enää onnistunut?

Täytyy kyllä rehellisyyden nimissä sanoa, että oli se se Yle ja Teemakin se syy. Aiemminhan Oscar-gaalassa yksi parhaista anneista, eli se pukujen ihannoiminen oli jätetty raa´asti kokonaan pois! ARGH ja ärrrr!! Missä julkkishaastattelut, missä "Ketä sinulla on yllä?"-kyselyt?! Mulle julkkiksia ja heti tai kärsin vieroitusoireista.
No en sentään, sekin on jo paljon jäänyt. Edelleen kyttään pukuja, tyylejä ja muutenkin ameriikan julkkisjuoruja (Suomessa ne ovat niin köyhiä, ei kyllä voisi vähempää kiinnostaa se onko Mattinykästen housut tällä kertaa korvissa vai kainaloissa ja onko julkkisnaisella päällä Mert Otsamoa vai Mert Otsamoa...), mutta on siellä nykyisin jo joitain tähtiä joita en kertakaikkiaan tunnista. Ja syyhän on se, että ne ovat niin nuoria! Teinipoppi ja teinielokuvatähdet ja 20vee ja vähän päälle pikkuelokuva-tähdet eivät näköjään jää enää mieleen samoin kuin aiemmin. En myöskään ehdi seuraamaan elokuvia ja sarjoja kuten joitain vuosia sitten. Vaikka edelleen taidan seurata aika reilusti keskimääräistä enemmän, niin nykyisin panostan laatuun määrän jäädessä niukemmaksi.

Ellen DeGeneres teki minusta mahtavaa työtä juontajana. Selfiet ja pizzat tekivät ainakin minuun vaikutuksen! Hieman jäin kyllä kaipaamaan alun "revyy-tyyppistä" revittelyä vai olikohan se siellä ja suomalaiset vain päättivät näyttää ainoastaan patsaiden jakoa...? Ehkä sitä vain ei ollut tänä vuonna.

Jos olisin ehtinyt yhtään valmistautua tähän olisin tajunnut nauhoittaa koko homman Ruotsin kanavilta, jotka ilmeisesti näyttivät myös punainen matto-osuuden, mutta tänä vuonna Oskari pääsi yllättämään ja hyvä, että huomasin nauhoittaa koko gaalaa.

iltalehti.fi
Suomalainen lyhyt elokuva "Pitääkö mun kaikki hoitaa" oli ehdolla lyhyt elokuva sarjassa ja minusta Suomi-tytöt olivat ihan kivan edustavina gaalassa, keltainen mekko on aivan ehdoton suosikki, ihana!

iltalehti.fi
 Ikuisuus-suosikkini Sanda Bullock ja Pink onnistuivat myös. Sandra näyttämään tyrmäävältä (sana jota en käytä koskaan ja nyt käytin) ja Pink lauloi ja näytti hyvältä.

iltalehti.fi
Myös ihanan Jared Leton voitto oli aika hienoa! En ole Dallas buyers clubia katsonut, mutta ehdottomasti aion. Ja odotan myös parhaan elokuvan Oscarin saaneen 12 years a slave katsomista, uskoisin sen olevan aika vaikuttava elokuva!

Sitten niistä puvuista: Cate Blanchett, Penelope Cruz ja Angelina Jolie onnistuivat olemaan kauniita (mitenköhän, heh...) ja se mihin tänä vuonna (jälleen!) kiinnitin paljon huomiota oli hiukset. Angelina Jolie olisi voinut laittaa hiuksensa esimerkiksi ylös, mutta toisaalta, hänellä on tietty tyyli ja siihen kuuluvat hiukset useimmiten auki.
Ja kyllähän hänen pukuunsa sopivat myös auki olevat hiukset. Penelope Cruzilla taas oli ihana nuttura, mutta hänelle olisin kaivannut ehkä esimerkiksi korvakoruja, koska nyt vaikutelma oli hieman arkinen kaikessa kauneudessaan.Cate Blanchett ja Sandra Bullock tosiaan osuivat nappiin, ihanat puvut ja koko tyyli!

Ihanainen Jennifer Lawrence oli siis ihana, kuten aina. Mainioita ilmeita ja mahtavaa itsensä likoon laittamista, söötillä tapaa luonnollinen julkkis. Hiukset vain olivat karmeat! En tykännyt sitten yhtään.
Jatkoilla olleeseen lyhyeen (ihanaan!) mekkoon hiukset sopivatkin sitten paljon paremmin.

Varsinainen hiushirvitys oli kuitenkin tämä:

 Tässä ei kyllä toimi oikein mikään (siis minähän olen hirmuinen fashionista, joten mulla on oikeus sanoa..?). Puvun yläosa on ihan vääränlainen, puvun väri on liian valju tai sitten tämä olisi vaatinut edes sen Kampauksen!!

Ja kuvassahan on siis Sarah Paulson. Ei nyt ehkä mikään superhyperjulkkis jonka kaikki tunnistaa, näytellyt (ja näyttelee) esim. American Horror Story:ssa. Silti, olisit Sarah Paulson kuules voinut panostaa siihen kampaajaan, eikös vain?

Edit. Unohdin mainita Meryl Streepin! En edes pidä mitenkään erityisesti Meryl Streepistä, mutta voi vitsit, olipas onnistuttu tänä vuonna! Look oli ikäiselleen sopiva, Meryl Streep näytti kauniilta, raikkaalta ja pukukin oli oikein ihana (hiuksiin olisi hänkin voinut panostaa, mutta olisiko ikä ja alkujaan jo ohuehko hiuslaatu tehnyt tehtävänsä....?)
Pakko oli palata tämä kirjoittamaan, muuten en olisi voinut elää ;)






6 kommenttia:

  1. Kaksi vuotta sitten Oscar-gaala pelasti yöllä hitaasti edenneen synnytyksen, olipahan jotain katseltavaa Naistenklinikalla :D.

    Me katsottiin juuri American Hustle ja se oli niin iso pettynys, että olisin järkyttynyt jos olisi voittanut Oscareita isosti. Sen sijaan Wolf of Wall Street oli huippu, mutta ilmeisesti liikaa seksiä amerikkalaisten makuun (mä siis kiinnitin kerrankin vähän enemmän huomiota sisältöön enkä ulkoasuun :D ).

    Mutta suomalaiset edusti kauniisti ja upeasti!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moii!! Kerrankin yöllä tuli sit ohjelmaa jota viitsi katsoakin, eikä vain näitä soitto-ohjelmia joissa virheen bongaamalla voi voittaa 150e ;D kuten mun synnytyksen loppu puolella :) Wolf of Wall Streetista minäkin tykkäsin kovasti ja odotan tosiaan tuon 12 years a slave katsomista!

      Poista
  2. Iik! Mä en ole vielä yhtään ehtinyt tutkia kuvagallerioita ja varsinaisen show'nkin missasin. Ihanaa nollausta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Vielä ehdit mekkokatselmukselle :)

      Poista
  3. Olen tukkatiukkis ja mun mielestä kaikkien, joilla on sen verran karvaa, että ne saa kiinni on vedettävä hiukset ylös iltapuvun kanssa. Mutta pahempaa näköjään on tuo ettei ole kampausta ollenkaan, aika suihkusta fööniä ja kolmessa minuutissa ulkona , on tuo viimeinen :) Suomalaisethan ovat olleet tosi edukseen :) Reunimmaista luulin Kelly Osborneksi ennenkuin klikkasin kuvaa isommaksi :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä tykkään kyllä kanssa, et pitkistä hiuksista kun saa niin sais sitten tehdä tai julkkis tapauksissa sitten vielä kun heillä ne kampaajat on niin teettää jonkun kivan jutun sinne päähänsä :) mutta kyllä mun mielestä tollee kuin Sandra Bullockilla on myös ihan kiva!

      Poista

Kerro jotain, se ilahduttaa :)