Google Analyticsin seurantakoodi

maanantai 7. tammikuuta 2013

Katu

Olen asunut siellä ja täällä, etelässä ja pohjoisessa, kerran ihan keskelläkin Suomea. Vanhoja osoitteita on yhteensä kai 12, tosin kaksi noita oli samassa talossa, joten siinä ei katu vaihtunut, vaikka koti vaihtuikin.
Minä olen helposti kotiutuva, niihin asuntoihin, koteihin, taloihin nimittäin. Tarvitsen vain siistin,selkeän, oman tilan ja tietyt omat tavarat ja siinä sitä ollaan.

Muutama muutoista on ollut kamalia stressimuuttoja, kuten se kerta kun piti lähteä työpaikan takia 500km muuttamaan ja aikaa oli viikonloppu. Se oli kolmas muuttoni. Hain paikkaa torstaina, vähän huvin vuoksi, tyyliin "vähänkö toi ois siisti työpaikka!" (olin 19v...) ja sain sen. Työ alkoi maanantaina! Asunto oli työsuhdeasunto, joten sitä ei edes päässyt valitsemaan, saati edes näkemään ennen muuttoa, mutta neliöt tiesin ja tiesin, että suurin osa kivaan "poikamiestyttö"kämppääni vasta hankituista huonekaluista piti jättää. Kavereista löytyi pariskunta joka osti mielellään pyöreän ruokapöytäni ja sinisen sohvani ja niin 58m2 vaihtui työsuhdeasunnon 34m2, mutta ei minua harmittanut yhtään, olin onnesta soikeana jättimäisestä kylpyhuoneesta (joka tosin tietysti vähensi muuta asuintilaa..) ja katosta lattiaan ulottuvista leveistä eteisen kaapeista.

Toinen äkkimuutto sattui 2006 toukokuussa. Silloin en tietenkään enää muuttanut yksin, vaan miehen ja silloin 3v olleen Isomman (joka oli silloin se pienin) kanssa.
Miehellä avautui mahdollisuus tehdä töitä sellaisessa työpaikassa josta oli aina tykännyt ja niinhän me lähdettiin. Toukokuun puolessa välissä saimme tietää, harkinta-aikaa oli päivä. Emme me käyttäneet sitä päivää.
Tunti ehkä ja puhelu minun vanhemmilleni jotka asuivat siellä muuttoalueella, että hankitteko meille asunnon kahdessa viikossa? Ja sitten mies soitti innoissaan takaisin.
Äitini hankki meille ihanan asunnon jossa oli edelleenkin minun mielestäni ihanimmat ikkunat ikinä, olohuoneesta avautuivat ikkunat kahdella seinällä ja se oli ihanan valoisa olohuone :)


pinterest
Se oli se koti ennen tätä nykyistä. Se oli mitoitettu pienemmälle perheelle ja kun uusin perheenjäsen kaikkien yllätykseksi ilmoitti olemassa olostaan, etsimme tilavampaa kotia.

Ja Pienin oli yllätys, olimmehan vähän yli neljä vuotta (melkein viisi) aiemmin jättäneet ehkäisyn, jos vaikka saisimme toisen lapsen. Ajan kuluessa (ja kun ei tärpännyt ei) unohdin koko ehkäisyn ja oliko sitä vai ei (no ok, siis tottakai tiesin käytimmekö ehkäisyä vai emme, mutta kun olimme jo luopuneet toivosta niin mitä väliä sillä ehkäisyllä olisi ollut, kun ei sitä tarvittu...). Ja sitten tajusin, että kuukautiset jäivät välistä. En todellakaan ollut siinä vaiheessa ryntäämässä ostamaan testiä, en. Ajattelin sen olevan stressiä tai jotain.
Kun toisetkin jäivät välistä, en vieläkään puhunut kenellekään mitään, en edes miehelle, mutta ostin testin. Cittarista halvimman mahdollisen, koska mitä sitä vaivaamaan itseään sen enempää, olihan niitä vääriä hälytyksiä tullut vuosien varrella ennenkin.
Odotin muutamia päiviä sellaista hetkeä, ettei ketään ollut kotona ja pissin tikkuun.
En edelleenkään muista seuraavasta vartista mitään.
Istuin pöntön päällä vessassa, sen tiedän. Ja kädessä se tikku ja syvänpunainen viiva.

Sitten piti alkaa etsimään uutta kotikatua. 
Onhan tässä aikaa ennenkuin vauva syntyy ajattelin. Ja taustalla häämötti myös esikoisen vaikea ja hieman pelottava raskausaika ja ajattelin, etten hoppuile asian kanssa.
Eikä sitä kotia edes lopulta löytynyt raskausaikana, sinne vanhaan kotiin se uusi vauva syntyi.

Tarkoitus oli etsiä tilava, hyvä koti, vuokralla pysyen, koska tiesimme elämäntilanteemme töiden osalta muuttuvan vielä muutamien vuosien sisällä. Ja eihän sellaista ollut alueella jossa halusimme pysyä.
Yhtenä päivänä sain kuitenkin puhelun jossa tarjottiin kotia joka kuulosti juuri hyvältä. Se oli viereisessä talossa siitä missä asuimme nyt!
Samana päivänä katsomaan, mutta pettymys oli aika suuri. Paperilla hyvältä kuulostanut asunto oli todella huonossa kunnossa ja viimeinen niitti tuli vessassa. Pönttö oli niin omituisessa nurkassa, etten mahtunut istumaan pöntöllä kunnolla vaikka olin synnytyksen ja imetyksen jäljiltä hoikemmassa kunnossa kuin edes teini-iässä.

Kyllä harmitti! Valittelin asiaa onneksi oikein kunnolla ääneen ja välittäjä sanoi, että mahtaisinkohan tykätä tuosta viereisellä tiellä olevasta asunnosta... se tosin oli kalliimpi ja ylitti miettimämme vuokranhinnan. Sinne siis.

Se kadunpätkä ei ollut kaukana, noin satametriä linnuntietä, tosin suoraa sinne ei autolla päässyt joten hassu lenkki piti kiertää ensin välittäjän kyydissä.
Katu oli vilkkaampi kuin sen hetkinen kotikatumme, mutta talon edessä oleva suuri parkkipaikka vei talon kauemmas kuitenkin varsinaisesta liikenteestä. Ja lujaakaan autot eivät siinä ajaisi, rajoitusten lisäksi tiessä oli vähän väliä hidastustöyssyjä.
Koulumatka joka pojalla oli siinä vaiheessa alkamassa piakkoin pitenisi vain sillä sadalla metrillä, koska talon takaa lähti sen hetkiselle kodille menevä pyörätien pätkä ja koulu oli sen takana. Olin haaveillut katselevani parvekkeelta lapseni kouluun kävelemistä, mutta se oli pieni haaveen mureneminen siihen verrattuna minkä vuoksi olimme uutta kotia hakemassa.

Talo oli viehättävä, siisti ja hyvin hoidettu. Menimme rappusia ylös ovelle ja kaikki näytti hyvältä. Ja se jatkui oven taakse saakka se hyvältä näyttäminen. Välittäjä kertoikin, että remonttia oli tehty pari vuotta aiemmin ja että saisimme "kaupan päälle" lahjakortin rautakauppaan, "maalia tai mitä nyt haluattekin". Ihmettelin kovasti miten tätä asuntoa ei näkynyt missään haussa, olinhan käyttänyt raskausaikana melkein sen 9 kuukautta etsien asuntoja netistä.
Välittäjä ei oikeastaan osannut vastata, mutta sanoi, että asunto on ollut tyhjillään jo melkein vuoden.
Olin aivan ällistynyt.

Ok, seinissä oli reikiä, isoja sellaisia, siinä kohden missä edellisen asukkaan ilmeisesti hysteerisen suuri taulu-tv oli möllöttänyt. Eteisen seinä näytti siltä, että joku olisi käyttänyt sitä lattiana.
Ja lastenhuoneen seinä oli vaaleanpunainen (jonka maalaamista olisin tarkkaan harkinnut jos olisin tiennyt, että yksi Pienimmän ensimmäisistä sanoista on pinkki ja rakkaus vaaleanpunaiseen on jatkunut jo 3 vuotta!).

Pinterest
Kaikki muu oli kuitenkin hyvin, jos ei loistavasti!
Vessa oli remontoitu edellisen asukkaan jäljiltä oikeastaan kokonaan, pönttö vain oli vanha. Sain uuden neuvoteltua samana päivänä tilalle ja siinä oli uusi pönttö kun muutimme.
Keittiö oli sen näköinen, ettei siellä ollut tainnut kukaan edes käydä, mitä nyt jääkaappi oli samassa tilanteessa kuin pönttö, jätetty vanha vaikka muu oli remontoitu ja hella samoin. Ihme tuurin jatkuessa neuvottelin nämäkin uusiksi kuten pöntön ja niin olivat muuttopäivänä uusi hella ja jääkaappi paikoillaan myös!

Miehen remonttitaitoiset kaverit olivat palveluksen velkaa (ja hirmu kilttejä!) ja maalasivat kaikki asunnon seinät puhtaan valkoisiksi, aivan kuten halusin.

Ja niin me muutimme. Olemme asuneet tässä siitä saakka ja kun muutimme sanoin miehelleni, että tähän sitten jäädään, edes hetkeksi, ettei tarvitse olla heti muuttamassa.
Viihdyn hirmu hyvin ja niin viihtyy koko perheemme.
Katu on osoittautunut muutenkin loistavaksi, Isomman koulukavereita asuu parin sadan metrin säteellä valtavasti ja autoja kulkee huomattavasti vähemmän kuin aluksi pelkäsin.

tuunattu söpöläiseni
Nyt mielessä on kuitenkin viime kesästä saakka kaihertanut muuttaminen. Se ihan oma, siis pankin, koti. Tällä alueella ilmiselvästi viihdytään ja asuntoja tulee harvakseltaan myyntiin. Pari meni kuitenkin jo ohi suun, mikä harmitti aikalailla.
Nyt olemme saaneet vastauksen yhdestä asunnosta ja paperit ovat mietinnässä tuossa pöydällä.
Alue vain ei olisi aivan sama. Ja se harmittaa. Ainakin vähän.
Odottaako ties kuinka kauan, että tälle alueelle, ehkä jopa tälle kadulle tulee myyntiin asunto joka sopii meille ja on vielä budjettimme rajoissa vai napata asunto jonka pohja on ihana, mutta joka sijaitsee minusta liian kaukana, saman koulun alueella kuitenkin...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro jotain, se ilahduttaa :)