Google Analyticsin seurantakoodi

tiistai 24. heinäkuuta 2012

Riitelyä turhasta

Riideltiin jälleen ajankäytöstä miehen kanssa.
Tiedän ajankäytön ja sen hallitsemattomuuden olevan ADHD-piirre.
Ylikeskittyminen siihen mitä on juuri tekemässä tai sitten säntäily sinne tänne, tajuamatta kuinka paljon aikaa todellisuudessa kuluu mihinkin.

Impulsiivisuus on myös ongelma joka kytkeytyy ajan käyttöön. Koska impulsiivisesti voi kesken kotimatkan poiketa kauppaan ja kaupan jälkeen muistaa, että niin" joo, sitähän tarvisi sen autonosankin"... jne.

Joinakin kausina mies pystyy itse kontroilloimaan paremmin ja sitten on niitä kausia kun menee ja lujaa, eikä mies tajua ollenkaan mistä minä mäkätän.

Ja mäkättämiseksi se valitettavasti menee usein. Toisilla kerroilla annan olla. En aina edes jaksa kysyä missä mies oli sen 2.5h joka kului 16km matkaan töistä kotiin. Autolla siis.

Tai näenhän minä sen kun mies tulee kotiin, on kassi Citymarketista, pussi Motonetistä ja samaan aikaan mies puhuu puhelimeen "siitä hommasta jonka kävin just hoitamassa, kun se&se kaveri tarvi sitä&tätä ja eihän siinä mennyt kuin pikku hetki!"

Miehen tunnit koostuvat pikku hetkistä. Kaikkeen menee pikku hetki ja se pikku hetki tarkoittaa mitä vain 10min-4h sisällä (tai enemmänkin).

Eilen oli juuri tällainen päivä. Ja kun minulla oli erittäin huono päivä itselläni niin riitaanhan se kärjistyi. En ole ylpeä siitä, että nakkasin miestä kohti korilla ja karjuin, että välittäminen on sitä, että on kiinnostunut toisista ihmisistä, että jaksaa ilmoittaa edes tekstiviestillä jos meneekin vielä johonkin, että ei mene joka impulssin mukana.

Ja itku tuli siinä vaiheessa, kun mies selitti miksei ollut vastannut edes minun lähettämiini viesteihin.

"Kun minä aloin vastata siihen tekstariin, niin kaveri soitti ja pyysi kyytiä, vastasin sille ja unohdin tekstiviestit. Ja siihen matkaan ei pitänyt mennä kuin ihan pikku hetki, sit olisin tullut suoraan kotiin. Mutta Motonetin kohdalla muistin sen perävalon...."

Se kaveri asuu 45km päässä kaupungista. Yhteensä 90km ajoa on "pikku hetki".

Joskus arki on raskasta tällä tavalla.

Nakkasin eilen miehelle päin naamaa myös sanat "minä rakastan sinua". Rakastanhan minä miestäni. Tietysti. Ei tätä yli kymmentä vuotta olisi ilman rakkautta kestänyt. Ja joo, kestän edelleen, mielelläni ikuisesti. Jotkut päivät vain ovat niin ylivoimaisia.

Mutta eiliseen rakkauden "tunnustukseen". Erittelin hyvin selkestästi (ja ilkeästi) sen mitä rakkauteen kuuluu. Välittäminen, luottamus, uskollisuus, läheisyys, jne. Uskollisuudessa ja luottamuksessa meillä ei ole ongelmia, onneksi. Ja se on jo paljon se, kun kuuntelee joskus muiden juttuja.
Mutta välittäminen ja läheisyys ovat olleet kortilla tässä jonkin aikaa.

Mies tekee edelleen kahta työtä ja aika yhdessä ololle on nollilla. Olen nähnyt viimeisen pari kk miestä vain nukkumassa kotona. Vaikuttaahan se loogisesti myös läheisyyteen, sitä tuskin on, kun toinen ei kotona ollessaan pysy hereillä 5minuuttia kauempaa ja kotona olo aika on n.5-7h ,yöllä. Nukkuen.

Ja täytyy myöntää, että eiliseen riitelyyn siis vaikutti paljon minun oma olotilani. Kuten sanottu, oli ollut huono päivä. Olkapäässä bursiitti vaivaa, käsi ei mene nyrkkiin. Lapset olivat olleet koko päivän toistensa kimpussa huonolla tuulella.

Ja mies vastasi puheluihin yli 3h ajan, että hän on kotona 20min päässä.

Ja tekstiviesteihin ei ollenkaan.
Huoh. Onneksi tänään on parempi päivä. Tänään jaksan enemmän ja paremmin ja olen ymmärtäväisempi. Lapsetkin ovat jotenkin kummasti "pikku enkeli"-päällä, kiltisti ja ihanasti. Kuvittelenko vain vai tuntuuko käsikin hiukan paremmalta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro jotain, se ilahduttaa :)