Google Analyticsin seurantakoodi

torstai 6. syyskuuta 2012

Saima Harmaja

Olen ollut teinitytöstä lähtien Saima Harmaja-fani.  Osittain siitä syystä, että olen sairastanut jotain aina niinkin pienestä kuin 9-vuotiaasta lähtien. Ja "jotain" nimenomaan, edelleen on aika auki mitä sairastin pienenä/nuorena, koska noin joka toinen viikko lääkärit minua ihmettelivät, mutta varsinaista diagnoosia en silti saanut koskaan.
Nimetön tautini/sairauteni/mikälie kuitenkin laantui tullessani n.20 vuotiaaksi oireillen nykyisin enää hyvin vähän.  (Ja sitten puhkesi reuma, ehdinkin olla terveiden kirjoissa noin 4-6 vuotta, riippuu kuinka varhaisista oireista aletaan laskemaan... paska tuuri.)

No se pointti oli, että samastuin runoilijan tuskaan. Vaikka olen ikäni ollut realisti, synnyin varmaankin realisti-pessimismillä varustettuna, niin siitä huolimatta jossain minussa asuu ja aina välillä pukkaa esiin runoilija/haaveilija.

Enpä silti tiedä voiko Saima Harmajaa sanoa haaveiluksi missään normaalissa muodossa, mutta se haave siitä terveydestä...

Wikipediasta kopsattua: "Harmajan murrosikää varjosti paitsi nuorille tyypillinen maailmantuska, myös ruumiillinen tuska: keuhkotauti, joka antoi ensi oireitaan 1929. Harmajan ensimmäinen runokokoelma Huhtikuu ilmestyi 21932. Nuori runoilija eli elämänsä onnellisinta aikaa, sillä hän koki palavan runoilijan kutsumuksensa saaneen vihdoin julkisen hyväksynnän. Myös rakkaus astui ensimmäistä kertaa tuoreen ylioppilaan elämään, ja hän kihlautui. Haaveet onnellisesta tulevaisuudesta sulhasen kanssa elivät vahvoina Harmajan mielessä. Onni ei kuitenkaan ollut pitkäkestoinen. Harmajan sulhanen etääntyi yhteisistä tulevaisuudenkuvista. Harmajan kirjallisuudenhistorian yliopisto-opinnot keskeytyivät, kun keuhkotauti paheni. .....Harmajan elämänhalu katosi lopullisesti hänen sisarensa Outin kuoltua synnytykseen 1936. Äitinsä mukaan nimetty tyttövauva Outi kuitenkin oli ilahduttamassa Harmajan viimeistä elinvuotta. Harmaja kuoli tuberkuloosiin 23-vuotiaana 1937. " Lisää Saima Harmajasta Täältä.

kuva täältä
SAIRAS

I

Pienet ja kärsivät tähdet
katsovat kaupunkiin.
Olen niin väsynyt tänään                    
tuskiini hiljaisiin.                                     

Kerran, kauan sitten
palavaa unta näin.
Taivaalla hulmusi tähdet
ylleni syöksähtäin.

Siitä on liian kauan.
- Nyt minä rukoilen
vain, että tänään saisin
nukkua vähäsen.
27.11.1931


Joinakin päivinä nykyisin nämä iskevät edelleen ja lujaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro jotain, se ilahduttaa :)