Google Analyticsin seurantakoodi

keskiviikko 30. lokakuuta 2013

Ei jaksa, ei ehdi!

En tiedä onko jonkin asteinen syys"masennus" muka päässyt iskemään, kun tuntuu ettei netti tietoineen ja juttuineen, eikä paljon mikään muukaan jaksaisi innostaa.

Päivät menee juoden kahvia/teetä, heittäen pyykkiä pyykkiin ja kuivuriin (hemmetti, että sitä onkin näillä rapakeleillä!!), ruoaksi oon tehnyt ainoastaan helppoja ja lämmittäviä patoja ja keittoja, siivonnut olen mahdollisimman vähän ;)

Iltaisin painun sänkyyn dekkarin kanssa ja nukun pidempiä unia kuin aikoihin! (Että jos edes jotain hyvää...?)

Iltaisin myös usein tuntuu etten todellisuudessa ole tehnyt paljon mitään. Koko päivä menee muka "touhutessa", mutta mitä? Kaikkea sitä mitä "oikeissa töissä" käyvät äidit tekevät työajan jälkeen! Miten ihmeessä te muut kykenette, pystytte?! Supernaisia kaikki! (Ja miehiäkin, varmasti...?)
Sekin masentaa.

Kotona riidellään rahasta, kun mies on kotona.
Ja miehen typeristä kavereista jotka soittaa tai ilmaantuu välillä mitä typerimpien ideoiden kanssa ja mies innostuu, koska on ADHD-luonteinen ja sosiaalinen ja järjettömän helposti höynäytettävissä... Sitten se olen minä joka pudotan sen sieltä hemmetin pilvilinnoista kertomalla muutaman faktan ajasta, rahasta ja siitä, ettei mies elä tässä universumissa kavereidensa kanssa pelkästään. No, ehkä tulee vähän liioiteltua, koska eilen illalla lasten nukkumaan menon jälkeen oli megalomaaninen riita siitä, että mies ei voi mitenkään lähteä käyttämään pekkaspäiviään auttaen (ilmaiseksi!) kaveriaan tekemään loppuun erän työhomman jonka kaveri on ottanut muttei saa sitä tehtyä loppuun, koska ei -tadaa- osaa!
Ensinnäkin kyseessä on kaveri, jolla tämä tälläinen ei ole ensimmäinen kerta, eikä se olisi ensimmäinen kerta kun mies kävisi hänet pelastamassa jostain pulasta.... Toisekseen kyseinen kaveri on miehelle rahaa velkaa jo useamman vuoden takaa oikein huomattavan summan. Tätä velkaa kehuu aina maksavansa "seuraavalla hommalla", minä olen sanonut miehelle, että antaisi olla, ne rahat on ollutta ja mennyttä.
Lisäksi minua inhottaa kyseisen kaverin kohtuu löyhä moraali. Pitkään oli täysin onnellisesti naimisissa, kolmen lapsen isä. Silloin meni muutenkin paremmin hänellä ja me tultiin perheinä toimeen mainioisti. Kunnes vaimo sai selville pettämiset yms. Oli kyllä järkytys meille kavereillekin, en ihan kuitenkaan olisi sitä uskonut, vaikka mies ei siinä yhtälössä ollutkaan se mun suosikki-ihminen alkujaankaan.
Sen jälkeen on sitten elänyt enemmän tai vähemmän poikamieselämää ja kovasti koittaa houkutella kavereitaan mukaan vastaavaan. Joten onko ihme, etten innostu, että meiltä mies lähtisi tekemään mitään "projektia" hänen luokseen? Minusta on viime aikona tullut muutenkin aika valikoiva seuran suhteen siinä mielessä, että joidenkin ihmisten kanssa oleminen vain ottaa enemmän kuin antaa.
Jos joka ainoa kerta jonkun ihmisen tapaamisen jälkeen on emotionaalisesti rätti ei siinä voi olla mitään hyvää.

Voi kun voisikin joitain ihmisiä raivata pois elämästään samallalailla kuin ihmisiä voi heivata FB:n kaverilistalta? Se ois OK ja bye bye vaan!

14 kommenttia:

  1. Mä niin ymmärrän tuon, että haluais vain poistaa elämästään ihmisiä joilla on huono vaikutus itseen tai johonkuhun läheiseen :/

    Miehesikin pitäisi saada silmänsä auki kaverinsa suhteen... Siis että kaiken muun lisäksi vielä koettaa saada muita samalle (eronneen poikamiehen) tielle, niin ei saatana. Onpa tosi hyvää ystävyyttä.

    Jaksamisia sullekin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti :) Ei sitä oikein tosiaan voi ystävyydeksi enää laskea kun toinen on paremminkin hyväksikäyttäjä ja mun mies on niin hyväntahtoinen... ei millään uskois kenestäkään pahaa.

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Kiitos :) Isoin ärsytys meni tuossa yön aikana sillee ohi etten aio enää tänään jatkaa nalkuttamista ;) mutta eipä se mieskään ole ihan niin suuna ja päänä menossa enää :)

      Poista
  3. Äh, vitsi tuo on muuten raskasta jos kovasti pyörii sellaista vähän epämääräistä kaveria joiden elämäntilanne on ihan eri ja jotka ei vaan kykene tajuamaan sitä. Ja kaikista hankalinta se on jos ne tyypit on siellä miehen kavereissa. Kun ei haluaisi olla se joka kieltää ja naputtaa mutta sitten vastavuoroisesti jos tietää jo etukäteen että hankaluuksia tulee niin ei jaksaisi turhaan riskeeratakkaan ja elellä siinä "mitäs minä sanoin"-hapetuksessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä, just tuo, etten todellakaan haluais olla se "nalkuttava akka". Kun en todellakaan sellainen ns.luonnostaan ole :D

      Poista
  4. Jatkuva touhuaminen kotona tai töissä samalla tavalla tuo sellaisen fiiliksen, että tulikos tässä nyt mitään tehtyä? Pitäs osata enemmän taputtaa itseään selkään, että olitpa reipas kun laitoit pyykit koneeseen tai teit homman x. :)

    Voi harmi tuota miehen kuluttavaa ystävää. :( Jotkut ihmiset vaan on semmosia, että vaan ottaa ja ottaa. Ei ne itse tod.näk. näe tilanteessa mitään väärää tai muutettavaa. Oma mieheni on peruslaiska eikä lähde kaikenlaisiin kotkotuksiin mukaan, mutta kavereiden moottoripyöräostoksia hän jaksaa konsultoida loputtomasti ja myös tehdä niille erinäisiä huoltotoimenpiteitä pitkän kaavan mukaan. Toisaalta ajattelen, että totta kai kavereita pitää auttaa, mutta välillä tulee myös sellainen olo, että mites se toinen auttaa takaisin? Kun jollain aikavälillä sitä pitäs jollain tavalla tapahtua, eikö niin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi olla kyllä enemmän tyytyväinen itseensä :)

      Mun mielestä kyllä kavereita pitää auttaa myös ja enhän minä mikään mieheni äitikään ole, etten todellakaan haluais vahtia ja kieltää... mutta sitten toisaalta mun miehellä on aika hurja historia rahan käytön suhteen varsinkin, ADHD saa sen tekemään spontaaneja ja älyvapaita ostoksia ja muutenkin harkintakyky ei kuulu ihan ekana yhtälöön jossa on mukana myös mun mies ;) Joten välillä meillä on aina myös keskusteluja et mun täytyy vakuuttua itse, että ymmärtäähän mies, etten puhu vaan siksi et haluaisin kontrolloida jotenkin vaan siksi, että välillä sillä on ne aivot aika narikassa....

      Poista
  5. Kuulostaa rasittavalta ja raskaalta.
    (Me saadaan välillä samanlaisia riitoja aikaiseksi pekkasista, kun Mies menee naapurin pyöräkorjaamolle pekkaspäivinä auttelemaan jollain sisäkumipalkalla mutta ei voinut pitää pekkasia silloin kun mulla oli tentti toisella puolella Suomea ja jouduin raahaa lapsia mukana tms).
    Ja oon kade padoista, pitkistä yöunista ja dekkarille omistetusta ajasta - mun mielestä kuulostaa ihan järkevältä ajankäytöltä.
    Että aurinkoa kaamokseen täältä etelästä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, sitä se on... Niin ei tosiaan ehkä voi valittaa padoista ja dekkarereiden lukuajasta :D

      Poista
  6. Pikaisesti tulin pyytämään, että kipaisisit tuolla blogini puolella... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. APUA mahtavaa!! Laitan heti ja kiitos :) :)

      Poista
  7. Se voi olla ihan hyvä, että välillä asettaudut jarrumieheksi, koska uskoisin helposti apuun lähtevälle puolisolle olevan helpompaa kieltäytyä vedoten perheeseen :) Niitä on vaan ihmisiä, jotka mielellään ottaa rahaa ja apua kilteiltä ihmisiltä :( Saisikohan siihen delete-nappulaan sukulaisiakin :D Mää olen kotiäiti 16 vuotiaalle ja valituksesta huolimatta nuoremmissa lapsissa on paljon enemmän työtä. Koko ajan tuntuu olevan rästitöitä ja olen joskus postauksessa pohtinut, että miten ne monilapsiset työssäkäyvät perheet ovat edes ehtineet tehdä niitä lapsia :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu tuota mies usein käyttääkin, "perhekorttia" mutta mua niin inhottaa olla kenenkään silmissä se akka joka urputtaa ja kieltää kaiken ;) siis mies ei ajattele näin (no ehkä hetkittäin. ....)

      Poista

Kerro jotain, se ilahduttaa :)