Google Analyticsin seurantakoodi

tiistai 26. maaliskuuta 2013

Muuttopuuhat

Saimme avaimet uuteen kotiin sunnuntaina. Pojat halusivat heti testaamaan sinne kylpyammetta, mutta koska olimme jo käyneet iltapesuilla niin se jäi kokeilematta, silti sinne piti tietenkin kiputtaa heti katsomaan, että olihan se niin kiva kuin muistelimme :)
Oli se ja jotenkin mieli on tottunut jo siihen siniseen keittiöönkin sen verran, etten edes hätkähtänyt napsauttaessani valot päälle.

Entiset asukkaat olivat jättäneet keittiöön todella kivan lampun, 6 ihanaa uutta viinilasia paketissaan ja makuuhuoneeseen seinälle hyllyn. Soitettiin perään, että kuuluiko näiden jäädä ja kuulema ihan tarkoitus oli. Viinilasit olivat lahja :) (voi olla klassista saadun lahjan eteenpäin jättöä, mutta ei haittaa, ne on tosi kivat viinilasit ja mulla ei olekaan ehjää 6 lasin settiä juuri nyt). Vaikuttivat ihanilta ihmisiltä ja vaikutelmaa tuplasi se kuinka siistiksi olivat jättäneet kaikki paikat. Joka paikka oli puunattu viimeistä myöten, niin ja hellan päällä oli vielä täysi purkki induktiolieden puhdistusainetta :D kun mainitsin katsomassa käydessä, että meillä ei olekaan sellaista ikinä ollut.

Valitettelivat vielä kovasti kun tv:stä ja eteisen seinähyllystä jäi jäljet kun ne poistettiin. Eihän se haittaa kun minun oli tarkoitus muutenkin poistaa se keltainen tapetti hirvitys, mutten toki sitä heille sanonut. Uusi tapetti on jo katsottuna ja toivottavasti ensi viikolla saadaan joku sinne sitä laittamaan. Mies osaisi itsekin, mutta työt ei vain anna periksi.

Ihana pieni kutina mahanpohjassa koko ajan, vähän kuin ihastuessa johonkin. Ja iltaisin mietin nukahtamiseen saakka uutta kotia :)


13 kommenttia:

  1. Ihanaa, kun löytyy noin huomaavaisia edellisiä asukkaita. :)

    Onnea uuteen kotiin! :)

    VastaaPoista
  2. Tuo on kyllä ihanan kutkuttava fiilis, kun pääsee muuttamaan uuteen mieluisaan kotiin! :)

    VastaaPoista
  3. Mahtavaa! Ja miten ihana ele tuo viinilasipaketti. Onnea uuteen kotiin! :)

    VastaaPoista
  4. Oijoijoi! Parhaimmanlaatuista täpinöintiä. :)

    VastaaPoista
  5. Vastaan lyhyesti kaikille, että eikös olekin :D Nyt lähdössä kyläilemään, joten äkkiä suihkuun ja pukemaan :)

    VastaaPoista
  6. Todella kivoja ihmisia muutti pois ja toivottavasti sama kivat olette te itsekin nyt uudessa kodissa , onnea uudelle kodille .. Kiva kun saa laittaa kaikki uusiksi. Remontoida ja suunitellä sisustusta ... Kiva kiva kiva .. ja kiva kun kyläluuta pääsi kyläilemaan ... älä suuttuu .. joko ..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On erityisen kivaa kyllä suunnitella kun suunnittelee kerrankin pitkä aikaista kotia :)

      Poista
  7. Ihanaa, kylpyamme :) Pyyhe rullalle niskan taakse tyynyksi ja kirja käteen. Mää olen vihreä kateudesta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahaa, mitäs sanot kun se onkin kylpyamme/poreamme/höyrykaappi (-hirvitys) ;D Se ammeosuus on muuten aika iso, vaikka pojat ei sinne sit lopulta yrittäneet edes niin minä toki kävin testaamassa sen makoilun siellä :D

      Poista

Kerro jotain, se ilahduttaa :)