Google Analyticsin seurantakoodi

torstai 25. lokakuuta 2012

Pystyssä pysymättömyyden kammo

Basofobia.

En ole tästä oikein kenellekään puhunut, paitsi lähimmille ihmisilleni. Aika lääkärille on jo varattuna ja toivon saavani sitä kautta lähetettä eteenpäin.

Siis olen onnistunut saamaan/kehittämään/hankkimaan, tai mitä lie ilmaisua tässä kuuluisi käyttäkään, oikean, todellisen fobian.

Minä, realistinen, perusluonteeltani rauhallinen ja paniikkitilanteissa yleensä se joka tokenee toimimaan ja pitää päänsä kylmänä.

Ja mitä tämä käytännössä, tosi elämässä sitten tarkoittaa?

Tunnetta siitä, että kaadun. Jos en saa tukea jostain tai jos liikahdan, kävelen eteenpäin, niin kaadun, kumahdan katuun, liukastun, vedän lipat, mitä nyt ikinä haluaakaan käyttää. Minua ei pyörrytä. Ei huimaa. Kävelemään pystyn, mutta ihan yhtäkkiä, varottamatta minulle tulee tunne, että jos astun seuraavan askeen niin kaadun. Ja ei, ei tarvitse olla liukasta, tosin se pahentaa asiaa jos on, mutta eniten pahentaa ihmispaljous, koska silloin pelkään, että joku kävelee minua päin takaa tai tönäisee minua vahingossa ja kaadun.

Tasan tiedän kuulostavani hullulta. Kaipa sekin on normaalia. Tiedostan pelkoni järjettömyyden ja silti.

Tämä ei ole (vielä?) aivan järjettömyyden asteella, en ole "toimimaton" tämän takia. Viitteitä tällaiseen kammoon on ollut itseasiassa hyvin kauan, pelkäsin jo lapsena kaatumista ja olin arka ja varovainen, mutta silti aivan normaalisti leikin ja olin jopa (tytöksi) hurjapääkin. Teininä en muista tästä pahemmin kärsineeni, mutta sitten kun sain Esikoisen niin kun Esikoinen oli aivan vauva niin muistan kuinka hurjasti pelkäsin kantaa häntä sylissä ulkona kun pelkäsin kokoajan kaatuvani, ihan tasaisella maalla, hyvät kengät jalassa jne.
Pienemmän kohdalla tätä ei ollut ja muutenkin se on ollut aika pientä ja voitettavissa olevaa.

Kengät eivät ole vaikuttaneet asiaan, olen elämässäni kiputellut portaita jos toisiakin 8cm korot jalassa :D

Kunnon fobiaksi tämä on muodostunut tässä ehkä noin puolen vuoden kuluessa ja hiljalleen. Osittain tämä johtuu siitä kun reuma takia polveni ovat menneet, varsinkin vasen, aika huonoon kuntoon, en tavallaan osaa luottaa jalkojeni toimivan kuten pitää. Ei polvi ole kävellessä pettänyt tmv mutta joudun varomaan nuljahduksia ja hypähdyksiä ja muita vastaavia, polvi turpoilee helposti tällaisesta.

Ja jotenkin tästä on nyt jouduttu tähän tilanteeseen. Sain Tukholmassa aivan oikean paniikkikohtauksen. Olin yksin kaupungilla ja minun piti kävellä ihan pieni matka asunnolle. Sen sijaan jumituin yhden katoksen kohdalle hengityksen hankaloituessa, sydämen hakatessa tuhatta ja sataa ja kuvittelin miljoona ja yksi kertaa mitä sattuu jos astun siitä kadulle: kaadun. Järki sanoi, että jalkaa toisen eteen vain ja pari kertaa olin jo ottamassa askelta kuin sieltä tulla tupsahti iso läjä ihmisiä ja vedin jalkani vikkelään takaisin ja seisoin jälleen siinä mihin jämähdin. Huomasin muutamia kummeksuvia katseita kyllä, no oliko ihmekään, hiki pukkasi, hengitin pinnallisesti ja otin askeleita eteen, taakse, eteen, taakse, kun koitin lähteä kulkemaan eteenpäin...
ja juu, nyt naurattaa, olin varmaan "aikamoinen nävös" kuten mummoni sanoi punkkarin nähdessään: "Olipa tuossakin aikamoinen nävös" :D

Perusjärkevänä ihmisenä tajusin, että eteenpäin on päästävä, edes siihen läheiselle pysäkille ja niinpä hivuttauduin seinänvierustaa lähellä askel pari kerrallaan siihen pysäkille ja -noloa kyllä- soitin miehen hakemaan minut siitä. Matkaahan oli mahtavat 150m. Mutta enpä vain päässyt, pää huusi ja itku tuli.

Olihan tähän viitteitä tosiaan ollut jostain viime talvesta asti: kauppareissulla yhtäkkiä tunsin, että jos en äkkiä ota jostain kiinni niin kaadun, kävellessä parkkipaikan halki autolla tuli olo, että jos en äkkiä pääse autoon niin kaadun jne jne. Kuitenkin olleet aika ohimeneviä ja hetkellisiä.

Uskoisin tämän kokonaisvaltaisen fobia-paniikkikohtauksen takana olleen todella vähäiseksi jääneet yöunet parina yönä, stressi reissusta (ja jos suoraan sanotaan niin myös menkoista...) ja siihen vielä päälle huonot syömiset, paljon kofeiinia, sokeria ja suolaa, vähän mitään muuta.

Mutta selvitettävä tätä asiaa on. Lisäksi tähän "hauskuuteen" vielä tuo oman osansa se, että  loppujenlopuksi myöas reumalääkkeessäni varoitetaan sivuvaikutuksena hermostunut ja ahdistunut olo, huimaus, tykytys, hengenahdistus, jalkojen heikkous. Joten varmuuden vuoksi on oltava yhteydessä myös reumapolille. Olisi melkein helpottavaa jos tämä tällaisen paheneminen fobiaksi olisikin sivuoire lääkkeestä. tosin sitten minulta vietäisiin ensimmäinen minulle todella toiminut reumalääke ja joutuisin taas kokeilemaan jotain uutta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro jotain, se ilahduttaa :)