Google Analyticsin seurantakoodi

lauantai 26. marraskuuta 2011

20v

Paljon elämä voi muuttua noin kymmenessä vuodessa.
Parikymppisenä olin terve, minulla oli vakityö paikassa josta en pitänyt, mutta jossa oli hyvä palkka ja hyvät vapaat, olin todella epävarma itsestäni, en ollut vielä koskaan tavannut kiinnostavaa miestä (siis vakavasti otettavaa), asuin yksin 55m2 kaksiota, reissasin paljon ympäriinsä.


En ajatellut koskaan hankkia lapsia, naimisiin meno tuntui kaukaiselta ajatukselta, kuuntelin melkeinpä koko ajan musiikkia, olin todella hoikka (mutta pidin itseäni todella isokokoisena...), kuulin usein lauseen: "Näytätkö henkkarisi?"

Minulla ei ollut mitään varsinaista suunnitelmaa elämässä. Ajattelin vain elää elämää eteenpäin ja katsoa mitä sieltä tulee.

Ja mitä sieltä tulikaan heti?
22-vuotiaana tapasin mieheni, menimme naimisiin alta aika yksikön, enkä kertaakaan epäröinyt sitä.
23-vuotiaana olin jo äiti ( ja jos rehellisiä ollaan, niin se yllätti kaikki, mutta ehkä eniten minut).
Lapsiperhe elämä kaappasi minut.

Ja nyt? Olen kohta 31v ja pistäähän se "vanheneminen" vähän ajattelemaan (siis en todellakaan pidä itseäni vanhana, vielä vähemmän viisaana, enkä aina edes muista etten olekaan enää 20v).
Kriiseilyä en myönnä harrastavani, mutta ajatuksia vilistää kyllä päässä.

Yksi asia on jossa olen huomannut olevani oikein hyvä ja jota rakastan. No joo, lässyä, mutta se on äitiys.
Minä joka todellakaan en halunnut lapsia, enkä suunnitellut hankkivani niitä.
Olen äiti oikein multisuurella Ä:llä ja ylpeä siitä.

Olen huomannut myös, että vaikka reissaaminen on kivaa, niin koti jossa saa nauttia läheisten kanssa yhdessä olosta on vielä kivempi.
Rrrrakastan laittaa kotia kauniiksi! Olisipa minulla kuvia siitä kaksiosta, sitä ei niin olisi uskonut silloin...

Tykkään myös ruoanlaitosta ja leipomisesta (nimim. pannukakkua, rieskasia ja peruspullaa tänään), mitä en todellakaan tehnyt parikymppisenä! Riisiä ja kanaa saatoin kokata ja siinä se.
Ammatillisesti olen hukassa. Ei sitten aavistustakaan mitä tekisin. Tai no, ehkä pikku aavistus, koska uusia kiinnostuksen ja osaamisen kohteita on tullut tässä ihan viime vuosina.
Olen tehnyt "oman alan töitä" lapsien välissä ja se vain varmisti minut siitä, että ne eivät ole minua, enkä halua jatkaa ammatissani.
Ehkäpä haaveet toteutuvat vielä... :)

Olen myöskin edelleen hyvin tyytyväinen vaimo, heh! Kyllähän me miehen kanssa ollaan taivallettu jo sellainen matka ja nähty jo sellaiset esteet, että enää ei kauheita yllätyksiä toisessa ole, siis sellaisia pahoja ;)

Joskus äítini kysyi, että jos olisimme mieheni kanssa malttaneet tuntea toisemme kauemmin ja olisin ehtinyt tutustua mieheeni kunnolla (heh,mutta totta, en esim. tiennyt miehen adhd:sta, ei tosin tiennyt mieskään vielä silloin...), niin olisinkohan nainut hänet?
Ja voin rehellisesti täydestä sydämestäni sanoa kyllä!
Onhan hänessä puutteensa, mutta voi hyvä ihme, niin on minussakin! Eniten kuitenkin painaa ne ominaisuudet jotka ovat hyviä.

Se mikä minussa on yhteistä 10v takaiseen itseeni on:

-rakastan edelleen lukemista ja luen (ja luen...)
-rakastan edelleen elokuvia, nyt vielä enemmän  

-rakastan edelleen jääkiekkoa
-rakastan edelleen autolla ajoa
-rakastan edelleen lunta ja talvea

...ja musiikkiakin, mutta sitä kuuntelen todella paljon vähemmän, lastenlauluja kuulen enemmän kuin mitä haluaisin :D

Kaikki muu minussa onkin aikalailla muuttunutta, on lapsia, on aviomies, on kaunis koti ja farmariauto (miten tämä alkoikin kuulostaa kotimaiselta laululta...)
On parempi itsetuntemus ja sitäkautta parempi itseluottamus. On sairaus ja sen myötä kärsivällisyys on kasvanut. On lapset ja sen myötä rakkaus jollaista en ymmärtänyt olevan olemassakaan.

2 kommenttia:

  1. Tätä oli niin mahtavaa lukea. Kulki kylmätväreet selässä.

    Olen kovasti 25 vuoden ikää lähestyvä, mutta olen edelleen sitä mieltä, että en halua lapsia. Nuorempana halusin, tai ainakin niin luulin. Monesti ihmiset sanovat, että kyllä mieli muuttuu, kun ikää tulee lisää, mutta sen näkee sitten. =) Elän päivä kerrallaan ja yritän tehdä elämässäni asioita joista nautin. Ehkä siihen joskus vielä kuuluu perhe, ehkä ei, mutta toivon, että olen silloin yhtä onnellinen ja tyytyväinen elämääni, kuin sinä tällä hetkellä.

    Aurinkoista viikkoa!

    VastaaPoista
  2. Kiitos mukavasta kommentistasi :) Niin se elämä vie, ei sitä tiedä missä on vuoden tai saatikaan parin päästä :D Ja vaikka olisi kuinka suuria suunnitelmia niin ne voi todellakin muuttua, itsestä riippumattomistakin syistä :)

    VastaaPoista

Kerro jotain, se ilahduttaa :)