Google Analyticsin seurantakoodi

keskiviikko 9. toukokuuta 2012

Aamupala

Herännyt olen jo klo.7, mutta nyt on ensimmäinen aika istahtaa alas ja minä haluan syödä aamupalan, ja yleensä muutenkin, rauhassa. Kuitenkaan aamupalaa en halua syödä paljoa, jotain ihan pientä ja kahvia. Iso maitokahvi. Paino sanalla iso, eli yleensä 1-2 kuppia maitokahvia ja kahvikuppeina (ja teekuppeinakin tietysti) toimii meillä edelleen aivan ihanat Iittalan Taika-sarjan punaiset mukit :
Nämä on minusta upeat, vaikka muista sarjan osista en välitä pätkääkään ja muut värit  ei kiinnosta yhtään. Mutta punaisena tämä iski ja pakko oli hankkia. Ja tosiaan, sanon kahvikupiksi vaikka mukihan tämä on. Mutta aamukahvikupiksimukiksi tai miksilie siis täydellinen ja varsinkin täydellisen kokoinen. Ostin omani Iittalan verkkokaupasta joskus viime vuoden puolella kun siellä oli alennusmyynti.
Ja sitten nolo tunnustus!
Yleensä olen syönyt aamupalalla jugurtin, muroja tai joskus leivän. Jotain pientä ja nopea tekoista kahvin kanssa. Nyt olen kuitenkin koukuttunut johonkin ihan muuhun. Johonkin lapselliseen, johonkin hyvään ja makeaan. Ja se sopii juuri hyvin kahvin kanssa. Ja ei, se ei ole keksi.
Mutta läheltä liippaa: muropatukka!
Juu. Noloa. Täysin lapsille suunnattu hömppäpömppä välipalakeksimuoto. Yllätyksekseni näissä ei kuitenkaan kalorimäärät päätä huimaa, vaikkei kyllä huimaa ruokaisuuskaan, mutta pieni ja makea tämä on ja korvaa hyvin suklaapatukkaa tai jotain muuta makeaa, keksin vaikka? Suklaapatukan tosin korvaisi ehkä paremmin joku niistä suklaisemmista muropatukoista, minä vain onnistuin koukuttumaan juuri tähän:

Ja ei huolta, lapseni ei näitä aamupalaksi syö, hän raukkaparka saa näitä vain hyvin harvoin, äiti on innostunut näistä vähän liikaa, vaihdan pian takaisin 100% ruisleipään ;)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro jotain, se ilahduttaa :)