Google Analyticsin seurantakoodi

tiistai 13. maaliskuuta 2012

Jos minulla vain olisi tyttölapsi

Kun Pienempi raskausaikana paljasti pippelinsä varsin selvästi ultrakuvaajaa päin niin ainoa asia jota surin sillä hetkellä oli ajatus: "Nyt en ikinä saa shoppailla tyttöjen vaatteita!"
Rakastan kauniita vaatteita ja asioita ja tyttöjen vaatteita ja erinlaisia lisukkeita on tarjolla pilvin pimein. Pojille tarjonta on huomatavasti tylsempää. Värit ovat tylsempiä, samoin usein kuosit. Jotkut merkit petraavat toisia paremmin, mutta silti ollaan paljon perässä tyttöjen vaatteista.
Vauva-aikana puin varsinkin Pienemmän usein vaaleanpunaiseen, vaaleanpunainen yksivärinen body sopi mainiosti tummanruskean slipoverin alle, näin esimerkiksi. Edelleen pojan lempivärit ovat vaaleanpunainen ja kirkkaanpunainen. Jälkimmäistä on onneksi kohtuu helppo toteuttaa, kylläkin tämänkin vuoden Kappahlin kirkkaanpunainen toppahaalari oli nettisivuilla tyttöjen puolella. Minusta se taas oli harvinaisen unisex-tapaus ja olen ilokseni nähnyt sitä useilla pojilla nimenomaan kirkaanpunaisena. Aina välillä, tai oikeastaan aina kun kotiin pukkaa katalogia H&M:ltä tmv tai kun surffailen nettisivuilla kuten Lindex tai Kappahl, en voi olla leikkimättä pukuleikkiä nimeltä: "Jos minulla olisi tyttölapsi". Ja jos minulla tosiaan olisi niin hän saisi vaatekaappiinsa nyt juurikin ainakin nämä vaatteet (iästä riippuen, useimmiten katson juuri poikieni ikäisten tyttöjen vaatteet läpi):

9-vuotiaalle tytölle:

Hiuspanta ja mekko Lindex
 Paita H&M, chinot Lindex

3-vuotiaalle:

Laukku H&M, oi mitä nostalgiaa, mulla kun oli ihan samanlainen pienenä!

Tunika ja leggarit Lindex

 Paita H&M, leggarit Lindex

Ja en nyt todellakaan kuvittele olevani tyttölapsimuotiguru vaan ainoastaan ihan hirmusti omaa tyttölasta joskus toivova äiti, joka tuskin tulee sitä kolmatta koskaan saamaan ja jonka kolmaskin lapsi luultavasti esittelisi perhekalleuksiaan jo ultrassa keikistellen niin, että äiti pillahtaisi (taas) itkuun. Ihan rehellisesti ensiksi koska se on kuitenkin poika ja toiseksi sitten koska se on sittenkin poika.
Pojat ovat ihania ja olen niin maailman onnellisin kahden ihanaisen sellaisen äiti :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro jotain, se ilahduttaa :)