Google Analyticsin seurantakoodi

tiistai 3. tammikuuta 2012

Sataa, sataa, muttei ropise

Nyt tulee nimittäin lunta tuiskuttamalla! Ihan sivuttain lentävät lumihiutaleet ikkunan ohi ja keittiön ikkuna on puoleen väliin saakka valkoinen, hauskan näköistä!

Pojat katsoo olkkarissa Fröbelin palikoita ja mulla on hetki aikaa surffailuun ja blogeihin.
Minulla on tapana aamuisin ensimmäisenä katsoa blogit (kunhan olen tietysti ensin pessyt poikien hampaat, antanut aamupalaa ja keittänyt itselleni teetä).
Sillä aikaa kun pojat lappavat aamupuuroa nassuihin, minä saan hetkeksi uppoutua hömppään :)
Katson aamuisin vain ns. hömppäblogit nimittäin, muotia, meikkejä, sisustusta, lastenvaatteita. Hetki itselle ennen päivän tuohuja.
Myönnän myös kuuluvani ihmisiin jotka lukevat "uutiset" aamuisin Iltalehdestä.
Ennen lapsia pidin kunnia-asiana olla perillä maailman tapahtumista. Seurasin uutisia, luin Helsingin sanomia aamukahvin kanssa.Nyt katson uutiset Iltalehden sivuilta, joskus harvoin Helsingin sanomien sivuilta, ja katson uutiset ehkä kerran viikossa niin, että kuulenkin niistä kaiken. Yleensä laitan äänen isommalle vasta säätiedotuksen kohdalla jotta tiedän mitä vaatetta varata aamuksi.

Ennen Pienemmän syntymistä oli siinä välissä aika jolloin esikoinen oli sen verran iso jo, että aamuisin oli jälleen aikaa lukea sanomalehteä, uutisissa pysyin mukana ja keskustelut keskittyi muuhunkin kuin tulevan talven toppapukumuotiin.
Se on niin jännä, miten pieni lapsi vie minusta minuuden ja kuitenkin olen täysin tyytyväinen? Onko se sitten nimenomaan sitä, että tiedän tämän olevan vain väliaikaista? Aivot saavat jäädä narikkaan vuodeksi tai pariksi, sitten tomuutan pölyt pois ja joudun taas palaamaan "vakaviin ajatuksiin"?

Olen kauhukseni huomannut pölyisissä aivoissani välillä vilahtavan ajatuksen kolmannesta lapsesta. Vaikka niin vannoin, kun tämän Pienemmän allergiat alkoivat laajudeltaan valjeta, että meille ei ikinä enää lisää lapsia.
Luultavasti niin onkin, ettei kolmatta tule meille, mutta silti se itsepintainen ajatus on juoksennellut pitkin aivojani propagandaa tuottamassa :" Ei se ollut niin kamalaa kuin muistat, jos tästä yhdestä allergikosta selviää niin samalla vaivalla menisi kaksikin...."

Pitänee verestää muistoja vauva-ajalta ja lisäksi tajuta, ettei tän Pienemmän ruoka-asiat voisi hankalammin oikein nytkään olla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro jotain, se ilahduttaa :)