Google Analyticsin seurantakoodi

lauantai 5. tammikuuta 2013

Liike

Rakastan keinumista. Niin kauan kuin muistan olen siitä pitänyt. Siitä ihanasta liikkeestä kun keinu menee edes takaisin ja kun itse saa päättää meneekö hiljempaa vai lujempaa.

Lapsuudenkotini pihalla, keittiön ikkunan edessä oli kaksi koivua.
Ei ole enää, isä kaatoi ne kun olin jo aikuinen, harmitti se silti silloinkin.
Noiden koivujen väliin isä ripusti minulle iloisen oranssin muovikeinun.

Siitä on kuviakin kuinka istun keinussa naama hymyssä. Yhdessä kuvista minulla on keltainen kesämekko ja kiinantossut. Hiuksissa punainen hiuspanta.

Kesät olivat aina vehreitä, vihreitä ja aurinkoisia ja äidin keisarinkruunut kasvoivat minua korkeammiksi.
Tai siltä se ainakin tuntuu.

Keinun edelleenkin aina kun vain mennään leikkipuistoon. Aivan sama mitä kukaan ajattelee. Ja huutelen Pienemmälle jos mennään tasatahtia, että "nyt ollaan parit", aivan kuten lapsena. Ja ainakin juuri siinä hetkessä sydän on onnellinen ja naama hymyssä :)

Pojille on keinu siellä lapsuudenkodin pihalla, jota nykyisin kutsutaan nimellä mummola. Ei niiden samojen koivujen välissä, mutta samalla pihalla. Niiden keinuun en valitettavasti mahdu, siellä on Pienemmälle vihreä pottakeinu ja Isommalle punainen muovikeinu.
Ne ovat paljon ohuempaa muovia kuin minun muinainen oranssi. Ja paljon kapeampia.
Tai siltä ainakin tuntuu ;)

8 kommenttia:

  1. Mun lapsuudessa tämä meni niin, että samassa tahdissa ollaan naimisissa ja eri vauhdissa kihloissa :) Ja mää olen huomannut tämän saman oireen, että omassa lapsuudessa kaikki oli paljon turvallisempaa ja nyt niitä vaaroja näkyy kaikkialla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä oltiin vain tylsästi parit ja eriparit :) Mutta että se oli tarkkaa kun koitettiin olla "parit" :)

      Poista
  2. Mä muistan kanssa, että oltiin kihloissa tai naimisissa. Sama leikki kuitenkin.

    Mummolassa oli yksi rengaskeinu männyn oksaan kiinnitettynä. Sydän itki verta, kun noin viisi vuotta sitten oksa oli isäni toimesta sahattu pois. Mun keinu! Väitti rotjake, että oksa oli niin mätä, että ei siinä olisi ollut enää turvallista keinua.

    VastaaPoista
  3. Oi, kiinantossut! Olin ihan unohtanut! :) Meillä kiikkumishommissa oltiin kans naimisissa tai kihloissa. Tuonkin olin unohtanut. Jotenkin kaiholla olen viime aikoina muistellut omaa lapsuuttani ja sitä, mitä silloin touhuiltiin ja mikä oli tärkeää. Ihanaa, että muistutit näistä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ottaisin heti kiinantossut jos löytäisin, olen etsinytkin, mutta jos löytyy niin on väärää kokoa. Pöh :)

      Poista
  4. Minulla oli lapsena pihlajanoksassa narukeinu. Siinä sai ihanan kovat vauhdit. Keinuin siinä ja lauloin kurkku suorana. Mainittakoon, että laulutaitoni arvioitiin koulussa vitosen arvoiseksi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei munkaan laulutaidossa kehumista taida hirveesti olla. Ainoastaan isosta lauluäänestä on joskus tullut positiivista kehua, mutta luulisin, että vain sen vuoksi, ettei muuta kehuttavaa ole ollut ;D

      Poista

Kerro jotain, se ilahduttaa :)