Google Analyticsin seurantakoodi

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Mitä enää uskaltaa?

Minä en uskalla enää luottaa täysin vieraisiin ihmisiin. Ihan varmasti hyvääkin tarkoittavia ja tahtovia ihmisiä on, mutta myös maailma pullollaan hyväksikäyttäjiä, niin henkisessä, ruumiillisessa kuin rahallisessakin tarkoituksessa ja muodossa. On varkaita, niin raha- kuin identiteetti ja kuka tahansa voi jo osata väärentää henkilöllisyyden, esiintyä toisena ihmisenä.
Kun minun nuoruudessani soiteltiin lankapuhelimella pilapuheluita väittäen olevansa samalla luokalla oleva ilkimys "Liisa" ja, että "minä (="Liisa") oon niin ihastunut sinuun, tavataanko puolen tunnin päästä bussipysäkillä?" ja sitten kun yleensä huijaus ei mennyt läpi niin naurettiin tyttöporukassa hysteerisesti ennenkuin läpättiin luuri kiinni. Eihän sekään kilttiä ollut, mutta mitä tekee nykynuoret? Vale Fb-profiileja, vale-deittiprofiileja, tilaavat naapurin/tmv nimissä netistä ostoksia, jne jne, näitä riittää.

Minä en uskalla enää luottaa täydellä sydämellä terveydenhuoltoon. Niin usein olen joutunut kuulemaan "kauhutarinoita" tuttavilta siitä, kuinka selkeät oireet on ohitettu ja keskitytty johonkin aivan epäolennaiseen. Ja samoin on käynyt omallakin kohdalla, esim. sappikivet kun vaivasivat/sappi tulehtui muutamia vuosia takaperin niin, että lopulta en pystynyt syömään kuin valkoista riisiä (kesti n.1,5kk) ilman sappikohtausta niin lääkärissä käydessä kuulin aina olevani liian nuori ja oireideni olevan "epätyypilliset" jne. Samaa ongelmaa oli alussa myös reuman kanssa ja edelleen lapsen allergioiden kanssa. Useat ystävät ja tuttavat ovat joutuneet kohtaamaan saman ongelman. Puhumattakaan siitä klassisesta päivystystilanteesta jossa lapsiperhe jonottaa huonosti hengittävän lapsen kanssa 4-8h päivystyksessä kun ohi kulkee juopuneita tai oireitaan liioittelevia ihmisiä. Parhaimmat jopa kailottavat aulassa kännykkään olevansa "hakemassa lääkkeet kun apteekki meni jo kiinni" tmv.
Ja puhumattakaan kunnallisen puolen hammalääkäreistä... itse olen siirtynyt yksityiselle jo muutamia vuosia sitten, koska ei kukaan pysty jonottamaan kuukausia.. saati vuotta?!

Minä en uskalla luottaa varauksetta enää edes naapureihin. Aiemmin asuimme pienemmässä kerrostaloyhtiössä ja siellä tunsin jokaisen naapurin jos en aivan nimeltä niin ainakin naamasta. Nyt isommassa taloyhtiössä vaihtuvuus on suurempaa (onneksi meidän rapussa on pysyneet samat naapurit tämän koko 3 vuotta, yksi on juuri muuttanut pois ja jännityksellä odotetaan...). Karmivinta oli kun meille selvisi narkkarin nukkuneen meidän rappukäytän ala(kellari)tasanteella 3kk!! Ja koska alaovet ovat lukollisia niin se melkeinpä meinaa sitä, että joku tästä talosta (kieltäydyn vielä ajattelemasta, että meidän rapusta...ko?) on avannut tyypille oven joka ainoa ilta. Siivojan ilmoitettua kokoajan lisääntyvästä sotkusta siellä oli isännöinti hankkinut sinne vartijan yhdeksi illaksi. Oven avaaja ei jäänyt kiinni, poliisi haki kamoissa olleen narkkarin. Kellarin ovi on meidän rapusta joten kuka tahansa talosta pääsee sinne avaimilla, muistakin rapuista. Siinä ovesta oikealle on sellainen syvennys jonka edessä on patteri ja jonne hyvinkin mahtuu mies, juuri yön istumaan seinää vasten ja lämpö ainakin on taattu. Tämä narkkari oli ilmeisesti aika säyseä tapaus, mutta lapset olisivat voineet törmätä huumeneuloihin ja eihän kamoissaan olevasta aina takeita ole.
Yleensä niin rauhallisen taloyhtiön maineessa ollut talomme ehkä hieman järkyttyi. Tätä ennen kun hurjinta on ollut naapurirapun nuoren miehen  lievässä humalassa soittama joka perjantainen Rentun ruusu...

Minä en uskalla (varauksetta) luottaa enää edes seuraaviin: Rokotukset, ruoan puhtaus, päiväkodit, koululaitos, vitamiinit, tuoteselosteet...

Mihin sitä uskaltaisi luottaa varauksetta? No, lastensa rakkauteen ainakin :) Sydän pakahtuu kun joskus ajattelen, että millä olen ansainnut nämä kaksi ihanuutta jotka luottavat minuun ja rakastavat minua silloinkin kun oma olo on vähemmän rakastettava?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro jotain, se ilahduttaa :)