Google Analyticsin seurantakoodi

torstai 3. toukokuuta 2012

Kiirus

On ollut kauheaa kiirettä ja menoa tässä viikko, jopa niin kiire, että kun äsken oli miehen kanssa puhetta miehen palkan tulemisesta niin keskustelu meni suunnilleen näin:

Minä: "Ne laskut pitää muuten maksaa, kun sun palkka tulee"
Mies: "Niin, se on perjantai... Tulee muuten ne vakuutuksenkin rahat"
Minä: "No, hyvä, voidaan sitten mennä ostamaan Esikoiselle ne tennarit, jos menen vaikka sit perjantaina Esikoisen kanssa kaupoille"
Mies: "Meette siis huomenna?"
Minä: "Minä sanoin, että perjantaina?"
Mies: "Nii-iin, huomenna siis?"
Minä (korostetun kärsivällisestä ja lausuen selkeästi): "Per-jan-tai-na!!"
Mies: " Huomenna on perjantai"
Minä: "NO ei tasan varmana... (vilkaisen kalenteria)... Oho... Huomenna on perjantai!"

Ja tunnustettavahan se on, että kiire ja stressi on nyt ollut lähinnä raha-asioista. Minun sairaslomarahat pitäisi tulla Kelalta, mutta koska siellä (tunnetusti) on jonoa niin siinä kestää ja kestää ja niimpä ne rahat luvattiin tulemaan ehkä vasta tämän toukokuun lopulla (nyt on toukokuu, kuvitella! Mihin se huhtikuu katosi??).
Kompensoidakseni akuuttia rahapulaa olen nyt ollut töissä, mutta eihän senkään palkka lähde juoksemaan samantien.
 Lisäksi ko. firmassa ei ole säännöllisiä töitä minulle vasta kun kesäkuun alusta saakka, joten ei se nyt niin hirveästi vielä auta.

Mies sen sijaan tahkoaa töitä kokoajan. Juu, jopa sen ajan kun on kotona, tai pitäisi olla kotona. Ja se kiristää perhehermoja. Minun siis, vaikka kyllä lapsillakin on ikävä isää. Meillä tämä on joka keväistä, jo kymmenen vuotta, enkä siltikään totu. Tiedättekö kuinka kamalaa on kun miehellä on kaksi työtä joista toinen on hänelle kuin harrastus?
Painotan aina kaikille (varsinkin siis äidilleni, eli miehen anopille, heh...), että minusta on ihanaa, että miehellä on intohimon kohde, jotain sellaista josta saamme rahaa, mutta hän myös rakastaa tehdä sitä.

No, totta toinen puoli. Ei se silti ilahduta, kun aikaa ei jää muulle lähestulkoon ollenkaan. Joskus tuntuu, että onko se siitä tuleva ylimääräinen raha sen arvoista?
Mutta sitten näen miehen säihkyvät silmät ja kuulen sen innostuksen jolla hän puhuu noista asioista... Pakko tehdä kun on pakko tehdä. Siis pakottava halu. Miten sellaista voi toiselta kieltää, tai siis yrittää kieltää? En edes halua yrittää.
Ja koska miehen kakkostyö on kesäpainotteista, niin kuitenkin kesäähän tunnetusti on vain 3kk Suomessa... jos edes sitä?!

Ja syksyllä odottaa ihana kesäloma meille :) Se on mieheltä minulle joka syksyinen "palkinto" kun jaksan ja kestän ;) Minulla on jo lomaoppaita vinopino sängyn vieressä!

Tänä vuonna Pienempi on jo sen verran kasvanut, että uskalletaan ehkä pakata allergiakamat ja erikoisruoat lentokoneeseen ja suunnata:

Tämän kaltaisiin maisemiin, eli suunnitelmissa Italia, Espanja tai Kreikka, kuva täältä linkin takaa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro jotain, se ilahduttaa :)