Google Analyticsin seurantakoodi

keskiviikko 15. tammikuuta 2014

Vaate ahdistuspahdistus

Enhän minä muistanut, että se oli näin vaikeaa.
Joka päiväinen vaatteiden pukeminen.

Sitä on kotona napotellut menemään neljä vuotta ja suurin osa päivistä on mennyt koti-kauppa-(max.kaveri tmv)-ulkoilu-koti-akselilla niin tutuimmat vaatteet ovat olleet legginsit eri muodoissaan, satunnaisesti collarit, farkut tai toppahousut, kelistä riippuen.
Parempaa pukeutumista on edustanut "paremmat" legginsit ja mekko.

Nyt pitäisi pukeutua silleen oikein ihmisten ilmoille joka päivä!
En tietenkään tarkoita mitään hienoa tai joka päivälle eri asua, mutta tarkoitan, etteivät legginsit ja ylisuuri neule oikein enää mene päivän asusta, ekä jalassa enää voi olla pinkit makkaravartiset villasukat koko päivää!

Minulla oli ennestään tasan yksi "turva-asu", joka oli töihin kelpaavaa sorttia.
Siihen kuuluu farkut ja musta pusero. Kuulostaa tylsältä ja voi olla, että hiukan näyttääkin, mutta voi vitsit kuinka turvallinen olo mulla onkaan ne päällä. Vähän koruja päälle ja valmis!

Sen kai vedän huomennakin päälleni, kun pitääkin yllättäen lähteä kuuntelemaan opastusta jostain uudesta nettipalvelusta. Sinne vaan nakkaavat minut ja pitäisi muka sitten tehdä muistiinpanoja ja opastaa muille. Hah. Neljässä vuodessa kyky sisäistää asioita on ainakin huvennut huomattavasti, sen olen huomannut.
Vakiolauseisiin kuuluu nykyisin: "Anteeksi, voisitko toistaa?" ja "Niin miten se nyt menikään?"
Lisäksi siellähän on tietysti läsnä pelottava määrä vieraita ihmisiä!
Neljä vuotta meni kummasti myös niin etten välttämättä tavannut viikossa kauppakäyntiä lukuunottamatta kuin max.5-10 ihmistä. Ja tämä luku sisältää jo oman perheen!!

Viime päivinä täällä on ollut pakkasta reippaasti yli -20 astetta.
Tänä aamuna mittarissa komeili ennätys: -26! Sekin on aiheuttanut haasteita, varsinkin pitkän lämpimän alku"talven" takia. Minulta puuttui myös kunnon pakkastakki!
Eilen töiden jälkeen kipaisinkin kaupassa ja tulin kotiin ihanan pitkän mallisen untuvatakin kanssa. Hintaa jäi alennuksen jälkeen 99e, mutta on se kyllä kiva! Lämmin, yltää polviin saakka ja on kevyt.

Ennen töitähän ryntäilin ostamassa vaatteita myöskin ja hyvä, että ostin. Nämä pakkaset ovat todellakin vaatineet villakangashousut ja neuletakin. Olo on kuin möhköfantilla aamuisin, mutta ovesta ulos astuessa möhkö-ajatukset häipyvät kyllä nopeasti ja sitä kiittelee vain itseään, kun oli niin fiksu, että puki kunnolla päälle! Lammaskarvavuoriset UGGsit on myös jälleen tänä vuonna olleet loistava sijoitus. Toivottavasti voin ostaa uudet UGGsit aina entisten tilalle lopun ikääni, maailman parhaat kengät ja rakkautta ensi askeleesta!!

Ai niin, arvatkaas mihin jouduin tuhlaamaan latte-rahani tänään. Juu-u, tänään ollaan ilman, mutta luulen olevani aika tyytyväinen tähänkin sijoitukseen parin tunnin päästä!
Parkkihalli-paikkaan. Töissä ei ole kuin kylmiä (ei edes pistoketta) parkkiruutuja tarjolla.
Pikku matkan päässä on kuitenkin lämmin parkkihalli. Maksullinen tietysti. Mutta kun ensimmäinen tunti on ilmainen ja seuraavat euron tunti niin minun oli kertakaikkisen pakko ajaa aamulla suoraa sinne!
Eilen jaksoin olla fiksu ja kipaisin kahvitauolla ajamassa auton lämpimään, jolloin maksua tuli vain parin euron verran, mutta tänään oli kamalan vaikea aamu: Isompi vinkui uusista kengistään (jotka oli siis itse sovittamassa ja valitsemassa), Pienempi vinkui (ensimmäistä kertaa!) "äiti älä mee":tä ja hiukset ei asettuneet mitenkään, joka puhtaasti oli oma vika, koska ajattelin illalla peseväni hiukset, mutta sitten olinkin liian väsynyt ja turvauduin (surkeaan) Batisten kuivashampooseen (LivBox näyte josta en ole tykännyt, ei sovi mulle ollenkaan). Jotenkin se käsi osui sinne vilkkuun ja suto kääntyi kuin itsekseen lämpöä kohti.... :)

Hiukset miten sattuu pilaa ainakin minulta jos nyt ei koko päivää niin melkein puolet.
Kotona tämäkin olisi ratkaistu joku huivilla tai pinneillä tai vaihtoehtoisesti kuumalla suihkulla keskellä päivää (arvatkaas mistä haaveilen juuri nyt, himputin kylmät kädet, mun pöytä on lähimpänä ikkunaa...)!

No niin, tajuan kyllä, että postaukset on hiukan tylsiä olleet viime aikoina, mutta eiköhän tämä työhöpötys jää vähemmälle, kun tämäkin arkipäiväistyy (vielä enemmän).

Loppuun elokuvavinkit: Kick-Ass 2 oli oikein mainio. Jos tykkäsi ykkösestä, tykkää varmasti kakkosestakin. The Heat oli pettymys. Sandra Bullock on yleensä hyvä ja Melissa McCarthy hauska, mutta nyt ei kyllä uponnut. Pari heh heh-kohtaa muuten perustylsässä elokuvassa, josta tuli lähinnä mieleen muutamat muut elokuvat, joissa jukisuudessakin tunnetusti kaveruksia olevat näyttelijät ovat yhdessä ja tulos näyttää juuri siltä, että varmasti näyttelijöillä oli tosi hauskaa sitä tehdessä, mutta se ei ihan riitä.

Netflixissä olen katsomassa nyt toista tuotantokautta mainioita hömpähköä, mutta mukavaa sarjaa nimeltä Warehouse 13. Jos Eureka joka tulee Subilta (nyt tauolla) nappaa niin sitten tätä vain katsomaan! Ja googlella tarkastamaan ;) eilen katsomassani jaksossa nimittäin vieraili Eurekan Fargo!

6 kommenttia:

  1. Huh, onneksi meillä on työvaatteet! Ainoa työvaatedilemma on se, että työpaidan alle sopivat pitkähihaiset on aina kaikki pyykissä.. =D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on ollut aiemmissa töissä työvaatteet. Helppoa ja yksinkertaista :)

      Poista
  2. Anna tulla vaan työhöpötystä, musta tämä on kovin kiinnostavaa täältä kotosalla vinkkelistä. Saa maistia siitä minkälaista on kun on elämää :D -26 on jo niin pakkanen että kyllä se parkkihalli kannattaa, kaikki autot ei taida tuossa lämmössä enää ilman piuhaa startata.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :D Meidän WV starttaa kyllä, mutta rapisee ja kolisee kuin hengenhädässä :D Olin muuten unohtanut myös miltä tuntuu kun katsotaan suoraa sinuun kuin sinulla olisi jotain älykästäkin sanottavaa ;D

      Menin vaatekauppaan töiden jälkeen ja ostin iiihanan sähkönsinisen neuleen, Lindexiltä vaan 14,95e (kuulostinpas mainokselta!) Jospa nää vaatteetkin nyt jo riittäis... :)

      Poista
  3. Onneksi minulla on reilun kolmenkymmenen vuoden samassa työpaikassa notkumisen jälkeen omituisen ja boheemin ihmisen maine, niin voin käyttää vuosikausia samaa kulahtanutta vaatepartta ;) Yksi vanhuuden iloja ;)
    Mukava sinun potauksiasi on lukea, kun tekstisi rullaa sujuvasti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oman pään sisässähän tämä vaate-asiakin enemmän on, tuskin sillä muille on merkitystä mitä minulla on päällä, kunhan nyt puhdas ja siisti on :) Mutta täytyy myöntää, että omaan itseluottamukseen se sitten kyllä minulla vaikuttaakin aikalailla! Hyvänä vaate- ja hiuspäivänä menee muutenkin kaikki paremmin, tai siltä ainakin tuntuu ;)

      Poista

Kerro jotain, se ilahduttaa :)