Google Analyticsin seurantakoodi

sunnuntai 3. kesäkuuta 2012

Zot

Maailma on zot, minä olen zot ja joskus tuntuu, että meidän koko perhe on zot. Zot on hollanniksi hullu. Tykästyin kovasti sanaan, tekisi mieli huutaa kokoajan, kaikille: ZOT!!!


Rivien välistä, ei kun ihan suoraan, voi siis lukea, ettei tänään ole hyvä päivä. Tuossa reumalääkkeessä on hurjasti sivuvaikutuksia ja olen huomannut jo muutamia "toiminnassa". Mutta olenko hullu jos mietin olevani hullu? Yksi sivuvaikutuksista oli nimittäin holtittomat mielialanvaihtelut ja masentuneisuus.

Minun polveni pettivät. Se masentaa. Se turhauttaa ja ahdistaa. Kaksi viikkoa on polvet omituisesti ja ilman syytä&seurausta turpoilleet ja kipuilleet. Yksi päivä saattaa olla ihan ok, vähän kipuja, vähän turvotusta. Seuraavana päivänä polvet ovat melonin kokoiset ja niin kipeät, että itku pääsee. Lääkkeitä nappailen kuin karkkia ja istun sohvalla kylmäpussit polvien päällä. Miten oma kroppa voi pettää näin pahasti? Siis tottahan reuma on pettänyt minut ennenkin, iskenyt isot kivut ja säryt ja turvotustakin ihan kuin salama kirkkaalta taivaalta. Lääkärit ovat vakuutelleet, että reuman kanssa on mahdollista oppia elämään, kunhan lääkitys saadaan kohdilleen. Niin kunhan saadaan. Minulla meni 3 vuotta pelkän diagnoosin saamiseen.
Nyt kuitenkin nämä polvet on iskeneet minut aivan lamaan. Tuntuu, että tämä on nyt se kuuluisa viimeinen pisara. En jaksa.

Voisin listata tähän kaiken sen moskan ja paskan mitä olen joutunut elämäni aikana kestämään. Se olisi kohtuu pitkä lista. En kuitenkaan ole koskaan ollut sellainen ihminen. Olen tallentanut kaiken moskan sisälleni ja niellyt ja nielaissut ja jatkanut matkaa. En vatvokaan asioita, eihän siitä mitään hyötyä ole.
Mutta nyt tekisi mieli kauheasti ulvoa jonkin amerikkalaisen psykiatrin divaanisohvalla sitä kuinka jouduin syntymään ennenaikaisesti ja kuinka sisäinen minäni muistaa edelleen sen kylmän vastaanototn jonka tähän maailmaan sain- tyylistä shittiä.

Tai sitten vain kertoa edes jollekin jota oikeasti kiinnostaa, että mitä minulle kuuluu. Ilman koristereunuksiaMitä minulle oikeasti kuuluu. Ja se toinen ymmärtäisi, ettei se ole aina hyvää.
Tällä hetkellä kuitenkin minun normaalisti kuulevat ystäväni ovat keskellä omia huoliaan ja asioitaan ja sairauksiaan ja ongelmiaan. Ei minulla ole oikeutta valittaa heille nyt.

Jos kukaan ihminen tätä nyt lukee ja kokee, että omassakin elämässä on paljon valittamista, ettei kaikki muut todellakaan tanssi ruusunterälehdillä koko ajan niin sana on kommenttiboxissa vapaa ;)
Palauttakaa mut maan pinnalle näistä itsekkäistä omannavanympäri-pyörimis-mietteistä, please!!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro jotain, se ilahduttaa :)