Google Analyticsin seurantakoodi

torstai 17. tammikuuta 2013

Valmis


"Ihmisillä on systemaattinen harhakäsitys siitä, millaisia he ovat tulevaisuudessa. Harha on hieman voimakkaampi nuorilla kuin vanhoilla ihmisillä mutta näkyi kuitenkin tutkimuksessa selvästi kaikissa ikäluokissa. Kaikilla on taipumus ajatella jo kehittyneensä sellaiseksi ihmiseksi, miksi on lopullisesti tulossa. Tutkijat nimittävät tätä käsitystä illuusioksi historian loppumisesta." Tiede-lehti 04.01.13

Minulla ei taida olla (ainakaan vielä) tuota käsitystä, että olisin jotenkin valmis ihminen. Ei todellakaan. Minua epävalmiimpaa kolmekymppistä varmaankin saa hakea. Vai ovatko kaikki hukassa sen suhteen millaisia haluavat olla, missä ja minkä vuoksi?
Minä olen.

Olen kuitenkin tullut myös siihen tulokseen, ettei se haittaa minua ollenkaan. Ei minun tarvitse tietää, eikä olla valmis. Toivottavasti ainakin yli puolet elämästäni on elämättä tai sitten se saattaa loppua jo huomenna. Miksi siis hätäillä elämään "täydellistä elämää"?

Ja tietysti ihmisillä on eri käsityksiä tuosta täydellisestä, valmiista elämästä, mutta tarkoitan nyt tällä kertaa näitä perusjuttuja mitä sillä yleensä tarkoitetaan.

Lisäksi olen huomannut ikävinkin tavoin, että ne kauniit, valmiit suunnitelmat murenevat aika nopeasti ja helposti, eikä kukaan voi ennakoida... no oikeastaan yhtään mitään.

Näinkin positiivisesti heti aamusta :D

6 kommenttia:

  1. Minä ajattelin kaksikymppisenä, että tulen olemaan suunnilleen sellainen kuin silloin olin - aina! Nyt neljänkympin lähestyessä huomaan muuttuneeni paljonkin. Suunnitelmat ovat ovat muuttuneet tai oikeastaan minulla ei mitään tarkkoja suunnitelmia olekaan, sillä elämässä asioilla on taipumus järjestyä jotenkin.:) Elämä on ihan erilaista kuin silloin kuvittelin - mutta hyvä juttu, että on erilaista ja tulevaisuus on yllätys. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :) joskus nuorempana tosiaan saattoi ajatellakin noin, mutta tosiaan, minunkin elämäni on kulkenut aivan eri reittejä kuin mitä olisin voinut kuvitella :)

      Poista
  2. Oikeassa olet, varsinkin tuosta, että valmiit suunnitelmat saattavat murentua nopeasti ja aika helpostikin

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä! Kun sen on useampaan kertaan saanut kokea niin kummasti alkaa nauttimaan juuri tästä hetkestä, ainakin silloin kun kaikki on hyvin :)

      Poista
  3. älä suunnittelee vaan elää täysillä ,tee kaikkea mahdollista ,typeriäkin juttuja ,mutta älä vaan loukka itseäni, kaikki mitä jaksat/ehdit tehdä, se tulevaisuudessa on sun muistot sun kivasta elämästä. Ja sitten tulevaisuudesssa voit olla onnellinen että teit niitä asioita- tee kaikkea mitä pystyt , älä mistäkin jää paitsi mitä kerkit ... Olen nyt invaliidi ja ei pystyy erittäin paljon tekemään - mutta muistelen mitä kaikkea olen tehnyt ... ja mietin että olisin voinut tehä vieläkin enemmän ... mut elämä on ...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on myös reuma, johon ei ole toimivaa lääkitystä, joten se vaivaa... Ja silloin tällöin harmittaa, ettei pysty aina poikien kanssa ihan siihen mitä ennen ja tulee just mieleen, että olisinpas tämänkin tiennyt... Mutta koska en ole kovin jossitteleva ihminen, niin tuo on aika nopeasti ohimenevää ja sitten teen parhaani sillä mitä mulla nyt on :)

      Poista

Kerro jotain, se ilahduttaa :)