Google Analyticsin seurantakoodi

keskiviikko 27. marraskuuta 2013

Paljon melua tyhjästä

Mies osti minulle uuden laturinkohdon puhelimeen. Entinen oli auttamattoman lyhyt, joten mies osti nyt 1,5m johdon. Onhan se pitkä. Liiankin. Nyt johtoa roikkuu pitkin lattiaa. Johto on mustavalkoinen. Muitakin värejä olisi ollut tarjolla, mutta mies selitti ajatelleensa minua ja sisustusta. Sisustusta! Ajatuksesta hyvä 10+, johdon toiminnasta 4-.
Aluksi ajattelin olla hiljaa, koska mies oli kuitenkin ajatellut sisustusta ostaessaan johtoa. (Sisustusta!)

Mutta kun se ärsytti niin. Oli pakko avata suu ja päästää se ulos. Se johto on kamala!
Melkein eniten maailmassa minä inhoan sitä tunnetta, kun saa joltain toiselta jotain, lahjana tai muuten vain, ja se toinen on todella todella ajatellut sinua sen hankkiessaan ja sitten se ei vain toimi. Ei kelpaa. On kamala tai muuten vain epäkelpo. Ja sitten sitä koittaa ja koittaa niellä sanat joita haluaisi sanoa. Ja sitten se mölähtää suusta. Kun ei vain voi olla hiljaa.
Tässä tapauksessa mölähdys tapahtui eilen illalla, kun neljättä päivää käytin tätä laturinjohtoa sen eniten johtoni sijaan. Se ylipitkä johto roikkui pitkin lattiaa, mutta ei sekään ole se mikä minua ärsyttää, vaan se laturin pää, se joka tökätään sinne puhelimen sisään.
Kun se on kökkö. Se ei vain toimi niinkuin pitäisi. Miehen mielestä se tietenkin on aivan samanlainen kuin entinen. Ei se ole. Se on joku yleispää joka käy siihen, tähän ja tuohon ja se on kolme kertaa pidempi kuin entinen.
Ja se ei vain kunnolla mene sinne sisään.

Nythän voisi ajatella, että minä olen ärsyttävä akka joka valittaa joka asiasta.
En varmana ole. En valita siitä, että mies jättää boxerinsa aina pesukoneen viereen vaikka ne olisi sama laittaa sinne pesukoneeseen tai pyykkikoriin joka on siinä ihan vieressä. En valita siitä, että mies ei laita kahvimukiaan astianpesukoneeseen, enkä siitä, että mies parranleikkuun jälkeen ei putsaa altaan reunoja. Minä nostan kalsarit, pesen mukin, putsaan altaan reunat enkä sano koskaan sanaakaan. Näitä esimerkkejä olisi paljon joista en sano, enkä tule koskaan sanomaankaan, vaikka joskus ajattelenkin, että voisihan mies itsekin nostella ne kalsarinsa sinne koneeseen jne.
Minä en vain koe kuitenkaan asioita valittamisen arvoisiksi.
Mutta tämä hemmetin johto! Se siinä eniten ärsytti, että mies oli vartavasten hankkinut jotain mistä ajatteli minun ilahtuvan ja se ei toiminut. Ja siis se varsinainen ärsytys kohdistui minuun itseeni. Miksi minä en vain voi olla tyytyväinen?
Se ärsytys kohdistui siis siihen, että miksi minun täytyy olla se ilonpilaaja, joka pilaa mieheltä sen ilon jota mies ihan selvästi koki siitä, että oli osannut ajatella oikein sisustustakin ja johtokin oli kerrankin riittävän pitkä.
Koska näinhän se mies ajatteli.
Ja sitten minun pitää olla kamala ja sanoa, että ei tää juttu nyt oikein toimikaan.
Kun muutama päivän haudon tuollaisia niin minullehan kävi juuri niinkuin vuonna 1993. Juu, ihan oikein: 1993.
Muistan sen niin hyvin, koska silloin räjähdin äidilleni (joka on maailman suloisin ihminen) hänen ostamastaan neuletakista niin, etten ikinä ennen... enkä varmaan jälkeenkään.
Silloin nimittäin olin hautonut samansuuntaisia ajatuksia varmaankin kuukauden verran. Äitini oli niin iloinen minulle ostamastaan neuletakista. Superiloinen. Kuinka kaunis, kuinka ihana, kuinka se sopi minulle jne jne.

Minun piti pistää se päälle melkeinpä joka päivä, koska sehän oli  niin ihana.
Ja kun se jo minulle annettaessa annettaan silmät loistaen ja selvästi odotettiin minun ilahtuvan ihan yhtä paljon.
Se oli maailman rumin villatakki. Se kutitti ja kiristi kainaloista. Ja minä pidin sitä hampaat irvessä sen kuukauden. Ja sitten yksi aamu mölähdin. Hirveä riitahan siitä tuli. Villatakista.
Eli minä olen ihminen joka koittaa olla loukkaamatta toista ja päätyy loukkaamaan entistä enemmän. Ja tekee sen aina vain uudestaan, eikä opi ikinä.
Kiljuin lopulta miehelleni, että: "Miksi minun pitäisi olla kiitollinen paskasta?".
Ei kaikkein tyylikkäintä.

10 kommenttia:

  1. Voi - ei tätä voi kun nauraa - niin tutulta tuntuu:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän tätä oikein järjellä voi selittää :)

      Poista
  2. Auts... Tässä ei taida Kätevä emäntä -sketsit riittää sun miehelle lohdutukseksi/anteeksipyynnöksi, vai millä mielellä teillä nyt ollaan?

    Ja mä niin sympatiseeraan sua (ja sun äitiä ja miestä). Mulla oli oman äitini kanssa samantyyppinen juttu mun ollessa ehkä 16, paitsi että mun kiukunpuuskasta ei seurannut riitaa vaikka äiti varmasti pahoitti mielensä tosi syvästi.

    Olin silloin tosi masentunut, ollut jo pidempään, ja äiti osti mulle jättimukin & aluslautasen piristääkseen ja osoittaakseen välittävänsä (kun ei sitä osannut eikä osaa edelleenkään sanoilla ilmaista). Setti oli mustavalkoinen, eli äiti oli miettinyt värivalinnan viimeisen päälle mun silloisten mieltymysten mukaan. Mutta mä vain suutuin kun sain sen mukin, koska se oli mun mielestä niin karsea. Miksikö? No kun siinä oli tyylitelty hymyilevä tikku-ukko joka halasi toista. Mä en nähnyt äitini viestiä vaan raivostuin rumasta kuvasta, lähinnä siitä hymynaamasta (masennus ja tolleen). Eikä sitä mukia oo koskaan käytetty, saattaa olla edelleen jossain kaapin perukoilla. Tekis mieli pyytää se käyttöön nyt, ihan hyvitykseksi (ja koska ihan kiva muki se on), mutta en taida kehdata ruveta kaivelemaan tuota asiaa.

    Jälkeenpäin tajusin typeryyteni, ja hävettää edelleen se että niin loukkasin äitiäni, joka vain yritti parhaansa ilahduttaakseen mua. Oon niin pahoillani äitini puolesta, että nytkin itkettää.

    Koska onhan noissa asioissa kysymys paljon enemmästä kuin mukista tai laturinjohdosta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos mun miehessä onkin vikojakin niin pitkävihaisuus tai vihaisuus ylipäätänsä ei ole yksi niistä. Ja MIEHEKSI se ymmärtää minun naisjärkijuttuja yllättävän hyvin.

      Syvät sympatiat kyllä tuolle mukijutulle! Mun äidillä oli minun nuoruudessa myös se "vika", että hän yritti likaa tekemällä, ei niinkään sanomisilla. Ja joskus ne sanat olisi olleet se parempi, järkevämpi ja kaikinpuolin toimivampi tapa. Nykyisin osittain koska olemme myös riidelleet/keskustelleet tästä(kin) asiasta kun olin parikymppinen niin hän ainakin joskus koittaa muistaa vain sanoa, ei ratkaista joka ainoaa asiaa minun elämässäni... ;)

      Poista
  3. Meillä kävi viime keväänä saman kaltaisesti kun sain synttärilahjaksi tabletin. Kirjoitin siitä varmaan blogissakin, kun vaan otti niin kovasti päähän. Yksi tabi löytyi jo jota tuskin käytettiin, ja molemmilla älypuhelimet, mutta mies ajatteli että haluaisin oman. Olin hokenut jo kauan että haluan imurin, ja sen sain sit seuraavana päivänä kun tabletti oli palautettu illan mököttämisen jälkeen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäpäs muuten muistankin tuon nyt kun mainitsit :)

      Poista
  4. Ou nouuuuu! :) Mä tunnistan tuon piirteen myös itsessäni. Olen kyllä iloinen yrittämisestä ja arvostan sitä, mutta jos ei toimi ja jos ei tykkää, niin jossain välissä se pitää yrittää edes jotenkin kauniisti sanoa. Ei vaan kykene elämään valheessa :) Toisaalta aattelen myös niin, että ehkä se asiasta mainitseminen edesauttaa ehkä tulevaisuudessa lahjojen miettimistä ja ostamista, koska lahjojen hankkiminen jos joku on oikeasti todella vaikeaa. En haluaisi itsekään ostaa paskoja lahjoja ja jos sellaisen ostan niin, no, aiheesta voi kyllä mainitä silleen nätisti "tykkään kyllä mutta..." -tyyppisesti. Ehkä sitten seuraavalla kerralla onnistaa paremmin! Onneksi meillä taitaa olla aika ymmärtäväiset miehet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuosta pari päivää niin kaveri soitti itkusilmässä, kun sen mies oli lähtenyt riitatilanteessa (taas) ovet paukkuen kotoa autolla kaahamaan poispäin niin kyllä minä kiittelin onneani... nimittäin meidän liiton kaikista kamalimmassa riidassa mies kyllä lähti, mutta se jäi silti pihamaalle autoon istumaan :D Ja se oli sentään tasoa "vuosisadan riita" :)

      Poista
  5. Voi Nunju, mää niin ymmärrän tämän sun tunnetilan. Sen takia meillä ei miehen kanssa vaihdeta joulupaketteja :D Suhtaudu nyt tuohon räjähdykseen niin, että olet aivan varmasti keskivertovaimoa paljon kiltimpi ja sulla on vuotuista kiukkua tosi paljon käyttämättä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :D Juu en ehkä minäkään ole edes se helpoin "lahjottava" ja sitten kun toinen yrittää... Pitänee siirtyä lahjattomuuteen, vois olla turvallisempaa :D

      Poista

Kerro jotain, se ilahduttaa :)