Google Analyticsin seurantakoodi

lauantai 1. joulukuuta 2012

Vain elämää

Sain mieheltä Vain elämää- levyn ja se on soinut nyt melkein koko aamu. Mies ehdotti jo lippujen varaamista siihen Vain elämää (lisä-)konserttiin johon liput myydään maanantaista alkaen, mutta (melkeinpä valitettavasti) me ollaan sovittu jo aikaa sitten vuoden viimeisille päiville ihan muuta tekemistä :)

Ottaisin edelleenkin Cheekin ennen Jonne Aaronia. Oletteko muuten nähneet sen uusimmissa kuvissa tummahkoissa hiuksissa ja viiksissä...? Vetosi sentään blondina edes vähän ulkonäöllisestikin, mut nyt Cheek voittaa sen kisan 100-0. En kuitenkaan voi lakata kuuntelemasta tätä seuraavaa (jonka kaikki muutkin on varmaan kuunnelleet jo miljoonia kertoja!)


Ja sen lisäksi toistona levyltä kuuluu Cheekin ihana Tinakenkätyttö, Erinin koskettava Vapaa, Kaija Koon Markkinoille. Neumannin kappaleet myönnän jättäväni kokonaan välistä, en vaan voi kestää sitä. 80-luvun Dingo on mahtava, mutta 2000-luvun Neumann aika kamala tapaus, noin laulullisesti ainakin...

"Mä olen kyllästynyt niihin,
Voimiin jotka ohjailee mun elämää.
Jotka vie mukanaan ja itseensä rakastuttaa.
En tiedä onko se väärin,
Kun en suostunutkaan pystyyn kuolemaan.
Sillä niin olis käynyt,
Jos ois jäänyt eiliseen kii."

Tuntui, ettei eilen tullut mitään telkkarista kun sieltä ei tullut Vain elämää!! 

2 kommenttia:

  1. Ihanaa, vihdoinkin mää voin tunnustaa, että sanoin siipalle, että Neumannin taika taitaa perustua enemmän karismaan, kuin laulullisiin lahjoihin :) Jonne Aaron herättää meikäläisessä äidillisiä tunteita ja Jare jotain muuta :D Tästä Kylmä ilman sua - pätkästä tulee varmaan juutuubin katsotuin video. On se vaan niin hyvä.

    VastaaPoista
  2. Hyvä, et joku muukin on samaa mieltä, tosin voi sit olla, ettei me vaan ymmärretä sitä ylevää tulkintaa....? :D Juu, Jare on jotain ihan muuta :) Yhdesti oon sen livenä päässyt näkeen ja oli kyllä tosi hyvä ;)

    VastaaPoista

Kerro jotain, se ilahduttaa :)