Google Analyticsin seurantakoodi

lauantai 29. joulukuuta 2012

Lapsuusmuistoja

Nollavaimo haastoi blogissaan kirjaamaan ylös jonkun lapsuusmuiston ja koska minulla on aivot aivan lomamoodissa ilmankin, niin tämmöinen valmiiksi otsikoitu kirjoitelma tuli juuri tarpeeseen ja on lisäksi vielä kauhean hauska aihe :)

Minun ensimmäinen muistoni on sen vuoden kesältä jolloin täytin 3 vuotta, eikä edes perustu valokuvaan tai jonkun kertomukseen, koska läsnä ei juuri sinä hetkenä ollut ketään joka olisi voinut myöhemmin asiasta muistuttaa. Läsnä olimme vain minä ja tyttö joka oli samanikäinen, meillä oli noin 2 viikon ikäero.
Äiti oli vasta sinä aamuna kertonut, että meille tulee siitä päivästä alkaen hoitoon tyttö ja sen veli. Ja sanonut vielä, että meistä tulee tytön kanssa varmasti hyviä ystäviä.
Muistan aivan selkeästi sen tilanteen, piirustuspaperin edessäni ja valon joka sille lankesi olohuoneen ikkunasta ja mustasukkaisuuden! 

Tasan tarkkaan en tietenkään ajatuksiani muista, mutta sen muistan selkeästi, että oli kamalan mustasukkainen ajatuksesta, että meille tulee muita lapsia. Olinhan saanut elää vallan melkein ainoan lapsen elämää jo ainakin 2 ½ vuotta. Minulla on isoveli, mutta hän on rutkasti vanhempi, joten olin perheen vauva...
Kun tyttö veljineen sitten tuli, otin tyttöä kädestä ja vein hänet katsomaan lintulautaamme (ei hajuakaan miksi juuri sitä) ja siellä sitten puraisin tyttöä poskesta ja lujaa!

No sen tietää mitä seurasi, huutoa, parkua, torumista ja paljon anteeksipyyntöjä.
Tyttö ja se veli jäivät meille tästä huolimatta hoitoon ja meistä tuli tytön kanssa parhaat ystävät koulun alkuun saakka :)
 ---------------------------------------------------
Toinen lapsuusmuisto on ehkä sitten tätä perinteistä lelulinjaa. Minulla oli kaksi nallea, nimiä niillä ei ollut, ne olivat vain valkoinen nalle ja keltainen nalle. Molemmat olin (olen, ne ovat edelleen tallessa) saanut synnytyslaitoksella, valkoisen ukilta ja keltaisen joltain muulta, äitinikään ei muista.
Valkoinen oli ihana nalle, pehmeä, sellainen perinteinen "teddybear" tyylinen nalle, mutta kokonaan valkoista ultrapehmeää karvaa.
Keltainen oli sellaisen oikeamman karhun mallinen nalle ja sillä oli syvällä päässä olevat pienet nappisilmät.
Tykkäsin molemmista nalleista aivan hurjasti ja ne olivat aina yökavereina molemmat.
Mutta se valkoinen oli suosikkini ja koin siitä kauheasti syyllisyyttä.
Toivotin molemmille nalleille aina tasapuolisesti hyvää yötä, mutta sitten peitin keltaisen nallen korvat ja kuiskasin extra-hyvät yöt vielä valkoiselle nallelle.

Eli olen lapsesta saakka ollut kova kokemaan mustasukkaisuutta ja syyllisyyttä, eipä tarvitse ihmetellä ;) Ok, mustasukkainen en kovasti ole enää, mutta tuo syyllisyys mitä ihmeellisimmistä asiosta seuraa minua varmaan mummoikään ja siitä yli...

6 kommenttia:

  1. Ihanat muistot ! Tuo, että peitit nallen korvat, ettei tulisi paha mieli toiselle... <3
    Kiitos näistä. :)

    VastaaPoista
  2. Hauskoja ja mielenkiintoisia muistoja! Voi nalleja - mä muistan kanssa samanlaisia omituisia tunnesiteitä pehmoleluihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän olisi voinut vielä lisätä kaksoinuken... Minulla oli kaksi ihanaa nukkea, Anna ja Elina. Toisella oli sellainen pehmovartalo ja toisella muovinen. Yks päivä Annan muovivartalo jäi nukenvaunulla rallia vetäneen isoveljen alle ja räsähti rikki.
      Aiemmin Elinan päästä oli (mystisesti) kadonnut lähes kaikki hiukset.
      Isäni neuvokkaasti yhdisti toisen pään toisen vartaloon ja kun se ojensi sitä minulle (ja tämä on täysin kuultua, en muista mitään), olin vähän aikaa ollut huulet väpättäen, mutta sitten ottanut (uudis-)nuken ja todennut iloisesti: "Nyt tää on Anna-Elina!" Ja sillä nimellä se vieläkin istuu poikien mummolan vierashuoneen kirjahyllyssä ;)

      Poista
  3. Meilläkin oli pari hoitolasta. Ja nyt kun asiasta kirjoitit, niin tuli omatkin tuntemukseni mieleen... En muista olleeni mustasukkainen, mutta olin aika välttelevä. En kauheasti pitänyt niistä hoitolapsista, sen muistan. Olin itsekin alle kouluikäinen.

    Siskoni on perhepäivähoitaja ja hänellä on omien kahden lapsensa lisäksi neljä hoitolasta. Onkohan jossakin muuten tutkittu hoitolasten vaikutusta perheen omien lasten kehitykseen ;) Kaikkeahan on tutkittu...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos ei ole niin pika-pikaa joku tekemään, siinähän ois ihan hyvä aihe :)
      Meidän perheessä niitä oli näiden sisarusten lisäksi myöhemmin vielä yksi, mutta se lapsi oli minua paljon nuorempi ja minulla oli jo enemmän omia menoja silloin.

      Poista

Kerro jotain, se ilahduttaa :)