Google Analyticsin seurantakoodi

perjantai 10. tammikuuta 2014

Perjantai, perjantai! (Ai tältäkö se tuntuukin?)

Perjantain kunniaksi munkkikahvit. Työpaikan vieressä on Coffee House. ARGH. Ole nyt sitten menemättä sinne joka päivä. Kalliiksihan se tulee jos menee, mutta vaniljalatte... ;)

täältä
Olen nauttinut tästä viikosta suunnattomasti. Ja täytyy myöntää, että iso osa nautintoa on nämä ruokailut ja kahvitauot (Kikille terveisiä!). Kahtena päivänä olen nyt käynyt kamalaa kyllä tässä Coffee Housessa. Ensi viikosta alkaen tyydyn kahviin ja keksiin toimistolla, lupaan sen. Ei nimittäin riitä housut eikä rahat muuten ;D

Lounasta ei työpaikalla saa, lounasseteleitä kyllä. Olen kuitenkin tyytynyt salaattiin (hyvä minä!) ja sitten myös toimistolla syömiini eväsleipiin, koska en vain ole saanut aikaiseksi nälkää :)

Vaihtoehtoja tässä kyllä olisi ihan parin askeleen etäisyydellä, koska toimistomme sijaitsee aivan kaupungin keskustassa.

No niin, mutta siis viikonloppu edessä. Odotettavissa Netflix-maratooni (Suits ja Warehouse 13 sarjat) ja ihana lötköttelylauantai :) Sunnuntaina on tulossa sukulaisia, joten sekin on ihan kivaa, vaikkakin nämä ovat mallia "onneksinähdäänvaankerranvuodessaäkkiäovikiinnikunlähteävät"... ;D


4 kommenttia:

  1. Coffee House, vaniljalatte, kiitos terveisistä, olen vihreä kateudesta :D Uskotko sää jos lohduttelen, että ehkä siihen latteen kyllästyy eikä sinne varmaan kohta enää tee edes mieli :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En kyllä menis vannomaan, sen kun saa vielä rasvattomaan maitoon. Maistuu yhtä hyvältä, mutta vähemmän kaloreita, joten vähemmän syyllisyyttä ;) Vaikka mikään ei taida koskaan yltää Starbucksin vanilja latten tasolle. Hyvä yritys tämä Coffee housen silti on :D

      Poista

Kerro jotain, se ilahduttaa :)